Tämän uutispläjäksen voimme lukea vuoden 61 Vartiotor...siis kornista!
" Jumala ei ottanut mitään suurta naarasmarakattia eikä -apinaa täydellisen miehen Aadamin puolisoksi. Se olisi muuttanut hänen poikansa eläimelliseksi ja tekemään eläimellisyyttä. Ylin Biologi, Jehova Jumala, tiesi, ettei Aadam voinut risteytyä naarasmarakatin tai -apinan kanssa synnyttämään edes sekarotuisiakaan jälkeläisiä maan täyttämiseksi. Siksi epäuskoiset tiedemiehet ovat tehneet itsensä naurettaviksi ja ovat epäonnistuneet kokeiluissaan yrittäessään risteyttää miestä tai naista ja marakattia tai apinaa jälkeläisten aikaansaamiseksi ja todistaakseen teoriansa, että ihminen on apinaheimon tai ihmisenkaltaisten apinoiden sukulainen."
Oi oi hauskoja ovat nämä vanhat vartiotornit eli kornit!
Todetaan myös että jehooperi on oikea super einstein!
" Jehova Jumala ei tee erehdyksiä. Tarkkana Tiedemiehenä hän ei hairahdu ratkaisuissaan. Hän ei ole huono avioliiton järjestäjä"
ja eräänlaista pehmoerotiikkaa:
" Kuvittele olevasi normaali mies, joka herää syvästä, unia vailla olevasta unesta ja tulee esitetyksi täydellisen kauniille neitsyelle"
huumoria!
"Mutta Aadam ei tuntenut kuitenkaan vähintäkään halua pariutua minkään villi- eikä kotieläimen eikä apinankaan kanssa eikä harjoittaa eläimellisyyttä sellaisen ihmisen alapuolella olevan luomuksen kanssa."
ja vanha kunnon Perkele!
"Jumala ryhtyi tuomitsemaan Saatana Perkelettä tuhoon"
https://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1960803#h=34
Eeva ei ollut markatti!
6
122
Vastaukset
- Anonyymi
Kun naisia seuraa, niin kyllä ne yhdensortin marakatteja on.
Huomaa, että jämistä tehtyjä, - Anonyymi
Onhan tuo säälittävää. Luonnossa selvästi havaitut asiat kiistetään vain siksi, että ne eivät sovi omaan raamatuntulkintaan.
- Anonyymi
Non varmaan republikaaneja. Mahtavaa.
- Anonyymi
Todistajissa on paljon samaa kuin republikaaneissa ja Amerikan uskonnollisessa oikeistossa, vaikka nimellisesti puolueettomia ovatkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todistajissa on paljon samaa kuin republikaaneissa ja Amerikan uskonnollisessa oikeistossa, vaikka nimellisesti puolueettomia ovatkin.
Minä en tunne itseäni republikaaniksi. Olen enemmän demokraatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en tunne itseäni republikaaniksi. Olen enemmän demokraatti.
itse olen kommuNISTI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579