Hei,
nämä on nyt kyllä aika kaukaa haettuja, mutta etsisin kaukaisia (tarkkoja) päivämääriä ja vuosilukuja omiin pieniin muistikuvieni muistelu täytteiksi.
Minun aika(muisti)järjestys saattaa heittää
1990 luku:
Kempeleen Nuorisoseuralla (housuhameista) haettu
Ouluhallissa (nappirivihameista) haettu
Oulussa Sinitaivas-konsertin(ml Dimitri Sjöberg) ajankohta
Kempeleen Nuorisoseuralla Jari Sillanpää esiintyi milloin
Kempeleen Työväentalolla Kari Isola esiintyi milloin
etelämmällä jossain virillä Isto Hiltunen esiintyi milloin
1999-2001:
Jyväskylän Viihdekeskuksessa Charlies esiintyi milloin
Jyväskylän Viihdekeskuksessa Frederik esiintyi milloin
Jyväskylän Viihdekeskuksessa pikkujoulupuolella(KeljonCM) Jope Ruonansuu ja tanssipuolella ketkä esiintyi ja myös milloin (99/00)
Kuikan lavalla Paula Koivuniemi esiintyi milloin
Toivakassa Arja Koriseva esiintyi milloin
Kangasniemen Syvälampi/-lahti? Tomi Markkola esiintyi milloin
Savion lavalla Antti Huovila esiintyi milloin
Savion lavalla Agents&Kääriäinen esiintyi milloin
Kukon hiekassa Tapani Kansa esiintyi milloin
Tuona-aikatienoona-alueella-laajemmalla oliko minkäniminen paikka, mikä oli tienvarressa ravintola isolattiaisuus, ehkä levyinä tmv.
(Oulun Hietasaaressa Yölintu esiintyi milloin)
sekä 2000 luku:
Oulun Hietasaaressa juhannus2009 esiintyi ketä
Oulun Hietasaaressa 09.10.2010 esiintyi ketä
Oulun Kuusisaaressa Marko Maunuksela esiintyi milloin
Sitten 06/2001 :
Kärsämäen Katajalla esiintyi ketkä ja
Vihanninko Mäntylammella SISÄESIINTYMIS(tanssi)LAVA(ko(betonilattiallako?), ainakin kahvia tarjolla, muutakin(olut/makkara/muu)? ja keski?lattia?pöytäistumaPaikoin?kunEnOikeinMuistaKerrastaTANSSIMISpaikkaKOHTAA)n puolella esiintyi ketkä
(myös (pari)tanssiOrkesteriEsiintyjien lisäksi Dingo ymUUTs konserttiesiintyjät sikajuhlineen) (sekä oliko nuissa molemmissa tanssit joka viikkoisia/viikonloppuisia/mikä kesäkausi(aikarajaus päivin alku-loppu) tuolloin ja onko edelleenkin)
Kajaanin Cajanus (01/1992 tienoo läksiäiset yök
Ja tanssinetti ei nykyään kuinko viimeisimpiäkään näytä samoin kuin vasta aiemmin pidemmälti, ehkä enään ja mitä todennäköisemmin..(digihömppääkö tieto-/historiasupistelut, kenellehän lisääkö arvoako vai kaatuuko digi (ex/nyxy/futu)tallennusmääriin)
Myös, jos muut tunnistaisivat, niin samoin paikka/esiintyjät/pvm.vuosi
-vienti kilpatanssikilpailukatsomoon Ouluhallissa (80-luvulla)
-alkuajan Tyrnävältä autoAjoTaukoTanssiTreenaaja
-Limingassa(&missäMilloinEkat)tanssit asetyö(stö?:)tiski
-Limingassa tanssit JuomaPuolenBongauseDell
-enkä varmaan Rainer Frimaniakaan oo nähnyt kuin pari krt vaikka joskus sai (vielä) lähtemään tansseihin
TanssiTaipaleALKUhakemiseenOJENtein -OPPIen, mielTEIN”näköalaTYRKKY”paikaltaToistAINain,ain,ain,,,, ...nykyTaa-in.
A...
HYVÄ hakuViejä tai paikanpäällä ollut
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1112453
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551115- 861064
- 81004
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt79991Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr11904Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63883- 28861
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku40790Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie32759