Vähän on sitä ajankohtaista oikeaa tietoa tarjolla

Puhutaan vapaasta mediasta, mutta ei se taida sitä olla.
Mediassa kirjoitellaan vain kuinka Ukraina hakkaa päälle ja on vapauttanut alueitaan.
Todellisuudessa se on tainnut menettää Uudenmaanläänin kokoisen alueen viimeisen 2-3 kuukauden aikana?

Miksi mediat eivät kerro todellista tilannetta, vaan vääristelevät totuuksia kuin heille olisi määrätty?
92480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Ummistakaa silmänne ja korvanne, koska totuus on karseaa nähtävää ja kuultavaa.

Äänestä
  • ampparit.com venäjä

    Äänestä

Ei ole menettänyt eikä Venäjä ole saavuttanut mitään.

1Äänestä

Ukraina ja lännen media tekivät EMÄMOKAN, kun lähtivät salailemaan Ukrainan kärsimiä tappioita. Nyt valtaosa sotapsykoosiin lietsotuista hörhöistä luulee aidosti että vain venäläisiä kuolee ja EU-poliitikot käyttää tätä taitavasti hyväkseen lietsomalla sotaintoa täysin tuuliajolla olevan huuhaa-politiikan mukaisesti. Miksi sota muka pitäisi lopettaa, kun omia ei mene ollenkaan ja vihollisella menee kaikki päin mäntyä?

Ei jösses tätä menoa.

Äänestä

Miksi vain tiltut lukevat "vapaata mediaa"

Tiltujen vapaa media on hörhömediaa kuten MV. Se ei edes naurata ja kehtaavat pyytää avustuksia.

Putelta rahat loppu vai venäjä ei ole tyytyväinen aikaansaannoksiin?

1Äänestä

Ukrainan kansalliskaartin komentaja juuri sanoi että Venäjä on nyt paukkunsa kuluttanut loppuun ja sen on pakko vetäytyä.
Komentaja ei juurikaan ollut huolissaan venäjän uhasta vaan homma on vahvasti hanskassa.

Äänestä
  • Onko kyseinen komentaja tiltu ja kremlin kellokas? Miksi hän syytää tappiomielistä propagandaa väittämällä että Venäjällä olisi muka ollut paukkuja viime aikoina? Meillehän on kerrottu jo 2½ vuoden ajan brittitiedustelun, Ukrainan sotilaslähteiden, Toverin jne. Nato-kerman toimesta ettei Venäjällä enää ole sotilaita, tankkeja, ammuksia tai aseita!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko kyseinen komentaja tiltu ja kremlin kellokas? Miksi hän syytää tappiomielistä propagandaa väittämällä että Venäjällä olisi muka ollut paukkuja viime aikoina? Meillehän on kerrottu jo 2½ vuoden ajan brittitiedustelun, Ukrainan sotilaslähteiden, Toverin jne. Nato-kerman toimesta ettei Venäjällä enää ole sotilaita, tankkeja, ammuksia tai aseita!

    Ei kukaan tuollaista ole kertonut, olet nähnyt harhoja tai jotain.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei kukaan tuollaista ole kertonut, olet nähnyt harhoja tai jotain.

    Onhan, Suomi ja suomalainen media eturintamassa. Ihmeen huonoja lähteitä nämä valtionelätit Palsternak ja muut?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onhan, Suomi ja suomalainen media eturintamassa. Ihmeen huonoja lähteitä nämä valtionelätit Palsternak ja muut?

    Ei ole. Et ilmeisesti osaa lukea.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko kyseinen komentaja tiltu ja kremlin kellokas? Miksi hän syytää tappiomielistä propagandaa väittämällä että Venäjällä olisi muka ollut paukkuja viime aikoina? Meillehän on kerrottu jo 2½ vuoden ajan brittitiedustelun, Ukrainan sotilaslähteiden, Toverin jne. Nato-kerman toimesta ettei Venäjällä enää ole sotilaita, tankkeja, ammuksia tai aseita!

    Ai jaa. Minä taas luin monestakin mediasta helmikuun lopussa 2022, että Ukraina ei kauan pidä puoliaan ja Venäjä tulee jyräämään sen nopeasti. Mitäs mediaa sinä luit, kun se aivan muuta tarinoi?

    Äänestä

Mistä ihmeen mediasta tiltut tietonsa saavat.
Minä luen, ja kuuntelen Suomen mediaa, ja siellä on kuvia tuhotuista Ukrainalaisista asutuskeskuksista, kylistä, ja panssarivaunun raatoja tien varrella. Rintamalinjat eivät ole suuresti muuttuneet. Jos Venäjä on joitain kyliä saanut vallattua, hinta on ollut kova. Miestappiot suuria, ja kylät lähes tuhottuja. Myös Ukrainan tappiot ovat suuria.
Jotain venäläisten miehistöpulasta kertoo valtavan suuret korvaukset, jos pestautuu armeijan palvelukseen määräajaksi. Sotainto ei voi olla kova, jos kokee sodan turhaksi, eikä oman maan puolustamiseksi, kuten Venäjän tilanteessa on kyse.
Vahinko ettei vallattujen alueiden, ja Venäjän puolen tilannetta tiedetä, kovan sensuurin vuoksi. Siellä ihmisillä saattaisi olla paljonkin hampaankolossa Putinin sadistista politiikkaa kohtaan.

Äänestä
  • Se sama Suomen media ei luettele uskonnollisella hartaudella niitä Ukrainan tappioita, vaan päinvastoin vaikenee niistä. Tehdään propagandaa tihkuva pläjäys siitä miten Venäjä menetti 1700 sotilasta vallatessaan jonkun kylän, eikä pukahdetakaan miten Ukraina menetti puolustaessaan saman verran sotilaita.

    Tämä on juuri sitä mustamaalaamista ja täysin idioottimaista tosiasioiden vääristelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se sama Suomen media ei luettele uskonnollisella hartaudella niitä Ukrainan tappioita, vaan päinvastoin vaikenee niistä. Tehdään propagandaa tihkuva pläjäys siitä miten Venäjä menetti 1700 sotilasta vallatessaan jonkun kylän, eikä pukahdetakaan miten Ukraina menetti puolustaessaan saman verran sotilaita.

    "Tämä on juuri sitä mustamaalaamista ja täysin idioottimaista tosiasioiden vääristelyä."

    Sellaista se on tiltun elämä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se sama Suomen media ei luettele uskonnollisella hartaudella niitä Ukrainan tappioita, vaan päinvastoin vaikenee niistä. Tehdään propagandaa tihkuva pläjäys siitä miten Venäjä menetti 1700 sotilasta vallatessaan jonkun kylän, eikä pukahdetakaan miten Ukraina menetti puolustaessaan saman verran sotilaita.

    Tämä on juuri sitä mustamaalaamista ja täysin idioottimaista tosiasioiden vääristelyä.

    On täysin idioottimaista tosiasioiden vääristelyä väittää että puolustajan tappiot olisivat samat kuin hyökkääjällä. Jatkosodassakin suomalaisia kaatui 1941 menestyksekkäässä hyökkäysvaiheessa paljon enemmän kuin rajuissa torjuntataisteluissa 1944.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se sama Suomen media ei luettele uskonnollisella hartaudella niitä Ukrainan tappioita, vaan päinvastoin vaikenee niistä. Tehdään propagandaa tihkuva pläjäys siitä miten Venäjä menetti 1700 sotilasta vallatessaan jonkun kylän, eikä pukahdetakaan miten Ukraina menetti puolustaessaan saman verran sotilaita.

    Tämä on juuri sitä mustamaalaamista ja täysin idioottimaista tosiasioiden vääristelyä.

    Hyvä juttu, maailmassa on ihmisiä liikaa, Suurelta osalta ongelmat tällä telluksella johtuvat siitä.

    Äänestä

Tämä mies selittää kaiken hyvin kansantajuisesti, miksi ihmiset tarvitsevat sotia, miksi rauhaa ei tule. Medioiden tarkoitus on pönkittää sotia, ei ole tarkoitus edistää rauhaa. Samaa se on tällä palstalla. Hoitakaa ensin se oma pää kuntoon, rauhalliseksi ja hengittäkää.

https://www.youtube.com/watch?v=H38zThrXdms

Äänestä
  • Kerro nyt kuka mies äläkä yritä uunottaa klikkaamaan... 😏

    Äänestä

Sota on kestänyt yli 800 päivää. Suomen antama apu tarkoittaa että 2,5miljoonaa euroa annettu sodan jokaiselle päivälle. Pohjaton kaivo, avusta valtaosa menee zelenkin ja lähipiirin taskuihin. Pitäisi suomen sota psysookissa olevat päättäjät vihdoin herättää, vaikka sähköshokilla.

Äänestä
  • Se on kuin rahaa panisi pankkiin, kun Ukrainalle annetaan sotakalustoa, jolla tuhotaan venäläisiä imperialistisia fasisteja ja kansanmurhaajia ja heidän kalustoaan.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Se on kuin rahaa panisi pankkiin, kun Ukrainalle annetaan sotakalustoa, jolla tuhotaan venäläisiä imperialistisia fasisteja ja kansanmurhaajia ja heidän kalustoaan.

    Kyllä, Ne Ukrainan avustukset menee todella hyvään tarkoitukseen, kärsin vaikka nälkää ennen. Olen jopa henkilökohtaisesti lähettänyt rahaa, Ukrainan avustusjärjestöille, kaikki rahani mitkä liikenee välttämättömän elämisen lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä, Ne Ukrainan avustukset menee todella hyvään tarkoitukseen, kärsin vaikka nälkää ennen. Olen jopa henkilökohtaisesti lähettänyt rahaa, Ukrainan avustusjärjestöille, kaikki rahani mitkä liikenee välttämättömän elämisen lisäksi.

    Meillä perheessä on tuettu Ukrainaa ostamalla kranaatteja nimmareineen. Yli 3000 eurolla ollaan jo tervehditty putinisteja. Ennemmin annan rahani suoraan ammuksiin kuin avustusjärjestöille joissa rahat menevät vasemmistolaisten taskuihin

    Äänestä

#Puhutaan vapaasta mediasta, mutta ei se taida sitä olla.#
Vapaasta mediasta puhuminen on juuri sitä itseänsä, propagandaa.
Ukrainan tilannetta ei voi käsitellä, jos ei tunnusteta kriisin alkamissyytä.
Seurauksilla hypetys on propagandaa.

Äänestä
  • Ihmeellisen vähän käsitellään sodan syttymissyytä?
    Syy ei tietenkään ole palstalla esitetty ainut totuus missä sota alkoi kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, oikeat syyt ovat monen miksi kysymyksen päässä.

    Mikä mediatalo olisi rohkea ja lähtisi kysymään kysymyksiä sodan todellisesta syttymissyystä?
    Albert Einstein oli viisas kun hän sanoi viisauden olevan yksinkertaista, kyseenalaista olemassa oleva.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ihmeellisen vähän käsitellään sodan syttymissyytä?

    Todellisia syitä ei pysty käsittelemään, sillä silloin kaatuu koko pakoteagenda ja kaikki sen ympärillä oleva toiminta.
    Mutta tapahtunutta historiaa ei kukaan pysty loputtomiin väistelemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Todellisia syitä ei pysty käsittelemään, sillä silloin kaatuu koko pakoteagenda ja kaikki sen ympärillä oleva toiminta.
    Mutta tapahtunutta historiaa ei kukaan pysty loputtomiin väistelemään.

    Tekopyhää aseteollisuuden hyvien tulosten varmistamista, ihmisten henki ei ole minkään arvoista jos kirjoitetaan ihannoiden älykkäistä aseista. Mitä iloa ihminen saa toisen ihmisen tappamisen kehitystyöstä? Älykkyys on kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ihmeellisen vähän käsitellään sodan syttymissyytä?
    Syy ei tietenkään ole palstalla esitetty ainut totuus missä sota alkoi kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, oikeat syyt ovat monen miksi kysymyksen päässä.

    Mikä mediatalo olisi rohkea ja lähtisi kysymään kysymyksiä sodan todellisesta syttymissyystä?
    Albert Einstein oli viisas kun hän sanoi viisauden olevan yksinkertaista, kyseenalaista olemassa oleva.

    Onhan syy ollut selvä jo kauan.
    Venäjä on järjestelmällisesti rakentanut tilannetta Ukrainassa jo15 vuotta.
    Ilman venäjän sekaantumista Ukrainan sisäisiin asioihin ei siellä olisi ollut mitään ongelmia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Näinhän se on.

    Miten se on rakentanut ja mitä tilannetta?

    Voiko olla jokin toinen ulkopuolinen taho joka on sisäisiin asioihin puuttunut, ja tavoitteellisesti sitä rakentanut?

    Tiltulle ei kuitenkaan kelpaa Venäjän propagandavalheiden kyseenalaistaminen. Eikä hän sitten usko myöskään Venäjän diktaattorin itse kertoma syy sodalleen eli, että hänen mielestään Ukraina ei ole oikea maa, eivätkä ukrainalaiset oikea kansa , vaan venäläiset ja ukrainalaiset muka ovat samaa kansaa, joka pitää yhdistää.

    Älä valehtele, olet todella heikoilla.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiltulle ei kuitenkaan kelpaa Venäjän propagandavalheiden kyseenalaistaminen. Eikä hän sitten usko myöskään Venäjän diktaattorin itse kertoma syy sodalleen eli, että hänen mielestään Ukraina ei ole oikea maa, eivätkä ukrainalaiset oikea kansa , vaan venäläiset ja ukrainalaiset muka ovat samaa kansaa, joka pitää yhdistää.

    Molok valehtelee vuosikymmenen kokemuksella koronat ja Ukrainat.
    Oletteko nähneet mediassa kriittistä keskustelua kummastakaan asiasta?

    Hybridikonnan pohja lienee siinä, että valehteli itsensä teho-hoitajaksi ja vannoo myrkkypiikkien terveellisyydestä...miettikääpä, mikä röyhkeys.
    Sama kaveri on valehdellut Ukrainan tapahtumien alkusyyt ja kuvittelee että tapahtunut historia muuttuu, niinkö yksinkertaista se on?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tapahtunut historia ei muutu: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, koska Venäjän diktaattori on imperialistinen fasisti, roisto, joka kuvittelee, että hänellä muka on oikeus alistaa muita kansoja ja ryöstää niiden luonnonvarat oligarkeilleen. Ja säälittävä valehtelija olet sinä itse koronavalheinesi ja jopa epätoivoisella yritykselläsi puolustella roistoja väittämällä, ettei Venäjä ole edes lainkaan hyökännyt Ukrainaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miten se on rakentanut ja mitä tilannetta?

    Voiko olla jokin toinen ulkopuolinen taho joka on sisäisiin asioihin puuttunut, ja tavoitteellisesti sitä rakentanut?

    Luomalla keinotekoista ja järjestelmällistä vastakkainasettelua venäjänkielisten ja ukrainalaisten välille. Kyllä Venäjä nämä perseilyt hallitsee, mitään hyvää ja rakentavaa sieltä ei tule koskaan.
    Niinkuin nyt tämä oikeudenkäynti Karjalassa Suomea vastaan, asiat on käsitelty loppuun 70 vuotta sitten silti jotain ihme meininkiä aloitetaan uudestaan.
    Venäjän itsensä tekemisistä ei tietenkään hiiskuta mitään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miten se on rakentanut ja mitä tilannetta?

    Voiko olla jokin toinen ulkopuolinen taho joka on sisäisiin asioihin puuttunut, ja tavoitteellisesti sitä rakentanut?

    Venäjä on juuri se ulkopuolinen taho.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Molok valehtelee vuosikymmenen kokemuksella koronat ja Ukrainat.
    Oletteko nähneet mediassa kriittistä keskustelua kummastakaan asiasta?

    Hybridikonnan pohja lienee siinä, että valehteli itsensä teho-hoitajaksi ja vannoo myrkkypiikkien terveellisyydestä...miettikääpä, mikä röyhkeys.
    Sama kaveri on valehdellut Ukrainan tapahtumien alkusyyt ja kuvittelee että tapahtunut historia muuttuu, niinkö yksinkertaista se on?

    Mihin uskonlahkoon kuulut?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tapahtunut historia ei muutu: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, koska Venäjän diktaattori on imperialistinen fasisti, roisto, joka kuvittelee, että hänellä muka on oikeus alistaa muita kansoja ja ryöstää niiden luonnonvarat oligarkeilleen. Ja säälittävä valehtelija olet sinä itse koronavalheinesi ja jopa epätoivoisella yritykselläsi puolustella roistoja väittämällä, ettei Venäjä ole edes lainkaan hyökännyt Ukrainaan.

    Erikoisoperaatio oli seuraus.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Erikoisoperaatio oli seuraus.

    Sota Ukrainassa oli seuraus siitä, että Venäjän johtoon päästettiin imperialistiset fasistit, roistot ja murhaajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ihmeellisen vähän käsitellään sodan syttymissyytä?
    Syy ei tietenkään ole palstalla esitetty ainut totuus missä sota alkoi kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, oikeat syyt ovat monen miksi kysymyksen päässä.

    Mikä mediatalo olisi rohkea ja lähtisi kysymään kysymyksiä sodan todellisesta syttymissyystä?
    Albert Einstein oli viisas kun hän sanoi viisauden olevan yksinkertaista, kyseenalaista olemassa oleva.

    Sota alkoi, KOSKA Putler heräsi yhtenä aamuna ja uskoi olevansa ”Pietari Suuri”!

    Äänestä

Pravda, "vapaa media"😂😂😂

1Äänestä
  • Ukrainan Pravda, "vapaa media"😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

Muutama tuhat ukrainalaista siviiliä venäläiset ovat onnistuneet tappamaan Ukrainassa. Sotilaita ei ole vielä kuollut. Lukematon määrä sairaaloita, lastentarhoja, voimalaitoksia on tuhottu, mutta ei vielä sotilaallisia laitoksia. Venäläisiä on kuollut miljoona.
Tämä tieto on totta. Suomalaisen median tosiasioihin perustuva uutisointi.

Äänestä
  • "Uutinen" oli taas tuttua tiltun omaa valhetta.

    1Äänestä

  • Samaan aikaan media on hyvin hiljaa Israelin toimista, joka on TODELLINEN vaara maailmanrauhaa ajatellen.
    Lapsia tapettu enemmän, kuin Ukrainassa menehtyneet siviilit yhteensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Samaan aikaan media on hyvin hiljaa Israelin toimista, joka on TODELLINEN vaara maailmanrauhaa ajatellen.
    Lapsia tapettu enemmän, kuin Ukrainassa menehtyneet siviilit yhteensä.

    ” Samaan aikaan media on hyvin hiljaa Israelin toimista, joka on TODELLINEN vaara maailmanrauhaa ajatellen.”

    JONKA HAMAS ITSE ENSINNÄ ALOITTI LOKAKUUSSA 2023 yllätyshyökkäyksen, jossa surmasi yli 1.000 henkeä ja otti panttivankeja! SILLOIN TILTU ITSE HURRASI LUJAA!

    ”Jostakin syystä” Tiltu ITSE aina mukavasti ”unohtaa” alun. Sen, että Israel hyökkäykseen vastaa, ei pitäisi olla yllätys yhdellekään osapuolelle!?

    Äänestä

Z-natsien itku on merkki taas uudesta epäonnnistumisesta.

1Äänestä

Nyt on tiltuilla mahdollisuus selittää sodan todelliset syyt. Luulen että kaikki suomalaiset sen jo tietävät. Onhan siitä ollut mediassamme juttua yllin kyllin. Ulkomainen media on siitä kertonut, ja Venäjän selityksen tiedämme. Tiltuilla se lienee sama kuin Venäjälläkin, mutta jos jotain uutta olette keksineet, niin kertokaa se nyt.
Lännessä ei juurikaan uskota Venäjän propagandaan. Venäjähän estää omassa mediassaan kaiken oikean tiedon, joka koskee sotaa. Edes sanoja, sota, ja rauha, ei saa käyttää.

1Äänestä

USAN maksama vallankumous Ukrainassa ja kaasuputken räjäytys. Moni muu asija USAN masinoima... NATO PAHA SYÖPÄ....

Äänestä
  • Eipä olisi koulussa käyminen sinullekaan pahaa tehnyt.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eipä olisi koulussa käyminen sinullekaan pahaa tehnyt.

    Ei se koulukaan auta putinistia

    1Äänestä

  • Venäjä itse räjäytti kaasuputken! Toli Nato on ”paha syöpä” kun se estää sotakiimaisen Venäjän hyökkäykset länteen!

    Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan

    Giles kuvaa Venäjää katkeroituneena valtiona, jota loukkaa se, ettei sitä kohdella suurvaltana, jollainen se haluaisi olla, vaikka rahkeet eivät siihen riitäkään.

    Venäjän oikeus etupiiriin

    Venäläisen teorian mukaan vain harvalukuinen määrä suurvaltoja on oikeutettu täyteen itsenäisyyteen. Muut kuuluvat suurvaltojen etupiiriin ja ovat vain rajoitetusti itsenäisiä. Kun Nato tarjoaa uusille jäsenilleen suojaa Venäjää vastaan, on se tavallaan varastamista Venäjältä. Mehän esimerkiksi ajattelemme, ettei Suomen Nato-jäsenyys ole mitenkään pois Venäjältä, ellei Venäjällä ole katalia aikeita Suomea kohtaan.

    Ukraina kuuluu tässä ajattelussa Venäjälle ja siksi maan nykyaikaistuminen ja länsimaistuminen on hyökkäys Venäjän ydinintressejä vastaan.

    Suorastaan koomiselta tuntuvat houreet Venäjästä kolmantena Roomana, mutta tähän hassutukseen törmää yhä useammin.

    Valta maailmanpolitiikassa kasvaa tämän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi. Alas ammutussa hävittäjässä ikkunaan teipattu länsimaista ostettu kotikäyttöön tarkoitettu GPS-laite.

    Äänestä

Sitä on kyllä saatavilla, jos seuraa muutakin kuin, kremlin horinoitsa.

1Äänestä

Olen seurannut vain Suomen medioita.
Sauli Niinistön aloittaessa Amerikka mielistelyn hän valehteli että Venäjä oli Suomelle uhka. Ei ole vieläkään ainakaan jos niin haluttaisiin.
Kun seuraa Lännen mielipiteitä ja toimia näkee selvän päämäärän; Venäjän saattaminen tuhoon.
Ehkä nerokkaasti mutta kavalasti se haluaa tehdä sen niin että lahjoittaa uhrautuvalle kansalle aseensa ja näin pelastaa aseteollisuutensa ja voi sanoa ettemme sodi.
On pieni portti josta voi päästä vastuusta, saada Venäjän kansa erimieliseksi ja näin aiheuttaa tuhonsa itse.
Miksi Suomi meni tähän myllyyn, vaikka ura ja onni aukeni vain Marinille ja Niinistölle. Unohtamatta kokoomuspuoluetta joka on ainoa joka pitää äänestäjille antamansa sopimukset ?

Äänestä
  • >Kun seuraa Lännen mielipiteitä ja toimia näkee selvän päämäärän; Venäjän saattaminen tuhoon.

    Sinun mielestäsi autokratian vaihtuminen demokratiaan tarkoittaisi tuhoa. Kertoo sinusta ja porukastasi kaiken. 🥱

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Kun seuraa Lännen mielipiteitä ja toimia näkee selvän päämäärän; Venäjän saattaminen tuhoon.

    Sinun mielestäsi autokratian vaihtuminen demokratiaan tarkoittaisi tuhoa. Kertoo sinusta ja porukastasi kaiken. 🥱

    Nato Tiltun "demokratia" on DEMOKRATIAN irvikuva.

    Tärkeät asat päätetään Nato-juntissa puhelin gallupeilla, ei kansanäänestyksellä.

    200 edustuksellisen demokratian edustajaa on helpompi pelotella ja kiristää järjettömien Nato-päätösten taakse, verrattuna yli 4 miljoonaan (4 546 041) äänestäjään.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Olen ennenkin kysynyt: Millä keinolla aiot muuttaa Suomen perustuslakia, jotta se määräisi sitovia kansanäänestyksiä haluamistasi asioista? Kai nyt herrajumala sentään tajuat, että vuosituhannen vaihteessa erittäin demokraattisesti uudistettu perustuslakimme ei tunne _missään asiassa_ muita kuin eduskunnan päättämiä neuvoa-antavia kansanäänestyksiä.

    Koko kansa pelästyi aika helvetisti 24.2.2022 ja Naton kannatus nousi lähes pystysuoraan ylöspäin, kun niinkin mahdoton asia toteutui kuin suuri sota Euroopassa ja ilman mitään järkevää syytä. Et voi olla järjissäsi, jos kuvittelet että jäsenyyden viivyttely kansanäänestyksellä olisi muuttanut yhtään mitään. Olet varmaan huomannut, että maassa ei ole minkäänlaista Natoa vastustavaa ja eroamista vaativaa kansanliikettä missään. Vain 1-2 äärioikeiston mikropuoluetta vihaa jäsenyyttä ja ymmärtää Venäjää, mutta ne eivät saa aikaan edes sellaista miekkaria jonka joku huomaisi. Ei teillä ole porukkaa, ei missään.

    Kaikkein huolestuttavinta on se, että valtamedia vaikenee menossa olevasta sotavalmistelusta.
    Kansaa pidetään hömppäuutisten turvin kuin unessa, estetään oivaltamasta menossa olevaa agendaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kaikkein huolestuttavinta on se, että valtamedia vaikenee menossa olevasta sotavalmistelusta.
    Kansaa pidetään hömppäuutisten turvin kuin unessa, estetään oivaltamasta menossa olevaa agendaa.

    >Kaikkein huolestuttavinta on se, että valtamedia vaikenee menossa olevasta sotavalmistelusta.

    No jos sinulla on sisäpiirin tietoa, miksi et jaa sitä kanssamme? Enkä muuten ole huomannut, että Venäjän sotavalmisteluista olisi mitenkään vaiettu.

    Maalia osaat siirrellä joka suuntaan, mutta mistään et näköjään pysty keskustelemaan.

    Mutta sinähän oletkin lahkouskovainen.

    Äänestä

  • ” Olen seurannut vain Suomen medioita.
    Sauli Niinistön aloittaessa Amerikka mielistelyn hän valehteli että Venäjä oli Suomelle uhka. Ei ole vieläkään ainakaan jos niin haluttaisiin.”

    OUTOA SIIHEN NÄHDEN, ETTÄ OLET ITSE TAVAN TAKAA JOPA TODISTANUT SEN OLEVAN NIMENOMAAN UHKA!

    TUNNISTATKO OMAA TEKSTIÄSI:

    ”Siitä pitää iloita kun pakotteet purevar rajusti ei Venäjään vaan rääpäle Suomeen, tämä roskaläjä Suomi tulee tuhoutumaan täydellisesti. Voiko sen ihanampaa asiaa olla.”

    ”Suomikin kuuluu venäjälle. Voisimme lopettaa sodan ja antaa Putinin oikeuden tapahtua.”

    ”Se mitä olen oppinut suomalaisista viime vuosien aikana, on saanut minut pelkäämään enemmän sitä, että venäläiset eivät tapakaan teitä.”

    ”Suomi kaipaa ydinaseiskua, kunpa se tapahtuisi heti. Se olisi riemun ja onnenpäivä.”

    ”Suomen väestö tulisi vähentää nollaan. Miksi niitä pitäisi jättää jäljelle? Se olisi aivan väärin.”

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Nato Tiltun "demokratia" on DEMOKRATIAN irvikuva.

    Tärkeät asat päätetään Nato-juntissa puhelin gallupeilla, ei kansanäänestyksellä.

    200 edustuksellisen demokratian edustajaa on helpompi pelotella ja kiristää järjettömien Nato-päätösten taakse, verrattuna yli 4 miljoonaan (4 546 041) äänestäjään.

    ” Nato Tiltun "demokratia" on DEMOKRATIAN irvikuva.”

    PÄINVASTOIN! DEMOKRATIAN TYYSSIJA VENÄJÄÄN VERRATEN!

    ”Tärkeät asat päätetään Nato-juntissa puhelin gallupeilla, ei kansanäänestyksellä.”

    Suomen laki ei edes tunne käsitettä ”kansanäänestys”! Meillä päättävä elin on vaaleilla valittu Eduskunta!

    ”200 edustuksellisen demokratian edustajaa on helpompi pelotella ja kiristää järjettömien Nato-päätösten taakse, verrattuna yli 4 miljoonaan (4 546 041) äänestäjään.”

    TOSIASIA ON KUITENKIN SE, ETTÄ VAALEILLA VALITTU EDUSKUNTA HYVÄKSYI LIITTYMISEN SUURELLA ENEMMISTÖLLÄ JA ASIAA VASTUSTI VAN 8 EDUSTAJAA (= 4 %)!

    TULOS EI PERUSTUNUT GALLUPIIN. NATOA KANNATTAA YHÄ YLI 80 % KANSASTA!

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Kaikkein huolestuttavinta on se, että valtamedia vaikenee menossa olevasta sotavalmistelusta.

    No jos sinulla on sisäpiirin tietoa, miksi et jaa sitä kanssamme? Enkä muuten ole huomannut, että Venäjän sotavalmisteluista olisi mitenkään vaiettu.

    Maalia osaat siirrellä joka suuntaan, mutta mistään et näköjään pysty keskustelemaan.

    Mutta sinähän oletkin lahkouskovainen.

    Paskan jauhamisella ei pysty kiertämään tapahtuvia tosiasioita, etkö asiaa oivaltanut Ukraina propagandan tuloksillasi?
    Kun kaikki valehdellaan ja kielletään kriittinen keskustelu, se avaa useimmat silmät, toivottavasti.
    Korona aika ja siihen liittyvä rikollinen meno on osoitus 'uutisoinnin' tasosta, joka ennakoi Ukrainasta 'uutisointia'.
    Valtamedia on työkalu, jolla mahdollistetaan nykyiset rikokset ja oma arvioni onkin, että Israel toimillaan, kansanmurhalla, sekä Ukrainan tapahtumilla pyritään peittelemään läntisen maailman tilaa, seurauksien peittelyä.
    Avainsana covid-19....tajuatko sinä yhtään mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Lisään vielä, että Ukrainan tapahtumat on ennalta laskettua, monitahoista agendaa.
    Länsi kokee siellä murskaavan tappion.

    Uskonlahkoissamme yleensä puolustetaan, kannatetaan ja siunataan Israelia. Mikä on tämä sinun porukkasi, jossa Israelia kirotaan ja patriarska Kirkan lössiä palvotaan?

    On todella hupaisaa, että olet tuupannut tänne jo satoja Venäjän-mielisiä kiukutteluja ja kehtaat vielä itkeä, että täällä "kielletään kriittinen keskustelu".🤣

    Vastaavalla tavalla valtioon suhtautuva urputus ihannemaassasi tietäisi tiilenpäiden lukemista huolellisesti ja vuosien ajaksi. Täällä vapaudessa taas saat jatkaa uhriutumistasi miten mielit.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Lisään vielä, että Ukrainan tapahtumat on ennalta laskettua, monitahoista agendaa.
    Länsi kokee siellä murskaavan tappion.

    >Länsi kokee siellä murskaavan tappion.

    Ehkä, mutta odotetaan nyt ensin että se länsi menee sinne Ukrainaan jollain tavalla. Ja kiitos, sadut "sadoista Nato-kenraaleista" on jo kuultu...

    Äänestä

Venäjän voitto Ukrainan konfliktissa saattoi lännen romahduksen partaalle – Historioitsija Emmanuel Todd.

Tunnetuin Neuvostoliiton romahduksen ennakoinut ranskalainen historioitsija Emmanuel Todd varoittaa EU:ta vastaavan tulevaisuudennäkymän toteutumisesta, kertoo saksalainen Berliner Zeitung.

”Me, länsi, käymme suoraa sotaa Venäjän kanssa, ensisijaisesti taloudellista sotaa, joka vahingoittaa Eurooppaa enemmän kuin Venäjää. Konfliktin takana on Yhdysvallat, joka pyrkii vieraannuttamaan Saksan Venäjästä. Se onnistui lopulta. Nord Streamin räjäytys oli kirsikka kakun päällä”, Todd sanoi.

Äänestä
  • Ukraina on jo hävinnyt nykyisessä sotilaallisessa konfliktissa. Lisäksi Venäjä saa vielä enemmän alueita. Venäjälle konfliktin lopettaminen on mahdollista vain, jos maa luottaa turvallisuutensa jatkumiseen. On mahdollista, että Ukrainan johto vaihtuu Venäjälle uskolliseen, asiantuntija sanoo.

    Hänen mukaansa tällainen rauha Ukrainassa on Yhdysvalloille katastrofi. Julkinen tappio koko maailman silmissä. Tätä voi seurata koko Yhdysvaltain johtaman maailmanjärjestyksen romahtaminen. Tässä tilanteessa paljon riippuu siitä, minkä tien Eurooppa valitsee. Ja tämä puolestaan riippuu Saksan asemasta.

    ”Saksa päättää, jatkuuko loputon sotilaallinen konflikti vai palaako rauha. Saksan on otettava vastuu Euroopan johtavana mahtina. Me kaikki odotamme Euroopassa, että Saksa lopettaa sotilaallisen konfliktin Ukrainassa. Tämä on tehtävä myös siksi, että koko länsi on romahduksen partaalla ja sillä on tärkeämpiä ongelmia, kuten väestörakenne ja yhteiskunnan tuhoutuminen uusliberalismin ja nihilismin vuoksi”, Todd korostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ukraina on jo hävinnyt nykyisessä sotilaallisessa konfliktissa. Lisäksi Venäjä saa vielä enemmän alueita. Venäjälle konfliktin lopettaminen on mahdollista vain, jos maa luottaa turvallisuutensa jatkumiseen. On mahdollista, että Ukrainan johto vaihtuu Venäjälle uskolliseen, asiantuntija sanoo.

    Ryzzän kustantamaa hybridi pazzkaa.

    ja silti rysäpele ei etene metriäkään mitens on sen kolmen päivän sodan laita? ei taida vieläkään onnistua, on se vain ihme kun moneen kertaan hävinnyt valtio vaan kerta toisensa jälkeen pistää suurvaltaa pataan. rysäpelet ne vaan täällä hihkuu temmi ojossa

    Äänestä

  • Näin siis Mitävittulainen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ukraina on jo hävinnyt nykyisessä sotilaallisessa konfliktissa. Lisäksi Venäjä saa vielä enemmän alueita. Venäjälle konfliktin lopettaminen on mahdollista vain, jos maa luottaa turvallisuutensa jatkumiseen. On mahdollista, että Ukrainan johto vaihtuu Venäjälle uskolliseen, asiantuntija sanoo.

    Hänen mukaansa tällainen rauha Ukrainassa on Yhdysvalloille katastrofi. Julkinen tappio koko maailman silmissä. Tätä voi seurata koko Yhdysvaltain johtaman maailmanjärjestyksen romahtaminen. Tässä tilanteessa paljon riippuu siitä, minkä tien Eurooppa valitsee. Ja tämä puolestaan riippuu Saksan asemasta.

    ”Saksa päättää, jatkuuko loputon sotilaallinen konflikti vai palaako rauha. Saksan on otettava vastuu Euroopan johtavana mahtina. Me kaikki odotamme Euroopassa, että Saksa lopettaa sotilaallisen konfliktin Ukrainassa. Tämä on tehtävä myös siksi, että koko länsi on romahduksen partaalla ja sillä on tärkeämpiä ongelmia, kuten väestörakenne ja yhteiskunnan tuhoutuminen uusliberalismin ja nihilismin vuoksi”, Todd korostaa.

    Jatkaa Mitävittulainen.

    1Äänestä

Kremlin propaganda hybridi pazzkaa ei lännessä onneksi oteta vakavasti.

Äänestä

Maailmankuulu professori, sekö nyt Putinin trolliko?

Äänestä
  • Mikä sen estää? Itse aina höpiset kuinka raha määrää, ja proffakin voi olla hyvin perso itärahalle.

    1Äänestä

Venäjän valtamedian kansainväliset RT-uutiset kiellettiin ja sensuroitiin lännessä, jotta venäläinen ja samalla koko multipolaarisen maailman näkökulma erityisesti Ukraina-agendaan saatiin hiljennettyä länsimaalaisilta alkuvuodesta 2022. Kellä ei ole salattavaa, ei ole pelättävää?

Äänestä
  • ” Venäjän valtamedian kansainväliset RT-uutiset kiellettiin ja sensuroitiin lännessä”

    OHO! HIRVEÄÄÄ! LÄNNEN UUTISET TOKI VARMAAN NÄKYVÄT SITTEN MOSKOVASSA JA KYSEESSÄ ON EPÄSUHTA?

    Ja toki ainakin Suomen mediassa kerrotaan kaikki V enäjän lausunnot ja Zaharovan kiekaisut! Ei taida asia olla symmetrinen siinäkään suhteessa?

    1Äänestä

  • Ainakin pravda.ru näkyy ihan vaivatta. Se pukkaa paskaa sivun alusta sen loppuun, joten sopii varmasti tiedonnälkäsi tyydyttämiseen. Eikä lukemisesta seuraa rangaistusta.

    Äänestä

Ainakin näyttävät Ukrainan pommitetuista kerrostaloista kuvia.

Äänestä
  • Mutta ne ovat varmaan pahvikulisseja? Ei todellisia!😅🤡🤡🤡😅😅

EU ja Kanada kielsivät RT:n sekä muut venäläiset tiedotusvälineet muutaman päivän sisällä Venäjän käynnistettyä intervention Ukrainan sisällissotaan vuoden 2022 alussa. Suuret yhdysvaltalaiset sosiaalisen median alustat, kuten YouTube, painostettiin poistamaan RT-uutiset, kun sen katseluverkostoa rajattiin maailmanlaajuisesti. Yhdysvaltain hallituksella ei ole laillisia perusteita sensuroida tiedotusvälineitä, mutta se on luottanut yrityksiin, jotka on painostettu estämään uutistuotannon saatavuus länsimaissa.

Äänestä
  • 'Vapaa' läntinen media on ollut peloissaan, kovin peloissaan...politiikoista puhumattakaan ja pelkotila yltyy päivä päivältä.
    Suorastaan hysteriaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    'Vapaa' läntinen media on ollut peloissaan, kovin peloissaan...politiikoista puhumattakaan ja pelkotila yltyy päivä päivältä.
    Suorastaan hysteriaa.

    Peloissaan on selvästi itse tiltu, et kai sinä noin muuten valehtelisi: "Venäjän käynnistettyä intervention Ukrainan sisällissotaan vuoden 2022 alussa". Tosiasiassahan Ukrainassa ei ollut sisällissotaa ja tuolloin Venäjä vain laajensi hyökkäyssotansa täysimittaiseksi Ukrainan valtausyritykseksi. Joka onneksi epäonnistui surkeasti.

    Ollakseen olemassa, rokotteelle on määritetty tietty tehtävä, mutta mRNA-Covid-piikitykset eivät ole täyttäneet määritelmän vaatimuksia. Vaikka vaaratkin tiedettiin, ne kaupattiin ja pakotettiin kansalaisille ”rokotteina” koronatyranniassa.

    teho-hoitajalle...

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Vituttaako, kun Moskovasta ohjattu rokotevinkunanne ei kiinnosta enää kiveäkään? 😎

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Vituttaako, kun Moskovasta ohjattu rokotevinkunanne ei kiinnosta enää kiveäkään? 😎

    Pitäisi kiinnostaa, seurauksista kärsitään, etkö piittaa?
    Mihin perustuu tuo hokema, Moskovasta ohjataan?

    Meitä ohjaa reaaliteetiit ja paljastetut faktat.

    'Tuttu ja turvallinen'....ko?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ollakseen olemassa, rokotteelle on määritetty tietty tehtävä, mutta mRNA-Covid-piikitykset eivät ole täyttäneet määritelmän vaatimuksia. Vaikka vaaratkin tiedettiin, ne kaupattiin ja pakotettiin kansalaisille ”rokotteina” koronatyranniassa.

    teho-hoitajalle...

    Vain Venäjällä pakotettiin ihmisiä ottamaan koronarokote, ei Suomessa, tiltunen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Pitäisi kiinnostaa, seurauksista kärsitään, etkö piittaa?
    Mihin perustuu tuo hokema, Moskovasta ohjataan?

    Meitä ohjaa reaaliteetiit ja paljastetut faktat.

    'Tuttu ja turvallinen'....ko?

    Niin kauan kuin viiden koronarokotteen jälkeen voin ainakin ikään suhteutettuna paremmin kuin ehkä koskaan, en näe mitään relevanssia "seurauksista kärsimisessä". Rokotusten hyödyt ovat huimasti suuremmat kuin haitat.

    On olut jo kauan yleisesti tunnettua, että rokotevastaisen propagandan levittäminen on keskeinen osa Kremlin hämmennyskeinoja. Tosin sekään ei juuri tehoa kuin pieneen porukkaan.

    Yhtään piikkiä en ole ottanut, enkä Tena naamalla kaupassa kulkenut. Päivääkään en Korona aikana ole ollut sairaana, enkä töistä sairaslomalla. Olenko rokotevastainen ? En ole! Monia LÄÄKETIETEESEEN perustuvia rokotuksia olen ottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Yhtään piikkiä en ole ottanut, enkä Tena naamalla kaupassa kulkenut. Päivääkään en Korona aikana ole ollut sairaana, enkä töistä sairaslomalla. Olenko rokotevastainen ? En ole! Monia LÄÄKETIETEESEEN perustuvia rokotuksia olen ottanut.

    Hyvä tuuri sinulla, Tapasin itse monia koronaan sairastuneita potilaita teho-osastolla, jotka katuivat sitä, etteivät olleet ottaneet koronarokotteita. Rankinta oli tietysti sitten kuolleiden omaisten tunteiden käsittely, kun pienet pistokset olisivat pelastaneet elämän.

    1Äänestä

Kolmannen valtakunnan propagandaministeri Joseph Goebbels teki itsemurhan yhdessä vaimonsa Magdan kanssa ja tappoi samalla kaikki heidän kuusi lastaan? Joseph Goebbels ei koskaan tappanut ketään, hän halusi koko elämänsä kirjailijaksi, hän ei koskaan komentanut Wehrmachtin – saati SS:n – muodostelmaa ja silti… Propagandaministerinä hän tiesi olevansa vastuussa kymmenien miljoonien ihmisten kuolemasta, koska hänen kirjoituksensa ja propagandansa loivat moraaliset ja tiedolliset puitteet rikoksille ihmisyyttä vastaan. Amerikkalainen valtavirran media ja sen “agentit” ovat Goebbelsin ministeriön kopio, eikä ole mitään matalinta pistettä, mitään hirmutekoa, mitään rikosta, jota ne eivät hyväksyisi omistajiensa – jotka ovat itse sosiopaatteja ja suoranaisia hulluja, kirjoittaa Andrei.

Äänestä
  • Andrein pitäisi miettiä miten nyky-Venäjä käyttää Goebbelssin opetuksia propagandassaan. Sehän on saanut joitakin ihmisiä uskomaan jopa Goebbels-luokan valheen, että Venäjä muka taistelisi Ukrainan juutalaista natsijohtoa vastaan.

    Äänestä

  • Kun näitä kopsaat, oletko nyt lainkaan tietoinen kuka Hitto on Andrei jota lainailet?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Puhutaan vapaasta mediasta, mutta ei se taida sitä olla.
Mediassa kirjoitellaan vain kuinka Ukraina hakkaa päälle ja on vapauttanut alueitaan.
Todellisuudessa se on tainnut menettää Uudenmaanläänin kokoisen alueen viimeisen 2-3 kuukauden aikana?

Miksi mediat eivät kerro todellista tilannetta, vaan vääristelevät totuuksia kuin heille olisi määrätty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu