Hukkuminen pimeyteen ja kiirastuli
Kiirastuli polttaa puhtaaksi, sitä kuumemmalla liekillä mitä enemmän sielulla on tauhkaa, kun se ymmärtää eli kokee tekojensa seuraukset. Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle, ja koska Henki on Yksi, sen te olette tehneet itsellenne.
Tämän ymmärtäminen eli tajuaminen eli kokeminen on se helvetti "mitä minä olen tehnyt".
"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan."
Pimeys ei tahdo paljastua.
Tietämättömyys, pelko, häpeä..
Opetus ja varoitus ettette tekisi sielullenne vahinkoa
Aivan kuin ymmärtämätöntä lasta varoitetaan rangaistuksesta opastettaessa parempaan käytökseen, kristillisyys opastaa ymmärtämättömiä kuin pikkulapsia näiden omaksi parhaaksi jotta kehittyisivät ja kasvaisivat oikeaan suuntaan. Lapsilla on lapsen mieli, ja heitä puhutellaan sen eli ymmärryksen mukaan.
Jeesus tuli pelastustehtäväänsä, että hänen opastuksellaan ihmisillä olisi mahdollisimman vähän tätä pahaa "karmaa", eikä kenenkään tarvitsisi hämärässä syvyyksissä piilotella ja pakoilla, silloin kun kaikki tulee julki.
Johannes 3:16-17
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi."
Pelastustehtävä ettei kukaan hukkuisi eli painuisi syvyyksiin hämärään ja pimeään etäälle Jumalan valosta ja rakkaudesta.
Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi.
Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
Ainoa Poika, joka itse on Jumala
ja joka aina on Isän vierellä,
on opettanut meidät tuntemaan hänet.
Jeesuksen pelastustehtävä ettei kukaan hukkuisi eli painuisi syvyyksiin hämärään ja pimeään
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754