Tallinnassa siskon kanssa

Anonyymi-ap

Ensimmäisen kerran ikinä voitin jotain. Voitin kahden hengen Tallinnan reissun hotelli yöpymisineen. Siskoni on reilu vuoden minua nuorempi ja juuri kokenut katkeran eron minkä jälkeen ollut aika masentunut. Joten päätin yrittää piristää hänen arkeaan ja pyysin hänet mukaan. Lähdimme reissuun ja laiva matka meni mukavasti jutustellen ja drinksuja nauttien. Pääsimme perille ja kirjauduimme hotelliin. Meillä oli yhteis huone jossa oli tietenkin parivuode. Totesimme että kyllä me siinä kumpikin mahdutaan nukkumaan. Lähdimme sitten kaupungille. Kävimme ostoksilla, syömässä ja usealla terassilla. Hieno kesä päivä ja kauniita naisia riitti joita katsella. Aloimme tehdä lähtöä hotellille päin ja hain vielä juomaa mukaan. Kävelimme Lasso baarin ohi, siis strippi baari ja katselin tietenkin kiinnostuneena baariin ja ikkunassa olevia ilmoituksia. Siskoni kysyi haluatko et mennään käymään? Sanoin et voishan tuol käydä. Menimme käymään katsomaan paikan. Ihan viihtyisä paikka stripparit esiintyivät lavalla ja oli kiva katsella kun olin jo jonkun aikaa sinkkuna ollut. Vähän ennen kun lähdimme esiintyi vaalea todella kuuma nainen ja tahtomattani minulla alkoi seisomaan. Lähdimme baarista ja siskoni ohitti minut hyvin läheltä ja tunsi kovan kaluni. Hän katsahti housujeni pullistumaan ja hymyili ja sanoi ai et noin kivaa. Pääsimme hotellille otimme lisää juomaa ja sitten ajattelimme päättää illan. Menin ensin suihkuun ja mietin siellä että aikas kännissä olen. Tulin suihkusta pyyhe vyötäröllä ja siskoni oli valmiina menemään päällään valkoiset stringit ja rintaliivit. Kun hän meni suihkuun hän sanoi että helpotitko suihkussa itsesi vai vieläkö höpöttää? En vastannut mitään vaan otin juomaa. Sisko tuli suihkusta pyyhe päällään istuimme ja juttelimme ja otimme drinksuja. Sisko avasi telkkarin ja selaili kanavia. Eipä sieltä mitään löytynyt. Sitten hän löysi K18 kanavan ja jätti sen päälle.
Aamulla heräsimme alasti lusikasta niin että käteni oli hänen paljaalla häpykummullaan ja penikseni hänen pakaroidensa välissä. Säikähdin ihmettelin tilannetta. Sitten pikkuhiljaa alkoi tulla muistikuvia että olin nuollut siskoni pillua ja sen jälkeen olimme naineet. Huomasin kullini kovettuvan siskoni pakaroiden välissä ja halusin koskettaa hänen pilluaan. Siirsin kättäni jalkojen väliin ja hieroin klitorista ja työnsin sormia huulten väliin. Pian hän oli aivan märkä ja minulla seisoi isosti. Sisko oli kansaa hereillä ja huokaili voimakkaasti. Sitten hän sanoi hiljaa että pane mua mä haluun munaa. Työnsin takaa päin kovan kullini siskon märkään kuumaan pilluun ja aloin naida

2

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tallinnassa en ole käynyt koskaan, mutta Ruotsin risteilyllä on käyty useasti ja laivalla on naitu aina. On kivaa tulla takaisin arkeen kun on kyntänyt siskon vakoa ja kylvänyt siementä koko reissun ajan.

    • Anonyymi

      Olisi ihana ottaa kimpassa siskosi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1841
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      135
      1636
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      54
      1540
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1362
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1356
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      150
      1305
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1163
    10. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    Aihe