EU tyrmää Tunnin Junan - muuttuu Länsiradaksi

Koska toinen radasta kertova ketju muuttui keskustelemaan aivan muista aiheista, niin tässä saa keskustella vain Länsiradasta.
Tunnin Junan määrärahat muutetaan perusparannukseksi länsiradalle, ja Lohja - Salo väli jää tekemättä.
https://yle.fi/a/74-20099979
12182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Iso kuva ei ole muuttunut, mutta epävarmuuksia on. Kun Lulu Rajanne (IS 18.7.24) "kävin EU:n arviot hankkeesta läpi, siellä sanottiin selkeästi, että hanke on kannattamaton eli englanniksi financially not viable."

Eli kannattamaton.

Valtio on luvannut rahaa maksimissaan 0,4 miljardia. Ajatus on, että kunnat maksavat toisen 0,4 miljardia.

Näyttää siltä, että budjettiriski jää kunnille eli joutuisivat käytännössä maksamaan 0,6-0,8 miljardia kannattamattomaan rataan aikana, jolloin hallitus leikkaa kunnilta.

Miltähän kuvio kuntaisistä näyttää?

Äänestä
  • Hallitusohjelmaasta:

    "Hallitus toteuttaa vaalikauden aikana määräaikaisen neljän miljardin euron investointi­ohjelman, jolla rakennetaan kestävän kasvun edellytyksiä koko Suomelle vuosikymmeniksi tästä eteenpäin. Investointiohjelma koostuu merkittävistä panostuksista työvoiman liikkuvuuden, vientivetoisen teollisuuden ja elinkeinoelämän kannalta tärkeisiin väylähankkeisiin, korjausvelan purkuun ja raidehankkeiden edistämiseen kaikkialla Suomessa.

    Investointiohjelma rahoitetaan valtion omaisuuden myynnistä kertyvillä tuloilla, joten investointimenot eivät lisää valtion velanottotarvetta hallituskauden aikana. Investointi­ohjelmaa varten hallitus on linjannut erillisen enintään neljän miljardin euron kehysvarauksen."

    Eli
    Valtion omaisuuden myynnistä rahat otetaan, mistä muualta?
    Näin hassataan valtion kannattavaa omaisuutta mm. Etlan toteamaan kannattamattomaan "väylähankkeeseen".

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hallitusohjelmaasta:

    Olisi kiva tietää mikä työvoima liikkuu uudella radalla. Ei varmasti siivoojat, remppamiehet, kaupan työntekijät ym ns duunarit. Raidehankkeiden edistämiseen kaikkialla Suomessa??, millä rahalla enää
    Aikamoista jargoniaa, jolla koitetaan pakkosyöttää projekti läpi

    Äänestä

Länsirata on sama kuin tunnunjuna.

Äänestä

Sinne tulee sähköpotkulaudat.

Äänestä

Miksi Etlankin kanattamattomaksi toteama länsirata pitää tehdä?

Siksi, koska hallitusohjelmassa on sitouduttu satsaamaan tietty rahamäärä hankkeeseen (0,4 miljardia).

Eikö kuulosta fiksulta!

Äänestä

EU-tuki jäi saamatta. Valtio ja kunnat ovat sopineet 0,8 miljardia hankkeeseen, josta valtion osuus maksimi 0,4 miljardia.

EU-tuli jäi saamatta. Pitääkö budjetti. Eli paljon kunnille jää "sijoitettavaa" kannattamattomaan hankkeeseen?

Vaikuttaa siltä, että hanke, jonka takaisinmaksu on heikko, maksatetaan veronmaksajien ja kuntien rahoilla.

Valtiolle investoinnin heikkoa takaisinmaksua heikennetään myymällä VR:ää. Ostajalle kunnilla maksatettu VR lienee kuitenkin hyvä sijoitus.

Onko Orpon tehtävä tehdä siis sijoituskohteita, työpaikat ovat sivuseikka.

Äänestä
  • Orpon hallitus haluaa antaa kuoliniskun kunnille, jotta saadaan varmasti tapettua kaikki julkiset palvelut

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Orpon hallitus haluaa antaa kuoliniskun kunnille, jotta saadaan varmasti tapettua kaikki julkiset palvelut

    Tämä on hyvä havainto.

    Yksityisten lääkäriasemien tukeminen 0,5 miljardilla ja soten leikkaus 2 miljardilla on juuri julkisten palvelujen alasajoa.

    Olen pitänyt ratahankeen tavoitteena valtion omaisuuden myyntiä, mutta julkisten palveluiden tappaminen on varmaan myös tavoitteena.

    Orpo on tekemässä julkisille palveluille "Carunat". Ilmanko Häkämies ponnekkaasti ajaa asiaa.

    Äänestä

Espoossa kuulin, että Suomessa ei voi olla Länttä olemassakaan koska se sana on aivan liian hieno Suomeen. Suomen länsirannikolla on ihan kivoja kaupunkeja, jos ei telttailu saaristossa kiinnosta. Se on Länsirata nyt sen takia.

Äänestä

Onneksi persutkin ovat viimein ymmärtäneet, jospa heillä nyt olisi senverran kanttia, etteivät antaisi Orpolle periksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Koska toinen radasta kertova ketju muuttui keskustelemaan aivan muista aiheista, niin tässä saa keskustella vain Länsiradasta.
Tunnin Junan määrärahat muutetaan perusparannukseksi länsiradalle, ja Lohja - Salo väli jää tekemättä.
https://yle.fi/a/74-20099979

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu