Lueskelin tuossa näitä teidän kirjoittamianne juttuja ja päätin sitten itsekin kirjoittaa - pitkän harkinnan jälkeen.
KOSKA, se että luin teidän juttujanne, tuli itselleni kamala ahditus.
Olen pienestä asti käynyt helluntaisrk:ssa ja muutama vuosi sitten kävin kasteella. Mutta sen kasteen jälkeen alkoi elämän ja kuoleman kamppailu. Yhden kevään olin aivan masennuksessa - pääsin siitä tosin yli, rukouksen avulla. Sama jatkui seuraavana syksynä eli viime syksynä.
Kävin nuortenilloissa ja kokouksissa, mutta en saanut sieltä sitä mitä kaipasin. Aina kun menin sinne, iski ahdistus - fyysisestikin. Aloin pikku hiljaa jäämään pois kaikesta toiminnasta. Ja yht'kkiä huomasin etten ole enää sidottu mihinkään seurakuntaan liittyvään. Alkoi tulla kuvioihin baarit ja opiskelukaverit.
Uusi vuosi sitten päätti kaiken. En mennyt seurakuntamme järjestämiin uuden vuoden bileisiin vaan menin kaupunkiin parhaan kaverini kanssa. No, kaikki voivat itse miettiä mitä se tarkoittaa.
MUTTA... Kun päätin "luopua" uskostani, uskovaiset kaverini luulivat, että luovuin sitten aivan kokonaan. Ei. Kyllä uskon Jumalaan. Mutta välillä tulee vain omat epäilykset Jumalasta. Olen käynyt sen jälkeen muutaman kerran nuortenilloissa, mutta aina kun olen sinne mennyt, niin en ole tuntenut sitä kovin kotaisaksi.
Nyt seurustelen, ei-uskovaisen miehen kanssa, ja mitä esiaviolliseen seksiin tulee, so what? Mitä se kenellekkään kuuluu. Eiköhän se itse jokainen tiedä, vaikka niinhän Raamatussa sanotaan, että vasta avioliitossa. Mutten minä ainakaan jaksa sinne asti odottaa.
Toisinaan mulla on kaipuu seurakuntaan, mutta jos menen nuorteniltaan, ei siitä mitään tule, koska minua ahdistaa niin paljon.
Tiedän että teen sellaisia asioita joita ei suvaita uskovaisen nuoren elämään, mutta enhän minä ole uskovainen, vaikka uskonkin Jumalaan. Vai olenko sittenkin? ...en tiedä...
Ja siihen vielä, kun niin monet sanovat että uskovaiset ovat ylipyhiä ja tekopirteitä. Ei se totta ole. Samanlaisia hekin ovat kuin muutkin. Ei ketään saisi uskon takia arvostella ja luokitella huonommaksi tai paremmaksi ihmiseksi. Jokaisella on omat valintansa, eikä kukaan muu voi niitä tehdä, vaikuttaahan aina voi, mutta aina valintasi Sinä itse teet.
Kiitos kun jaksoitte kuunnella/lukea:)
Ihanaa kesää kaikille ja ehkäpä törmäämme jossain...
KOSKA, se että luin teidän juttujanne, tuli itselleni kamala ahditus.
Olen pienestä asti käynyt helluntaisrk:ssa ja muutama vuosi sitten kävin kasteella. Mutta sen kasteen jälkeen alkoi elämän ja kuoleman kamppailu. Yhden kevään olin aivan masennuksessa - pääsin siitä tosin yli, rukouksen avulla. Sama jatkui seuraavana syksynä eli viime syksynä.
Kävin nuortenilloissa ja kokouksissa, mutta en saanut sieltä sitä mitä kaipasin. Aina kun menin sinne, iski ahdistus - fyysisestikin. Aloin pikku hiljaa jäämään pois kaikesta toiminnasta. Ja yht'kkiä huomasin etten ole enää sidottu mihinkään seurakuntaan liittyvään. Alkoi tulla kuvioihin baarit ja opiskelukaverit.
Uusi vuosi sitten päätti kaiken. En mennyt seurakuntamme järjestämiin uuden vuoden bileisiin vaan menin kaupunkiin parhaan kaverini kanssa. No, kaikki voivat itse miettiä mitä se tarkoittaa.
MUTTA... Kun päätin "luopua" uskostani, uskovaiset kaverini luulivat, että luovuin sitten aivan kokonaan. Ei. Kyllä uskon Jumalaan. Mutta välillä tulee vain omat epäilykset Jumalasta. Olen käynyt sen jälkeen muutaman kerran nuortenilloissa, mutta aina kun olen sinne mennyt, niin en ole tuntenut sitä kovin kotaisaksi.
Nyt seurustelen, ei-uskovaisen miehen kanssa, ja mitä esiaviolliseen seksiin tulee, so what? Mitä se kenellekkään kuuluu. Eiköhän se itse jokainen tiedä, vaikka niinhän Raamatussa sanotaan, että vasta avioliitossa. Mutten minä ainakaan jaksa sinne asti odottaa.
Toisinaan mulla on kaipuu seurakuntaan, mutta jos menen nuorteniltaan, ei siitä mitään tule, koska minua ahdistaa niin paljon.
Tiedän että teen sellaisia asioita joita ei suvaita uskovaisen nuoren elämään, mutta enhän minä ole uskovainen, vaikka uskonkin Jumalaan. Vai olenko sittenkin? ...en tiedä...
Ja siihen vielä, kun niin monet sanovat että uskovaiset ovat ylipyhiä ja tekopirteitä. Ei se totta ole. Samanlaisia hekin ovat kuin muutkin. Ei ketään saisi uskon takia arvostella ja luokitella huonommaksi tai paremmaksi ihmiseksi. Jokaisella on omat valintansa, eikä kukaan muu voi niitä tehdä, vaikuttaahan aina voi, mutta aina valintasi Sinä itse teet.
Kiitos kun jaksoitte kuunnella/lukea:)
Ihanaa kesää kaikille ja ehkäpä törmäämme jossain...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei.
Uskon tietäväni ainakin jotenkin tuon ahdistuksesi. En kuulu, en ole koskaan kuulunut tai tule edes kuulumaan Helluihin, mutta kirjoitin jokin aika sitten heidän sivuilleen, eli Netmissioniin.
Minulle tuli sieltä niin kova ahdistus, että oksat pois. Tuo ahdistus tuli nimenomaan heidän jutuistaan, helvettiin toivotuksistaan ja siitä hirveästä ahdasmielisyydestä mikä on niin tavallista Helluissa ym. lahkolaisissa.
Minäkin uskon Jumalaan, mutta en kuten he ja sitä eivät sulattaneet ollenkaan.
Hyvää jatkoa sinulle ja muista aina, että elämäsi on omasi eikä kenenkään muun. Tee itsenäisesti ratkaisusi ja opi niistä.
Uskoa voi aivan hyvin kuulumatta mihinkään ryhmittymään.
Rauha kanssasi
Moi Dharma!
Lukemani perusteella en ole varma, kaipaatko edes kommenttia kirjoitukseesi, mutta tässä tulee nyt sellainen =]
Minä itse en ole Helluntalainen, tai Luterilainen, vaan usein tulen luokitelluksi ns. vapaisiin suuntiin (ota tosta sitten selvää).
Minä uskon, että tärkein asia on henkilökohtainen suhde Jumalan kanssa, joka rakastaa meitä (olin sitten seurakunnassa tai ei). Etsiessämme vastauksia elämämme kysymyksiin, Jumala ei pakota meitä mihinkään, vaan itse asiassa vetää rakkaudella puoleensa.
Vaikka törmäisimme välillä tökerösti käyttäytyviin ihmisiin, tai kuivalta tuntuviin kokouksiin, niin se ei silti muuta todellisuutta siitä, kuka Jumala on. Vaikka ennen toisten mielestä maapallokin oli litteä, niin ei se muuttanut todellisuutta millään tavoin.
Mainitsit muutamia asioita, jotka minun mielestäni ovat seurauksiltaan huonoja. Mutta todellinen muutos, ainakaan minun elämässäni, ei tapahdu vain muuttamalla tapojamme "oikeiksi".
Todellinen muutos alkaa siitä, kun opin vastaanottamaan rakkautta Jumalalta, ja annan Hänen täyttää tarpeeni, kun sisimpäni huutaa tyhjyyttä. Ajanmittaan se alkaa näkyä myös muille.
Tuolla äsken sanomallani en tarkoita vain jotain tunnekokemusta, vaan elämää, mikä toimii sateisena ja harmaana maanantaiaamunakin.
Siunausta
Stomp
P.S. Halutessasi voit kirjoittaa myös postia.
[email protected]
Taistele niin löydät itsesi. Hyväksy itsesi, Jumalakin hyväksyy sinut vielä paremmin kuin sinä itse.
Olin itse Livets Ord Ulf Ekmannin oppilas ja myöhemmin City kirkon porukoissa Tukholmassa. Kun olin lähtenyt tai tarkemmin päättänyt jättää kirkon siksi koska jokin ei tuntunut oikealta. En tiedä varmaksi mikä se oli ehkä heidän rahan ahneus tai sitten se "ylimääräinen jeesustelu" tai jokin jota en vielä tänäkään päivänä tiedä tarkasti mikä oli se pohjimmainen syy. Samoin kun sinulla. Huomasin vain sen että minulla oli TOINEN henki, Totuuden henki itselläni, jota ei ollut siinä ulkokultaisessa ilma piirissä siellä seurakunnassa. Koska itse menin mukaan toimintaan koko minun sydämmelläni ja kun koko kupla sitten
2 vuotta myöhemmin puhkesi, ymmärsin asiat toisella tavoin. Ensin sain seurakunnan enkelin niskoilleni, joka materiaalisoi itsensä eräänä yönä ja pahoin piteli minut erittäin pahoin. Sen jälkeen jätin kaiken, peläten uudelleen hyökkäystä. Mutta onnekseni sellaista ei tullut. Meni monta vuotta väliä ja tänäpäivänä palvelen Äiti Maata, hän on aivan toista kun helluntaiseurakunta. Hän itse ilmoitti itsestään ensin ja on opettanut minulle kaikkia asioita, sellaisia joita kukaan toinen ihminen ei minua ole voinut opettaa.