Mikä ARMO?

Edellinen viestiketju tuli täyteen, kun pääsimme itse asiaan. Tässä ketjun viimmeisimmät viestit:

<<<<TULIVUORI sekoittaa puurot ja vellit ja jätteet sekaisin. Siitä ei pirukaan ota selvää, sekoittaminen on tulivuoren tarkoitus.

Ellei Evankeliumi kelpaa, niin silloin Raamatulla pyyhitään. Se on syntiä, ei pirulle mikään ole syntiä, harrastuksena BDSM, kidutus ja ruoskinta ja muut pervot älyttömyydet.<<<<

TULIVUORI on kristinuskon Jumala nimenomaan juuri sillä Paavalin evankeliumilla. Löytyy wikisivu Jahve sekä Raamatusta, kun antaa kymmenen käskyään - tässä ei ole mitään epäselvyyttä.

"JAHVEN pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja islamin, JUMALKÄSITYKSET. Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUOREN JUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia."

Ja tulivuorijumalana Jahve antaa 5. Mooseksen kirja, luku 4 jakeesta 10 alkaen kymmenen käskyään ja tekee liitoon, jonka Jahven kanssa sitten kristityt Paavalin syntiopilla tekevät Jeesuksen verellä uuden liiton.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve

Täsmennätkö, kirjoittaja, joka moitit tulivuorta, että mihin sinä kuvittelet sitten kristinuskon perustuvan?
103619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Ja lisää kirjoitusta suljetun ketjun lopusta:

<<<Pistäppä muutama sana empatiasta armosta anteeksiannosta, jotka on etiikkaa ja moraalia. henkisiä ominaisuuksia jossa ihminen on ihmiselle ihminen, ei susi! Kuten Jeesus joka uhrasi itsensä ihmisen syntien tähden. Koita ymmärtää edes narratiivi ja sen idea Jumalan puolelta, jotta oikeudenmukaisuus säilyy, ja synti tuomitaan ja arvo voi astua voimaan. Presidentti voi armahtaa laillisesti, miksei sitten Jumala."

Kuka kidutetaan kenen puolesta, kun presidentti armahtaa? Teille ARMO on sitä, jos pääsette tulivuorijumalan helvetistä pois, kun palvotte tälle Jeesuksen nimeen tosi Jumalaa kirottuna uhrina Jeesuksen nimeen.

Kristinuskon perusta Paavalin syntiopilla perustuen tulivuorijumalaan:

Gal. "3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

Ja Paavali käskee perkaamaan taivasten valtakunnan pois, että voi siirtyä tulivuorijumalan syntien valtakuntaan ja muuttua läpikotaisin syntiseksi. Ei ole mitään armoa syntisyydestä, vaan te muututte nimenomaan tällä opilla syntisiksi.

Paavalin 1.Korinttolaiskirje:

"5:7 PERATKAA POIS VANHA HAPATUS, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän PÄÄSIÄISLAMPAAMME, KRISTUS, TEURASTETTU."

Ja jotta se nyt natsaa tuohon tosi Jumalana KIROAMISEEN KIROUKSEKSI, on tietysti Paavalin sanoin ensin perattava taivasten valtakunta pois, koska Jeesus opettaa, että taivasten valtakuna on hapatuksen kaltainen.

Matteuksen evankeliumi:

"13:33 Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "TAIVASTEN VALTAKUNTA ON HAPATUKSEN KALTAINEN, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani".

Teillä on itsellänne puurot ja vellit sekaisin - hyvä ja paha tieto sekä Jumala ja Saatana, Jeesuksen sanoin teidän jumalanne tulivuori Jahve on Saatana ja kaiken valheen isä. Tämä on täysin Raamatusta todistettavissa oleva asia - myös arkeologisin todistein, että Jahve on VT:n Saatana eli Baal-jumala, joka on Paavalin opilla kristinuskon Jumala Jeesuksen kiroamisella ja teurastamisella tosi Jumalana (Augsburgin tunnustus).

Ja Lutherin sanoin ARMO on sitten se, jos salainen Jumala tekee salaisen päätöksen, jota palvotte ensin kirottuna uhrina, pelastaa teidät tuolta tulivuorijumalan helvetistä.

Äänestä

Ymmärrättekö - te tarvitsette ARMOA sen vuoksi, että palvotte Jeesusta kidutettuna ja kirottuna tosi Jumalana, eikä niin päin, että te saatte - jostakin tuntemattomasta syystä - ARMON, kun palvotte Jeesusta itsenne puolesta kuoliaaksi kidutettuna uhrina.

Jos armo olisi niin päin, kuin te luulette, niin tehän muuttuisitte synnittömiksi, ettekä silloin läpikotaisin syntisiksi?!

Äänestä

tarmo anna armo 🤣

Äänestä
  • ei vaan armo on tarmon vastakohta

    Äänestä

Mitä on armo? Se on Jumalalta ansiotonta rakkautta meidän osaksemme. Ei siinä ole tulivuoren kanssa mitään tekemistä.

Äänestä
  • Tulivuori on sen uskonnon Jumala, sen verran on tekemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tulivuori on sen uskonnon Jumala, sen verran on tekemistä.

    Ka siihen jumalaan liittyy synti ja helvetti ja sille jumalalle uhraatte Jeesuksen tosinJumslans ja jäätte kerjäämääm armoa, että.pääsette sen helvetistä pois.

    Yksin uskosta sinne joudutte ja yksin armosta pääsette sieltä pois, luterilaisuuden oppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ka siihen jumalaan liittyy synti ja helvetti ja sille jumalalle uhraatte Jeesuksen tosinJumslans ja jäätte kerjäämääm armoa, että.pääsette sen helvetistä pois.

    Yksin uskosta sinne joudutte ja yksin armosta pääsette sieltä pois, luterilaisuuden oppi.

    Ja vapaaehtoisesti vielä perkaatte taivasten valtakunnankin pois.

    Äänestä

  • Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä kuten 'ansioton armo' on facehuijari tai paholainen asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos tarjous kuulostaa liian hyvältä kuten 'ansioton armo' on facehuijari tai paholainen asialla.

    Ei ihminen kykene omilla ansioillaan perimään taivasten valtakuntaa. Siihen tarvitaan armoa. Mikä on ihminen Jumalan pyhyyden edessä kuin maan matonen. Ainoastaan Jumala on Pyhä ja ihminen on syntinen. Jeesus sovitti ristillä ihmiskunnan syntivelan. Ainoastaan sen voimasta meillä on pääsy taivasten valtakuntaan. Ei ihmisten omilla ansioilla vaikka kuinka jaloja olisi. Ne eivät ole mitään Jumalan pyhyyden rinnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onko sinulla luetun ymmärtämisessä vika ??!!-

    TE PERKAATTE SEN TAIVASTEN VALTAKUNNAN POIS!

    Jeesus: Matt.13:33

    Paavali: 1.Kor.5:7

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Päässä on vikaa, jos palvoo Jumalaa kirottuna teurasuhrina, jonka syö saatananpalvojien riitillä, ja kuvittelee pääsevänsä sillä taivaaseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Päässä on vikaa, jos palvoo Jumalaa kirottuna teurasuhrina, jonka syö saatananpalvojien riitillä, ja kuvittelee pääsevänsä sillä taivaaseen!

    Näin se ei ole sen enempää Raamatun kuin tunnustustenkaan mukaan.

    Te menette helvettiin 1.Kor.3:13, eikä kyseessä todellakaan olen mikään Pyhä tuli, vaan ikuinen helvetti, ja paikka, josta katoliset maksavat korruptiorahan kirkolle päästäkseen pois, mutta Luther tosikkona - joka itsekin olen - uskon puhdistuksellaan poisti tuon korruptiomahdollisuuden, ja nyt sieltä pääsee pois vain yksin armosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Suosittelen kääntymistä katolisuuteen, jos haluaa Raamatun totuuden kanssa venkoilla (kaikella rakkaudella katolisuutta kohtaan).

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko sinulla luetun ymmärtämisessä vika ??!!-

    TE PERKAATTE SEN TAIVASTEN VALTAKUNNAN POIS!

    Jeesus: Matt.13:33

    Paavali: 1.Kor.5:7

    Ei se yksi Raamatun lause määritä Taivasten valtakunnan poistoa. Lauseet aina on ymmärrettävä kontektissa missä ne sanotaan. Pitää siis nähdä metsä puilta. Taivas on pyhä paikka. Ei sinne mennä syntisäkkien kanssa. Taivasta on peilattava Jumala pyhyyttä vasten, eikä ihmisten lähtökohdista käsin.
    Jeesus tuli poistamaan maailman synnin. Ainoastaan ristin tien kautta meillä on pääsy Jumalan valtakuntaan. Jos ihan rehellisesti tutkii omaa sisintään ja sieluaan kuka voi sanoa ettei hänessä syntiä ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Niinpä, kaikki on ymmärrettävä kontekstissa, joka alkaa jo Luojajumalan sanoilla hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, sekä vakuuttuu Jeesuksen sanoin, että juutalaisten Jumala onkin Saatana.

    Sekä selittyy Paavalin tosi Jumalan kiroamisella Jeesuksen nimeen Gal.3:13, ja muuttumisella läpikotaisin syntiseksi ja luonnostaan pahaksi.

    Myös menemisellä tulen liekkeihin (1.Kor.3:13), ja jopa vainajan sieluttomassa siunaamisessa maaksi maatumaan odottamaan FYYSISTÄ ylösnousemusta maailman palon liekkeihin.

    Yhdellä lauseella ei ole mitään merkitystä, vaan koko tarinan juonella ja punaisella langalla hyvästä tiedosta ja pahadta tiedosta.

    Hyvän ja viattoman ihmisen kiroaminen itsen puolesta tosi Jumalana, on pahaa tietoa
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Suosittelen kääntymistä katolisuuteen, jos haluaa Raamatun totuuden kanssa venkoilla (kaikella rakkaudella katolisuutta kohtaan).

    Ja tämä lause tarkoittaa yksin ja vain katolisuuteen liittyviä pyhimyksiä, ei kirkkoa, joka heidät tappoi, mutta olisi täysin väärin tuomita myös pyhät ihmiset, siitä mitä kirkko ja papit ovat tehneet. Luterilaisuudessa ei pyhimyksiä edes ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ja tämä lause tarkoittaa yksin ja vain katolisuuteen liittyviä pyhimyksiä, ei kirkkoa, joka heidät tappoi, mutta olisi täysin väärin tuomita myös pyhät ihmiset, siitä mitä kirkko ja papit ovat tehneet. Luterilaisuudessa ei pyhimyksiä edes ole.

    Ja kun muutos kristinuskoon tehdään Jeesuksen opetustn suuntaan, ja luovutaan uhrikultista, niin tietysti sen on lähdettävä paavilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Niinpä, kaikki on ymmärrettävä kontekstissa, joka alkaa jo Luojajumalan sanoilla hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, sekä vakuuttuu Jeesuksen sanoin, että juutalaisten Jumala onkin Saatana.

    Sekä selittyy Paavalin tosi Jumalan kiroamisella Jeesuksen nimeen Gal.3:13, ja muuttumisella läpikotaisin syntiseksi ja luonnostaan pahaksi.

    Myös menemisellä tulen liekkeihin (1.Kor.3:13), ja jopa vainajan sieluttomassa siunaamisessa maaksi maatumaan odottamaan FYYSISTÄ ylösnousemusta maailman palon liekkeihin.

    Yhdellä lauseella ei ole mitään merkitystä, vaan koko tarinan juonella ja punaisella langalla hyvästä tiedosta ja pahadta tiedosta.

    Hyvän ja viattoman ihmisen kiroaminen itsen puolesta tosi Jumalana, on pahaa tietoa
    .

    Uskossa on puhtaasti Raamatun mukaan kyse siitä, että uskotko Jeesusta vai uskotko juutalaista Paavalia, ja näistä uskoista syntyy kaksi keskenään ristiriidassa olevaa tarinaa, ja kaksi evankeliumia, joista toinen perustuu hyvään tietoon ja toinen pahaan tietoon. Ja uskomalla pahaa tietoa, mennään helvettiin.

    Äänestä

Tässä Martti Lutherin sanat käsitteestä ARMO:

Lutheria:

<< Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään ARMON ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan."

Luther: Sidottu ratkaisuvalta s.349, 1982

Voitteko kerto, että jos itse luterilaisuuden oppi-isä Luther sanoo, että Paavali haluaakin kaiken tehtävän niin, että se on ansainnut vain vihan, eikä mitään armoa, niin mistä te löydätte sen armon Paavalin opista, jota ei edes luterilaisuuden oppi-isä Luther ole löytänyt.

Äänestä

Aika joka erottaa saamisen ja etsimisen kunnes saa maksaa iha ite.

Äänestä
  • Jos viittaat Paavalin sanoihin, että pelastuu tekemään puhtaalla omalla tunnolla pahaa, kun uskoo Jeesuksen uhratun pahojen tekojensa puolesta, niin siihen liittyy käsite PELASTUS.

    Todellisuudessa armo sitten liittyy siihen, että jos tosi Jumala tulisi armosta pelastamaan helvetistä Paavalia uskoneen, mihin kristinuskon opilla (yksin uskosta) joutuisi.

    Luther näki siihen armoon häviävän pienen mahdollisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jos viittaat Paavalin sanoihin, että pelastuu tekemään puhtaalla omalla tunnolla pahaa, kun uskoo Jeesuksen uhratun pahojen tekojensa puolesta, niin siihen liittyy käsite PELASTUS.

    Todellisuudessa armo sitten liittyy siihen, että jos tosi Jumala tulisi armosta pelastamaan helvetistä Paavalia uskoneen, mihin kristinuskon opilla (yksin uskosta) joutuisi.

    Luther näki siihen armoon häviävän pienen mahdollisuuden.

    Mikä sinua houkutttelee niin kovasti pahan teossa, kun jatkuvasti puhut siitä?
    Armo pelastaa meidät TEKMÄSTÄ PAHAA!
    "Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta..."!

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mikä sinua houkutttelee niin kovasti pahan teossa, kun jatkuvasti puhut siitä?
    Armo pelastaa meidät TEKMÄSTÄ PAHAA!
    "Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta..."!

    Keksit ikioman teologian Jeesuksen kidutusmurhan palvontaan.

    KUKA SINUA KÄSKEE TEKEMÄÄN PAHAA JOS ET PALVO JEESUKSEN KUOLIAAKSI KIDUTTAMISTA?

    Äänestä

luterilaisuus -palsta . ja joku Jehova tekee aloituksen . . .
>>> ei me nyt ihan putkeen . . .

jehoville on > Suomi 24 < valikossa oma palstaosionsa .

tiedoksi.

Äänestä
  • Jehova, Jahve, Allah, Baal on Jeesuksen Raamatussa sanoma Saatana, jolle palvotte Jeesusta tosi Jumalana teurastettuna uhrina.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jehova, Jahve, Allah, Baal on Jeesuksen Raamatussa sanoma Saatana, jolle palvotte Jeesusta tosi Jumalana teurastettuna uhrina.

    Nyt taisit unohtaa tulivuorijumalasi.

    Tuskin näistä kukaan muu puhuu, kuin itse. Taitavat olla kovinkin tärkeitä itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Minulle Jumala on Jeesuksen sanoma taivasten valtakunnan isä Jumala, ei hänen Raamatussa sanoma juutalaisten Jumala Jahve/Jehova eli Saatana, mihin kristinusko perustuu Jeesuksen kiroamisella tosi Jumalana.

    Löytyy Paavali Gal.3:13 ja 1.Kor.3:13 pääsee sitten tällä Paavalin syntiopilla tulenliekkeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuskin näistä kukaan muu puhuu, kuin itse. Taitavat olla kovinkin tärkeitä itsellesi.

    Niin - te ette edes erota Saatanaa Jumalasta, ette hyvää tietoa pahasta tiedosta, ette edes ymmärrä, etteihän nyt - helkkari vieköön - taivaaseen menmä tosi Jumalan kiroamisella teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7)! Teidän juttunne on tyhmyyden huippu!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Niin - te ette edes erota Saatanaa Jumalasta, ette hyvää tietoa pahasta tiedosta, ette edes ymmärrä, etteihän nyt - helkkari vieköön - taivaaseen menmä tosi Jumalan kiroamisella teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7)! Teidän juttunne on tyhmyyden huippu!

    Tehkääpä katugalluppi - kysykää tavan kadun tallaajalta, että kumman voiman avulla kirotaan Jumalan vai Saatanan? Kaikki muut sen tietävät paitsi uskovaiset, jotka luulevat, että Saatana onkin Jumala.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Nyt taisit unohtaa tulivuorijumalasi.

    Wikipedia Jahve on tulivuoren nimi, ja löytyy Raamatusta 5.Mooseksen kirja 4:10 alkaen.

    Oli eräs tutkielma, missä pojat jo keksivät vuosia sitten, että kristinuskon Jumala onkin tulivuori - oli pojilla hilpeää, ja pohtivat, että
    miten noloina uskovaiset ovat, kun he kuulevat tästä.

    Tältätä se heidän 'nolous' nyt sitten kuulostaa - eivät edes osaa lukea, eivät edes tajua mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mutta miten hilpeää onkaan 2000 vuotta juutalaisille ollut, tehtyää tämän källin Jeesuksen nimeen kristityille, millä opilla on tapettu miljoonia ihmisiä ja käytetty miljoonia lapsia hyväksi -voin vain kuvitella.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Miksiköhän Martti Luther kirjoitti kirjansa Juutalaisista ja heidän valheistaan?!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tuskin näistä kukaan muu puhuu, kuin itse. Taitavat olla kovinkin tärkeitä itsellesi.

    Minun tärkeyteni on puolustaa Jeesusta tältä teidän käsittömän alhaiselta toiminnaltanne, ja pitää huoli siitä, että kun teidän upotetaan oppeinenne tuliseen järveen, ette onnistu upottamaan Jeesusta mukananne.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Minun tärkeyteni on puolustaa Jeesusta tältä teidän käsittömän alhaiselta toiminnaltanne, ja pitää huoli siitä, että kun teidän upotetaan oppeinenne tuliseen järveen, ette onnistu upottamaan Jeesusta mukananne.

    Teidän syntioppinne on Jeesuksen nimen törkeää hyväksikäyttämistä - Jeesuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Teidän syntioppinne on Jeesuksen nimen törkeää hyväksikäyttämistä - Jeesuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

    Mutta luterilainen kirkko lakkaisi olemasta ilman tuota julmaa perisyntioppia.
    Milläs se muuten peloittelisi vanhempia viemään lapsensa kastettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mutta luterilainen kirkko lakkaisi olemasta ilman tuota julmaa perisyntioppia.
    Milläs se muuten peloittelisi vanhempia viemään lapsensa kastettavaksi.

    Koko kristinusko lakkaisi olemasta ilman syntiä.

    Ateisteja puhe perisynnistä ärsyttää suuresti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Roomalaiskirje 3:22-24 FB38
    [22] se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. [23] Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla [24] ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    https://bible.com/bible/365/rom.3.22-24.FB38

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mutta miten hilpeää onkaan 2000 vuotta juutalaisille ollut, tehtyää tämän källin Jeesuksen nimeen kristityille, millä opilla on tapettu miljoonia ihmisiä ja käytetty miljoonia lapsia hyväksi -voin vain kuvitella.

    Kerrotko mikä se sellainen opin kohta on joka käskee tappamaan ja raiskaamaan? 😼

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Koko kristinusko lakkaisi olemasta ilman syntiä.

    Ateisteja puhe perisynnistä ärsyttää suuresti.

    Roomalaiskirje 6:20-23 FB38
    [20] Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. [21] Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema. [22] Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. [23] Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

    https://bible.com/bible/365/rom.6.20-23.FB38

    2Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tuohan i pidä paikkaansa:
    "Koko kristinusko lakkaisi olemasta ilman syntiä."

    Kaikissa pakanauskonnoissakin on synti-käsite, mutta niissä vapautus synnistä saadaan
    palvomalla puisia tai kivisiä jumalia ja uhraamalla niille erilaisia arvokkaita tai itselle rakkaita uhreja, joilla koetetaan lepyttää henkiä.
    Syyllisyys on jokaisen ihmisen perimässä mutta katolinen kirkko jalosti sen synniksi ja perisynniksi, joka voidaan poistaa kasteella tai erilaisilla "sakramenteilla"!
    Ikäänkuin materia, vesi tai leipä tai öljy voisi puhdistaa ihmisen sydämen.
    Raamattu opettaa:
    "Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä"!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei katolinen kirkko sitä tehnyt vaan se nousee Raamatusta.

    Ei materia mitään poista syntiä vaan Henki, joka toimii myös materian kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ei katolinen kirkko sitä tehnyt vaan se nousee Raamatusta.

    Ei materia mitään poista syntiä vaan Henki, joka toimii myös materian kanssa.

    Mikä nousee Raamatusta?

    Mikään materia tai mekaaninen seremonia ei poista syntejä, vaan sen tekee yksin Jeesuksen Kristuksen maahanvuotanut veri, ja Jeesukseen uskomalla saamme synnit anteeksi:
    Ap 10
    "Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

    Siihen ei tarvita vettä, öljyä eikä leipää!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Siihen tarvitaan usko ja kaste! "parannus ja kaste syntien anteeksi saamiseksi"

    Tämä suoraan Raamatusta

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Siihen tarvitaan usko ja kaste! "parannus ja kaste syntien anteeksi saamiseksi"

    Tämä suoraan Raamatusta

    Korjataampa!
    Siihen EI TARVITA kastetta. Materialistit tarvitsevat siihen vettä, koska heillä ei ole uskoa:
    Ap 16
    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Korjataampa!
    Siihen EI TARVITA kastetta. Materialistit tarvitsevat siihen vettä, koska heillä ei ole uskoa:
    Ap 16
    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi."

    Siihen tarvitaan usko ja kaste.

    Materialisti puhuu vain vedestä, uskovat kasteesta

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Siihen tarvitaan usko ja kaste.

    Materialisti puhuu vain vedestä, uskovat kasteesta

    Korjataampa taas:
    Uskovat puhuvat Jeesuksesta Kristuksesta!
    Epäuskoiset puhuvat kasteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Korjataampa taas:
    Uskovat puhuvat Jeesuksesta Kristuksesta!
    Epäuskoiset puhuvat kasteesta.

    OHHOH! "Epäuskoiset puhuvat kasteesta."???

    Eli apotolit ja Jeesus olivat epäuskoisia kun puhuvat kasteesta?!?!?!?!?!?

    Sitten sinäkin olet epäuskoinen kun puhut kasteesta: "Siihen EI TARVITA kastetta."

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Mielenkiintoista, helluntailaiset ovat siis epäuskosiia kun puhuvat kasteesta

    Ja koko kristikunta!

    On tuolla helluntailaisella jutut!!! Se on ainoa joka höpöttää vedestä!

    Apostolit eivät saarnanneet kastetta, vaan EVANKELIUMIA:
    Paavali kirjoittaa:
    1. Kor 1
    "- Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi."

    Apostolit kertovat Jeesuksesta:
    Mark 16
    "Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta."

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Apostolit saarnasivat evankeliumia, johon liittyy kaste Kristukseen.

    Apostolit opettivat kasteesta eli sinun mukaasi he olivat epäuskoisia

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mielenkiintoista, helluntailaiset ovat siis epäuskosiia kun puhuvat kasteesta

    Ja koko kristikunta!

    On tuolla helluntailaisella jutut!!! Se on ainoa joka höpöttää vedestä!

    En usko että kukaan toinen hellari allekirjoittaa noin typerää väitettä

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tuollaista rienaamista se lapsikasteen armo aiheuttaa.

    Etkö tajunnut, mitä Paavali kirjoitti:
    " Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi."

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Tuollaista rienaamista se lapsikasteen armo aiheuttaa.

    Etkö tajunnut, mitä Paavali kirjoitti:
    " Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi."

    Tuollaista rienaamista se upotus aiheuttaa: "Epäuskoiset puhuvat kasteesta."

    Paavali kirjoitti kasteesta paljonkin eli ilmeisesti hän oli epäuskoinen!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    En usko että kukaan toinen hellari allekirjoittaa noin typerää väitettä

    Ei varmasti. Muutenhan koko kristikunta on epäuskoinen

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Tuollaista rienaamista se upotus aiheuttaa: "Epäuskoiset puhuvat kasteesta."

    Paavali kirjoitti kasteesta paljonkin eli ilmeisesti hän oli epäuskoinen!

    Kyllä Paavali kirjoitta kasteesta, mutta EI VAUVAKASTEESTA!
    Raamattukaan ei tunne vauvakastetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kyllä Paavali kirjoitta kasteesta, mutta EI VAUVAKASTEESTA!
    Raamattukaan ei tunne vauvakastetta.

    No nyt sitten tuli vauvat taas kun jäit kesksutelussa tappiolle

    Raamattu tuntee kasteen eikä anna sille mitään ihmisryhmämääreitä. Sinä olet se joka jankkaa jostakin vauvakasteesta

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Helluntailainen:
    "Epäuskoiset puhuvat kasteesta."'
    "Kyllä Paavali kirjoitta kasteesta,"

    Helluntailaisen mielestä siis Paavali oli epäuskoinen!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    No nyt sitten tuli vauvat taas kun jäit kesksutelussa tappiolle

    Raamattu tuntee kasteen eikä anna sille mitään ihmisryhmämääreitä. Sinä olet se joka jankkaa jostakin vauvakasteesta

    Ja sinä olet se, joka et usko raamatulliseen kasteeseen:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ja sinä olet se, joka et usko raamatulliseen kasteeseen:
    Ap 2:41
    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."

    Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

    Tuo kohta ei määrää kasteen sisälllöstä mitään eikä aua inttää "vauvoista ei ole mitään havaintoa"

    Sinun mukaasi Paavali oli epäiuskoinen. Kertoo kaiken sinusta

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tuo kohta ei määrää kasteen sisälllöstä mitään eikä aua inttää "vauvoista ei ole mitään havaintoa"

    Sinun mukaasi Paavali oli epäiuskoinen. Kertoo kaiken sinusta

    Et siis usko Jumalan sanaa:
    "Kasteen saamisen edellytys alkuseurakunnassa oli usko. ”Jos uskot koko sydämestäsi, niin se (kaste) tapahtukoon (Apt.8:37). ”.. korinttolaiset uskoivat ja heidät kastettiin” (Apt.18:8). ”..kuultuaan he ottivat upotuskasteen Herran Jeesuksen Nimeen” (Apt.19:5). Apt. 16:30-34. Tätä Jeesus oli opettanut (Matt. 28:19-20).

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Et usko Jumalan Sanaan vaan väität apostoleita epäuskoisiksi"

    ""Kasteen saamisen edellytys alkuseurakunnassa oli usko." ei ole Raamatusta

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Et usko Jumalan Sanaan vaan väität apostoleita epäuskoisiksi"

    ""Kasteen saamisen edellytys alkuseurakunnassa oli usko." ei ole Raamatusta

    Et siis vieläkään usko Jumalan sanaa:
    "”Jos uskot koko sydämestäsi, niin se (kaste) tapahtukoon (Apt.8:37). "

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Et siis vieläkään usko Jumalan sanaa:
    "”Jos uskot koko sydämestäsi, niin se (kaste) tapahtukoon (Apt.8:37). "

    Sinä et sitä usko. Sinustahan nuo olivat epäuskoisia

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Sinä et sitä usko. Sinustahan nuo olivat epäuskoisia

    Etkö vieläkään uskonut:

    Et siis vieläkään usko Jumalan sanaa:
    "”Jos uskot koko sydämestäsi, niin se (kaste) tapahtukoon (Apt.8:37). "

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Etkö vieläkään uskonut:

    Et siis vieläkään usko Jumalan sanaa:
    "”Jos uskot koko sydämestäsi, niin se (kaste) tapahtukoon (Apt.8:37). "

    Sinä et usko Jumalan Sanaa

    Se tuli selväksi

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Sinä et usko Jumalan Sanaa

    Se tuli selväksi

    Älä valehtele. Minä uskon täysin, mitä Jumalan sanaan on kirjoitettu:
    Ap 8
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Et usko, eikä sinua kukaan usko

    Ei kannata inttää

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Älä valehtele. Minä uskon täysin, mitä Jumalan sanaan on kirjoitettu:
    Ap 8
    "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

    Eikä kannata inttää "Vauvoista ei ole mitään havaintoa" kun se on kaikki mitä Raamausta luet

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Eikä kannata inttää "Vauvoista ei ole mitään havaintoa" kun se on kaikki mitä Raamausta luet

    Et siis vieläkään usko:
    ""Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Et siis vieläkään usko:
    ""Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Sinä et usko joten älä intä

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Sinä et usko joten älä intä

    Kyllä minä uskon tämän:
    ""Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Kyllä minä uskon tämän:
    ""Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

    Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

    Et sinä usko joten turha inttää

    Äänestä

  • Et sinä usko.

    Inttää kyllä jaksat

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kerrotko mikä se sellainen opin kohta on joka käskee tappamaan ja raiskaamaan? 😼

    Se on 2.Mooseksen kirja, luku 13, jolloin oli uhrattava esikoispojat ja karjan urospuolet teidän Jahve-jumalalle, joka on tulivuori (5.Mooseksen kirja 4:10), ellei ollut maksanut lunastusmaksua hengen säästämisestä.

    Vain aasin sai jättää henkiin, kun taittoi lampaalta niskat - tarvittiinhan kulkuväline tuon lunastusmaksun maksamiseen kuningas Salomon papeille.

    5.Mooseksen kirja luku 13 taas Jahve määrää tappamaan ihmeidentekijän, ja lupaa ihmeen ja sitten se ihme toteutuu, koska tämä houkuttelee Jahven luota toisen Jumalan luo - eli Jeesus Israelin Jumalan, taivasten valtakunnan isä Jumalan luo.

    Paavali kertoo Raamatussa palvelleensa isiensä Jumalaa tällä opilla eli Jahvea, joka käskee tuossa luvussa nostamaan myös koston käden ihmeidentekijän seuraajien ylle.

    Ja niinpä te seuraamalla Paavalin tekemää KIROUSTA Jeesuksen Kristus nimeen tosi Jumalana Gal.3:13, päädyttekin tällä opilla helvettiin 1.Kor.3:13.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Missä mainitaan, että tuo on käsky kaikille ihmisille maailmaan loppuun saakka? 😹

    Jahve on kuningas Salomon Jumala - jolle tämä rakensi Jerusalemin temppelin, missä Jeesus riehui lasten uhrauspäivänä - juutalaisuuden mukaan myös niin Islamin kuin kristinuskonkin Jumala - jonka syntikiristyksin kuningas Salomo Raamatun mukaan keräsi kansalta vuodessa 666 talenttia kultaa.

    Teidän uskovaisten Jumala on Paavalin opilla Ilmestyskirjan puhuva pedon kuva, ja palvomananne uhri on Paavalin kiroukseksi tekemä tosi Jumsla, Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä Jumala ristiinnaulittuna uhrina.

    Löytyy Augsburgin tunnustus.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ja jos te sanallakaan siteeraatte Paavalia ja tämän syntioppia, te siteeraatte Jeesuksen jo Johannes 8. luvussa sanomaa Saatanaa ja kaiken valheen isää. Paavalin sanoihin uskomisella on juuri sen verran arvoa, kun helvettiin menemiseen - ilmeisesti teille pääsemiseen - tarvitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Ja Raamatun JUMALAN SANAN TOTUUS. ei pala tulessakaan, mihin kirkko teidät sieluttomina siunaa FYYSISELLÄ ylösnousemuksella, koko maailman viimmeisenä päivänä, kun JEESUS TULEE LUKEMAAN TEILLE TUOMIONNE HÄNEN PETTÄMISESTÄÄN.

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Missä mainitaan, että tuo on käsky kaikille ihmisille maailmaan loppuun saakka? 😹

    Miksi sitten palvotte Jeesusta 'Jumalan ainoana esikoispoikana' teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7) tälle tulivuorijumalalle, ja syötte uhrilampaanne Jahven ylipapin uhrilammasateriana ehtoollisella kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisedti läsnä, ellei määräys esikoispoikien teurastamisesta ole voimassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kysy itseltäsi miksi palvot.
    Tuollainen ei kuulu kristinuskoon. 😼

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Kysy itseltäsi miksi palvot.
    Tuollainen ei kuulu kristinuskoon. 😼

    Ehtoollinen siis lammasuhrin syömiseen ei kuulukaan kristinuskoon Jeesuksen nimeen, tai ristiinnaulitseminen kirottuna uhrina, ei myöskään, joihin viitteet Raamattuun edellä, ei mikään olekaan enää kristinuskoa?! vai mikä nyt lakkasikin yht äkkiä olemasta kristinuskoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Opettele edes alkeet! 😹

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Miksi sitten palvotte Jeesusta 'Jumalan ainoana esikoispoikana' teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7) tälle tulivuorijumalalle, ja syötte uhrilampaanne Jahven ylipapin uhrilammasateriana ehtoollisella kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisedti läsnä, ellei määräys esikoispoikien teurastamisesta ole voimassa?

    "Jumalan Pojasta

    KRISTUS oli tosi ihminen ja TOSI JUMALA sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi UHRI."

    "Pyhästä Ehtoollisesta

    Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ja Paavalin opin perusta Raamatusta hänen Galatalaiskirjeestään ja 1.Korinttolaiskirjeestään:

    "3:13 Kristus on lunastanut meidät lain KIROUKSESTA, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

    "5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän PÄÄSIÄISLAMPAAMME, KRISTUS, TEURASTETTU."

    Happamattoman leivän päivä, kun esikoispojat teurastetaan on juuri juutalaisilla pääsiäinen, kun Jeesuskin ristiinnaulittiin teidän uhrinanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Tässä on nyt ne opin alkeet tärkeimmästä luterilaisuuden tunnustuksesta, joka perustuu kolminaisuusoppiin, sekä Raamatusta Paavalin kirjeistä mihin koko teologia perustuu.

    Uskovaisilla, jotka väittävät itseään jopa 'aitolaisiksi' tai 'mr.hyviksiksi'ei siis ole edes mitään tajua, että mihin heidän oppinsa perustuu - riviluterilaisista nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Ja nyt nämä hyvikset ja aitolaiset kuvittelevat saavansa jopa jonkin ARMON palvomalla Jeesusta tosi Jumalana kirottuna uhrina itsensä puolesta.

    Se armo on se, kun yksin uskosta joudutte helvettiin, jos yksin armosta teidän uhrina palvomanne Jumala tulee teidät sieltä helvetistä. pelastamaan.

    Luterilaisuuden slogani:

    YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Tunnustukset ja itse kirkko eivät valehtele siitä mitä Raamatussa todellisuudessa lukee, kuten uskovaiset, mutta yksittäisten pappien ymmärtyskykyyn en kyllä luottaisi uskovaisia enempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Tunnustukset ja itse kirkko eivät valehtele siitä mitä Raamatussa todellisuudessa lukee, kuten uskovaiset, mutta yksittäisten pappien ymmärtyskykyyn en kyllä luottaisi uskovaisia enempää.

    Kauheeta kristittyjä kohtaan suunnattua vihapuhetta ja vihan kiihotusta sekä lietsomista kristittyjen kansan ryhmää vastaan. Eikös tällainen vihan lietsominen pitänyt olla kiellettyä meillä Suomessa. Mitähän meidän veteraani sukupolvi ajattelisi jos olisivat vielä täällä ajassa tällaisesta, heidän uskonsa solvaamisesta, jota he henkeen ja vereen joutuivat puolustamaan 5 pitkää vuotta, kun Neuvostoliiton jättiläismäinen ateistinen kommunisti- armeija kävi päälle yrittäen viedä heidän kotinsa, uskonsa ja isänmaansa vapauden. Eivät he kyllä hyvällä katselisi ja kuuntelisi tällaista tämän päivän rienaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ja kaikki viitteet ja linkit puuttuvat kirjoituksestasi. Eli tarkoitat varmaan, että sinusta tuntuu juuri siltä? Joskus totuus todella sattuu, kun huomaa tulleensa huijatuksi yksin uskosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Siihen uskoon olisi kovasti auttanut esimerkiksi Raamatun lukeminen, ja juuri siksi tuo slogani kuuluukin juuri VAIN YKSIN USKOSTA.

    Ei tiedosta, ei ymmärryksestä, ei Luojajumalan sanoista, ei lukemisesta, ei älystä, ei ajattelemisesta, ei tiefon arvioinnista, ei sen analysoinnista, vaan YKSIN USKOSTA PAAVALIIN, joka määräsi Jeesuksen kidutettavan kuoliaaksi, ja joiden juutalaisten Jeesus sanoo olevan isästä Saatanasta - toisen Raamatun käännöksen mukaan Perkeleestä - joka on kaiken valheen isä.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Miksi ette uskoneet Jeesusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Et sinä usko.

    Inttää kyllä jaksat

    Kyllä minä uskon tämän: "Vauvoista ei ole mitään havaintoa."!

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kyllä minä uskon tämän: "Vauvoista ei ole mitään havaintoa."!

    Sekään ei ole raamatusta

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Sekään ei ole raamatusta

    Olisiko se Katekismuksesta?
    Ei sielläkään puhuta mitään vauvoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Olisiko se Katekismuksesta?
    Ei sielläkään puhuta mitään vauvoista.

    Tai Novumeista?

    Sinä puhut vauvoista senkin edestä

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Tai Novumeista?

    Sinä puhut vauvoista senkin edestä

    Mutta Katekismuksessa ei mainita vauvoista mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Mutta Katekismuksessa ei mainita vauvoista mitään.

    ei mutta sinä mainitset niistä lähes jokaisessa viestissäsi

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Ja kaikki viitteet ja linkit puuttuvat kirjoituksestasi. Eli tarkoitat varmaan, että sinusta tuntuu juuri siltä? Joskus totuus todella sattuu, kun huomaa tulleensa huijatuksi yksin uskosta.

    Linkki herjaamisesta ja kiihottamisesta kristittyä kansan ryhmää vastaan on ainakin tämä Luterilaisuus palsta.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Linkki herjaamisesta ja kiihottamisesta kristittyä kansan ryhmää vastaan on ainakin tämä Luterilaisuus palsta.

    Olet käsittänyt väärin - Päivi Räsänen on oikeudessa sotarikoksista syytettynä kristiuskolla koko ihmisyyttä vastaan Paavalin opilla - mihin juuri perustuu Lännen julistama sota kristinuskoa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Olet käsittänyt väärin - Päivi Räsänen on oikeudessa sotarikoksista syytettynä kristiuskolla koko ihmisyyttä vastaan Paavalin opilla - mihin juuri perustuu Lännen julistama sota kristinuskoa vastaan.

    Perisyntivalhe ei ole ainoastaan Luojajumalan herjaamista, vaan se on myös rikos koko ihmisyyttä vastaan. Ja siitä on kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Perisyntivalhe ei ole ainoastaan Luojajumalan herjaamista, vaan se on myös rikos koko ihmisyyttä vastaan. Ja siitä on kyse.

    Perisyntioppi on rikos ihmisyyttä vastaan. Se tekee lapsista rikollisia jo heti syntymän jälkeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Edellinen viestiketju tuli täyteen, kun pääsimme itse asiaan. Tässä ketjun viimmeisimmät viestit:

<<<<TULIVUORI sekoittaa puurot ja vellit ja jätteet sekaisin. Siitä ei pirukaan ota selvää, sekoittaminen on tulivuoren tarkoitus.

Ellei Evankeliumi kelpaa, niin silloin Raamatulla pyyhitään. Se on syntiä, ei pirulle mikään ole syntiä, harrastuksena BDSM, kidutus ja ruoskinta ja muut pervot älyttömyydet.<<<<

TULIVUORI on kristinuskon Jumala nimenomaan juuri sillä Paavalin evankeliumilla. Löytyy wikisivu Jahve sekä Raamatusta, kun antaa kymmenen käskyään - tässä ei ole mitään epäselvyyttä.

"JAHVEN pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten KRISTINUSKON ja islamin, JUMALKÄSITYKSET. Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja TULIVUOREN JUMALA, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia."

Ja tulivuorijumalana Jahve antaa 5. Mooseksen kirja, luku 4 jakeesta 10 alkaen kymmenen käskyään ja tekee liitoon, jonka Jahven kanssa sitten kristityt Paavalin syntiopilla tekevät Jeesuksen verellä uuden liiton.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve

Täsmennätkö, kirjoittaja, joka moitit tulivuorta, että mihin sinä kuvittelet sitten kristinuskon perustuvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu