Tulin reissusta ja meinaan mennä marjaan. MIssä päin olisi mustikoita ja kantarellitkin kelpaisi.
Onko Kirkkonummella mustikoita ja missä
5
351
Vastaukset
- Anonyymi
Mustikoita löytyy hyvinhoidetuista talousmetsistä, siis sellaisissa josta puskat ja pensaat on poistettu. Mistään ryteiköstä ei kannata lähteä keräämään. Jokainen kerääjä selvittää itse mustikkapaikkansa.
- Anonyymi
Tuossa punaisella torilla, myyvät kiivaasti.
- Anonyymi
Törmäsin metsässä hyväsydämiseen ihmiseen. Aloin rupatella koirankusettajan kanssa mustikoiden esiintymisestä. Kerroin etten yksin uskalla kauaksi mennä. Hän katsoi lataamastaan kännykkäohjelmasta helpon paikan jossa olin tänään. Ämpärillinen tuli, jonka jälkeen alkoi satamaan, olisin poiminut vielä lisää. Uskon että häntä kohtaa jokin hyvä asia palkinnoksi. Jaan ämpärillisen kolmeen osaan, kaksi annan tarvitseville ja yhden pidän itse. Menen sinne vielä toisen kerran ja otan ystävän mukaan.
- Anonyymi
Yssstävälliset immeiset, ovat ysstävällisiä ja herttaisia :0)
- Anonyymi
Koiranomistajat onkin mukavia. Kissanomistajat ei ikinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223899Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3122026Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051717
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391651Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21650Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321494Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441256MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar521210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4131166