Vedenalaiset kivet

Itse en lapsena oppinut millään uimaan, kun ainoa uintipaikkamme oli pohjaltaan kivikkoinen, eikä siellä kovin usein käytykään. 11-vuotiaana olin hukkua kun serkkuni vei uimarenkaani ja lähdin perään, eikä jalka tavannut pohjaa äkkisyvässä järvessä. Serkku kiskoi pintaan.

Vasta yli 20-vuotiaana opettelin parina kesänä itse ominpäin uimaan. Hitaasti, mutta kuitenkin. Vuosiin en kuitenkaan mennyt niin syvälle että jalka ei tapaisi pohjaa, ja suuri pelkoni olivat nimenomaan kivet, joissa saattaisin kompuroida ja mennä nurin ja hukkua. Uimahallissakin meinasin saada paniikkikohtauksen nähdessäni syvässä päässä kyltin että 4 m syvää (tai jotain). Nykyisin teen pyrähdyksiä syvemmällekin, mutta en vieläkään usko pääseväni omin voimin pohjasta ylös jos pää menee veden alle.

Tosin mä pelkään kaikkea sitä mitä veden alla on. Ja tämä ahdistaa suunnattomasti, ja usein unissakin sotkeudun uidessani vanhoihin verkkoihin, katiskoihin jne. jotka ovat jääneet esim kaatuneen puun oksiin kiinni tms. Joskus suututtaa ettei voisi "tyhjentää" järveä ja katsoa sen pohjaa mitä kaikkea siellä on. Se on jotenkin niin kamala arvoitus. Ja sitten kun uit ja yht äkkiä mahaasi hipookin joku iso levänen kivi..niin voi olla varma että säikähtää niin helvetisti. Mikäs noilla tuolla austraaliassa on olla kun vesi on niin kirkasta että pohjan näkee..mutta hui kauhistus kun en mökilläkään pysty nykyään rennosti uimaan ja sukeltamaan ilman että mietin kaikkea kamalaa..joskus ajattelen että sinne on hukkunut joku ihminen ja sen käsi esim osuu mun jalkoihin tms. mikä shokki se olisi! huh pyörryttää jo ajatuskin..
pienenä olin tosi kova hyppimään laiturilta, sukeltamaan ja uimaan..nyt en ihan heti lähtisi laiturilta hyppäämään, jos se jalka johonkin takertuukin enkä pääse pintaan............??!

mitä haittaa kammosta sinulle on ?
estävätkö niljakkaat vedenalaiset kivet uimahallissa uintisi aiheuttaen sinulle pysyvää vahinkoa tielläsi mm-kultaan ?
en ole nähnyt moneen vuoteen yhtään vedenalaista kiveä. en ole uinutkaan moneen vuoteen. kun en tykkää kylmästä vedestä ja ina se on kylmää jos varpaalla koittaa. ehkä vedenalaisten kivien kammosi on suojelumekanismi joka tahtoo estää sinua paleltumasta vedessä.

Itsellä vähän samanlainen pelko, mutta ainoastaan soutuveneillessä, kun ehtii nähdä ne kivet hyvin ja sitten alkaa miettimään että jos joku ruumi ajelehtisi pohjassa yms.

Olin toissapäivänä mökin järvellä soutelemassa ja tuli semmoinen lievä kuumotus kun näki kaatuneen puun järven pohjassa. Hölmö kammohan se on periaatteessa.

Mulla on juuri tämä kyseinen pelko. Itseäni kammottavat sekä kokonaan veden pinnan alapuolella häilyvät kivet että ne, jotka tulevat pintaan aaltojen nuoleksittaviksi. Matalassa vedessä olevat kivet eivät nosta karvoja pystyyn, vaan nimenomaan sellaiset, jotka häviävät syvälle tummaan veteen. Kalliot ja korkealle pinnan yläpuolelle kohoavat kivet eivät hirvitä.

En tiedä, mistä kammo on saanut alkunsa. Olen taitava uimari ja tottunut vesilläliikkuja. Jotenkin yhdistän kuitenkin tämän fobian synnyn siihen, miten minut laitettiin aina veneen kokkaan tähystämään siltä varalta, ettei vene karahtaisi kiville. Tähystelin aina mustiin aaltoihin niin, että silmiin sattui. Veden alla vaanivat niljakkaat järkäleet kylmäävät jo pelkästään ulkonäkönsä puolesta, mutta niihin liittyy ajatus veneen särkymisestä ja joutumisesta veden varaan ja kosketuksiin kylmän ja kovan, satuttavan, muodoltaan tuntemattoman entiteetin kanssa.

Kirkkaassa vedessä uiminen ei välttämättä ole ratkaisu sekään. Kerran uidessani kirkasvetisessä järvessä pinnan alla häämöttävä kivi salpasi hengen totaalisesti. Pelkäsin loukkaavani itseni siihen enkä meinannut uskaltaa uida takaisin rantaan.

Ihanaa kun löytyy muita ketkä kärsii samasta kammosta! Itse olen saanut kuulla monet v*ttuilut kammoni takia. Minulla ei myöskään ole harmainta aavistusta mistä kammo on peräisin... minulla myös veteen kuulumattomat esineet nostavat niskavillat pystyyn esim. putket, roskat, ketjut, ponttoonit, verkkomerkit ja ne ketjun päässä lilluvat muovikuplat joihin vene kiinnitetään. Olen lapsuuteni viettänyt vesillä, eikä nuorempana ollut mitään pelkoa vettä kohtaan yms. Pahinta olisi jos sellaista pinnan alla olevaa isoa järkälettä pitäisi koskettaa..sen jälkeen saisi lähteä suoraan hautaan. Niin ja veneiden potkurit ovat kamalia, en pysty niitä vedenalaisina edes katsomaan.

Jopa sattuu paikalleen, mutta en niin kovasti pelkää. Päinvastoin. Olen ollut pari kertaa hukkumaisillani lapsena ja syvistä vesistä ja äkkisyvistä on tullut kammo uintireissuilla. Nyt kun järvestä on vesi tosi alhaalla, niin kokee kun nämä karit viilettävät välissä vatsaa uidessa. Minulle se tuo enemmän turvallisuutta, että en ole kovin syvällä ja pohja on lähellä. Olen muutenkin rantavesissä porskuttelija.
Jospa teitä kammoisia pelottavat alitajuiset "kivenjärkäleet". pelot joita kelluu alitajunnan syvyyksissä. Nuo kivet konkretisoivat pelkonne.

Minulla on jäätävä pelko vedenalaisiin kiviin. Jo aikuiset lapseni muistavat aina että kun menemme veteen, joku kävelee edellä "haravoiden" kiviä, ja kävelen tarkasti samaa reittiä mm. Kalajoen hiekkasärkillä jossa joutuu kahlaamaan pitkään. Mökkivesissä uin rannassa ympyrää, kun tiedän missä ne kivet on. Sama veneillessä, katselen eteenpäin liki neuroottisesti ettei vaan näkyisi kiviä. Mikä ihmeen juttu tämä on? Joillekin ihmisille se tuntuu olevan hyvä vitsi että pelkää kiviä, mutta onko vaikkapa väkivallan uhka kaupan kassalla sama asia? Tuskin on, mutta sekin on olemassa! Ja sitä tosiaan tapahtuu.

Sori kun nyt kerron tästä loska vanha ketju, mutta minulla sama että en tiedä mistä pelko on tullut mutta uidessa en halua koskea pohjaan ja kun osun veden alla johonkin, se on todella epämukavaa ja kun kahlaa sameassa vedessä ja nään yhtäkkiä leväisen kiven pimeydestä, saan paniikkikohtauksen. Myös mökillä en uskalla mennä yksin soutelemaan, vaikka tiedän missä kivet ovat.

On.

Ei voi käsittää, mutta on.

Onko mitään kamalampaa, kuin että jokin tarttuu sinuun vedessä?

Olen kiertänyt maailmaa. Aina on ollut pakko mennä uimaan, kun on vettä näkynyt . Meri. Järvi. Joki. Vettä. Eiku sinne.

Eipä ole pelottanut, mutta ihan tutuissa vesissä. . Voi pukki, että siellä pohjassa on joku..

Mikään ei ole ihanampaa kuin uida kylmässä vedessä

Helpottavaa huomata, ettei ole yksin tällaisen järjettömän fobian kanssa! Minulla tilanne on pahentunut mitä vanhemmaksi olen kasvanut, pienempänä hieman vain iljetti veden alla näkyvät isot kivet, mutta nykyään varsinkin veneellä/kanootilla mentäessä voi iskeä paniikki. Jotenkin se ajatus niiden valtavasta koosta ja siitä että ne ilmestyy aivan yllättäen näköpiiriin.

Kiviä enemmän pelkään uppotukkeja. Ne saavat minut aivan tolaltaan ja vaikka itse kävelisin kuivalla maalla ja nään vesistössä uponneen puunrungon ahdistus on taattu puhumattakaan siitä että kohtaisin sellaisen veneellä tai uidessa. Pienenä minua peloteltiin uppotukeista (niitä oli paljon mökin järvessä) että kun niihin koskee ne voi nousta pintaan ja veikkaisin tästä kehitelleeni itselleni pelon.

Monet eivät ihan taida tajuta kuinka tosissaan pelkään näitä asioita ja kerronkin aika "vitsilläni" ystävilleni tästä mielestäni tyhmästä pelosta. Poikaystäväni kerran melontaretkellä huomasi uppotukin ja vitsillään ohjasi kanoottiamme sitä kohti. Se oli suoraa huutoitkua ja anelua, että ei koskisi siihen. Taisi siitä kerrasta oppia, että kun nään vedenalaisen kiven/uppotukin järki on minusta kaukana.

Vedenalaiset kivekset