Pate voitti taas

Anonyymi-ap

Iltalehdessä oli n. kaksi viikkoa sitten juttu tapauksessa, jossa muuan "Kati" oli heittäytynyt pysäköintiluikuriksi. Hän oli pysäköinyt useampaan kertaan autonsa virheellisesti ja valvontamaksun saatuaan heittäytyi tietämättömäksi ja muistamattomaksi. Hänen tarinansa oli kuin suoraan tämän palstan viisaiden ohjeisiin perustunut. Oikeus ei tietenkään selvässä tapauksessa uskonut "Katin" selityksiä vaan tuomitsi hänen maksamaan alkuperäiset valvontamaksut ja kovat kulut päälle. Maksettavaa tuli kaikkiaan yli 2000 eur, joten taas kannattaa miettiä että kannattiko.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta, näitähän ollut monia aikaisemminkin. Jännää on se, että tapauksen uutisoinnista on jo kaksi viikkoa aikaa, mutta palstan vakituiset kommentoijat eivät ole tästä sanallakaan hiiskuneet. Mikä olisikaan ollut kommenttien määrä, jos tapaus olisi kääntynyt toisin päin? No kuitenkin, hyvää on se, että oikeusistuimet kautta linjat ovat ottaneet tiukan niskalenkin luikureista ja yhä useampi joutuu vastuuseen kolttosistaan.

16

792

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”Koska Kati on ajoneuvon haltija, katsottiin aiempien oikeuskäytäntöjen perusteella olettaa, että Kati on ollut myös ajoneuvon ensisijainen kuljettaja ja olisi täten myös vastuussa pysäköintisakoista. Tapaukseen vaikutti myös se, että sakkoja oli oli useita.”

      Tässä linkki uutiseen: https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/cf32ccca-c51c-4f58-b4d4-3abcfdb7a00b .

    • Anonyymi

      Uutisessa ei tule ilmi missä kaupungissa on tapahtunut!

      Uutisessa kerrotaan, että kadun varren pysäköinnistä on saanut yksityisoikeudellisen valvontamaksun.

      Onko niin, että taloyhtiöllä on parkkipaikkoja kadun varrella? Sellaisia olen nähnyt mm. Ruoholahdessa.

      Tässä linkki uutiseen:

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/cf32ccca-c51c-4f58-b4d4-3abcfdb7a00b

      Se, että on omapostissa tunnukset niin kannattaa silloin muistaa myös käydä siellä.

      Omituista, että kaikki maksumuistutukset ovat joutuneet "teille tietämättömille".

      Ainakin haastemies sai henkilön kiinni tavalla tai toisella, koska ilman oikeuteen haastamiesta asiaa ei voi käsitellä käräjäoikeudessa.

      Näin keskustelupalstoilla neuvotaan yksityisoikeudellisen valvontamaksun saaneelle; älä maksa, reklamoi, heitä lappu roskiin jne.

      Ei kannattaisi uskoa mitä luikurit kirjoittaa luikureille vaan olla rehellinen itselleen ja myöntää, että tuli töpättyä eli maksaa valvontamaksun!

    • Anonyymi

      Oikeuskäytäntö on pikku hiljaa mennyt siihen suuntaan, että auton omistaja yleensä joutuu vastuuseen valvontamaksuista. Tämä suuntaus on kaikkien eduksi. Luonnollisesti pitää olla myös mahdollista välttyä vastuusta, jos esim. pysty osoittamaan olleensa eri paikkakunnalla tapahtumahetkellä. Silloin tietysti helpointa olisi nimetä oikea kuljettaja eikä aloittaa venkulointia.

      • Anonyymi

        Se on Paten homma selvittää. Minulle tuli Patelta tollanen lappu että minun autoni olisi ollut Helsingissä helmikuussa kun se oikeasti oli todistettavasti Norjassa työkeikalla koko kevään. Helsingissä se ei ole käynyt 2021 jälkeen. Katotaas mihin tämä menee, esitän alibini oikeudessa ja samalla voidaan alkaa keskustelemaan petoksesta tjsp. Tai ehkä käyn tekemässä tutkintapyynnön...


    • Anonyymi

      On todella erikoista, että nettikeskustelujen perusteella viime vuosina autoilevien dementikkojen määrä on noussut huimasti - parkkisakon sattuessa he yllättäen unohtavat tai eivät muuten vain tiedä kuka autoa on juuri silloin käyttänyt. Tällaiset tohelot ovat vaaraksi kaikille ja siski heiltä pitäisi viedä ajo-oikeus pysyvästi ja valtion tulisi lunastaa myös heidän autonsa.

      Onneksi oikeus on kuitenkin ottanut kovan otteen "dementikkojen" niskasta. Totuushan on, että auton haltija tietää käytännössä aina kuka autolla ajaa milloinkin ellei sitten ole oikeasti muistisairas jolloin asia on eri, mutta sellainen ihminenhän ei saisi autolla edes ajaa.

      • Anonyymi

        Parkkipate voitti!

        https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010656511.html

        ”Oikeuskäytännössä on pysäköinninvalvontamaksua koskevissa asioissa noudatettu kokemussääntöä, jonka mukaan auton omistaja tai haltija kuljettaa autoaan itse tai vähintään tietää, kuka on toiminut auton kuljettajana tiettynä ajankohtana. Auton mahdollisten kuljettajien henkilöpiiri on tavallisesti rajattu ja suhteellisen pieni, minkä johdosta yleisluontoista kiistämistä auton kuljettajana toimimisesta tiettynä ajankohtana ei ole pidetty uskottavana”, tuomiossa kirjoitetaan.


      • Anonyymi

        Nämähän ei ole sakkoja... netistähän on helppo tilata autoon väärennetyt kilvet 15 eurolla. Sitten voi pysäköidä jonkun muun piikkiin.


    • Anonyymi

      Harvat Paten voittamat jutut tulevat iltapäivälehtiin, koska niitä ratkaistaan vuosittain satoja kirjallisessa menettelyssä.

      Luikuri saa haasteen, mutta asia ei kiinnosta häntä yhtään, joten asiassa tehdään yksipuolinen tuomio. Yksipuolinen tuomio -> luottotietoihin tulee merkintä ja ulosottoviranomaiset perivät saatavat.

      Harvat Paten riitaiset jutut tulee iltapäivälehtiin, jossa siis Pate voi voittaa tai luikuri voi voittaa!

    • Anonyymi

      Mulle tuli Paten 'valvontamaksu' Raumalta. En ole käynyt Raumalla kymmeneen vuoteen ja väitetylle ajankohdalle minulla on jopa alibi. Joku on kloonannut minun kilvet tai Pateloisella on ongelmia aakkosten ja isojen numeroiden kanssa. Jatkoa odotellen...

      • Anonyymi

        Sinunkin tilanteessa todennäköisesti Paten rikolliset eivät peru valvontamaksua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunkin tilanteessa todennäköisesti Paten rikolliset eivät peru valvontamaksua.

        No sitten lähdetään katsomaan Paten kortit käräjille. Mulla on värisuora.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tyhmä tunnusti, ettei invalupa ollut näkyvissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmä tunnusti, ettei invalupa ollut näkyvissä.

        Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!

        Invaluvalla pysäköidään meillä täällä Tikkurilassa jopa kävelykadulle, (merkitty kävelykadun liikennemerkillä), mutta niin vain tulee pysäköintivirhemaksu.

        Invalupa ei oikeuta pysäköimään kävelykadulle!

        Invalupa ei myöskään oikeuta pysäköimään yksityisalueelle liikennemerkkien vastaisesti.

        Minäkin sen tiedän, vaikka minulla ei ole invalupaa!


    • Anonyymi

      Kuten näistäkin tapauksista huomataan, ei kannata koskaan asioida siellä missä Pate saalistaa. Kannattaa suunnata toisaalle, missä asiakkaita arvostetaan enemmän.

      • Anonyymi

        Yksityistä valvontaa tarvitaan, koska Te luikurit ette noudata liikennesääntöjä ja opasteita!

        Te pysäköitte yksityisalueelle minne haluatte, toisen henkilön vuokraamalle paikalle, jne.

        Taloyhtiöiden pihoilla olevat pysäköintipaikat ovat varattu taloyhtiöiden asukkaille ei Teille, jotka haluatte "ilmaisen" parkkipaikan.

        On tapahtunut myös sitä, että jätätte auton kaupan pihalle, joka on tarkoitettu opasteiden mukaan vain asiakkaille, mutta jatkatte matkaanne muualle. Pidätte yksityisalueella olevaa pysäköintipaikkaa jopa liityntäparkkipaikkana jne jne.

        Meillä taloyhtiössä on ollut jo pidempää Parkkipate valvomassa ja niin vain Te luikurit saatte valvontamaksuja ahkeraan! Meillä toimii Parkkipaten valvonta, sillä käyvät monia kertoja päivässä ja lisäksi me asukkaat toimimme ahkerasti, jotta saamme Teidät luikurit pois eli ilmoitamme Teistä Parkkipatelle!

        Ettehän Te luikurit tykkää siitä, jos me tuomme Teidän vuokraamalle parkkipaikalle automme tai Teidän omakotitalon pihalle!

        Parempi, että ette käy niissä kaupoissa, joiden pihalla on yksityinen pysäköinninvalvonta, sillä silloin Meille liikennesääntöjen ja ehtojen mukaan pysäköiville jää pysäköintipaikkoja!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2961
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1684
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      38
      1252
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe