Kirkon työntekijät: kirkon maine työnantajana on heikko

"Kolme työntekijäliittoa on ilmaissut vakavan huolensa siitä, että Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon on koronapandemian jälkeen syntynyt syvä ja paha työvoimapula.

Toiminnanjohtajat AKI-liitoista, Diakoniatyöntekijöiden Liitosta sekä Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijoista ovat yksimielisiä siitä, että kirkon kiinnostavuus työnantajana on heikko. --

Kannanotossa tuodaan esiin kirkon heikot heikot urakehitysmahdollisuudet, johtajuuden puutteesta johtuvat seurakuntien työilmapiiriongelmat sekä heikko taloustilanne, joka on johtanut siihen, että kirkon tehtäviä hoitaa yhä pienempi työntekijäjoukko."

Koko juttu: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/yha-useampaan-avoimeen-kirkkoherran-virkaan-ei-saada-yhtakaan-hakemusta-diakoniatyossa-joka-kymmenes-on-vailla-kelpoisuutta/

https://eroakirkosta.fi/
3251
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Masentavinta noille on se, ettei tuosta tilanteesta ole ulospääsyä.

Kirkolle, joka on vuosikymmenet elänyt kuin hyvinsyötetty rotta, ei tulevaisuudella ole mitään myönteistä tarjottavana.

Kun myös yhä suurempi osa päättäjistä ja virkakunnasta on maallistunutta, ei kirkon aneluille enää loksauteta korvaa...

Jess, kyllä se siitä!

Äänestä
  • Tuo päättäjien puoli on mielenkiintoinen. Marin oli poikkeuksellisen nuori, mutta "ministeri-ikäisiksi" tulee hiljalleen yhä vain maallistuneempia ikäluokkia. Keskimäärin ministeriksi tulevat ensimmäistä kertaa 45-50 -vuotiaat eli suunnilleen 1975-1980 syntyneet. Siitä joukosta jo moni on ehtinyt käyttää eroakirkosta-palvelua. Ja kehitys jatkuu siihen suuntaan aina vaan.

    1Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tuo päättäjien puoli on mielenkiintoinen. Marin oli poikkeuksellisen nuori, mutta "ministeri-ikäisiksi" tulee hiljalleen yhä vain maallistuneempia ikäluokkia. Keskimäärin ministeriksi tulevat ensimmäistä kertaa 45-50 -vuotiaat eli suunnilleen 1975-1980 syntyneet. Siitä joukosta jo moni on ehtinyt käyttää eroakirkosta-palvelua. Ja kehitys jatkuu siihen suuntaan aina vaan.

    Vielä kun saataisiin eduskunta omasta aloitteestaan tekemään jotain "maallistunutta". Tasa-arvoinen avioliittolaki ja translain uudistus lähtivät kansalaisaloitteista. Kirkon ja valtion erottamisesta ei ole koskaan käyty eduskunnassa kunnon keskustelua. Moni maallistunut poliitikko tuntuu pelkäävän äänestäjien menettämistä, ja varmaan kirkon vaikutusvaltakin kuvitellaan todellisuutta suuremmaksi. Mutta antaa tilanteen kehittyä, oikeaan suuntaanhan tässä ollaan koko ajan menossa.

    2Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kolme työntekijäliittoa on ilmaissut vakavan huolensa siitä, että Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon on koronapandemian jälkeen syntynyt syvä ja paha työvoimapula.

Toiminnanjohtajat AKI-liitoista, Diakoniatyöntekijöiden Liitosta sekä Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijoista ovat yksimielisiä siitä, että kirkon kiinnostavuus työnantajana on heikko. --

Kannanotossa tuodaan esiin kirkon heikot heikot urakehitysmahdollisuudet, johtajuuden puutteesta johtuvat seurakuntien työilmapiiriongelmat sekä heikko taloustilanne, joka on johtanut siihen, että kirkon tehtäviä hoitaa yhä pienempi työntekijäjoukko."

Koko juttu: https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/yha-useampaan-avoimeen-kirkkoherran-virkaan-ei-saada-yhtakaan-hakemusta-diakoniatyossa-joka-kymmenes-on-vailla-kelpoisuutta/

https://eroakirkosta.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu