Oikea Jumalausko

Mirka syyttää uskovia, mutta uskova ei ole se joka sanoo itseään uskovaksi, vaan hän. joka tekee TAIVAALLISEN ISÄN TAHDON.

Oikea Jumalausko (Taivaallisen isän tahto) on uskoa totuuteen ja hyvyyteen, Jumala on itse hyvyys ja totuus, kaikki oikeus on hänestä lähtöisin.

Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. 1. Joh. 3:8

Yksinkertaista mutta taitaa olla vaikea ymmärtää.
33884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Sinä olet hyvä esimerkki uskiksesta joka ei näe mitä ympärillä tapahtuu.

Taivaan isä tahtoo uhrilahjoja, esim pienet pojat ovat hyviä.

Lukekaa tämänpäivän iltalehti. Siellä on järkyttävää luettavaa uskisten tekosista.

HUH HUH ... Onneksi en ole uskis ...

Äänestä
  • >>Siellä on järkyttävää luettavaa uskisten tekosista.

    Äänestä

1. On myös muita kuin ristiuskoisia uskovia. On wiccalaisia, pakanoita noin yleensä, asatruja, kemeetikkoja jne.
2. On hyvien tapojen vastaista väittää, että on vain yksi tietty tapa uskoa oikein. Oikeita tapoja on justiinsa niin monta kuin on uskoviakin. Mistä sinä kunkin mielen- ja sielunmaisemaan pääset määrittelemään, että mitenkä se uskoo.
3. Kukaan ei ole vieläkään selittänyt minulle, mitä tarkoittaa vanhurskas. Selitä sinä. Pointti on siinä, että te kiihkosaaranaajat käytätte semmoista jargonia, josta ette itsekään ymmärrä hevon häntää.
4. Vain menemällä eksyksiin voi löytää oman polkunsa, minne se sitten viekin. Niinpä konseptisi toimii vain, mikäli eksyksiin menijä halutaan pitää tiukassa ylivaltaisessa otteessa. Siitähän ristiuskoisilla lahkoilla luonnollisesti toiminnassaan onkin kyse.

Jahka väsyt tai kyllästyt tuohon mesoomiseen niin, tee jotain muuta. Nauti elämästä, on se sinullekin sallittua.

Äänestä
  • >>mitä tarkoittaa vanhurskas.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>mitä tarkoittaa vanhurskas.

    "Vanhurskaus on kaikkea sitä mikä on ihmiselle oikeasti parasta, terveyttä ja hyvinvointia."

    Siis vanhurskas ei ole uskossa?

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "Vanhurskaus on kaikkea sitä mikä on ihmiselle oikeasti parasta, terveyttä ja hyvinvointia."

    Siis vanhurskas ei ole uskossa?

    >>Siis vanhurskas ei ole uskossa?

    Äänestä

  • En tiedä, millainen selitys kelpaa sinulle, mutta vanhurskaaksi sanotaan hurskasta ihmistä. Vanhurskas ihminen on myös Jumalalle kelvollinen ihminen ja vanhurskas Jumala on oikeamielinen Jumala.

    "Vain menemällä eksyksiin voi löytää oman polkunsa, minne se sitten viekin."

    Olet varmaankin oikeassa.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>Siis vanhurskas ei ole uskossa?

    "Mutta, se oikea usko, on uskoa totuuteen ja hyvyyteen."
    Eli vaikka, tai ennemminkin juuri siitä syystä että, syljen raamatulle kun näen sen(noin symbolisesti), olen vanhurskas?

    Äänestä

Jumala on kummallinen sälli:

Jaak. 5:11 "Herra on laupias ja armahtavainen."
Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."

Ja sitten on vielä se, että jos joku tappaa jonkun, kenet tahansa, on hänet surmattava tai muuta vastaavaa. En jaksa ettiä sitä mikä se oli, tällänen kummiskin on.

"Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti."

Taidan olla perkeleen vanhurskas, sillä olen muistaakseni tehnyt jotain vanhurskasta, ja aivan varmasti olen tehnyt syntiä. Miksi siihen Isonpomon äpärä poikaa tarvittiin. jumalallehan ei ole mikään mahdotonta, miksei hän vain napsauttanut sormiaan, ja päättänyt, että nyt on saatana voitettu. Eikö hän olekkaan kaikki voipa?

Äänestä
  • >>miksei hän vain napsauttanut sormiaan, ja päättänyt, että nyt on saatana voitettu.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>miksei hän vain napsauttanut sormiaan, ja päättänyt, että nyt on saatana voitettu.

    Miten saatana voi olla voitettu, jos vieläkin tehdään syntiä. Miksei jumala päätä, että nyt on aika sanoa abrakadabra ja niin synnit olisivat kadonnneet maailmasta. Miksi Isokiho taivaassa edes loi saatanan?

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    >>Miten saatana voi olla voitettu, jos vieläkin tehdään syntiä.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>Miten saatana voi olla voitettu, jos vieläkin tehdään syntiä.

    Mutta mikäli jumala on täydellinen, hänen itsensä tulisi pystyä kitkemään "rikkaruoho" kitkemättä samalla "vehnää".

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>Miten saatana voi olla voitettu, jos vieläkin tehdään syntiä.

    Lisään vielä, että aika on kaiken A ja O. Juuri se on tärkeää ihmisille. Jos jumala todella rakastaa ihmistä, hän välittäisi ihmisestä niin paljon, että soisi synnittömän maailman tämän elinaikana.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>miksei hän vain napsauttanut sormiaan, ja päättänyt, että nyt on saatana voitettu.

    Meikä on ainakin niitä, jotka tallovat omia polkujaan. Tässä seuraa-johtjaa-leikissä on hyvin nähtävillä, mitä tarkoitusta varten kristillinen kirkko rakensi oppinsa: tottelemista varten.

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Meikä on ainakin niitä, jotka tallovat omia polkujaan. Tässä seuraa-johtjaa-leikissä on hyvin nähtävillä, mitä tarkoitusta varten kristillinen kirkko rakensi oppinsa: tottelemista varten.

    niin ikävästi ole, usko ainoastaan, niin pelastut.

    Rakkaudesta se jainuskaki potkii vastaan.
    Ne on piiankin päivät luetut ja kerran visertelet omista teoistasi kertomassa.

    Tallaminen kun on vain väli-aikaista ja saattaa joskus loppu vaiheessa sekin olla muitten päätettävissä, kun omat kinttus ei kanna edes vessaan.
    Eli levittelehän nyt vain kint...

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    Lisään vielä, että aika on kaiken A ja O. Juuri se on tärkeää ihmisille. Jos jumala todella rakastaa ihmistä, hän välittäisi ihmisestä niin paljon, että soisi synnittömän maailman tämän elinaikana.

    >>mikäli jumala on täydellinen, hänen itsensä tulisi pystyä kitkemään "rikkaruoho">Jos jumala todella rakastaa ihmistä, hän välittäisi ihmisestä niin paljon, että soisi synnittömän maailman tämän elinaikana.

    Äänestä

  • asiat kirjoitti:

    niin ikävästi ole, usko ainoastaan, niin pelastut.

    Rakkaudesta se jainuskaki potkii vastaan.
    Ne on piiankin päivät luetut ja kerran visertelet omista teoistasi kertomassa.

    Tallaminen kun on vain väli-aikaista ja saattaa joskus loppu vaiheessa sekin olla muitten päätettävissä, kun omat kinttus ei kanna edes vessaan.
    Eli levittelehän nyt vain kint...

    Pelastuskonsepti edellyttää uhkaa ja uhka tulee lainrikkomuksista. Vallanpitäjä voi sitten armahtaa rikollisen. Näin huomaatkin, että judeokristilliset peruskäsitykset (armo, pelastus, laki, lunastus) ovat ennenkaikkea valtiollisia, eivätkä ne vastaa yksilön emotionaaliseen, älylliseen tai hengelliseen tarpeeseen, eikä niiden ole koskaan ollut tarkoituskaan vastata. Uskonnot, joihin sisältyy käsitys pyhyydestä, joka on luonnon ja ihmisen ulkopuolella tuottavat hyvää tykinruokaa. Uskovaisena voisit lukea uskonnoista yleensä niin, keskustelun ei tarvitsisi olla vääntämistä rautalangasta.

    Minusta kristinusko on epä-älyllistä ja elämää vääristävää. Sen historia osoittaa, ettei sillä ole mitään tekemistä rakkauden (tai edes armon) kanssa. Ikävää, että keskustelijat tällä palstalla eivät osaa erottaa uskontoa uskosta ja tarkastella näitä erikseen henk.koht. ja/tai yleisellä tasolla. Ikävää myös, etteivät ristiuskoiset näe eroa siinä, uskooko johonkin jumaluuteen sinällään vai hänestä kirjoitettuun sanaan. Yhtään ristiuskoisen kertomusta KOKEMUKSISTAAN ei ole kuultu, vain tätä ulkoaopittua saarnajargonia tai raamatunlauseita (parit kristityt poikkeuksena). Tämä kertoo ao. uskonnon luonteesta paljonkin.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>mikäli jumala on täydellinen, hänen itsensä tulisi pystyä kitkemään "rikkaruoho">Jos jumala todella rakastaa ihmistä, hän välittäisi ihmisestä niin paljon, että soisi synnittömän maailman tämän elinaikana.

    Tuo kuullostaa peräti järkevältä. Mikäli nautimme elämästämme, emme käy kirkossa, juomme ja naimme, saamme tehdä sitä tuonpuoleisessa, kun taas ne, jotka käyvät kirkossa joka päivä ja elävät hyvin surkeaa elämää, saavat elää sitä kuoleman jälkeen. Jos pimeys on onni ja ilo, niin kuljen kyllä sitä tietä. Kuljen pimeyteen siis iloisena ja onnellisena, sillä minähän rakastan sitä.

    "Nyt me olemme valintatilanteessa pimeys tai valo, kumman ihmiset valitsevat (rakastavat) sen he myös saavat, (kuoleman jälkeenkin) niin oikeudenmukainen Jumala on." Jos haluan pimeyden, eli lihan ilot, jos niin tahdot asian ilmaista, niin saan ne tekemällä niitä täällä?

    >>sillä minähän rakastan sitä>ja elävät hyvin surkeaa elämää>Kuljen pimeyteen siis iloisena

    Äänestä

  • eli ateistipölkkypää vähän liian törkeää kieltä.

    Äänestä

  • Faktahomma kirjoitti:

    eli ateistipölkkypää vähän liian törkeää kieltä.

    Enpä sen enempää kuin hän, jonka viestiin vastasin.

    Äänestä

  • Faktahomma

    UPDATE_5995517 kirjoitti:

    Enpä sen enempää kuin hän, jonka viestiin vastasin.

    Äänestä

  • uskoo kirjoitti:

    >>sillä minähän rakastan sitä>ja elävät hyvin surkeaa elämää>Kuljen pimeyteen siis iloisena

    Jos elän lihassa, onko se silloin valheessa elämistä? Jos elän fyysisesti nautinnollista elämää, niin silloinhan saan samaa kuolemankin jälkeen. Sitä saa mitä tilaa. Sinä(olettaen että teet näin tässä maailmassa) siis saat sitten taivaassa käydä kirkossa vähintään kerranviikossa, elää askeettista elämää, ilman mitään lihallisia nautintoja, sillä nehän eivät enää ole tarpeellisia taivaassa.

    -Taivaassa ei lisäännytä, joten ei tarvetta sukupuliyhteyteen.
    -Taivaassa ei tarvitse ravintoa(vaikka olisikin nälkä, sillä taivaassa ei enää voi kuolla), joten ei voisi syödä, sehän olisi mässäilyä
    lista jatkuu, varmaan voisit keksiä vielä paljon lisää itsekkin.

    Miksi sis kukaan edes haluasi taivaaseen?

    Helvetissä taasen ilmeisesti saisi tehdä mitä tahansa hauskaa, ilman pelkoa sairastumisesta, kuolemasta tai mistään muusta ilonpilaajasta.

    "Totuus on valossa elämistä, jospa sitä elämää oppisi elämään rakastaen – iloisena - onnellisena, silloin voisi olla totuudessa kuolemankin jälkeen!"
    Millä tavalla? Totuushan pitää olla todistettavissa, ja jumala ei sitä ole. Jos totuutta ei voi todistaa todeksi, sillä on yhtä paljon painoarvoa kuin valheella jota ei pysty todistamaan vääräksi. Vaikka jumala olisikin olemassa, siihen uskominen olisi yhtäkuin valheeseen uskominen.

    Symbolinen kysymys: Mitä eroa on nerolla ja hullulla, jos molemmat sanovat samaa?

    Äänestä

  • Faktahomma kirjoitti:

    jumalanne raiskasi pyhän hengen avulla viattoman puusepän morsiamen.

    Lue raamattua, se on siellä selitetty. Pyhä henki ja jeesuksen jumaluus on tosin lisätty myöhemmin krikolliskokousten toimesta.

    Pieniä eroja tarinassa on lahkosta riippuen.

    Äänestä

  • Faktahomma kirjoitti:

    No eikö jumala olekkin isopomo?
    Eikö Jesus olekkin äpärä?

    Olisiko pitänyt käyttää äpärän tilalla AU-lapsi?

    No, korjaus tuohon:

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    No eikö jumala olekkin isopomo?
    Eikö Jesus olekkin äpärä?

    Olisiko pitänyt käyttää äpärän tilalla AU-lapsi?

    No, korjaus tuohon:

    "

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    Jos elän lihassa, onko se silloin valheessa elämistä? Jos elän fyysisesti nautinnollista elämää, niin silloinhan saan samaa kuolemankin jälkeen. Sitä saa mitä tilaa. Sinä(olettaen että teet näin tässä maailmassa) siis saat sitten taivaassa käydä kirkossa vähintään kerranviikossa, elää askeettista elämää, ilman mitään lihallisia nautintoja, sillä nehän eivät enää ole tarpeellisia taivaassa.

    -Taivaassa ei lisäännytä, joten ei tarvetta sukupuliyhteyteen.
    -Taivaassa ei tarvitse ravintoa(vaikka olisikin nälkä, sillä taivaassa ei enää voi kuolla), joten ei voisi syödä, sehän olisi mässäilyä
    lista jatkuu, varmaan voisit keksiä vielä paljon lisää itsekkin.

    Miksi sis kukaan edes haluasi taivaaseen?

    Helvetissä taasen ilmeisesti saisi tehdä mitä tahansa hauskaa, ilman pelkoa sairastumisesta, kuolemasta tai mistään muusta ilonpilaajasta.

    "Totuus on valossa elämistä, jospa sitä elämää oppisi elämään rakastaen – iloisena - onnellisena, silloin voisi olla totuudessa kuolemankin jälkeen!"
    Millä tavalla? Totuushan pitää olla todistettavissa, ja jumala ei sitä ole. Jos totuutta ei voi todistaa todeksi, sillä on yhtä paljon painoarvoa kuin valheella jota ei pysty todistamaan vääräksi. Vaikka jumala olisikin olemassa, siihen uskominen olisi yhtäkuin valheeseen uskominen.

    Symbolinen kysymys: Mitä eroa on nerolla ja hullulla, jos molemmat sanovat samaa?

    >>Totuushan pitää olla todistettavissa, ja jumala ei sitä ole.>>

    Sinulla on väärä jumalakuva.

    Oikea Jumala on sama asia kuin Totuus!
    Jumala on Totuus myöskin henkisellä puolella, jolloin ei voi tehdä tieteellistä todistusta, mutta totuus silläkin on joka asiassa olemassa.

    Koska raamattussa sanotaan että raamattu on jumalan sanaa, ja ettei jumalan sana valehtele, niin raamatun on oltava jumalan sanaa.

    Lisäksi, koska niinhän raamatussa sanotaan, että saatana on yhtä mahtava voimiltaan jumala, paitsi ettei voi luoda elämää, eikö olisi mahdollista että saatana olisikin voittanut. Sitten päätti kiusallaan kirjoituttaa raamatun. Lähes kaikkivoipa olento pystyisi varmastikkin huijaamaan teidän sydämenne tuntemaan valheen totuudeksi. Jos olikin jokin todellinen loppu kähy Jumala vs. Luciferus 1500 vuotta sitten ja saatana voitti sen. Jumala luuli voittaneensa Golgathassa lopullisesti, mutta Lucifer vain teeskenteli, ja yllätti jumalan myöhemmin.

    Äänestä

  • Faktahomma kirjoitti:

    "

    Au-lapsi ilmaisu oli tärkeä kyseisessä argumentissani, luodakseen oikeanlaisen kuvitelman. Eikä tuohon vieläkään olla vastattu, joten nyt kun olemme keskustelleet asian vierestä riittävästi, niin voitkin vastata kysymykseeni:

    Miksi siihen jumalan ärpärää/AU-lasta/poikaa tarvittiin?

    Äänestä

  • Faktahomma

    UPDATE_5995517 kirjoitti:

    Au-lapsi ilmaisu oli tärkeä kyseisessä argumentissani, luodakseen oikeanlaisen kuvitelman. Eikä tuohon vieläkään olla vastattu, joten nyt kun olemme keskustelleet asian vierestä riittävästi, niin voitkin vastata kysymykseeni:

    Miksi siihen jumalan ärpärää/AU-lasta/poikaa tarvittiin?

    Äänestä

  • Faktahomma kirjoitti:

    No:
    mihin Jeesusta tarvittiin?

    Ethän enää itke

    Äänestä

on täällä "Truballa", vai mitä Truba, mutta entäs ne teot?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskoo kirjoitti:

Mirka syyttää uskovia, mutta uskova ei ole se joka sanoo itseään uskovaksi, vaan hän. joka tekee TAIVAALLISEN ISÄN TAHDON.

Oikea Jumalausko (Taivaallisen isän tahto) on uskoa totuuteen ja hyvyyteen, Jumala on itse hyvyys ja totuus, kaikki oikeus on hänestä lähtöisin.

Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. 1. Joh. 3:8

Yksinkertaista mutta taitaa olla vaikea ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu