"Suomen arvostus syöksyi ulkomaisten osaajien silmissä – ”Romahdus on jo älytön”
”Nyt on viimeistään herättävä”, startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen vaatii. Suomi putosi vuodessa sijalta 16 sijalle 51."
https://www.hs.fi/talous/art-2000010572094.html
"Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarisen mukaan tilanne on jo hälyttävä.
”Kun ollaan sijalla 51 ja enää kaksi maata takana, romahdus on jo älytön.”
”Varsinkin kun tarvitsemme työvoimaa ja osaajia.”
Pakarinen kertoo, että jo edellinen hallitus linjasi, että Suomeen tarvitaan 50000 osaajaa töihin ulkomailta. Näillä osaajilla tarkoitetaan tyypillisesti yli 3 500 euroa kuukaudessa ansaitsevia eri alojen ammattilaisia.
”He tuottavat suurimman hyödyn Suomelle. Isommassa kuvassa Suomeen tarvitaan toki alasta riippumatta tekijöitä.”
Pakarisen mielestä Petteri Orpon (kok) hallituksen olisi syytä herätä tapahtuneeseen muutokseen ja ryhtyä pelastustoimiin.
”Budjettiriihessä pitäisi tehdä selkeä esitys korjaavista toimista, ja se pitää osata viestiä.”
Pakarisen arvion mukaan expattien Suomi-vieroksunnan pohjalla on viimeisen vuoden aikana kasvanut maahanmuuttajiin negatiivisesti suhtautuva keskusteluilmapiiri.
”Ajatellaan, että olemme negatiivisesti maahanmuuttoon suhtautuva kansa.”
Orpon hallitus aloitti työnsä 20. kesäkuuta 2023.
Moni Orpon hallituksen toteuttama maahanmuuttoon kohdistuva tiukennus ei Pakarisen mukaan läheskään aina suoraan vaikuta osaajien mahdollisuuksiin tulla töihin Suomeen, ”mutta ilmapiiri on muuttunut”.
Suomen negatiivinen asenne maahanmuuttajia kohtaan heijastuu myös siihen, miten houkuttelevaksi maaksi työntekijät Suomen kokevat.
Pakarinen peräänkuuluttaa sitä, että myös hallituksessa olevien perussuomalaisten tulisi herätä tilanteen vakavuuteen.
”Pitäisi kyetä erottamaan tilanteet, jossa tänne pyritään väärin perustein siitä yleisestä tilanteesta, että suurin osa tulijoista haluaa tehdä töitä tämän yhteiskunnan hyväksi.”
”Nyt menee lapsi pesuveden mukana.”
Pakarinen muistuttaa, että useissa aiemmissa muissa tutkimuksissa Suomi on ollut houkuttelevuudeltaan maiden kärkipäässä.
”Maakuva on ollut hyvä.”
Erityisen haitallisena Pakarinen pitää syksyllä eduskunnan päätettäväksi tulevaa perussuomalaisten ajamaa lakimuutosta, jonka mukaan työttömäksi jäänyt maahanmuuttaja poistettaisiin maasta, jos hän ei saa kolmen kuukauden kuluessa uutta työtä. Hallituksen lakiesityksessä erityisosaajien osalta tuo määräaika on nostettu kuuteen kuukauteen.
”Monissa työsopimuksissa jo karenssiajat, joiden aikana ei saa mennä uuteen työhön, ovat pidempiä.”
Näin monen erityisosaajan on jo työsopimussyistä pakko lähteä pois Suomesta, jos laki hyväksytään.
Pakarinen muistuttaa, että esimerkiksi teknologiayrityksissä yhdenkin osaajan menetys voi tulla kalliiksi.
”Esimerkiksi Supercellissä yhden miljardeja euroja tuottaneen pelin menestyksen taustalla voi olla vain viiden tekijän ydinjoukko.”
Startup-yhteisö toivoo muun muassa, että hallitus antaisi Suomeen tulevalle työntekijälle työluvan ja pankkitilin lisäksi selkeän lupauksen puolison työllistymisestä ja lapsen koulupaikasta.
Expat Insider 2024 -tutkimuksessa Suomen romahdusta tulkitaan arvioimalla, että Suomen digitaalinen kyvykkyys ei voi korvata maassamme olevia ammatillisia, taloudellisia ja sosiaalisia esteitä.
Vaikka Suomi on ympäristö ja ilmasto -kategoriassa kahdeksas ja digitaalisuudessa kuudes, taloudelliset ja sosiaaliset vaikeudet vievät Suomen vertailun pohjille.
Pelkästään elämänlaatua mittaavassa kategoriassa Suomi oli sijalla 26.
Siinä otetaan huomioon liikenne, ympäristö sekä ilmasto, vapaa-aika, terveydenhoito ja turvallisuus.
Tässäkin kategoriassa Suomi on vuodessa kokenut expattien silmissä melkoisen pudotuksen.
Vielä vuosi sitten Suomi oli elämänlaadussa vertailun sijalla kolme."
Sillälailla impivaaralaiset haittapersut! Purralla riittää aihetta leikata Suomi kehitysmaaksi. Joko visapuisissa päissänne alkaisi edes vähän itämään, miksi viime vuonna käyty maakuva-keskustelu oli tärkeää, jolle persut nakkasivat paskat?
"Perussuomalainen kehitysministeri Ville Tavio on kertonut pelkäävänsä väestönmuutoksen myötä vieraan vallan toimijoiden päätymistä Suomen johtoon."
"Elinkeinoministeri Wille Rydman on todennut ammattiyhdistysliikkeestä, että ”Hakaniemen ay-mafiaa ei kiinnosta työpaikkojen säilyminen Suomessa”.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää on MTV-uutisten mukaan perustellut ja oikeuttanut puolueväelleen osoitetussa jäsenkirjeessä sosiaaliturvan lapsiperheisiin kohdistuvia leikkauksia sillä, että ne osuvat myös maahanmuuttajiin. "
https://www.suomenmaa.fi/puheenvuoro/demokratia-ja-hyvinvointiyhteiskunta-eivat-ole-wokea/
Suomen talouden tuhoajat, Perussuomalaiset! Hävetkää näille äänensä antaneet!
Nyt tuli kunnon tälli Suomelle! Mahtaa Velka-Riikka olla hemmetin ylpeä saavutuksestaan?
132
527
Vastaukset
- Anonyymi
Löytyykö tuttuja vasukomukoita noista kaupoista ?
https://yle.fi/a/74-20005960- Anonyymi
Älä vaihda puheenaihetta. Hallitus on potkinut palkansaajia päähän ja toimittanut työilmapiirin. Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin .
- Anonyymi
Ketkäs sen Uniperin ostivatkaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vaihda puheenaihetta. Hallitus on potkinut palkansaajia päähän ja toimittanut työilmapiirin. Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin .
"Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin ."
Eikös se ollut äärivihervasudemut, jotka kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä muiden kanssa ja näin jakoivat kansan?
Laitatko linkkiä tuohon voimakkaaseen jakammiseen hyviin ja pahoihin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vaihda puheenaihetta. Hallitus on potkinut palkansaajia päähän ja toimittanut työilmapiirin. Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin .
Olet jakomielisairas, kuka sanenee hyviin ja pahoihin, vasupaskat ?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sanna-marin-is-tentissa-sdp-ei-lahde-samaan-hallitukseen-perussuomalaisten-kanssa/61295c83-73cc-42cb-b397-df051a463b4d - Anonyymi
Eikö käteisen hallitus myynyt sähköverkon, ne rahat laitettiin Uniberiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin ."
Eikös se ollut äärivihervasudemut, jotka kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä muiden kanssa ja näin jakoivat kansan?
Laitatko linkkiä tuohon voimakkaaseen jakammiseen hyviin ja pahoihin...Aika huono vertaus, aivan erilinjoilla olevat puolueet tuskin tekevät yhteistyötä hallituksessa.
Persut menevät ken kassa vaa, kunhan pääsee kyykyttämään duunareita, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja vähävaraisia.
Nähtiin mitä se oli Sipilän hallituksessa, eikä poikea mitenkään siitä nytkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin ."
Eikös se ollut äärivihervasudemut, jotka kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä muiden kanssa ja näin jakoivat kansan?
Laitatko linkkiä tuohon voimakkaaseen jakammiseen hyviin ja pahoihin...Purra kieltäytyi ensin. Persulla huono vaiko valikoiva muisti?
"Riikka Purra sulkee pois hallitusyhteistyön Marinin johtaman SDP:n kanssa"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/adb7c439-c234-4385-8215-3e2e1e975607 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet jakomielisairas, kuka sanenee hyviin ja pahoihin, vasupaskat ?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sanna-marin-is-tentissa-sdp-ei-lahde-samaan-hallitukseen-perussuomalaisten-kanssa/61295c83-73cc-42cb-b397-df051a463b4dMiksi persu valehtelee aina ja jatkuvasti? Purra torppasi yhteistyön jo syksyllä 2021.
"Riikka Purra sulkee pois hallitusyhteistyön Marinin johtaman SDP:n kanssa"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/adb7c439-c234-4385-8215-3e2e1e97560 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin ."
Eikös se ollut äärivihervasudemut, jotka kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä muiden kanssa ja näin jakoivat kansan?
Laitatko linkkiä tuohon voimakkaaseen jakammiseen hyviin ja pahoihin...Persu se vääntää asiallisen keskustelunkin kierommaksi kuin kieroin korkkiruuvi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika huono vertaus, aivan erilinjoilla olevat puolueet tuskin tekevät yhteistyötä hallituksessa.
Persut menevät ken kassa vaa, kunhan pääsee kyykyttämään duunareita, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja vähävaraisia.
Nähtiin mitä se oli Sipilän hallituksessa, eikä poikea mitenkään siitä nytkään.Näin juuri,se on suurin syy päästä hallitukseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vaihda puheenaihetta. Hallitus on potkinut palkansaajia päähän ja toimittanut työilmapiirin. Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin .
Kyllä se on tosiasia, että Suomessa julkisen sektorin koko on ylittänyt kriittisen massan ja teitä joiden taskut täytetään valtion verokirtusta on aivan liian paljon.
Nyt on tullut pää vetävän käteen.
Yhteinen velkasosialismi ja väestönvaihto on tuhoamassa ja on jo tuhonnut koko hyvinvoinnin Suomessa arvoisat vanhat toverit siellä Punaisen viivan vasemmalla puolen.
Siellä Suomen suurimmassa veronielussa pääkupunkiseudulla alkaa pian olla tilaa mahantunketuvien majoittua, kun maksukykyiset vaihtavat maisemaa.
Ole nyt tarkkana, ettei sinun munat ole yhdessä korissa siinä muutaman neliön velkakopissa, . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika huono vertaus, aivan erilinjoilla olevat puolueet tuskin tekevät yhteistyötä hallituksessa.
Persut menevät ken kassa vaa, kunhan pääsee kyykyttämään duunareita, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja vähävaraisia.
Nähtiin mitä se oli Sipilän hallituksessa, eikä poikea mitenkään siitä nytkään."Persut menevät kenen kanssa vaan, kunhan pääsee kyykyttämään duunareita, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja vähävaraisia."
No mutta sittenhän Persut olisivat sinun mielestä sopineet todella hyvin marinin hallitukseen!!?? Kun kerran 2019-2023 hallituskaudellahan ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle, korkojen hurja nousu tiputti satojatuhansia köyhyysloukkuun mukana työssäkäyviä, susi-sote romutti sosiaali- ja terveyspalvelut, yli 40MILJARDIA lainarahaa jaettiin kaikkeen kivaan ympäri eurooppaa ja näin velkaannutettiin suomalaiset vuosikymmeniksi.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin juuri,se on suurin syy päästä hallitukseen
Tarkoitatko nyt vaalikkailua 2023 vaaleissa, jolla sisar-puolueet (vihreät ja vasemmistoliitto) antoivat tukiäänensä demareille jatkokauden toivossa?
Vai sitä, että suomalaisten kyykytys muun maailman menojen kattamiseksi sai riittää, eikä Persut siksi voineet lähteä moisten "tuhlaajatyttöjen" kelkkaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on tosiasia, että Suomessa julkisen sektorin koko on ylittänyt kriittisen massan ja teitä joiden taskut täytetään valtion verokirtusta on aivan liian paljon.
Nyt on tullut pää vetävän käteen.
Yhteinen velkasosialismi ja väestönvaihto on tuhoamassa ja on jo tuhonnut koko hyvinvoinnin Suomessa arvoisat vanhat toverit siellä Punaisen viivan vasemmalla puolen.
Siellä Suomen suurimmassa veronielussa pääkupunkiseudulla alkaa pian olla tilaa mahantunketuvien majoittua, kun maksukykyiset vaihtavat maisemaa.
Ole nyt tarkkana, ettei sinun munat ole yhdessä korissa siinä muutaman neliön velkakopissa, .Persuilla julkinen sektori on ollut yli kriittisen massan siitä lähtien, kun Soini ja kumppanit perustivat puolueen 90-luvun puolivälissä. Viides kolonna kulkee, öyhötys ei muutu ikinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persut menevät kenen kanssa vaan, kunhan pääsee kyykyttämään duunareita, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja vähävaraisia."
No mutta sittenhän Persut olisivat sinun mielestä sopineet todella hyvin marinin hallitukseen!!?? Kun kerran 2019-2023 hallituskaudellahan ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle, korkojen hurja nousu tiputti satojatuhansia köyhyysloukkuun mukana työssäkäyviä, susi-sote romutti sosiaali- ja terveyspalvelut, yli 40MILJARDIA lainarahaa jaettiin kaikkeen kivaan ympäri eurooppaa ja näin velkaannutettiin suomalaiset vuosikymmeniksi....Ja taas samat persuvalheet ties monennenko kerran. Et näköjään opi mitään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko nyt vaalikkailua 2023 vaaleissa, jolla sisar-puolueet (vihreät ja vasemmistoliitto) antoivat tukiäänensä demareille jatkokauden toivossa?
Vai sitä, että suomalaisten kyykytys muun maailman menojen kattamiseksi sai riittää, eikä Persut siksi voineet lähteä moisten "tuhlaajatyttöjen" kelkkaan?Miksi Marinin hallituksen olisi pitänyt kelpuuttaa fasistipersut joukkoonsa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä vaihda puheenaihetta. Hallitus on potkinut palkansaajia päähän ja toimittanut työilmapiirin. Persut erikseen ovat voimakkaasti jakaneet kansaa kahtia muka hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin .
Niin hyvät on niitä jotka tekee työtä ja maksaa veroja, pahat on niitä jotka loisii terveinä kun ei huvita? Minusta aika hyvä jako?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin hyvät on niitä jotka tekee työtä ja maksaa veroja, pahat on niitä jotka loisii terveinä kun ei huvita? Minusta aika hyvä jako?
Mitä kertoo itse kirjoittajasta, joka kutsuu selvästikin vihaamiaan ihmisiä loisiksi? Pidätkö itseäsi übermenschinä? Kuinka helppoa onkaan leimata ihmisiä yhteen nippuun, kun valitsee sen kaikista pienimmän porukan, sen omasta mielestään inhottavimman, johon sitten dumpataan kaikki haluamattakaan ymmärtää, ettei kaikki ole samanlaisia elämäntapaintiaaneja, joita se pieni ryhmä edustaa?
Persujen populismissa on vahvasti samoja elementtejä sisällään kuten natsipropagandassa löytyy. Anonyymi kirjoitti:
Aika huono vertaus, aivan erilinjoilla olevat puolueet tuskin tekevät yhteistyötä hallituksessa.
Persut menevät ken kassa vaa, kunhan pääsee kyykyttämään duunareita, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja vähävaraisia.
Nähtiin mitä se oli Sipilän hallituksessa, eikä poikea mitenkään siitä nytkään.Asia on juuri noin kuten kirjoitit.Näin toimii Suomen suurin työväenpuolue
PeruSSuomalaiset.
Sieg Hail!
o/- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö käteisen hallitus myynyt sähköverkon, ne rahat laitettiin Uniberiin.
CarunaPekka Peruna-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkäs sen Uniperin ostivatkaan?
Kuka "osaaja" sen huonon kaupan hyväksyikään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö käteisen hallitus myynyt sähköverkon, ne rahat laitettiin Uniberiin.
Sitä ennen pisnesosaaja Olli-Pekka Heinonen ostatti Soneralla miljardeilla UMTS-ilmatilaa Saksasta.
- Anonyymi
Persut ajaa äärioikeistolaista politiikka ja samalla saavat Suomen talouden alamäkeen.
Kuka tänne takapajulaan, Impivaaraan, mitään investoisi
Eikä työntekijöitä ole tulossa kun Suomen maine ei ole kummoinen , ulkomaalaisia syrjivä- Anonyymi
Milloin viimeksi on oikeistohallitus parantanut taloutta ja työlisyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo virkamies kyllä toimi marinin käskystä.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000009164426.htmlMitenkäs tuo liittyy tämän keskustelun aiheeseen? Maalinsiirto?
- Anonyymi
"Persut ajaa äärioikeistolaista politiikka ja samalla saavat Suomen talouden alamäkeen."
Edelleenkään Persut EI OLE äärioikeistolainen puolue, kannattaa sinunkin tutustua siihen, mitä äärioikeistolaiset edustavat. Tuosta alamäestä kun puhutaan, klikkaa vaikka googleen Konkurssit Suomessa, niin näet 2020 alkaneen hurjan nousun....
"Kuka tänne takapajulaan, Impivaaraan, mitään investoisi"
Suomessa on niin korkeat työvoimakustannukset, palkat ja sosiaalikulut, että vuosikymmeniä suomalaiset yritykset ovat itsekin siirtäneet toimintaansa halvempiin maihin. Ainoastaan ilmainen sähkö (tuo datakeskuksia) ja ilmaiset mineraalit (tuovat ulkolaisia kaivosyrityksiä).
"Eikä työntekijöitä ole tulossa kun Suomen maine ei ole kummoinen , ulkomaalaisia syrjivä"
Vuonna 2023 maahamme saapui 62 000 henkilöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin viimeksi on oikeistohallitus parantanut taloutta ja työlisyyttä.
"Milloin viimeksi on oikeistohallitus parantanut taloutta ja työlisyyttä."
Olipas erikoinen kysymys....kun niitä on ollut tasan yksi ennen Orpon hallitusta...
Samaa ei kannata kysyä, milloin äärivasemmistohallitus on mitään parantanut??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Persut ajaa äärioikeistolaista politiikka ja samalla saavat Suomen talouden alamäkeen."
Edelleenkään Persut EI OLE äärioikeistolainen puolue, kannattaa sinunkin tutustua siihen, mitä äärioikeistolaiset edustavat. Tuosta alamäestä kun puhutaan, klikkaa vaikka googleen Konkurssit Suomessa, niin näet 2020 alkaneen hurjan nousun....
"Kuka tänne takapajulaan, Impivaaraan, mitään investoisi"
Suomessa on niin korkeat työvoimakustannukset, palkat ja sosiaalikulut, että vuosikymmeniä suomalaiset yritykset ovat itsekin siirtäneet toimintaansa halvempiin maihin. Ainoastaan ilmainen sähkö (tuo datakeskuksia) ja ilmaiset mineraalit (tuovat ulkolaisia kaivosyrityksiä).
"Eikä työntekijöitä ole tulossa kun Suomen maine ei ole kummoinen , ulkomaalaisia syrjivä"
Vuonna 2023 maahamme saapui 62 000 henkilöä.Juurihan sinä itse todistat omalla räikeällä valehtelemisellasi, että PS todellakin on äärioikeistopuolue!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Milloin viimeksi on oikeistohallitus parantanut taloutta ja työlisyyttä."
Olipas erikoinen kysymys....kun niitä on ollut tasan yksi ennen Orpon hallitusta...
Samaa ei kannata kysyä, milloin äärivasemmistohallitus on mitään parantanut???Tasan yksi? Nyt persu valehteli niin sakean valheen, että Kremlissä taputetaan varmasti.
Luettelepas hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen merkittävimmät virstanpylväät, jotka ovat oikeistohallitusten aikaansaamia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Milloin viimeksi on oikeistohallitus parantanut taloutta ja työlisyyttä."
Olipas erikoinen kysymys....kun niitä on ollut tasan yksi ennen Orpon hallitusta...
Samaa ei kannata kysyä, milloin äärivasemmistohallitus on mitään parantanut???Perskeko oli erittäin oikeistolainen, saavutukset muistetaan, valitettavasti.
- Anonyymi
Riitti kun katsoi kirjoittajan Riitta Pakarinen, puoluekannan, joka on Suomen Kekusta, ja hän siellä varapuheenjohtaja, niin saa ihan toisenlaisen katsantokannan koko kirjoitukseen...
- Anonyymi
Yleensähän kaikki täällä kirjoittavat ja hallitusta moittivat ns asiantuntijat tulevat joko Vasemmistoliitosta, Demareista, Vihreistä tai Keskustasta, jotka YLLATUS YLLATUS ovatkin KAIKKI äärivasemmistolaisia....
Pelkkä sijaluku 51 ja vain 2 muka takana "PALJASTI" koko kirjoituksen pelkäksi provokaatioksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensähän kaikki täällä kirjoittavat ja hallitusta moittivat ns asiantuntijat tulevat joko Vasemmistoliitosta, Demareista, Vihreistä tai Keskustasta, jotka YLLATUS YLLATUS ovatkin KAIKKI äärivasemmistolaisia....
Pelkkä sijaluku 51 ja vain 2 muka takana "PALJASTI" koko kirjoituksen pelkäksi provokaatioksi."Anonyymi
2024-07-18 17:19:16
Vasemmistoliitosta, Demareista, Vihreistä tai Keskustasta, jotka YLLATUS YLLATUS ovatkin KAIKKI äärivasemmistolaisia...."
--------------
Mutta kerroppa miksi se sun kristalli pallo näyttää että eduskuntavaalien jälkeen
ainoastaan:
PS
KD
Liike Nyt
ovat menettäneet kannatustaan ja kaikki muut ovat lisänneet ?
Täytyyhän siihen joku syy siis olla? - Anonyymi
Jep. Se ainoa oikea tieto löytyy Suomen uutisista..... vai ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensähän kaikki täällä kirjoittavat ja hallitusta moittivat ns asiantuntijat tulevat joko Vasemmistoliitosta, Demareista, Vihreistä tai Keskustasta, jotka YLLATUS YLLATUS ovatkin KAIKKI äärivasemmistolaisia....
Pelkkä sijaluku 51 ja vain 2 muka takana "PALJASTI" koko kirjoituksen pelkäksi provokaatioksi."äärivasemmistolaiset" mainittu..........
- Anonyymi
"Pakarisen arvion mukaan expattien Suomi-vieroksunnan pohjalla on viimeisen vuoden aikana kasvanut maahanmuuttajiin negatiivisesti suhtautuva keskusteluilmapiiri."
Yksikään Orpon hallituksen puolue EI OLE vastustanut T Y Ö P E R Ä I S T Ä maahanmuuttoa!!!! Viimevuonnakin maahamme saapui noin 62 000 henkilöä, joka on siis 12000 enemmän kuin edellinen hallitus kaavaili.
Pakarinen tyypilliseen äärivasurin tapaan vääristää kirjoituksia.- Anonyymi
Nyt persu siirtelee sotapakolaisia työperäisiksi maahanmuuttajiksi. Olet sinä eri ketku!
- Anonyymi
Riikka Pakarinen on ollut mm. pääministeri Sipilän erikoisavustaja. Vassari hän ei ole. On ollut politiikan lisäksi mukana yrityselämässä johtotehtävissä. Pakarisen cv on aivan eri sfääreistä kuin Riikka Purralla
- Anonyymi
Pakarinen on kepulainen, ei ole vasemmistoa
- Anonyymi
Ukrainalaisia on tullut eniten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt persu siirtelee sotapakolaisia työperäisiksi maahanmuuttajiksi. Olet sinä eri ketku!
62000 noin 20 000 on "pakolaisia" ja heistä valtaosa on täällä töissä ja useat aikovat jäädäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka Pakarinen on ollut mm. pääministeri Sipilän erikoisavustaja. Vassari hän ei ole. On ollut politiikan lisäksi mukana yrityselämässä johtotehtävissä. Pakarisen cv on aivan eri sfääreistä kuin Riikka Purralla
"Vassari hän ei ole"
Vaikka on puolueen varapuheeenjohtaja!!!? onpas outoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
62000 noin 20 000 on "pakolaisia" ja heistä valtaosa on täällä töissä ja useat aikovat jäädäkin.
Ei ukrainalaisten pakolaisstatus kuitenkaan muutu sillä, että persut niitä mielivaltaisesti muuttelisivat. Sotapakolaisia ovat yhä edelleen.
- Anonyymi
"äärivasurit" mainittu : )
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vassari hän ei ole"
Vaikka on puolueen varapuheeenjohtaja!!!? onpas outoaEi Kepu ole vassari puolue
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakarinen on kepulainen, ei ole vasemmistoa
Kaikki jotka eivät kuulu persussuomalaisiin mukaan luettuna liittolaisensa kuten suomen sisu jne... ovat persujen mielestä äärivasuja. Se on totta koska Suomen uutisissa ja mv-julkaisussa on niin annettu ymmärtää : )

Persujen mielestä, MV ja muut persu julkaisut kertovat totuuden.
HS,YLE sekä muut tiedotusvälineet ovat persujen näkemyksen mukaan epäluotettavia vasuri medioita.
: )
- Anonyymi
Tuollaisilla asiantuntijoilla lausuntoineen ei ole mitään merkitystä, ne ei ymmärrä asioista mitään. Mauri Peltokangas ymmärtää. Ja minä, me ollaan Maurin kanssa peruspersuja ja me ymmärretään asiat ja haistatetaan vittua kioskilla.
- Anonyymi
Eihän Peltokangas osaa edes lukea.
Meni paniikkiin kun piti täysistunnossa lukea.
Joutui lääkäriin, luuli että on sydäri.
On tainnut jäädä koulu kesken.
Siinä on asiantuntija.
Pelkkä kulkukaupppias, laukku olalla taivaltaa siellä torilla sinun kanssa ja tekee mitä Persut osaa, eli kiroilee - Anonyymi
Kyllä. Ja Sebu haistattaa persettä. Kyllä jämpti on näin.
- Anonyymi
Maahanmuuttokriittisyys = Persaukismyönteisyys
- Anonyymi
Persut ovat suurin syypää Suomen menestyksemme menettämiselle oman takapajuisuutensa ansiosta. Persujen unelma Suomesta on luoda Suomesta uusi pohjolan Bolivia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat suurin syypää Suomen menestyksemme menettämiselle oman takapajuisuutensa ansiosta. Persujen unelma Suomesta on luoda Suomesta uusi pohjolan Bolivia.
Parempi tuokin kuin äärivasujen Albania
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parempi tuokin kuin äärivasujen Albania
Parempi tuokin? Näin tollo voi olla vain persu ja etenkin persutrolli :))))
- Anonyymi
Riikka Impivaaralainen vastaa "kyllä ne perussuomalaiset paksut pojat ja tytöt voisivat ihan hyvin tehdä niitä vaativia töitä jos vain osaisivat".
- Anonyymi
Lapioon nojaaminen on persuille high techiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapioon nojaaminen on persuille high techiä.
Siihen lapioon tarttee kehitellä semmoinen tuki jotta tuo pysyy pystyssä ilman nojailua jolloinka persu voi makoilla maassa ruohonkortta imeskellen ja kattellen taivaanpilviä.
- Anonyymi
Antoiko Purran pettymys uutta virtaa persuille tuhota lisää isänmaatamme?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e1adc82f-11f7-4a80-842c-b4cf959c250f- Anonyymi
Perussuomalaiset tukivat Orbania ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset tukivat Orbania ?
ja äärivihervasudemut tukevat Ryssellissäkin Puttea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja äärivihervasudemut tukevat Ryssellissäkin Puttea
Miksi levität Kremlin propagandaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja äärivihervasudemut tukevat Ryssellissäkin Puttea
Tuliko persuille ohjeet Moskovasta ??
https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6
Jopa svenskit hämmästelivät.....
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html
- Anonyymi
Mahtaako tuollainen maakuva houkutella kokoomus-orpon haikailemia investointeja?
- Anonyymi
Ei houkuttele. Rasismin täydellinen kitkeminen, tyytyväiset työntekijät, maahanmuuton helpottaminen jne. ovat tekijöitä joilla saamme sitä kaivattua osaajaporukkaa tänne. Ja mitäs... hallitus on tehnyt kaiken em. asioita vaikeuttaakseen. Jos tämä paskajallitus saa jatkaa tihutöitään, olemme kohta kuin kaukoidän hikipajoissa. Vientituotteina on halpa rättejä ja palkkana niiden tekijöille on lautasellinen laihaa keittoa 16 tunnin työpäivän vastikkeena. Houkuttele tänne sitten osaajia sellaisilla eväillä.

Se on juurikin noin. Vaaleissa annettiin osa avaimista ihmiskammoiselle osalle kansaa, jossa talousoikeisto näki omat mahdollisuutensa vetää hallituspolitiikassa ennennäkemättömällä tavalla kotiinpäin. Se on juuri tuota, mitä pyrkivät edistämään tässä maassa. Pölhöoikeistolaisen maaimankuvassa kenelläkään ei saa mennä hyvin, paitsi tietysti vain omalla porukalla, joka on aateuskollista porukkaa suurelle "johtajalleen". Kansa pitää siis saada kahtia, jotta oma eliitti voi porskuttaa tuhoamalla ensin oikeusvaltion.
- Anonyymi
Riikka on nyt hyvin pettynyt, ei mennyt oman toiveen mukaan, jatkokauden sai Ursula.
Voi voi kun v.....aa, sanoo Persu - Anonyymi
Persut tuhoaa Suomen maineen!
- Anonyymi
Ai tuhoaa maineen? On jo tuhonnut sen. Mutta mitä vitun väliä maineesta kun tuhoaa isänmaankin ja sen kansalaiset.
Vaalit pitäisi saada julkisiksi, että kaikki näkisi kuka on äänestänyt mitäkin. Ollaan usein kaveriporukalla pohdittu että millainen ihminen äänestää Persuja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai tuhoaa maineen? On jo tuhonnut sen. Mutta mitä vitun väliä maineesta kun tuhoaa isänmaankin ja sen kansalaiset.
Vaalit pitäisi saada julkisiksi, että kaikki näkisi kuka on äänestänyt mitäkin. Ollaan usein kaveriporukalla pohdittu että millainen ihminen äänestää Persuja?"Vaalit pitäisi saada julkisiksi, että kaikki näkisi kuka on äänestänyt mitäkin."
Ehdottomasti ja kaikenlainen vaalikikkailu pitää kieltää, kuten meillä on nyt käynyt äärivasureiden toimesta pari kertaa 2023 ja kerran 2024.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaalit pitäisi saada julkisiksi, että kaikki näkisi kuka on äänestänyt mitäkin."
Ehdottomasti ja kaikenlainen vaalikikkailu pitää kieltää, kuten meillä on nyt käynyt äärivasureiden toimesta pari kertaa 2023 ja kerran 2024..No jos vaalikikkailu pitää kieltää, niin se on ensimmäiseksi persupuolueen loppu.
- Anonyymi
Vain laitaoikeistolaiset suostui samaan hallitukseen äärioikeistolaisen
"avoimesti rasistisen puolueen". kanssa. Seurauksena on katastrofi.- Anonyymi
Onneksi ei meillä suomessa....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ei meillä suomessa....
Sanoi Petteri katsellessaan muualle.....
- Anonyymi
"Puhemies Jussi Halla-aho vaatinut useaan otteeseen Ylen rahoituksen leikkausta. Se ei tietenkään ole ongelma, mutta vaateen perusteet hätkähdyttävät: koska YLE on mädännäinen ja puolueellinen."
- Anonyymi
Hohhohhahhah:
Perussuomalainen kehitysministeri Ville Tavio on kertonut pelkäävänsä väestönmuutoksen myötä vieraan vallan toimijoiden päätymistä Suomen johtoon.- Anonyymi
Pakostakin väestönmuutoksen seurauksena Suomen johtoon tulee toisennäköistä porukkaa kun kantikset kuolevat sukupuuttoon. Tavio näyttää typeryytensä kerta toisensa jälkeen, eli on on ihan peruspersu.
- Anonyymi
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on vihjaillut Gazan-Israelin järkyttävien tapahtumien yhteydessä, että ulkoministeriön kymmenien työntekijöiden kannattaisi lähteä kassan kautta, kun uskalsivat haastaa valtion linjaa.
- Anonyymi
Hehheheheheh iiih
Kansanedustaja Sheikki Laakso väläytti joulun alla potkuja apulaisoikeuskanslerille, jonka näkemys itärajan sulkemisen juridisista ongelmista ei perussuomalaisia miellyttänyt. - Anonyymi
Elinkeinoministeri Wille Rydman on todennut ammattiyhdistysliikkeestä, että ”Hakaniemen ay-mafiaa ei kiinnosta työpaikkojen säilyminen Suomessa”.
- Anonyymi
Tuoreimpana puolueen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas on toteuttanut näyttävän eron evankelis-luterilaisesta kirkosta ja kuvailee kirkkoa lipereihin sonnustautuneiden sateenkaarivasemmistolaisten ketkujen yhteisöksi.
- Anonyymi
Mites nyt Peltokangas. Merikarvian kuuluisa humalassa ollut rippipappi, kirkkoherra, on Kokoomuksen kunnallispolitiikko.
Miten tämän selittää Mauri. Onko sateenkaari vassari.
Ei Mauri ymmärrä nyt kaikkea
- Anonyymi
Järkyttävää minkätasoiset henkilöt Suomea johtavat.
- Anonyymi
Purra ja Vornanen? Mitä yhteistä ja pelottavaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ja Vornanen? Mitä yhteistä ja pelottavaa?
Oisko aseet ja uhkailu?
- Anonyymi
Suomen ja suomalaisten onneksi hallitus vaihtui 2023...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ja Vornanen? Mitä yhteistä ja pelottavaa?
Marin, Andersson ja Ohisalo!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen ja suomalaisten onneksi hallitus vaihtui 2023...
Maanpettureihin. Sekö Suomen ja suomalaisten etu? Haise pahalle!
https://www.youtube.com/watch?v=VMsFQXU8mwU - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin, Andersson ja Ohisalo!!!!!!!!!!
Onko nämä uhkailleet tai suunnitelleet ampumista
No eipä ole
- Anonyymi
Putin rakastaa tilannetta. Suomalaisen osaamisen, taidon ja kulttuurin alennustila auttaa Putinia päänäärissään - suomalainen kulttuuri on helppo korvata tämän jälkeen millä tahansa.
- Anonyymi
Juuri tuon tukemiseen meidänkin äärivihervasudemut pyrkivät... aiheuttamalla hajaannusta ja järjestämällä sekasortoa ja poliittisia selkkauksia sekä vihanlietsontaa mm. eduskunnassa.

Äläpähän taas putinistipersu puhu paskaa! Itse sinä yrität jatkuvasti sekoittaa omia valheistasi totuutta vääristämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuon tukemiseen meidänkin äärivihervasudemut pyrkivät... aiheuttamalla hajaannusta ja järjestämällä sekasortoa ja poliittisia selkkauksia sekä vihanlietsontaa mm. eduskunnassa.
"äärivihervasudemut" mainittu.............
- Anonyymi
Purraa vituttaa kuin pientä eläintä?
"Purra: ”Nyt tuli turpaan”"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c79a4219-c6bb-443a-9878-04098a1b7e17
"Purra pettyi"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e1adc82f-11f7-4a80-842c-b4cf959c250f
Mikä on populistin kosto?- Anonyymi
Huvittavaa, että Purra syyttää von der Leyeniä valehtelusta, vaikka "riikka" itse valehteli äänestäjille päästäkseen kusemaan näiden silmille ministerin pallilta.
On populisti-Purralla otsaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huvittavaa, että Purra syyttää von der Leyeniä valehtelusta, vaikka "riikka" itse valehteli äänestäjille päästäkseen kusemaan näiden silmille ministerin pallilta.
On populisti-Purralla otsaa.Ei Purra ole valehtelijana yhtään sen huonompi kuin mitä Kremlissäkin osaavat valehdella. Ja Mar a Lagossa.
- Anonyymi
Johdossa ovat : Panama, Indonesia, Kolumbia, Meksiko...
- Anonyymi
Persut keskittyvät toimimaan Putinin asianhoitajina? Persujen harjoittama Suomen tuhoaminen ei hyödytä ketään muuta niin paljon kuin Putinia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut keskittyvät toimimaan Putinin asianhoitajina? Persujen harjoittama Suomen tuhoaminen ei hyödytä ketään muuta niin paljon kuin Putinia.
Persut, Suomen Viides kolonna!!!
- Anonyymi
Ruma Riikan pitää erota heti
- Anonyymi
Kyllä vielä on tarpeen hallituksen kiristää duunarien etuja että saadaan sijoitusta vielä laskemaan.
Jokaiselle henkilökohtainen sakko lakkoon osallistumisesta minimi voi olla 5000€ päivältä.
Vuosiloma lasketaan yhteen viikkoon sairausajan palkka kokonaan pois, samaoin arkipyhä korvaukset, jne, jne.
Ja persut tulevat nämä hyväksymään kun on kerran suurin työväenpuolue suomessa. - Anonyymi
Demari on tyhmä kuin kerbiili, pieni aivo ei edelleenkään tajua, että sdp tuhosi Suomen.
- Anonyymi
Tuhosi nostamalla työllisyyden ennätyslukemiin.
Jouduitko sinäkin työhön ?? - Anonyymi
Kerbiili? Joku Persulandian ikioma laji?
- Anonyymi
Elintasopakolaisia maa täynnä , elättäkääpä ne valittamatta , kohta olisi vara valita saapujat kun ilmastomuutos etenee ja alkaa kummasti meidän ilmasto kiinnostamaan vähän isompaakin joukkoa .
- Anonyymi
''.... alkaa kummasti meidän ilmasto kiinnostamaan vähän isompaakin joukkoa .''
Syytä olisikin kiinnostaa. Jostain tarvitaan maahamme työntekijöitä ja eläkkeiden ja veronmaksajia.
Aluksi vaikka 200 000.
https://ek.fi/ajankohtaista/blogit/suomeen-tarvitaan-ulkomailta-jopa-200-000-uutta-tyontekijaa/
- Anonyymi
Miksi meillä on 300000 työtöntä ja koko ajan tulee lisää.
Missä viipyy Satosen lupaavat 100000 uutta työpaikkaa- Anonyymi
Todellinen, ns. laaja työttömyys on hyvin lähellä 400 000 henkilöä. Päättäjät käyttävät laskutapaa, joka antaa pienemmän lukeman.
- Anonyymi
Työttömyys johtuu ihmisten heikosta muuttohalusta työn perässä toiselle paikkakunnalle.
Tämä on ainakin yksi syy.
Myöskään nyt ihmiset eivät halua tehdä ruumiillista työtä.
Yksinäistä ihmistä ei mikään pidätä muuttaa pois kotoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työttömyys johtuu ihmisten heikosta muuttohalusta työn perässä toiselle paikkakunnalle.
Tämä on ainakin yksi syy.
Myöskään nyt ihmiset eivät halua tehdä ruumiillista työtä.
Yksinäistä ihmistä ei mikään pidätä muuttaa pois kotoa.Kelanduunari selittää :)))
Sinulla ei ole hajuakaan mistä on kyse....miksi et olisi hiljaa !!! - Anonyymi
Satonen on avaamassa 25.000:tta uutta makkarakojua. Ne tulevat työllistämään luvatut 100.000 työpaikkaa. Tosin ensi alkuun puoleksi vuodeksi palkattomana harjoitteluna ja sen jälkeen harjoittelijat ulos ja uudet tilalle. Mutta on työllistänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työttömyys johtuu ihmisten heikosta muuttohalusta työn perässä toiselle paikkakunnalle.
Tämä on ainakin yksi syy.
Myöskään nyt ihmiset eivät halua tehdä ruumiillista työtä.
Yksinäistä ihmistä ei mikään pidätä muuttaa pois kotoa.Mitenkäs muutat jos on perhe, asunto ja puoliso jolla työpaikka omalla paikkakunnalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs muutat jos on perhe, asunto ja puoliso jolla työpaikka omalla paikkakunnalla?
Kyllä minä muutin työn perässä oli perhe ja velkainen omakotitalo, ei tullut mieleenkään jäädä alueelle missä työtä oli sattuman varaisesti.
Onni oli siinä kun vanhemmat muutti talooni asumaan, niin minulle tullut muita kuluja kun maksaa velat pois.
Eläkepäillä muutettiin itse asumaan taloon.
Työ oli se joka määräsi mihin lähdetään elantoa hakemaan.
Yksinäisellä ihmisellä ei muuttoon ole mitään estettä.
- Anonyymi
Diiselin ja pensan hintaa on saatava alas heti! Myös rajat on laitettava kiinni ja heti. Autoveroa Ruotsin tasolle heti. Maaseudulle tukea heti. Näillä saadaan Suomi nopeasti nousuun ja talous raiteilleen. Myös Venäjän kauppa käyntiin heti.
- Anonyymi
Tuossahan se Putinin toivelista persuille onkin. Tosin kuinka kauppa käy, jos raja on kiinni? Siksikö persut sitä ovatkin avaamassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossahan se Putinin toivelista persuille onkin. Tosin kuinka kauppa käy, jos raja on kiinni? Siksikö persut sitä ovatkin avaamassa?
Persut myy aidan venäläisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut myy aidan venäläisille.
Halvasta bensasta?
- Anonyymi
Landepaukkuja tukemalla ei saada mitään jaloilleen!
- Anonyymi
Aivan hirveää ,romahdus kansallinen häpeäkin ,tänne ei halua edes hotte tottikaan, mutta valoa on hiukan tuvassa, ukrainalaiset nuo euroopan kehdon kultuuri ja tiedeosaajain kansan sankarit (sotaa paossa ) suomessa aikookin jopa valtaosin jäädä iloksemme täydentämään slaavilaisia kansoja ja perinteitä. Antamaan myös työpanoksensa toki jahka kieli sujuu lapsiakin on nuoret tehtailleet meille ja tuo tuonnee vanhuksetkin meidän hoivaan, jottei hätää joillekin huippukansoista Suomi yhä kelpaa myös afrikan suuntaa olisi tulijaa jos vain porttia raottaisi joku lääkäri ja insinööri kyllä ehkä vailla luku ja kirjotustaitoa kyllä... Afganistain kauniiit huivimuorit nuo näppärät virkkaajat tulisi täydentämään twerkaaja naisten lajia tiukkalla moraalillaan. Jot huoli pois suomineito jos ottaa sinäänsä on tulijoita pilvin pimein ja maailman parahaista lajeista. Taisipa olla propakandaa ja suvakkein ja näiden vajakkein lausumia nuo suomen tilat ja halutut paaaskapuhetta sanon minä. Tätä menoa väittävät pian jotta Suomi ei ole maailaman onelisin kansa ja voisi olla vaikkpa eun korruptetuin horola koko suomineito. Joten uskon asioita nämät...;-D
- Anonyymi
Persut pitävät huolen, ettei Suomi ole enää maailman onneliisin kansa. Täällä pitää mennä huonosti, jotta persuilla on mistä valittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut pitävät huolen, ettei Suomi ole enää maailman onneliisin kansa. Täällä pitää mennä huonosti, jotta persuilla on mistä valittaa.
Jos persujen mielestä menee hyvin, koko kansa kärsii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos persujen mielestä menee hyvin, koko kansa kärsii.
Juuri näin. Persujen poliittiset aikaansaannokset suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa on kirja vailla sisäsivuja. PS ei ole rakentajapuolue vaan hajottajapuolue.
- Anonyymi
Niin kauan kun Suomi on EU:n rasistisin maa PS saa ääniä,
eihän PS:ää muut äänestä kuin rasistit. Rasismi on sairaus,
mutta siitä on jokunen parantunut.
Jokunen ei, Immosellakin on muslimipuoliso. - Anonyymi
IT'S HARD TO BE A TYHMÄ DEMARI ?
HAHHAHHAAA.
JA POOOIS.- Anonyymi
Siksihän sinä oletkin tyhmä persu. Montako kertaa ajattelit vielä todistaa sen muille?
- Anonyymi
Kertokaapa ihmiset tämä
Anonyymi-ap
2024-07-20 18:16:34
Miksi tällä palstalla ei koskaan Moktar.Gubta uskalla kirjoittaa persuista?
Moktar lymyilee maahanmuuttopalstalla haukkumassa persuja ja persupolitiikkaa, ei täällä, missä se pitäisi tehdä jos mieli tekee ulista.
Taas maahanmuuton varjopuolista ei hän tahdo mainita sanallakaan.
Islamisaatiota Suomeen vaan toivoo ja sai Isis-Morsiamet ja - lapset kotiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15668314/isisin-vaimot-lapset-ja-morsiamet---mitapa-tehda
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17234363/maahanmuuttaja-ja-lapset-paasivat--jouluksi-takaisin-kotiin---olkoon-suosio-suur
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17598690/tuikkikaa-oi-joulun-tahtoset---niin-suomessa-kuin-syyriassa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17043557/hillot-himaan-ja-lapset-kotiin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15959594/olen-ollut-havaitsevinani-lievaa-maahanmuuttomyonteisyytta#comment-98730253
Moktar.Gubta
2019-08-22 16:31:42
"On mielenkiintoista seurata Ruotsia..."
Niin on.
Seuraan yhteismitallia tunnuslukuja, kuten BKT per capita, työllisyysaste, veroaste, keskipalkka. jne.
Järkevä ihminen ei voi kuin päätyä yhteen johtopäätökseen: Voi, kumpa Suomikin islamisoituisi ja pian. ;) - Anonyymi
Orpo ja Purra haluavat tehdä Suomesta kehitysmaan.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938