Yhdysvalloissa ollaan muka huolissaan Gazan siviiliuhrien määrästä

Anonyymi-ap

Yhdysvaltain ulkoministeri huolissaan Gazan siviiliuhrien määrästä? Näin ainakin media koettaa paikkailla Yhdysvaltojen mainetta joka on tukenut ja tukee edelleen voimakkaasti Israelin toimeenpanemaa palestiinalaisten kansanmurhaa Gazan alueella. Onko Yhdysvaltojen ulkoministeri ainoa politiikko jota Israelin hirviömäiset teot ovat alkaneet huolestuttamaan? Yhdysvaltojen ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan Gazan siviiliuhrien määrä olisi sietämättömän korkea mutta ei kuitenkaan niin, etteikö USA edelleen tukisi Israelia niin YK:ssa kuin kaikkialla muuallakin.

Tämä ei ole mikään uusi uutinen että Yhdysvalloissa ollaan oltu muka huolissaan Israelin tekemistä ihmisoikeus-ym rikkomuksista Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa. Kaikki on ollut tähän asti teatteria ja turhaa pierunpauketta kuten nytkin tämä Blinkenin tetraalinen performanssi ja julkinen moite Israelille jota pyydellään kullisien takana taas nöyrästi anteeksi Israelin johtajilta.

Totuus on että juutalaiset ovat Yhdysvaltojen taloudellisessa, teollisessa, valtiollisessa, sotilaallisessa, uskonollisessa ja viranomaisvallassa. Yhdysvatoja johdetaan Israelista ja Yhdysvalloista on tullut Israelin verikoira.

9

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joka kerralla kun maailma tuomitsee Israelin väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan rientää joku Yhdysvaltojen poliitikko selittämään että että Yhdysvalloissa ollaan samaa mieltä maailman kanssa siitä että Israel tekee järkyttäviä rikoksia ihmisyyttä ym. vastaan mutta samaan aikaan Yhdysvallat on tukenut varauksettomasti israelia ja jatkanut katkeamattomasti tukeaan israelille. Yhdysvallat on polvillaan Israelin ja Yhdysvalloissa toimivan Israel-lobbyn edessä. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010566979.html

      • Anonyymi

        Ehkä Yhdysvaltojen ulkoministeri kuuluu vihavasemistoon? Onko Blinken Hamasin lahjottu agentti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Yhdysvaltojen ulkoministeri kuuluu vihavasemistoon? Onko Blinken Hamasin lahjottu agentti?

        Antony Blinkenin höpinöillä ei ole mitään seurauksia Israelille, eikä myöskään Yhdysvaltojen vankumattomalle tuelle Israeliin. Tehkööt palestiinalaisten kansanmurhaa, so what?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Yhdysvaltojen ulkoministeri kuuluu vihavasemistoon? Onko Blinken Hamasin lahjottu agentti?

        Anonyymi
        2024-07-18 20:46:56
        Ehkä Yhdysvaltojen ulkoministeri kuuluu vihavasemistoon? Onko Blinken Hamasin lahjottu agentti?

        ---------------------
        Jenkeissä saati suomessa ei ole mitää vihavasemmistoa.
        Se levy on tarttunut vaan persujen uskomuksiin kiinni.

        Suomessa ei ole kuin empaattisia persunisteja.
        Jotka vaan silittelee ja säälittelee.
        Suomeen pitäis perustaa puolue missä miehet sais olla miehiä eikä täällä mitään nyökyttelyä akkojen eessä enää tarvita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2024-07-18 20:46:56
        Ehkä Yhdysvaltojen ulkoministeri kuuluu vihavasemistoon? Onko Blinken Hamasin lahjottu agentti?

        ---------------------
        Jenkeissä saati suomessa ei ole mitää vihavasemmistoa.
        Se levy on tarttunut vaan persujen uskomuksiin kiinni.

        Suomessa ei ole kuin empaattisia persunisteja.
        Jotka vaan silittelee ja säälittelee.
        Suomeen pitäis perustaa puolue missä miehet sais olla miehiä eikä täällä mitään nyökyttelyä akkojen eessä enää tarvita.

        Jokainen joka ei hyväksy Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa on siionatsien mielestä vihavasemistolainen telaketjukommunisti.


    • Anonyymi

      se on totta suomi vaan välittää ukrainan uhreista joita on vähemmän kuin gasan,

    • Anonyymi

      Kaikki on valjastettu politiikan rattaitten eteen. Missä ne ihmisoikeudet tulee esille? Onko arvot hukassa? Median hiljaisuus huutaa. Ei pidä puhua arvoista, tällaisessa maailmassa.

      • Anonyymi

        Ihmisoikeudet nostetaan esille vain sellaisissa tapauksissa joissa ihmisoikeusrikomuksia ovat tehneet muut kuin Israel tai Yhdysvallat. Maailman suurimat mediat ovat Yhdysvalloissa ja ne ovat pääosin juutalaisomisteisia joten..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisoikeudet nostetaan esille vain sellaisissa tapauksissa joissa ihmisoikeusrikomuksia ovat tehneet muut kuin Israel tai Yhdysvallat. Maailman suurimat mediat ovat Yhdysvalloissa ja ne ovat pääosin juutalaisomisteisia joten..

        Ihmisoikeusrikomukset ovat vain propagandaaseita joita käytetään vihollisien demonisointiin. Ne kenellä on valta mediassa, kertovat meille ketkä ovat ihmisoikeuksia rikkovia terroristeja ja ketkä niitä, jotka puolustavat oikeutta ja demokratiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe