Miksi ateismi epäonnistui paremman maailman luomisessa?

Muistan kuinka 2000 luvun alussa, silloin kun ateismi alkoi todella eviämään netissä, kerrottiin kuinka länsivalloistakin tulee parempia elää kunhan uskosta päästään eroon. Vielä 2010 sai sellaisia juttuja lukea kuinka ihmisistä tulee oppineempia, sivistyneitä, vähemm'n helposti huijattavia ja niin edelleen.

Todellisuudessa on tapahtunut päivastoin.

- Koulutus on retuperällä eikä maallistuneita nuoria kiinnosta lukeminen tai muukaan sivistyminen.

- Moraali ja sivistynyt käytös on kadonnut tyystin tästä maailmastamme. Rasismi yms törky leviää kulovalkean tavoin netissä ja kaduilla pidetään pride marsseja joissa puoliksi alastomat tai kokonaan alastomat ihmiset kävelevät lippuja heilutellen.

- Huumeiden käyttäminen sekä niihin kuoleminen lisääntynyt kaikkialla.

- Pakanamainen äärioikeistolaisuus leviää varsinkin itseään sivistyneitä pitävien ateistien/maallistuneiden keskuudessa melkoista tahtia.

Asia ovat menneet niin huonosti että jopa Rickhard Dawkins on myöntänyt etteivät asiat ole menneet kuten hän toivoi tuolloin 1990 luvulla ja sen jälkeen.

36

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Miksi ateismi epäonnistui paremman maailman luomisessa?"

      v: sen takia että ateimismi(1) ei edes pysty mitään luomaan maailmaan.

      [1] ateismi: jumaluskon puute

      • Anonyymi

        Jumala uskon puute on idiotismia parhaimmillaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala uskon puute on idiotismia parhaimmillaan!

        Miksi et idiootti usko Allahiin?

    • Anonyymi

      Uskonnon kuristusote alkoi hellittää yli sata vuotta sitten. Siitä lähtien ihmisten ajattelu on vapautunut ja kaikenlsinen kehitys on kiihtynyt.

      • Anonyymi

        Idiotismi kiihtyy!

      • Kaikilla mittareilla kiihtynyt huonompaan suuntaan. Faktat on faktoja.

      • Vakaamies kirjoitti:

        Kaikilla mittareilla kiihtynyt huonompaan suuntaan. Faktat on faktoja.

        Maapallolla on ollut yhteensä noin 117 miljardia ihmislajin edustajaa. Objektiivisesti tarkasteltuna me olemme kaikista onnekkaimpia eläessämme ihmiskunnan parasta aikaa. Edes entisaikojen kuninkaat eivät eläneet sellaisessa yltäkylläisyydessä kuin tämän päivän tavallinen työtä tekevä ihminen. Lämmitys, juokseva puhdas vesi, vesivessa, sähkövalot, älypuhelimet, ruokaa riittävästi, ei kulkutauteja, rokotteet, käytännössä kaikki lapset selviävät aikuisiksi, ei nälänhätiä, ei sotia jne. Miksi ihmeessä ihmisaivot kuitenkin tämän objektiivisesti yltäkylläisen hyvinvoinnin keskellä elää subjektiivisesti kurjinta aikaa?

      • Anonyymi

        Ja se on hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiotismi kiihtyy!

        Joko aloit uskoa Vishnu jumalaan?

      • Anonyymi
        Humanist_atheist kirjoitti:

        Maapallolla on ollut yhteensä noin 117 miljardia ihmislajin edustajaa. Objektiivisesti tarkasteltuna me olemme kaikista onnekkaimpia eläessämme ihmiskunnan parasta aikaa. Edes entisaikojen kuninkaat eivät eläneet sellaisessa yltäkylläisyydessä kuin tämän päivän tavallinen työtä tekevä ihminen. Lämmitys, juokseva puhdas vesi, vesivessa, sähkövalot, älypuhelimet, ruokaa riittävästi, ei kulkutauteja, rokotteet, käytännössä kaikki lapset selviävät aikuisiksi, ei nälänhätiä, ei sotia jne. Miksi ihmeessä ihmisaivot kuitenkin tämän objektiivisesti yltäkylläisen hyvinvoinnin keskellä elää subjektiivisesti kurjinta aikaa?

        Ok kirjoitus!

        "Miksi ihmeessä ihmisaivot kuitenkin tämän objektiivisesti yltäkylläisen hyvinvoinnin keskellä elää subjektiivisesti kurjinta aikaa?"

        Voisitko kuitenkin avata tuota hieman?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ok kirjoitus!

        "Miksi ihmeessä ihmisaivot kuitenkin tämän objektiivisesti yltäkylläisen hyvinvoinnin keskellä elää subjektiivisesti kurjinta aikaa?"

        Voisitko kuitenkin avata tuota hieman?

        "Voisitko kuitenkin avata tuota hieman?"

        Minähän tiivistin jo tuon. Nykyajan duunari elää objektiivisesti tarkasteltuna paljon paremmin kuin entisaikojen kuninkaat, keisarit, faaraot ja muut puolijumalat - lämmitys, sähkövalo, puhdas juokseva vesi, lämmin suihku, lapset elävät aikuisiksi, yltäkylläisesti ruokaa, ei nälänhätiä, terveydenhoito, ei kulkutauteja, ihmisarvon kunnioitus, laillisuusperiaatteella toimiva yhteiskunta, ei sotia jne. Silti kaikki valittavat kuinka asiat menevät huonompaan suuntaan ja elämä on ihan kurjaa. Objektiivisesti elämä on nyt parasta mahdollista, mutta subjektiivisesti se tuntuu kurjimmalta kuin koskaan aiemmin.

        "Silti kaikki valittavat kuinka asiat menevät huonompaan suuntaan ja elämä on ihan kurjaa."

        Ok, sori! En vaan nähnyt noita '-merkkejä kaikki-sanaa koristamassa...

        "kaikki valittavat' tarkoittaa vain, että huomaamme valittajat, ja vähän analyyttisemmat jäävät niin helposti huomaamatta.

        Ei siinä kaikki sanassa ole lainausmerkkejä. Se on aivojen biologinen ominaisuus, käytännössä palkitsemismekanismit. Aivot tottuvat jatkuvaan hyvänolontunteeseen, joten ne saavat eläimen tavoittelemaan voimakkaammin asiaa, joka sai aikaan hyvänolontunteen. Tämä mekanismi pitää ne elossa luonnossa. Yltäkylläisyydessä eläimestä tulee ylipainoinen, sairas, päihderiippuvainen ja lopulta masentuu kun yltäkylläisyyden kehollinen raja on saavutettu.

        Tämän vuoksi kristittyjen lapsellinen harhakuvitelma taivaan jatkuvasta ja ikuisesta onnesta on aivan kauhea. Tämän vuoksi myös kurjuuteen, kaltoinkohteluun ja jopa kidutukseen tottuu. Optimaalista elämää on sellainen, jossa hyvänolontunteen aiheuttavia tapahtumia on kohtuullisesti ja niiden välillä on pidättäytymistä, juuri kuten luonnossa on. Optimielämästä esimerkki on metsästäjäkeräilijät. Nykytutkimusten valossa he ovat onnellisempia kuin yltäkylläisyydessä elävät länsimaiset ihmiset ja miksi eivät olisi?

        Eläinten aivot ovat vuosimiljoonien evoluutiossa sopeutuneet luonnossa kamppailuun. Kamppailussa on äärettömästi kärsimystä, mutta äärimmäistä hyvänolontunnetta niille, jotka onnistuvat. Kamppailun vuoksi hyvänolontunteita on sen verran harvassa, ettei eläin masennu niistä vaan yrittää yhä enemmän ja uudelleen tavoitella sitä.

        Miten Mossad kouluttaa agenttejaan selviytymään eri olosuhteissa?

    • Anonyymi

      Kaikki mitä sanoit, on ennustettu raamatussa jo 2000 vuotta sitten!

      • Anonyymi

        Raamattu ei ole ennustanut mitään. Se ei tiennyt edes kirjapainotekniikan kehitystä, jota ilman yhtäkään Raamattua ei olisi painettu ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei ole ennustanut mitään. Se ei tiennyt edes kirjapainotekniikan kehitystä, jota ilman yhtäkään Raamattua ei olisi painettu ikinä.

        Ei se kuulukaan ennustamiseen, se tuli ihmisen viisauden myötä.
        Olet Jumalan vihollinen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kuulukaan ennustamiseen, se tuli ihmisen viisauden myötä.
        Olet Jumalan vihollinen!

        Menkää hihhulit omiin pikkukerhoihin raamattuanne paasaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menkää hihhulit omiin pikkukerhoihin raamattuanne paasaamaan.

        Jaa pikkukerhoihin... Maailmassa on 2500 milj kristittyä.
        Paljonko ateisteja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa pikkukerhoihin... Maailmassa on 2500 milj kristittyä.
        Paljonko ateisteja?

        Ateisteista sentään 100% on TOSI ateisteja. Toisin kuin TOSI uskovista :D

    • "- Koulutus on retuperällä eikä maallistuneita nuoria kiinnosta lukeminen tai muukaan sivistyminen. "

      Nuorten miesten uskonnollisuus on lisääntymässä. Samalla koulutustulokset menevät alaspäin. Korrelaatio on selvä, mutta onko tässä jopa kausaliteetti? Arvelen, että tässä on jopa kausaliteettia. Nuoret miehet eivät jaksa ponnistella älyllisesti yhä monimutkaistuvan ja nopeammin muuttuvan maailman ymmärtämisessä vaan hakevat helppoja vastauksia uskonnosta.

      HS: Nuoret miehet ovat yhä uskonnollisempia, sillä he ehkä ovat ymmärtäneet kristinuskon liberaalin ytimen, sanoo Antti Hurskainen

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010042797.html

      "Moraali ja sivistynyt käytös on kadonnut tyystin tästä maailmastamme. Rasismi yms törky leviää kulovalkean tavoin netissä ja kaduilla pidetään pride marsseja"

      Vaati kyllä melkoista riemuidiotismia ja älyllistä akrobatiaa kääntää rasismi Pridemarssien ongelmaksi 😂

      "Huumeiden käyttäminen sekä niihin kuoleminen lisääntynyt kaikkialla."

      Ei liity ateismiin millään tavalla.

      "Pakanamainen äärioikeistolaisuus leviää varsinkin itseään sivistyneitä pitävien ateistien/maallistuneiden keskuudessa melkoista tahtia."

      Ateisti ei ole pakana.

      Nykyisen rasismin, äärioikeistolaisuuden ja yleisen keskustelun sävyn ja vastapuoleen suhtautumisen jyrkentymisen syyksi voi kyllä laittaa uskonnollisuuden valitettavan (toivottavasti tilapäisen) lisääntymisen piikkiin. Kannattaa perehtyä edes pintapuolisesti vaikkapa Yhdysvaltojen Project 2025:een, jossa tavoitteena on poistaa vallan kolmijako, keskittää valta presidentille ja ujuttaa kristillisiä ja äärikonservatiivisia arvoja hallintoon.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Project_2025

      • Mielenkiintoista projektointia sinun osalta.

        Ehkäpä nuoret miehet ovat katsomassa uskonnon suuntaan koska ateismien lupaama maailma ei tarjoa muuta kuin päihteitä ja tietokonepelejä? Noilla resepteillä ei hyvää tule. Lisäksi moni noista nuorista miehistä ketkä pitävät itseään kristittyinä eivät edes lue Raamattua vaan katsovat äärioikeistolaisuutta edustavia videoita netissä sekoittaen ne kristinuskoon.

      • Vakaamies kirjoitti:

        Mielenkiintoista projektointia sinun osalta.

        "Mielenkiintoista projektointia sinun osalta."

        En ole tällä hetkellä missään projektissa mukana.

        "... ateismien lupaama maailma ei tarjoa muuta kuin päihteitä ja tietokonepelejä?"

        Ateismi ei lupaa mitään, se ei ota kantaa päihteisiin tai tietokonepeleihin.

        "...vaan katsovat äärioikeistolaisuutta edustavia videoita netissä sekoittaen ne kristinuskoon."

        Kristinuskolla on erittäinn läheisest suhteen äärioikeistolaisuuteen ja jopa uusnatsismiin. Katsopa esimerkiksi Christian Identity, Elohim CIty, Oklahoman pommi-isku,

        https://en.wikipedia.org/wiki/Christian_Identity

        https://en.wikipedia.org/wiki/Elohim_City,_Oklahoma

        https://en.wikipedia.org/wiki/Oklahoma_City_bombing

      • Anonyymi

        Olet oikeassa.

      • Anonyymi
        Vakaamies kirjoitti:

        Niin on.

        Kristinusko on paha kova ja uskovaiset vihaavat kaikkia muita.

      • Anonyymi

        Nuorten väkivalta ja mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet samaan aikaan kun ateistien määrä on kasvanut. Onko tässä vain korrelaatio vai kausaliteetti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko on paha kova ja uskovaiset vihaavat kaikkia muita.

        Sitä saa syyttää lahkolaisia!

      • Humanist_atheist kirjoitti:

        "Mielenkiintoista projektointia sinun osalta."

        En ole tällä hetkellä missään projektissa mukana.

        "... ateismien lupaama maailma ei tarjoa muuta kuin päihteitä ja tietokonepelejä?"

        Ateismi ei lupaa mitään, se ei ota kantaa päihteisiin tai tietokonepeleihin.

        "...vaan katsovat äärioikeistolaisuutta edustavia videoita netissä sekoittaen ne kristinuskoon."

        Kristinuskolla on erittäinn läheisest suhteen äärioikeistolaisuuteen ja jopa uusnatsismiin. Katsopa esimerkiksi Christian Identity, Elohim CIty, Oklahoman pommi-isku,

        https://en.wikipedia.org/wiki/Christian_Identity

        https://en.wikipedia.org/wiki/Elohim_City,_Oklahoma

        https://en.wikipedia.org/wiki/Oklahoma_City_bombing

        Äärioikeistolaisuus pohjautuu pakanismiin eikä sitä voi raamatulla perustella.

      • Anonyymi
        Vakaamies kirjoitti:

        Äärioikeistolaisuus pohjautuu pakanismiin eikä sitä voi raamatulla perustella.

        Vähä-älyinen selitys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä saa syyttää lahkolaisia!

        Eikö olekin suurenmoista, että Jumala/Jehova/Jeesus tulee pian hävittämään kaikki ateistit ja nuo väärin uskovat lahkolaiset!

    • Anonyymi

      Nuo mainitsemasi "ongelmat" eivät johdu ateismista. Ja miten ne voisivatkaan johtua, koska ateismi ei ole aate.

      Esimerkiksi huumeiden käyttö ei liity mitenkään ateismiin. Huumeiden saatavuus on Suomessakin lisääntynyt, joten varmasti niiden käyttökin on lisääntynyt, mutta ei liity ateismiin.

      Ja tuossahan sanottiin, että "kunhan uskonnosta päästään eroon". Eihän uskonnosta ole vieläkään päästy eroon. Ei kai kukaan ole olettanutkaan, että uskonto katoaisi parissa vuosikymmenessä.

      Asiat ovat todellakin menemässä huonompaan suuntaan monissa asioissa ja se johtuu fasismin eli äärioikeistolaisuuden noususta. Onneksi Britannia ja Ranska näyttivät, että ei fasismi niin helposti pääsekään valtaan, vaikka Suomessakin on nykyään äärioikeistolainen hallitus.

    • Anonyymi

      ateismi epäonnistui paremman luomisessa ? ei kyllä se on niin, mitä vähemmän uskotaan niin sen enemmän tiedetään ja viedään kehitystä eteenpäin .

      Rooman kristityt tuhosivat ja alkoi helvetilliset ajat , sillä kaikki maallinen oli turhaa taivaan ihanuuteen verrattuna ja siten poistui vesivessat ja juokseva vesi , sekä betoni 😠

    • Anonyymi

      Maailmassa on enemmän kristittyjä kuin ateisteja, silti nillitätte kuinka huonoon jamaan maailma on mennyt. Eikö uskontokunnat voisi vaikka rukoilulla ja armolahjoilla hetkessä parantaa maailmaa, ihmeteoilla hurskastelevat nyt vain parannuspuuhiin.

      • Anonyymi

        Seurakunnassa ei ole yhtään sairasta tai köyhää.

    • Anonyymi

      Missä seurakunnassa mahtaa olla vain rikkaita ja terveitä? Jeesuksen kerrotaan sanoneen, helpompi on kamelin käydä neulansilmästä kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan. Rikkaalle miehelle hänen kerrotaan sanoneen, mene ja myy omaisuutesi ja anna rahat köyhille. Rikkaiden ja terveiden seurakunnassa raamattu ei liene kovin tuttu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      50
      9935
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6715
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6035
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      40
      5911
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4114
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      263
      3056
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      42
      2351
    8. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1375
    9. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      19
      1186
    10. Millä paikkakunnalla kaivattusi asuu

      Jäikö sydän jonnekin? Jos, niin minne tai mihin? Laita paikkakunta tai paikka ja kunta🤭 Esim. Helsinki tai Pubin vessa
      Ikävä
      48
      1005
    Aihe