Toisaalla sanottiin, että "papisto–maallikko-jako on epäraamatullinen".
Eli mikä tässä on erona?
Kyseessä ei kuitenkaan ole uhreja suorittava papisto. Kirkon papit saavat palkkaa työstään kyllä, mutta se ettei saa rahaa, ei varmaankaan ole olennainen ero tässä.
Jehovan todistajien vanhimmistolla on asema, jossa he tuomitsevat toisia todistajia. He ovat paitsi pappeja, myös tuomareita.
Eli mikä tässä on erona?
Kyseessä ei kuitenkaan ole uhreja suorittava papisto. Kirkon papit saavat palkkaa työstään kyllä, mutta se ettei saa rahaa, ei varmaankaan ole olennainen ero tässä.
Jehovan todistajien vanhimmistolla on asema, jossa he tuomitsevat toisia todistajia. He ovat paitsi pappeja, myös tuomareita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo on vartiotorniseuran uskonto, pikemminkin bisnes.
Sen emolahko oli raamatuntutkijat, se toimii edelleenkin.
Ero tapahtui kun raamtuntutkijain perustaja Russell kuoli ja Rutherford kaappasi vallan, jolloin monet raamatuntutkija-seurakunnat eivät suostuneet, tärkeimpänä oli uusi keskusjohtoisuus, johon perustui seurakuntavanhempien nimittäminen, ja joka on voimassa JT:lla edelleenkin.
Raamatuntutkijat ovat oikeassa, kuten kirkot, Raamatun kannalta.
Vanhimmaksi saa jopa pyrkiä.
1.Timoteuksen kirje:
3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
Ja seurakuntalaisten tulee joka tapauksessa valita, äänestää.
JT-vanhimmilla on ollut vartiotorniseuran antama salainen käsikirja työhönsä, "kiinnitä huomiota itseesi ja koko laumaan" - salainen kunnes Jehova saattoi sen julkisuuteen ja se on netissäkin ainakin norjankielisenä.
Salainen - sitähän se on, salakähmäistä.
Tiesitkö esim. että Suomen jehovantodistajain tilinpäätös on salainen ?
Raamatussa ei sanota, että viroista äänestettäisiin. Se ei puhu valintatavasta mitään.
Valintatapa jää tosiaan seurakunnan itse päätettäväksi. Kirkossa tämä toteutetaan niin, että seurakunta saa äänestää ehdokkaista, jotka tuomiokapituli on hyväksynyt. Näin varmistetaan ehdokkaiden pätevyys virkaan ja toisaalta otetaan seurakunnan tahto huomioon.
Sama asia eri nimellä. Vartiotorni pyrkii erottautumaan kristikunnasta aina kun voi. On tuossa oikeasti silti sellainen ero, että papit ovat oppineita, vanhimmat eivät.
Jehovantodistajillakin käytössä oleva vanhemmisto on ihan raamatullinen käytäntö. Kirkkojen pappeja tarvitaan toimittamaan niiden "pyhiä toimituksia". Sellaista Raamattu ei tunne ollenkaan. Raamattu tuntee vain yleisen pappauden, minkä taas Vartiotorni kieltää, kahden erilaisen toivon oppinsa takia.
Kun sisaret löytävät henkilön joka suostuu tutkimaan ovatko he pappeja. Ja onko mitään tilastoa montako prosenttia tutkivista päätyy kasteelle. Toinen kysymys miksi sisaret tutkivat mutta he ovat kokouksissa täysi stadisteja. Näin ainakin koivukylän seurakunnassa voisiko Harri Heinonen vastata.
Ei se nyt jouda. Bändi kutsuu.
Ehkä' papiston ja vanhimmiston välinen ero ei olekaan ihan niin suuri.
Kirkon jako pappeihin ja maallikoihin ei tarkoita sitä, että nämä ihmiset olisivat erilaisessa asemassa Jumalan edessä. Pappi on opetusvirka. Se on historiallisesti jatkumoa synagogassa opettavalle rabbille, ei temppelissä toimivalle uhripapille.
Kyse on lähinnä nimitysten eroista. Kirkossa pappi vastaa pitkälti sitä, mitä Jehovan todistajissa seurakunnan vanhin. Molemmissa on opetustehtäviä ja seurakunnan hallintoon liittyviä tehtäviä, jollaisia ei kenellä tahansa seurakunnan jäsenellä ole.