Hylätyt välimuodot

Hylätyt välimuodot

CHARLES DARWINILLA oli ongelma – suuri sellainen. Hän ei kyennyt mainitsemaan ainoatakaan välimuotoa1 kirjassaan Origin of Species [Lajien synty] (1859). Sen sijaan hän omisti kokonaisen kappaleen valittaakseen ”geologisen aineiston epätäydellisyydestä”, jossa hän kirjoitti:
”Geologia ei varmasti paljasta mitään sellaista tarkasti porrastettua yhtenäistä ketjua; ja tämä on kenties kaikkein ilmeisin ja vakavin vastaväite joka voidaan nostaa teoriaani vastaan. Uskoakseni selitys löytyy geologisen aineiston äärimmäisestä puutteellisuudesta.”2
Darwin ei ollut yksin tämän ongelman kanssa. Dr Colin Patterson (1933-1998), Lontoossa olevan Britannian luonnonhistorian museon [British Museum of Natural History] vanhempi paleontologi, sanoi kun häneltä kysyttiin miksei hänen kirjassaan Evolution vuodelta 1978 ollut yhtään kuvaa välimuodoista, että: ”ei ole yhtäkään sellaista fossiilia, jota voisi käyttää vedenpitävänä todisteena.”3 Ja professori Stephen J. Gould (1941-2002) sanoi: ”Välimuotojen äärimmäinen harvinaisuus fossiiliaineistossa pysyy paleontologian ammattisalaisuutena.”4
Todellakin, 150 vuotta kestänyt evoluutioon uskovien tarmokas etsintä, jossa on läpikäyty miljoonia tonneja fossiileja, on epäonnistunut tuottamaan edes yhtä tällaista selvää välimuotojen ”sarjaa”, puhumattakaan siitä suuresta määrästä sarjoja, joita darvinismi tarvitsee. Vuosien saatossa on kyetty esittämään vain pieni kourallinen ”ehdokkaita”, joiden väitetään olevan ”siirtymävaiheessa”. Nämä on yleensä tuotu julkisuuden valokeilaan evoluution hehkuttamiseksi ja iskostamiseksi jokaisen mieleen. Kun painavat vastakkaiset todisteet ovat ajan kuluessa osoittaneet kyseessä olleen virheen, julkinen peruutus (jos sitä edes on tullut) on ollut yleensä hiljainen kuin kuiskaus, ja seuraava tieteen tekijöiden sukupolvi tukee taas omia ehdokkaitaan.5
Tämä artikkeli käsittelee joitain niistä väitetyistä välimuodoista, jotka evoluutioon uskovat ovat joutuneet itse hylkäämään puhtaasti painavien vastakkaisten todisteiden takia.
Välimuodot kalasta maaeläimeksi
1. Tiktaalik
Tiktaalik – 20 cm pitkä kalan kallo ja joitain fossiilisia eviä (luut ovat karkeasti samankaltaiset maalla elävien selkärankaisten kanssa), jotka olisivat kuuluneet eliön etuosaan, löydettiin Pohjois-Kanadasta vuonna 2004. Evoluutioon uskovat mainostivat sitä voimakkaasti 375 miljoonaa vuotta vanhaksi sukupuuttoon kuolleeksi välimuodoksi, joka oli kehittymässä ensimmäiseksi nelijalkaiseksi maalla eläväksi selkärankaiseksi. Fossiili esiteltiin huomattavalla paikalla Naturen kannessa ja julkaisussa ollut artikkeli sanoi: ”... tältä todellakin esi-isämme näyttivät alkaessaan siirtyä vedestä. ...”6
Valitettavaa Tiktaalikille puuttuvana renkaana on, että tämä oletus on osoitettu vääräksi. Puolasta löydettiin 18 miljoonaa vuotta Tiktaalikia vanhemmaksi ”ajoitetusta” kivestä useita hyvin säilyneitä jalanjälkiä, jotka oli epäilemättä tehnyt nelijalkainen eläin.7 Nature myönsi: ”Ne pakottavat radikaalisti uudelleen arvioimaan niin ajankohdan, ekologian kuin ympäristön puitteet kalojen muuttumisesta neliraajaisiksi selkärankaisiksi ... .”8
Kuitenkin Tiktaalik (kuten varsieväkala ja ”Lucy”) on astunut sisään kehitysopillisen satuilun kansanperinteeseen ja aavistelemme, että yleisesti evoluutioon kannattajat eivät luovu siitä ennen kuin he löytävät jotakin sen tilalle.
2. Varsieväkala
Varsieväkalaa (kuvassa alla) mainostettiin sata miljoonaa vuotta vanhana maaeläinten esi-isänä – kunnes sellainen löydettiin elävänä vuonna 1938. Se käyttää alempia eviään uimaliikkeiden tekemiseen, ei ”kävelemiseen” kuten väitettiin.9

Nisäkkäistä valaiksi
Yksi ensimmäisistä evoluutioon uskovien väittämistä valaan esi-isistä oli Mesonychia, keskikokoinen, jokseenkin suden kaltainen maalla elävä nisäkäs, jolla oletetaan olleen valasmaiset hampaat. Sitten tuli Pakicetus (”Pakistanin valas”) – nimi jonka paleontologi Philip Gingerich antoi kallon yläosalle, kahdelle alaleuan palaselle ja muutamalle hampaalle, jotka löydettiin Pakistanista 1970-luvun lopulla. Hän sanoi sen olevan ”vanhimman ja alkukantaisimman tunnetun valaansukuisen eläimen.”10
Se kuulutettiin maailmalle Science-lehden kannessa 22. huhtikuuta 1983.10 Science-lehden toimituksen kommentissa kirjoitettiin: ”Pakicetus antaa ensimmäisen suoran todisteen vedessä ja maalla elävästä muodosta valaiden kehitysopillisessa siirtymisessä maalta mereen.” Hän kuitenkin lisäsi varovasti: ”post-kraniaalisen luurangon hahmotelma on täysin oletettu”.10 Tämä on evoluutiopuhetta, joka tarkoittaa: ”päästä alaspäin kaikki on keksittyä.”
Monta vuotta myöhemmin löydettiin lisää Pakicetuksen luita ja niistä kirjoitettiin Nature:ssa. Artikkelia kommentoitiin Naturessa: ”Kaikki post-kraniaaliset [päästä alaspäin] luut osoittavat pakicetidae:n kuuluneiden [johon Pakicetus kuului] olleen maaeläimiä ja … olleen juoksijoita, joilla ainoastaan varpaat koskettivat maata.”11 Tätä nykyä evoluutioon uskova Richard Dawkins kertoo meille, että molekyyligeneettinen todis