"Yhdistyksen verkkosivuilla väitettiin, että pariskunta on itse paikan päällä Israelissa varmistamassa, että apu todella menee perille. Tosiasiassa kaksikko asui Suomessa. - - Yhdistyksen verkkosivuilla oli lisäksi väitetty, ettei kannatusjäsenmaksuilla makseta kenenkään palkkoja Suomessa. Jälkikäteen tehdyn kirjanpidon mukaan sihteerinä toimineelle naiselle oli kuitenkin maksettu - -"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7ee21d31-e1df-43f6-afe2-19b4d869f671
Uskonnollisena esiintyvä toimija puhalsi kerätyt varat itselleen
8
415
Vastaukset
- Anonyymi
Selvästikin kaivelet ko. yhdistyksen sisäisiä asioita etkä keskustele yhdistyksen tavoitteista. Mutta kun Vapariliiton sisäisiä asioita kaivelee, se ei herra puheenjohtajalle kelpaakaan, vaan vaadit loukkaantuneesti keskustelua liiton virallisista tavoitteista…
Alat oppia! Juuri noin se on: va-liiton sisäisistä asioista on varsin turha keskustella tällä palstalla.
Emmehän ole olemassa itseämme varten omana kerhona, vaan meillä on tavoite. Osana sitä sekin, että tällaisia huijauksia ei pääse tapahtumaan siinä mielessä, että ihmiset liian helposti uskovat asioiden menevän hyvin kun joku sanoo uskovansa jumaliin.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Alat oppia! Juuri noin se on: va-liiton sisäisistä asioista on varsin turha keskustella tällä palstalla.
Emmehän ole olemassa itseämme varten omana kerhona, vaan meillä on tavoite. Osana sitä sekin, että tällaisia huijauksia ei pääse tapahtumaan siinä mielessä, että ihmiset liian helposti uskovat asioiden menevän hyvin kun joku sanoo uskovansa jumaliin.Miten niin turha? Mikä siitä tekee turhaa paitsi puheenjohtajan salaperäisyys? Mitä salattavaa sinulla on?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Alat oppia! Juuri noin se on: va-liiton sisäisistä asioista on varsin turha keskustella tällä palstalla.
Emmehän ole olemassa itseämme varten omana kerhona, vaan meillä on tavoite. Osana sitä sekin, että tällaisia huijauksia ei pääse tapahtumaan siinä mielessä, että ihmiset liian helposti uskovat asioiden menevän hyvin kun joku sanoo uskovansa jumaliin.Turhaa tai ei, niin palstalla läydään jatkossakin yhdistyksen asioita läpi, näkökulmaa vaihdellen. Kiusallistahan tuo vapareille on, mutta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa tai ei, niin palstalla läydään jatkossakin yhdistyksen asioita läpi, näkökulmaa vaihdellen. Kiusallistahan tuo vapareille on, mutta...
Jori on liiton puheenjohtaja, jolla toden totta näyttää olevan aika paljon salattavaa…
- Anonyymi
Mäntysalo ei ole kertonut Valehdessä, että Sa Ramo on kova mies säätiössä, jonka johtokunnassa istuu esim. vainaja, ei risti riitoja
Sa Ramolaiset jakavat valtion rahaa nuolijoilleen jos pääsevät jakamaan. Valiitolle S on jakanut valtion rahaa vuolaasti
Jos Sa Raramolaiset pääsevät hallitukseen he voivat antaa palkintoja, rahaa ja viiran sellaiselle, joka heitä sokeasti tukee (esim. Kerkkoo-klubi)
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d4a18412-d312-40af-8388-303e21344f6a vaalituen antaneen yhdistyksen toiminnasta on mahdotonta saada tietoa. Yhdistyksen hallituksen jäsenenä on 20 vuotta sitten kuollut nainen.
LiAnderssonille suuren vaalirahoituksen antaneen yhdistyksen puheenjohtajan tytär nimitettiin puoluetoveri Pekosen valtiosihteeriksi - Anonyymi
Ja yleistetään, että kaikki uskovat toimivat samoin.
No ei. Jotkut uskovat toimivat noin. Tai ehkä jotkut uskovaa esittävät, en osaa sanoa varmuudella kummasta on kyse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075