Olen saanut monet kristityt kääntymään pois kristinuskosta. Joukossa on helluntailaisia. He ovat kiitollisia vapauduttuaan helvetin pelosta ja orjuuttavista tavoista ja harhaluulosta, että joku kyttää koko ajan heidän tekemisiään ja ajatuksiaan vessassa ja makuuhuoneessa ja kaikkialla.
He ovat iloisia siitä, että Raamatun sadistinen kiduttaja ja murhaaja on fiktiota ja ihmettelevät sitä, miten pitivät sitä hyvänä, oikeudenmukaisena ja rakastavana isänä.
He ovat iloisia siitä, että Raamatun sadistinen kiduttaja ja murhaaja on fiktiota ja ihmettelevät sitä, miten pitivät sitä hyvänä, oikeudenmukaisena ja rakastavana isänä.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Järkiinsä tulleiden määrä tosiaan lisääntyy pelon pakottavuuden vähetessä.
Uskaltavat viimeinkin astua hengellisyyden epäterveestä orjuudesta vapauteen.
Ja huomaavat ettei mitään kauheaa tapahdukkaan vaikka niin peloteltiin.
Mutta todellisuus on tarua karumpaa, helvetti on ja ihmisen ikuisuus säilyy, muisti toimii vielä helvetissäkin!
Siellä rikinkatkuisessa hämärässä, demonien ja itsensä saatanan kiusaamana ja ilkkumana, siellä on hyvä muistella "käännyttäjäänsä".
Taivas on ja tien sinne mä tiedän!
kristinuskossa ei julisteta helvetin sanomaa .
"Älkää kadotustuomiota lausuko , niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta."
Luuk: 6 : 37
erilaiset eksyttävät lahkot voivat julistaa ohi raamatun sanan.
Jumalan valtakunnan ikuisuus on sidottu Jumalaan. Jumala on iankaikkinen, näin myös Taivas on ikuinen. Helvetin ikuisuus on sidottu Taivaan ikuisuuteen. Jos helvetti oli hetkellinen, muutama sekunti ja muutaman päivä, niin myös Jumala olisi katoava.
"nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään". Kumpikin iankaikkisuus on käännetty sanasta 'aionios
iankaikkisen elämän kesto: aionios
iankaikkisen rangaistuksen kesto: aionios
Jumalan valtakunnan ikuisuus on sidottu Jumalaan. Jumala on iankaikkinen, näin myös Taivas on ikuinen. Helvetin ikuisuus on sidottu Taivaan ikuisuuteen. Jos helvetti oli hetkellinen, muutama sekunti ja muutaman päivä, niin myös Jumala olisi katoava.
"nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään". Kumpikin iankaikkisuus on käännetty sanasta 'aionios
ne , jotka julistaa helvetin sanomaa , eivät usko Kristukseen , mitä ristillä tapahtui <
"Se on täytetty" Joh: 19: 30
Tätä valetta monet ovat jauhaneet vuosikymmeniä, että tuli polttaa ikuisesti. Eivätkä pääse tästä valheesta irti.
Adventistien Jumala ei ole mikään sadisti, että ikuisesti polttelisi pelastumattomia.
1234567---
Vedenpaisumus kyllä siinä sakkia hukkui. Tuli tulee kohtaamaan jumalattomia aikanaan, ja tekee heistä lopun.
Jumalan on tuomiot. Ei auta mitään vaikka kuinka nyrkkiä pui Jumalalle.
1234567---
Se kiitollisuus kyllä loppuu, kun he menevät helvettiin.
siinä yks helvetti - uskovainen.
kristityt uskoo KRISTUKSEEN . siinä on yön päivän ero.
Helvetin pelko on syy uskoa satuja ja valheita.
Emävalhe , sanoi V. V.
Kun helvettiuskovaiselle julistaa evankeliumia, jonka mukaan Jumala sovitti jo Kristuksessa koko maailman itsensä kanssa ja siksi Pyhä Henki johdattaa lopulta kaikki totuuden tuntemiseen ja pelastukseen, helvettiuskovainen on saada sydärin ja alkaa keuhkota aivotonta vakiomantraansa: "Sittenhän Jeesus kuoli turhaan!"
Helvettiuskovainen ilmeisesti kuitenkin olettaa, että HÄNEN pelastuksena kannalta Jeesuksen kuolema oli välttämätön. Ja kenties hän ajattelee samoin muutaman muunkin Jeesukseen (JA HELVETTIIN) uskovan suhteen - siis että Jeesuksen kuolema oli myös heidän pelastuksensa kannalta välttämätön. On vaikea arvioida, mikä on se pelastettavien ihmisten lukumäärä, jonka jälkeen helvettiuskovaisen kärsivällisyys lakkaa ja hän alkaakin pitää Jeesuksen kuolemaa pelastettavien ihmisten kohdalla TURHANA. :D :D :D
Jos nimittäin JOIDENKUIDEN suhteen Jeesuksen kuolema EI ollut turha vaan välttämätön, mutta yhtä kaikki Jeesus kuoli TURHAAN, jos KAIKKI pelastuvat, silloinhan jossakin kohtaa on pelastettavien lukumäärässä tultava vastaan raja, jossa Jeesuksen kuolema - jonka piti siis olla VÄLTTÄMÄTÖN - muuttuukin turhaksi.
Viime kädessä helvettiuskovaisen asenne Jeesuksen ristinkuolemaan nähden on seuraavanlainen:
"MINUN kohdallani Jeesuksen kuolema oli välttämätön, mutta ei niin saa olla KAIKKIEN kohdalla! Jos minun lisäkseni kaikki MUUTKIN pelastuvat, mitä järkeä tässä koko hommassa on?!"
On vaikea kuvitella tätä omahyväisempää ja itsekeskeisempää uskontoa. Sillä nimenomaan uskonnostahan tässä on kyse.
Oletko lukenut Sanasta: Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
helluntailaiselle helvettiuskovaiselle on jäänyt turhaksi.
Jumalan armo on sitä, että Jumala sovitti jo KOKO MAAILMAN itsensä kanssa Kristuksessa.
Tämä armo turhennetaan siten, että väitetään käärmeen tavoin, että ei Jumala suinkaan tosiasiassa sovittanut koko maailmaa vaan asetti sovituksen ainoastaan tarjolle.
KOSKA sovitus on kaikkien osalta jo totta, SIKSI jokainen päivä on pelastuksen päivä. "Pelastukseksi" suomennettu alkukielen sana tarkoittaa tervehtymistä, eheytymistä ja järkiinsä tulemista eikä mitään sellaista, mitä helvettiuskovaiset kuvittelevat sen tarkoittavan.
Ja miksi käytät Raamatusta ilmausta "Sana", isolla alkukiriaimella. Ainoa Sana koko maailmankaikkeudessa on ylösnoussut Herra Jeesus. Älä syyllisty epäjumalanpalvelukseen.
Sovitus on totta, mutta sovitus pitää ottaa vastaan ja vain vastaanotettu lahja pelastaa.
Vaadit siis polkemaan jalkoihin Jumalan Sanan? Olet kammotus!!!!
Sinä Jumalan pilkkaaja ja kammotus ja oksennus, 'sana' pienellä alkukirjaimella on vain ihmisten sanomaa, mutta Sana isolla alkukirjaimella on Jumalan ilmoitus: että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.
JUMALA VAROITTAA JOKAISTA JUMALATONTA PILKKAAJAA , SINUAKIN: minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi.
Te epäjumalanpalvojat olette tänä päivänä samanlaisia kuin 2000 vuotta sitten, pää omahyväisen uskonnon virtsaa täynnä. Sinunlaisesi fariseukset, jotka hulluudessaan sivuuttivat kirjoituksiin vedoten AINOAN Jumalan Sanan (Joh. 1:1) , Jeesuksen, kuvittelivat, että Jeesuksessa oli riivaaja. Ja nyt, kun Jeesusta korotetaan yli kaiken muun, sinä saat samanlaisen hulluuskohtauksen kuin hengenheimolaisesi 2000 vuotta sitten.
Tämä on saatanallinen valhe. Jumala SOVITTI maailman itsensä kanssa Kristuksessa, SOVITTI. Sovitus tapahtui JO.
Jumala ei asettanut sovitusta "tarjolle", vaan SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA.
Järkiinsä tuleminen on uskontoon uskomisesta luopumista.
Ei usko olemattomiin jumalolentoihin ja niiden tarjoamiin, yleensä kuolemanjälkeisen "ikuisen elämän" vaihtoehtoihin.
Ei se sen kummallisempaa ja vaarallista ole.
Kun Raamattua lukee missä tahansa muussa valossa kuin Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen valossa, siitä voi tulkita erilaisia tulikivenkatkuisia, väkivaltaisia hevonpaskaoppeja vaikka kuinka paljon.
Nyt on kuitenkin niin, että mailmankaikkeuden Valtaistuimella istuu Jumalan Karitsa; KAIKKI on Karitsalle, ristiinnaulitulle ja ylösnousseelle Jeesukselle Kristukselle, alisteista.
Kolossalaiskirjeen mukaan koko maailma on luotu Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen kauttaan ja Häneen, ja samoin on KAIKKI niin taivaassa kuin maan päällä Hänessä SOVITETTU.
Tämä on unversumia koskeva FAKTA Jeesuksessa Kristuksessa.
Joka lukee Raamattua vailla tätä FAKTAA, ajautuu kaaokseen, tyhjyyteen, mielettömyyteen. Väkivaltaan.
Kun helvettiuskovaiselle sitten julistaa tuota FAKTAA, evankeliumia, jonka mukaan Jumala sovitti jo Kristuksessa koko maailman itsensä kanssa ja siksi Pyhä Henki johdattaa lopulta kaikki totuuden tuntemiseen ja pelastukseen, helvettiuskovainen on saada sydärin ja alkaa keuhkota aivotonta vakiomantraansa: "Sittenhän Jeesus kuoli turhaan!"
Helvettiuskovainen ilmeisesti kuitenkin olettaa, että HÄNEN pelastuksena kannalta Jeesuksen kuolema oli välttämätön. Ja kenties hän ajattelee samoin muutaman muunkin Jeesukseen (ja helvettiin) uskovan suhteen - siis että Jeesuksen kuolema oli myös heidän pelastuksensa kannalta välttämätön. On vaikea arvioida, mikä on se pelastettavien ihmisten lukumäärä, jonka jälkeen helvettiuskovaisen kärsivällisyys lakkaa ja hän alkaakin pitää Jeesuksen kuolemaa pelastettavien ihmisten kohdalla TURHANA.
Jos nimittäin JOIDENKUIDEN suhteen Jeesuksen kuolema EI ollut turha vaan välttämätön, mutta yhtä kaikki Jeesus kuoli TURHAAN, jos KAIKKI pelastuvat, silloinhan jossakin kohtaa on pelastettavien lukumäärässä tultava vastaan raja, jossa Jeesuksen kuolema - jonka piti siis olla VÄLTTÄMÄTÖN - muuttuukin turhaksi.
Viime kädessä helvettiuskovaisen asenne Jeesuksen ristinkuolemaan nähden on seuraavanlainen:
"MINUN kohdallani Jeesuksen kuolema oli välttämätön, mutta ei niin saa olla KAIKKIEN kohdalla! Jos minun lisäkseni kaikki MUUTKIN pelastuvat, mitä järkeä tässä koko hommassa on?!"
On vaikea kuvitella tätä omahyväisempää ja itsekeskeisempää uskontoa. Ja kaikki tämä omahyväisyys, itsekeskeisyys ja väkivallan uhka (joka ei KOSKAAN kohdistu tulkitsijaan itseensä vaan aina joihinkuihin MUIHIN) kumpuaa siitä, että Raamattua tulkittaessa ei suostuta näkemään KAIKKEA Valtaistuimella istuvalle Jeesukselle Kristukselle alisteiseksi. On nimittäin niin, että Valtaistuimella istuu Hän, jossa KAIKKI on luotu ja sovitettu.
Johtopäätös: Raamatun Jumalan Sanaksi korottaneet sovituksen sanan hämärtäjät ja päälle paskojat vastustavat Jumalan Karitsaa, joka on AINOA Jumalan Sana koko maailmankaikkeudessa ja istuu Valtaistuimella.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. -
Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
( 2 Kor. 5:19-21, 6:1-2)
-
>>Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Eivät ainoastaan uskovaiset tulleet Jumalan kanssa sovitetuiksi, vaan koko maailma. Tämä sovitus vaikutti sen, ettei ihmisiä enää synneistä soimata. Sovitus tapahtui Kristuksessa. Meidän kääntymisemme ei siis sovitusta aikaan saa. Mutta hän kehottaa nyt meitä:
"Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
Tämän ainoastaan hän meiltä vaatii. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
Me emme siis tule Jumalan kanssa sovitetuiksi katumuksemme, parannuksemme, vakavuutemme, rukouksemme tahi uskomme kautta. Mutta kaikki nämä ovat välttämättömät voidaksemme vastaan ottaa sovitusarmon.>>
( Rosenius)
s-seutulainen
”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”
( Joh. 3:36)
-
Armo vai viha?
Raamattu opettaa, että Jumala on täydellisesti pyhä. Johtuen tästä ominaisuudestaan Hän ei voi suvaita syntiä (4. Moos. 14:18). Raamattu sanoo, että Jumalan täytyy käsitellä synti ja Hän tekee sen toisella kahdesta tavasta — joko armolla tai vihalla.
Kaikki meistä näyttävät tuntevan jakeen Joh. 3:16 — hyvin lohduttava jae Jumalan rakkaudesta meille. Mutta harvat meistä näyttävät olevan tietoisia sanoista, jotka on tallennettu muutamaa jaetta myöhemmin kohdassa Joh. 3:36 — sanoissa Johannes Kastajan saarnasta: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”
Apostoli Paavali korosti tätä seikkaa saarnaamisessaan ja opetuksessaan. Efesolaiskirjeen 5. luvussa hän varoittaa moraalittomuudesta, ahneudesta ja epäjumalanpalveluksesta ja sitten lisää tämän huomautuksen: ”Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia” (Ef. 5:6).
Tulemme Jumalan armon alle asettamalla luottamuksemme Jeesukseen ja ottamalla itsellemme Hänen sovitusuhrinsa elämäämme (1. Joh. 1:7). Jeesuksen ulkopuolella ei ole mitään pelastusta (Apt. 4:10-12). Ne, jotka ovat hyljänneet Jumalan ilmaisen armon lahjan Jeesuksessa, ovat Jumalan vihan alla (Joh. 3:36), eivätkä voi syyttää muita kuin itseään.
-
( Lyhyt ote David R Reaganin opetuksesta "Jumalan viha - myyttiä vai todellisuutta")
s-seutulainen
s-seutulainen julistaa kammottavaa, saatanallista hevonpaskaa, jolla hän tekee Paavalin sovituksen sanan tyhjäksi.
Kirjoitit hevonkukkua: Jumala ei asettanut sovitusta "tarjolle", vaan SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA."
Sana kumoaa valheesi: tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä,
Jeesuksen omat pitävät tarjolla Jumalan Sanaa ja julistavat sovitusta. Siis Jumala asetti evankeliumin tarjolle!!!!
Hei idiootti!
Lue:
"Jumala oli Kristuksessa ja SOVITTI maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
Mutta mitäpä sinä idiootti lukemastasi ymmärtäisit nyt kun et ole ymmärtänyt aikaisemminkaan.
Olet vapauttanut ihmisiä tuolloin harhaiseen pelastuksen tunteeseen! Itse en usko ikiaikaiseen helvettiin koska kyse käytännössä on kuritushuoneesta! Siellä kuitenkin todella KURITETAAN porukkaa ja se kuritus myös JATKUU kunnes yläkerran herra sanoo että nyt saa riittää! Olet siis johdattanut kanssauskovaisiasi käytännössä HARHAAN!!! Tuosta ei hyvää seuraa ;=((
https://mega.nz/file/4IZWxRYK#PjrbV5ApU1V6xws1XxBN7_rBKax2cAMytQvb4Ki8bZ4
Jeesus sanoo : "älkää kadotustuomiota lausuko " Luuk: 6 : 37
uskotko raamatun Jeesukseen !?
Jumalaton pilkkaaja, lopeta riekkuminen! Helvetistä saa puhua ja varoittaa! Sana ohjeisstaa: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
Sinulla taitaa puntit vapista!!!!
edelleenkin ,
> "hän , joka on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja , ja varsinkin uskovien.
TÄTÄ käske ja teroita ." 1 Tim: 4 : 10 -11
> varsinkin < , ei ole , ainoastaan .
tiedoksi.
Jeesus on ainoa pelastaja, jos et ole Jeesuksessa, niin on pelastuksen ulkopuolella.
Mutta Jeesus voi vapauttaa sinut pimeyden vallassa ja kaikesta pahuudesta, jossa elät!
raamattu: " > joka on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja ja varsinkin uskovien" 1 Tim: 4 : 10
edelliseen : "TÄTÄ käske ja teroita" 1 Tim: 4 : 11
Jeesus Kristus ainoastaan pelastaa tässä ajassa ikuisen helvetin tulikivijärven ja kuolemattomien matojen kasvavasta tuskasta.
Kuolemattomat madot ovat ilmeisesti ikuisuusruumiita. Kadotukseen joutuvat saavat kuolemattoman, käärmeen muotoisen ruumiin.
Sitten kun ovat Helvetissä niin se pelkotila palaa heille ja sitä sietämätöntä olotilaa Helvettiin ikuisesti joutuneet joutuut ikuisesti sietämään.
Olen kahjesti käynyt unellisuujessa Helvetissä ja en ole pahempija unija koskaan nähnyt. Ne eivät olleet mitään pelkkiä unija, jotka näin Helvettivisiiteilläni.
Koko aika oli läsnä ajatus: Haluan täältä pois nyt heti!! Se oli se päällimmäinen olotilan tuottama ykkösajatus, ykkösunelma.
Nimenomaan mikä tahansa olotila on Helvetissä koettuun olotilaan unelmatila. Kiitos Jumalalle kaikesta. Olisi pitkä luettelo alkaa kaikkea luetteloimaan josta olen kiitollinen ja vielä pitempi olisi se lista, josta en ejes ymmärrä olla kiitollinen. Kiitollisuujen aiheita Jeesukselle ja Isälle on niin ältsinsä paljon.
Kiitos että Jumala rakastat minua!
Kiitos että rakastan Sinua Jumala!
Kiitos etä en ole ainoa kristitty tässä ajassa!
Kiitos että saan elää vaikka rukoilin kuolemaa, koska olisin mieluummin jo poissa näyttämöltä, mutta olkoon niin että niin kauvan kun äitini vajeltaaa jumalattomana niin olkoon hän uskoontulotoiveissain syyni olla halukkaanpi elämään täällä!
Anteeksi yksinkertaisuuteni ja sopeutumattomattomuuteni mitä tulee ymmärrykseni vähyyteen suunnitelmijesi ja ajansäätämyksillisyyksiisi minua kohtaan, Herra Jumala!
Olenhan terve vyysisesti ja ilmeisesti henkellisestikin? Joten toistaiseksi elän etuoikeutetussa saviastijan tilassa ja vieläpä vapauvessa.
Kiitos että kiitän Sinua, Jumala.
Selef Urge
>>> Selef Urge <<<
on varmaan mukava helvetinpelossa olla "uskossa . . .
Itse en ole Helvetinpelossa vaan Jumalan pelossa.
Mulla ei oe mitään syytä olla Helvettiin joutumisen pelossa ainakaan nykyasemassani sen ymmärryksen ja itsetutkiskelun jäljiltä mikä minulla on omasta asemastani vanhuskaana uuvestisyntyneenä, Jumalan lupauksiin luottavana , Pyhän Hengen sinetiksi saaneena Jumalan itselleen lunastamana uutena luomuksena.
Ei varmaan ole mukava elää hengellisten kirjoitusten suhteen sisälukutaidottomana ilman niitä taidottomana ymmärtämään eksyneisyyjessä, Jumalan Kirjoituksia tuntematta.
Vaikka jumalaton lukisikin Raamattua, Kirjoituksia, niin laihaksi jää saamansa oppi?
Selef Urge
Helvetinpelko tekee teistä helvettiuskovaisista valehtelijoita: "Itse en ole Helvetinpelossa vaan Jumalan pelossa."
Vastaamalla näihin s:npalvojien aloituksiin te ainoastaan annatte heille tukeaan.
"Sillä mitä yhteistä on Kristuksella ja Beliarilla?" Ei mitään.
Mutta teillä selvästi on. On kiva lietsoa kiistaa.
Ja S:na nauraa.
Jeesus varoitti eksytyksistä ja Jeesus sanoo raamatussa :
"Monet sanovat minulle sinä päivänä : `Herra , `Herra , emmekö me sinun nimessäsi
profetoineet , sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon
voimatekoja .` Silloin minä vastaan heille : `Minä en ole koskaan tuntenut teitä `. Menkää
pois minun luotani , te laittomuuden tekijät ." Matt: 7 : 22 - 23
joko helluntailaiset kohta uutta profetiaa lykkää . . .
” He ovat kiitollisia vapauduttuaan helvetin pelosta ja orjuuttavista tavoista ja harhaluulosta, että joku kyttää koko ajan heidän tekemisiään ja ajatuksiaan vessassa ja makuuhuoneessa ja kaikkialla.”
Hienoa että tunnet vastuuta näistä vähäisistä veljistä ja ohjaat heitä valitsemaan todellisuuden ”totuuden” sijaan.
Itse en viitsi keskustella uskovaisten kanssa uskon asioista, keskustelemme mieluummin mukavista aiheista, kuten todellisuudesta.
palstan aihe on , > keskustele helluntailaisuudesta <
Todellisuus ei hellaria kiinnosta. Elää mieluummin fantasiamaailmassa.