Viime vaalit ja miten takki kääntyi yhdessä yössä. Sama oli 2015 vaaleissa. Silloin Soinit Lindströmit ja mitä sampoterhoja olikaan joita ei kukaan enää muista mutta kaikki pilasivat oman elämänsä ja uskottavuutensa lopullisesti. Tuo on hauska että Soini yrittää vielä esiintyä asiantuntijana vaikka tuli nolattua kunnolla, mutta yrittää olla kun mitään ei olisi käynyt. Juha Sipilä varmasti nauraa vieläkin päivittäin, vaikka omakin tarina lopulta sai tunnetun päätöksen ja tuhosi Keskustan kannatuksen.
Nyt sitten vielä Tynkkyset ja Vornaset. Samoin tuon porukan puheenjohtajan ajatukset jos saa aseen käteen virnistyksineen. Kuten koko muu porukka joka esiintyy julkisuudessa.
Lähes koko Suomi nauraa noille. Tiedän muutaman jotka tuota sirkusta äänesti ja heidän perustelut oli tietysti omissa luuloissaan tavallaan ihan ymmärrettävän, nyt oikeasti häpeävät.
Nyt sitten vielä Tynkkyset ja Vornaset. Samoin tuon porukan puheenjohtajan ajatukset jos saa aseen käteen virnistyksineen. Kuten koko muu porukka joka esiintyy julkisuudessa.
Lähes koko Suomi nauraa noille. Tiedän muutaman jotka tuota sirkusta äänesti ja heidän perustelut oli tietysti omissa luuloissaan tavallaan ihan ymmärrettävän, nyt oikeasti häpeävät.
Vastaukset 7
Vanhimmat
PS = PutinSuomalaiset.
👠👠👠👠👠👠🧥🧥🧥
Purra vaaleissa: "Emme hyväksy ansiosidonnaisen leikkauksia!", "Kokoomus aikoo leikkaa sosiaalietuuksista! Meille se EI käy!", "Emme hyväksy eläkkeiden leikkauksia!", "Emme näe tarvetta työelämäheikennyksille." Vaalien jälkeen persut hyökkäsi leikkaamaan juuri näistä ja heikentämään historiallisesti palkansaajien ehtoja ja vaikuttamismahdollisuuksia. Ei jatkoon!
Vaalien alla persuilta tuli jyrkkä ei lakko-oikeuksien rajoittamisellekin!!
Olkoon uskollisimmat rivipersut vaikka kuinka lujasti Purran puheita ja tekoja puolustelemassa, mutta siitä he eivät pääse yli eikä ympäri, että puheet ja teot on niin suuressa ristiriidassa keskenään, että sitä on turha yrittää selittää millään kompromissijutuilla.
Ja syksyllä on kylmää kyytiä luvassa lisää, köyhiltä voi ja saa leikata, se on aivan varma, vaikka ennen vaaleja Purra muuta valehtelikin.
Persut teki häikäilemättömän ja tarkoituksellisen vaalipetoksen päästäkseen valtaan ja toteuttamaan juuri sellaista politiikkaa, jota vaalivalheidensa mukaan eivät aikoneet missään nimessä toteuttaa. Monet persuja äänestäneet ovat sen huomanneet, mutta ideologiset persut muuttavat puheitaan samalla tavoin kuin persuedustajatkin ja toistelevat Purran vaihtuvia puheita suurina totuuksina. Ja siihen, että hallitus epäonnistuu koko ajan karmivalla tavalla tavoitteissaan työllisyyden kasvun ja velan oton suhteen, uskollisilla kannattajillakin on syy tiedossaan, eli Orpon hallituksen epäonnistuminen on kuulemma edellisen hallituksen syy.
Laitan loppuun Orpon sanat hänen seliteltyään asioita parhain päin niin, että huomasi itsekin epäuskottavuutensa.
Nämä sanat hän Purralle sanoi ja ne kuuli kaikki, kun mikrofoni oli jäänyt päälle.
"En muuta keksinyt".
Aamen. Näinhän siinä kävi.
Tämän hallitustaipaleen jälkeen ei kenenkään lenää uulisi olevan persujen kusetettavissa.
Jokainen äänestäjä sekä puolueaktiivi tietää, että ps käyttää valtansa tavallisten kansalaisten kyykyttämiseen, vaikka puhuisi mitä.
Persut ovat mukana politiikassa yksinomaan ajamassa hillopaaluja itselleen, ja tätä kokoomus tulee hyödyntämään myös tulevaisuudessa. Tosin persuilla ei ole enää merkittävää kannatusta. Persuilla ei myöskään puoluekentällä ole muita ystäviä kuin hienosteleva sisarpuolueensa kokoomus.
Totta joka sana.
Valitettavasti ihmisten poliittinen muisti on todella huono.
Kaikki todella tietää mitä Persut ovat:
Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto Maahanmuutto
Jos ei joillekin ollut vielä selvää, niin nyt on!
*Ihan sikana naurattaa, mutta hei, meillä todella on tätä kansaa joukossamme*
Mikäli suomessa ei olisi maahanmuuttajia, persuista ei olisi edes kuultu.
...tanan maahanmuuttajat !!!