Tulvaa ei oteta tosissaan

Anonyymi-ap

Lapsille esitetään piirrettyjä kuvia pienestä paatista, jonka ikkunoista kirahvit, seeprat ja norsut kurkottavat ulos. Kuvataan tulva satuna.

Oikea arkki oli valtava. Siinä ei ollut ikkunoita. Eläimillä ja ihmisillä oli paljon tilaa.

Arkin toimivuus on todistettu testillä. Rakennettiin arkki Raamatun ohjeiden mukaan. Kahdeksan ihmistä ja kaikkien lajien edustajat olivat arkissa Tyynellämerellä puoli vuotta. Hyvin pärjäsivät.

Tulvakertomus on tieteellisesti todistettu.

12

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minusta on tärkeää, ettei lapsille kerrota satuja totena. Joulupukki on hiukan eri asia kuin planeetan historian naurettava vääristely - ihan omiin sairaisiin tarkoituksiin, johon sinäkin näytät seonneen.

    • Anonyymi

      Ainak7n Arto777 ottaa ihan todesta lapsille animoidut sadut arkista.

    • Anonyymi

      "Tulvakertomus on tieteellisesti todistettu".
      ---------
      raamatun kirjoitukset ei kelpaa todisteeksi.
      Esim jos sinne olisi vietyä kaikkia eläimiä 2
      arkin olisi pitänyt olla vähintään 5km pitkä.

    • Anonyymi

      "Arkin toimivuus on todistettu testillä. Rakennettiin arkki Raamatun ohjeiden mukaan. Kahdeksan ihmistä ja kaikkien lajien edustajat olivat arkissa Tyynellämerellä puoli vuotta. Hyvin pärjäsivät."

      Minulta on mennyt tälläinen testi täysin ohi. Onko sinulla jotain lähdettä väittämällesi?
      Vai onko taas kyseessä joku saarnaajan valhe, jonka kultin jäsenet uskovat ilman kritiikkiä sokeasti.

      Meinaan tuohan olisi ollut sensaatiomainen uutinen monessakin mielessä, ja aivan kaikissa uutislähteissä.
      Olisi sensaatiomaista, jos kahdeksan ihmistä kykenisi huolehtimaan kaikkien lajejen edustajista kertaa kaksi. Tämähän otettaisiin välittömästi käyttöön ihan tuotannoissa, eläintarhoissa yms.

      Puhumattakaan valtavan puulaivan pysyminen pinnalla ilman jatkuvaa valtavalla teholla pumppausta.

      • Anonyymi

        Raamatussa on selvät ohjeet kuinka yksi mies voi rakentaa valtavan aluksen johon mahtuu noin miljoona erilaista eläinlaijia vielä pareittain ja sekin kuinka eläimet saadaan houkuteltua laivaan. Laiva pitää rakentaa tiiviiksi niin ettei se vuoda ja sadevedet valuu kannelta ulos eikä laivan sisään, jos nyt kuitenkin jostain syystä nesteitä joutuu laivan sisälle pitää pohjassa olla reikä josta ne valuu pois.

        Nykypäivänä tähän ei pysty kuin Martin Saarikangas, joka aikoinaan ilmoitti rakentaneensa loistoristeilijöitä karibianmerelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rappeutumattoman insinööritieteen huippu:Arkin pohjassa oli reikä josta sisään tihkuneet vedet valuivat ulos! Kiitos Jeesus kiits jeesus sur pur tur koklommi ypaks fidrelli!!

        Tarinoissa mikä tahansa on mahdollista, mutta aloituksessa väitettiin tälläisen Arkin replikan rakentamisesta ja sillä seilaamisella puoli vuotta Tyynellä merellä. Pyysin todisteita tähän.
        Sellaista ei ole rakennettu, koska sen kelluminen olisi käytännössä mahdotonta.

        Puhumattakaan muista väitteistä, jotka ovat fyysisesti mahdottomia.

        Miten ne eläimet houkuteltiin laivaan? Väitit Raamatun kertovan asian, mutta en itse sellaista kohtaa ole nähnyt. Kai pystyt tekemään saman niillä ohjeilla?

      • Anonyymi

        Testi tehtiin salassa, jotta pilkkaajat eivät pilkkaisi. Eivät usko, vaikka joku kuolleista herää, joten eivät testiäkään usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rappeutumattoman insinööritieteen huippu:Arkin pohjassa oli reikä josta sisään tihkuneet vedet valuivat ulos! Kiitos Jeesus kiits jeesus sur pur tur koklommi ypaks fidrelli!!

        Satanut vesi varastoitiin juomavedeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarinoissa mikä tahansa on mahdollista, mutta aloituksessa väitettiin tälläisen Arkin replikan rakentamisesta ja sillä seilaamisella puoli vuotta Tyynellä merellä. Pyysin todisteita tähän.
        Sellaista ei ole rakennettu, koska sen kelluminen olisi käytännössä mahdotonta.

        Puhumattakaan muista väitteistä, jotka ovat fyysisesti mahdottomia.

        Miten ne eläimet houkuteltiin laivaan? Väitit Raamatun kertovan asian, mutta en itse sellaista kohtaa ole nähnyt. Kai pystyt tekemään saman niillä ohjeilla?

        Arkki on näytteillä kansasissa.

        Eläimet on helppo ottaa kiinni, kun Jumala auttaa ja ohjaa ne arkkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarinoissa mikä tahansa on mahdollista, mutta aloituksessa väitettiin tälläisen Arkin replikan rakentamisesta ja sillä seilaamisella puoli vuotta Tyynellä merellä. Pyysin todisteita tähän.
        Sellaista ei ole rakennettu, koska sen kelluminen olisi käytännössä mahdotonta.

        Puhumattakaan muista väitteistä, jotka ovat fyysisesti mahdottomia.

        Miten ne eläimet houkuteltiin laivaan? Väitit Raamatun kertovan asian, mutta en itse sellaista kohtaa ole nähnyt. Kai pystyt tekemään saman niillä ohjeilla?

        Oletko kuullut ihmeistä? GDI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe