Wiimax ajoi pysäkin ohi eikä ottanut kyytiin

Anonyymi-ap

Maaseudun olematon ja harva joukkoliikenne ei kaipaa tällaisia tapauksia

Kirjoitan tutun puolestasta, kun alkoi itseänikin niin vituttamaan hänen tapaus.

Jäipä helvetinmoinen paskanmaku tästä Wiimaxista (ent Oulaisten liikenne) ja sen bussikuskista sekä siitä että eivät korvaa mitään.

Tapahtuma paikkana pieni kunta lähellä Oulua. Toissa päivänä matkahuollon aikataulun mukaan bussin piti saapua pysäkille klo 8, kyytiä odottamassa pysäkillä klo 7.50 alkaen. Yksi bussi tuli hieman myöhässä ja eikä hidastanut pysäkillä ollenkaan, vaikka siinä sitten kättä olivat heiluttaneet, että hei pysähdy. No bussi ajoi ohi, eikä siitä saanut selvää, että oliko se sitten edes oikea bussi, mihin piti hypätä kyytiin. Kuski kyllä huomasi kyytiläiset, koska viittoili takaisin. Odottivat klo 8.30 asti, eikä muita busseja enää tullut. Ouluun asti olisi pitänyt päästä, josta jatkoyhteys junalla klo 9.15 etelään. Matka jäi tekemättä, kun ei saanut siihen hätään mitään kyytiä. Sitten soittelemaan Matkahuoltoon, josta ohjasivat reittiä liikennöivälle yhtiölle Wiimaxille. Aikoivat selvittää kuskilta, että mikä tässä oikein oli. Soittivat takaisin ja pahoittelivat, että kuski oli viime tipassa huomannut kyytiläiset pysäkillä, mutta oli luullut että ovat menossa paikallisbussin kyytiin. Ja että kyytiln tulija oli vilkuttanut bussille liian myöhään, ettei ehtinyt pysähtyä. Aika huono selitys. Tie oli siihen aikaan aika vähän liikennöity, että olisi voinut turvallisesti pysähtyä edes kysymään, että onko tulossa kyytiin. Bussi oli melko tyhjillään, että näköjään kannattaa firman ajella ilman asiakkaita näitä reittejä.

Se tässä tuttua vituttaa kaikista eniten, että hän oli menossa etelään kavereita tapaamaan ja oli ottanut kolme työpäivää vapaaksi sen takia, eikä ne ilmaisia päiviä sitten tuon bussiyhtiön kämmäilyn takia olleet. Ja kaverit jäi näkemättä.

Ja koska ei oltu lippuja ostettu etukäteen, niin Wiimax ei ole velvollinen korvaamaan mitään menetettyjä kuluja. Että aika paskaa toimintaa tämmöinen.... NO pidetään omalta osaltamme huoli, että bussi pysyy entistä tyhjempänä, ja enikä enää ikinä astuta tuon firman kyytiin. Ja samalla jää sanomatta henkilökohtaiset terveiset tuolle kuskille, saattaisi tulla sanottua pahasti. En kehtaisi kuskina enää tästä pysäkiltä ohi ajaa.

Wiimax, bussikuskin käyttäytyminen, lippujen ja menetettyjen kulujen korvaaminen

9

749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No kylläpä tutun elämän seisauttava kokemus otti sinunkin sieluun kovin kun aloit rustaamaan noin pitkää tarinaa tänne Suoleen. Oletko nyt helpottunut ja saanut ns. vapautuksen sielullesi?

      • Anonyymi

        Ei tänne ole pakko tulla lukemaan, jos kritiikki on sinulle elämän seisauttava kokemus. Tyypillinen ajattelutapa, että kun on bussimatkustajaksi ryhtynyt, niin on otettava mitä annetaan ja valittaa ei saa, vaikka homma ei toimisi millään tavalla.


    • Anonyymi

      Jos jokainen bussi pysähtyy pysäkille missä näkyy ihmisiä niin kyllä ovat bussit myöhässä!

      Sitä pysähtymismerkkiä ei tule näyttää vasta sitten, kun bussi keulan on pysäkin kohdalla. Sitä tulee näyttää selvästi aikaisemmin, mutta ei myöskään niin aikaisin, kun näkee bussin monien satojen metrien päässä.

      Kannattaisi miettiä, jos on bussiyhteys, että lähtee selvästi aikaisemmin kuin ns viimeisellä mahdollisella.

      Itse en jätä koskaan viimeiseen yhteyteen, jos on oltava määrätyssä paikassa/kulkuneuvossa määrättyyn aikaan.

      Esim. Puhun ajasta, kun juna kulkee Kupittaalle tai Turkuun.
      Pitää ehtiä Turusta aamulla lähtevään laivaan. En koskaan lähde kotoa niin myöhään, että ei ole 20-30 minuuttia aikaa vaihtaa Pasilassa junaan. Samaten Turussa pitää olla ajoissa. Koskaan ei tiedä mitä kulkuneuvoille sattuu matkalla ja jos esim. ensimmäinen vaihto menee pieleen, niin sitten jäädään laivasta.

      Sen takia yleensä menen edelliseltä iltana Turkuun, jotta varmasti ehdin laivaan eikä tarvitse hermoilla miten aamulla ehtii.

      Tosin asun pääkaupunkiseudulla, jossa on liikennettä enemmän.

      • Anonyymi

        No tämä bussiyhteys oli aamun ensimmäinen ja ajoissa oltu tuolla pysäkillä odottamassa. Muita julkisia yhteyksiä ei ollut.


    • Anonyymi

      Koko kertomuksen todenperäisyys arveluttaa. Täällä oli joskus pari vuotta sitten kirjoitus, jossa yksi palstan vakiokirjoittelijoista väitti että eräs Pohjolan Matkan bussivuoro Koillismaalla olisi jäänyt ajamatta. Selvittelin silloin asiaa omia kanaviani apuna käyttäen, ja koko juttu osoittautui keksityksi. Muitakin vastaavia täysin tuulesta temmattuja on vuosien varrella ollut, joten koskaan ei voi olla varma. Yleensä näiden tekaistujen loka-juttujen takaa löytyy samoja ihmisiä, jotka muuten kirjoittelevat ob-myönteistä propagandaa.

      • Anonyymi

        Luitko edes tuota kertomusta ja oliko ajatus mukana..? Väität, että kertomuksen todenperäisyys arveluttaa, mihin perustat väitteesi, oletko tutkinut tätä tapausta? Kertomuksessahan sanottiin, että on soitettu Matkahuoltoon ja Wimaksin toimipisteisiin ja mitä sieltä on kerrottu. Epäiletkö niitä, ettei ole soitettu ja tapahtumaa ei ole ollut ollenkaan? Ei ole tuulesta temmattu tämä juttu, voit soittaa itse sinne Wimaksille ja kysyä siitä. Vai oletko peräti joku bussiyhtiön puolustelija? Eikä tämä ole mikään loka-juttu, vaan ihan rehti todellinen tapaus, ei sen kummempaa. Ei ole matkustajan vika, jos bussikuski ja sen edustama yhtiö kämmää pahemman kerran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luitko edes tuota kertomusta ja oliko ajatus mukana..? Väität, että kertomuksen todenperäisyys arveluttaa, mihin perustat väitteesi, oletko tutkinut tätä tapausta? Kertomuksessahan sanottiin, että on soitettu Matkahuoltoon ja Wimaksin toimipisteisiin ja mitä sieltä on kerrottu. Epäiletkö niitä, ettei ole soitettu ja tapahtumaa ei ole ollut ollenkaan? Ei ole tuulesta temmattu tämä juttu, voit soittaa itse sinne Wimaksille ja kysyä siitä. Vai oletko peräti joku bussiyhtiön puolustelija? Eikä tämä ole mikään loka-juttu, vaan ihan rehti todellinen tapaus, ei sen kummempaa. Ei ole matkustajan vika, jos bussikuski ja sen edustama yhtiö kämmää pahemman kerran.

        En kiistänyt tämän keissin todenperäisyyttä, mutta täällä olevia juttuja kannattaa aina miettiä pienellä varauksella. Kerroin Koillismaata koskeneen esimerkin , joka varmuudella osoittautui täysin keksityksi ja jutun kirjoittajakin sattui olemaan silloin eteläisessä Suomessa eikä suinkaan bussia odottelemassa Kainuussa. Näitä juttuja on ollut paljon muitakin, joiden tarkoituksena on ollut loata asiansa hyvin hoitavia yrityksiä tai vaihtoehtoisesti kääntää huomio pois Onnibussin ja sen kumppaneiden epäonnistumisista.


    • Anonyymi

      Wiima on linjaautonkorin valmistaja, ettei vaan ollu joku keikkabussi?😎

      • Anonyymi

        Wiima OLI korivalmistaja. Wiimakorisia ei kyllä enää taida olla missään linjaliikenteessä.
        Wiimax on Oulaisten Liikenne Oy:n uusi nimi auton kyljessä.
        Kyseessä lienee ollut Elyn ostovuoro, onkohan tuulilasilla ollut linjakilpeä? Semmoisenhan se elykin vaatii.
        Pikkubusseilla linjaa ajettaessa, on kuljettajan oltava tavallistakin tarkempi pysäkeillä,
        moni matkustaja odottaa isoa bussia, eikä Sprinter tai Transit erotu maallikonkaan silmään pakettiautoista.
        Vaikuttaa olleen hiljaisen puoleinen tieosuus, joten kannattaisi hidastaa pysäkille ja varmistaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      198
      4008
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2553
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      35
      2220
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1258
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1129
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      74
      996
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      834
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      834
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      71
      794
    Aihe