Israelilaisotilailla rajoittamaton oikeus murhata palestiinalaisia siviilejä Gazassa

Anonyymi-ap

Al Jazeera on julkaissut useita videoita palestiinalaisten teloituksista. Videoilla Israelin sotilaat voidaan nähdä ampuvan palestiinalaisia, jotka ​​kävelivät rantatiellä Gazan kaistalla. Kaikissa videoissa palestiinalaiset vaikuttivat aseettomalta eivätkä muodostaneet uhkaa sotilaille. Tämän kaltainen kuvamateriaali on harvinaista, koska toimittajien työskentelylle Gazan alueella on ankaria rajoituksia ja heidän henkensä on jatkuvassa vaarassa.

Israelin sotilasoperaatio Gazassa oli helmikuun alkuun mennessä vaatinut ainakin 122 toimittajan tai muun mediatyöläisen hengen, YK:n ihmisoikeusasiantuntijat raportoivat.

”Olemme järkyttyneitä siitä, miten suuret määrät toimittajia ja muita viestintävälineiden työntekijöitä on murhattu tai joutunut hyökkäyksen kohteeksi, haavoittunut ja pidätetty miehitetyllä palestiinalaisalueella viime kuukausina”, asiantuntijat julistavat. He kuvaavat toimintaa röyhkeäksi ja kansainvälisestä oikeudesta piittaamattomaksi.

Israelilaissotilaat ovat murhanneet Gazassa n. 40 000 palestiinalaista joista kolmasosa on alaikäisiä lapsia mutta suurin osa ( Melkein kaikki ) aseettomia siviileitä, palestiinalaisia äitejä ja isovanhempia.

13

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Al-Jazeeran englanninkielinen kanava näkyy ainakin 140 maassa, mukaan lukien Suomi. Royal Television Society valitsi Al-Jazeeran englanninkielisen kanavan vuoden 2011 parhaaksi uutiskanavaksi.

    • Anonyymi

      Se mitä Israel tekee nyt, on yhtä tuomittavaa kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Ehkä vielä tuomittavampaa, koska Israel on terrorisoinut (luit oikein) palestiinalaisia vuosikymmeniä. Käytännössä länsimaiset ihmiset on aivopesty saman ajan uskomaan, että Israaelin juutalainen hyvä ja Palestiinan arabi terroristi. Käytännössä molemmat ovat syyllisiä, tällä hetkellä suurempi terroristi on Israel.

      Miten Israelissa asuvat juutalaiset voivat mitenkään sallia Israelin toiminnan? Miten länsimaat voivat katsoa sivusta mitä tapahtuu?

      Se, että juutalaiset ovat asettuneet Israeliin ikään kuin Jumalan valittuna kansana ja heillä siten olisi suurempi oikeus asuttaa alueita ja ajaa pois palestiinalaisia, on verrattavissa täysin Venäjän aikomuksiin vallata Itä-Ukraina ja siirtää Ukrainan raja.

      En koskaan matkustaisi enää Israeliin niin kauan kuin se on miehitetty juutalaisten toimesta. Israelille tulee asettaa samanlaiset talouspakotteet kuin Venäjälle. Turismi länsimaista tulee lopettaa. Erityisen tuomittavaa on kirkkojen tuki Israelille, kuten Venäjän Ortodoksisen kirkon tuki on Venäjän hyökkäyssodalle.

      Juutalaiset tekevät ihan kirjaimellisesti samaa muslimeille kuin HItler teki natsi-Saksassa.

      Jos tapaat juutalaisen, selvitä hänen kantansa kansanmurhaan, jota Israel parhaillaan toteuttaa ja muistuta tarvittaessa siitä, ettei asia poikkea ollenkaan siitä mitä Hitler teki heille.

      Mikäli Israelin ympäröivät Lähi-Idän maat saavat tarpeekseen muslimi-väestön kansanmurhasta, ei mene kuin hetki ja juutalaiset on eliminoita ja kaikki historialliset raamatulliset paikat tuhottu.

    • Anonyymi

      Miksi ulkomaiset toimittajat eivät poistu alueelta? Ihan jokaisen toimittajan oma syy, jos sinne on mennyt ja kuolee. Media on joka tapauksessa ollut yksi syy, miksi länsimaiselle ihmiselle on syötetty vuosikymmeniä valheita, että palestiinalainen on terroristi.

      Jos Venäjä hyökkään Helsinkiin ja alueella asuvat kantasuomalaiset ryhtyvät vastarintaan miehitystä vastaan, ovatko silloin suomalaiset terroristeja?

      Palestiinalaiset ovat puolustautuneet miehittäjiä vastaan, Israel on ollut se todellinen terroristi.

      On suuri häpeä länsimaille, että länsimaat ovat tukeneet Israelia. Ihan sama asia, jos nyt tukisimmi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

      • Anonyymi

        Toimittajien, avustustyöntekijöiden ja lääkäräiden oma vika kun ovat jääneet Gazaan murhattaviksi, niinkö? Mitäs menivät auttamaan kun tiesivät ettei roistovaltio Israel kunnioita mitään, eikä ketään!

        Siinä olen vahvasti eri mieltä kun Ukrainan ja Palestiinan konfliktia yritetään rinnastaa toisiinsa. Israel murhaa aseettomia siviileitä ja tekee palestiinalaisten kansanmurhaa kun Venäjä sotii länsimaiden tukeman Ukrainan kanssa. On totta että molemmat maat miehittävät laittomasti heille kuulumattomia maita mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Israel on harjoittanut vuosikymeniä brutaalia apartheidia miehitetyillä palestiinalaisalueilla jne, jne,jne.. Yhdysvallat on pelastanut veetollaan Israelin YK:ssa kymmeniä kertoja syyteiltä rikoksia ihmisyyttä vastaan ja laittomista siirtokunnista.. Nyt Israel istuu syytettyjen penkillä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa syyteessa palestiinalaisten kansanmurhasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PYSÄYTTÄKÄÄ SIIONATSISMI !!! PYSÄYTTÄKÄÄ HULLU SIIONATSISMI NYT !!!

      • Anonyymi

        Siihen on syynä "kaksilla rattailla ajaminen". Näkyyhän se täällä keskustelussakin. Olet heti Putinisti tai Tiltu, jos tiedät enemmän ja avaat laajemman näkökulman asiaan.

        Täällä yksi Israelia fanittava peräkammarin hönö kutsuu jokaista Israelin toimia kritisoivaa "vihavasemistolaiseksi". On käynyt varsin selväksi että tuolla "vihalla" tarkoitetaan vihaa juutalaisuutta kohtaan, eli hönön mukaan olet antisemitisti jos et hyväksy palestiinalaisalueiden laittomia miehityksiä, miehitetyillä alueilla harjoitettua apartheidia tai käynnissä olevaa palestiinalaisten kansanmurhaa.

        Israelilaisotilaat on lähetetty Gazaan samalla hyökkäyskäskyllä kuin USA:n sotilaat Vietnamiin. Etsi ja tuhoa. Kaikki mikä Gazassa eteen tulee, on tapettava tai tuhottava, sylivauvoista vanhuksiin, kaikki! Israel on pysäytettävä ulkoapäin, jos ei sisältäpäin vapaaehtoisesti pysähdy!

      • Anonyymi

        Ei ole olemassa muuta palestiinan valtiota kuin Jordania. Israel ei miehitä Jordaniaa. Omaa maataan puolustaminen ei ole miehittämistä. Jos Suomi siirtää sotajoukkojaan Savoon, se ei ole Savon miehittämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä yksi Israelia fanittava peräkammarin hönö kutsuu jokaista Israelin toimia kritisoivaa "vihavasemistolaiseksi". On käynyt varsin selväksi että tuolla "vihalla" tarkoitetaan vihaa juutalaisuutta kohtaan, eli hönön mukaan olet antisemitisti jos et hyväksy palestiinalaisalueiden laittomia miehityksiä, miehitetyillä alueilla harjoitettua apartheidia tai käynnissä olevaa palestiinalaisten kansanmurhaa.

        Olet antisemitisti, jos valheellisesti väität, että Israelin puolustautuminen ja sen siviilejä teurastaneiden terroristien poistaminen on miehittämistä. Omaa maataan ei voi miehittää. Gaza kuuluu Israeliin. Israel ei harjoita apartheidia. Sillä on arabeja jopa parlamentissa. Israel ei harjoita kansanmurhaa vaan puolustautuu siltä. Hamas piiloutuu siviilien joukkoon, naisten helmoihin, sairaaloiden ja koulujen alle tunneleihinsa. Onneksi Israel on saanut paljon niitä tuhottua. Toivotaan, että hamas-terroristien pääjehukin löydetään ja teloitetaan pian.

        Israelia syytetään harjoitetusta Apartheidista miehitettyjen alueiden palestiinalaisia kohtaan vaikakin arabit, kuten muutkin ei juutalaiset ovat eriarvoisessa asemassa juutalaisiin nähden myös Israelissa. Mutta israelin laittomasti miehittämillä alueilla arabeja kohdellaan henkipattoina vihollisina joita israelilaiset ovat murhanneet lähes päivittäin, toisinaan vain provosoidakseen konflikteja jotka antaisivat juutalaisille syyn suurempaan massamurhaan.

    • Anonyymi

      Äärioikeisto kylvää vihaansa turhaa palstoilla, Israel on luvattu kansa luvatussa maassaan sillä on oikeus hävittää hamas viimeistä myöten maaltaa, peduiinit ja palet takaisin aavikolla rauhoittumaan ,katsotaan sitten kun viimeinenkin hamas isis ja kurditerroristi on hävitetty ,voidaanko näille luoda ems taateliteolliuutta appelsiinin korjuutaa tai muuta yksinkertaista viljelyä työnsarkaa toimeentuoloa ja vapautta.

      • Anonyymi

        Kelpaavatko vääräuskoiset palestiinalaiset edes juutalaisten orjiksi vai tuleeko palestiinalaiset tappaa viimeiseen sylivauvaan, kuten nyt toimitaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe