Ei voida olettaa, että sitä pitäisi lukea kannasta kanteen. Varsinkaan, kun siellä on suurin osa sellaista kirjoitusta, että se ei sano nykyajan ihmiselle mitään. Eikä varsinkaan länsimaiselle ihmiselle.
Raamattu tuhansien vuosien aikana kirjoitettu
Anonyymi-ap
4152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuskin tuhansia vuosia on kirjoitettu santoja vuosia avoi kyllä olla.
Peräilmaa käsittelevät kirjoitukset ovat kyllä täysin ajanmukaisia edelleen. Monet Peräilmaruokavinkit etenkin. Mm. näkyleipäkokkeli, happamatonleipä ja piimä, Ne kannattaa vaikka opetella ulkoa, niin on otollinen, vaikka jessuli saapuisi tällä sekunnilla.
Eihän jehovilla ole edes raamattua. Niillä on joku oma kirja harhaan johtamiseen. Niiden superviisorijehova on keksinyt väitteitä jota ne sitten plärää kirjastaan.
Paljon on profetiaa joka toteutuu vasta tulevaisuudessa. On myös ajatonta ennalta suunniteltua ehkäisevää vastaiskua erilaisia vastaan. Esim. Ilmestyksen kokeneita vastaan. Ilmestyksen Henki vaikuttaa etenkin Mormonien ja Jehovan todistajien kautta ja heidän nöyryydestään ja lihallisista aikaan sidotuista pyrkimyksistä varoitetaan. Ennalta.
Paavali siis tunsi lähes kaikki tärkeimmät lahkot joita tulevaisuus toisi tullessaan ja varoitti niistä. Hänen tuntemuksensa ja viisautensa oli syvällisempää ja perustui ikuisiin hengellisiin asioihin sekä myös oli hän tehnyt valintansa eri suuntaan kuin juutalaisuuteen. Hän oli valinnut pakanat ja tuki pakanoiden pyrkimyksiä hyläten ihmiset ja juutalaiset.
Pakanoiden Apostoli ja kansojen opettaja.....