Trump pyrkii valtaan suurilla lupauksilla

Valtaan pääsy voi niin onnistua, mutta siinä hän ottaa suuren riskin ettei onnistu toteuttamaan suuria lupauksiaan. Kuten tuoda rauhan maailmaan ja sulkea USA:n eteläraja ja karkottaa miljoonia ihmisiä USA:sta.

Kannatus saattaa romahtaa ennätyksellisen alas.
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Trump kertoo, että hän haluaa karkottaa jopa 11 miljoonaa laittomasti maahan saapunutta ihmistä. Hän olisi myös valmis turvautumaan kansalliskaartin joukkoihin mielenosoitusten tukahduttamiseksi.

Trump ottaisi jopa armeijan käyttöön osana jättimäistä karkotusoperaatiota. Yhdysvaltain laki kieltää armeijan joukkojen käyttämistä siviilejä vastaan, mutta se ei estäisi häntä.

Trump olisi valmis hyödyntämään sotilasjoukkoja laajemmin myös esimerkiksi mielenosoitusten pysäyttämiseksi.

– Käyttäisin ehdottomasti kansalliskaartia, jos poliisi ei pystyisi pysäyttämään [mielenosoituksia].

Trump sanoo haastattelussa, että hänen vaalivoittonsa on väistämätöntä. Hän väittää, että ainoastaan ”varastetut vaalit” voisivat viedä voiton hänen nenänsä edestä.

Hän ei poissulje Capitolin mellakan kaltaisia poliittisia väkivaltatapauksia, jos hän häviäisi vaalit.

Capitol-tapaukseen liittyen Trump sanoo, että hän ehdottomasti harkitsisi jokaisen mellakasta tuomitun armahtamista.

Trump sanoo, että Yhdysvallat jatkaisi Ukrainan tukemista myös hänen johdollaan. Hän kuitenkin vaatisi Nato-liittolaisilta ja Euroopan mailta suurempaa roolia.

Euroopan on maksettava. Olemme paljon enemmän mukana [Ukrainan tukemisessa] kuin Euroopan valtiot. Se on todella epäreilua meitä kohtaan.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3e6af266-2e7b-4b72-ba34-23d0b90d95b7

Äänestä

1930-luvun Saksa tulee mieleen Trumpin uhosta.

Äänestä

Tottahan TRUMPP puhuu!

Äänestä

Erityisesti tuo puhe ettei hyväksy mahdollista vaalitappiota on huolestuttavaa.

Äänestä

Trumppia äänestetään enää kerran ja sen jälkeen ei tarvitse äänestää tietäjät tietää punakaarti ei😂🤣

Äänestä

Miksi kirjoitit "lupauksilla"?? Valheitahan se tyhmä suoltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtaan pääsy voi niin onnistua, mutta siinä hän ottaa suuren riskin ettei onnistu toteuttamaan suuria lupauksiaan. Kuten tuoda rauhan maailmaan ja sulkea USA:n eteläraja ja karkottaa miljoonia ihmisiä USA:sta.

Kannatus saattaa romahtaa ennätyksellisen alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu