Suomesta löytyy edelleen syntyperäisiä ihmisiä, jotka eivät osaa suomea, tosin heidän on täytynyt elää hyvin eristynyttä elämää tai olla epätavallisen tyhmiä. Pohjanmaalla on yhteisöjä(sisäsiittoisia), joissa puhutaan yksinomaan ruotsia. Nämä alueet voitaisiin aidata ja nimetä kotiseutumuseoiksi. Turun saaristossa on myös pieniä ruotsinkielisiä erillisalueita. Ahvenanmaa on sitten oma lukunsa.
Vaikka itse olen rantaruotsalainen, olen aina vastustanut pakkoruotsia. Minulle on aivan sama mitä suomenruotsalaiset (tai supisuomalaiset) ajattelevat minusta, tämä on kantani joka perustuu oikeudentajuun ja järkisyihin.
Äitini syntyi Hangossa ja onnistui elämään 85 vuotta Suomessa, joista parikymmentä vuotta Helsingissä, oppimatta enempää kuin yksittäisiä suomenkielisiä sanoja. Luonnollisesti hän kannatti koulujen pakkoruotsia henkeen ja vereen, koska "kulttuuriperintö".
Vaikka itse olen rantaruotsalainen, olen aina vastustanut pakkoruotsia. Minulle on aivan sama mitä suomenruotsalaiset (tai supisuomalaiset) ajattelevat minusta, tämä on kantani joka perustuu oikeudentajuun ja järkisyihin.
Äitini syntyi Hangossa ja onnistui elämään 85 vuotta Suomessa, joista parikymmentä vuotta Helsingissä, oppimatta enempää kuin yksittäisiä suomenkielisiä sanoja. Luonnollisesti hän kannatti koulujen pakkoruotsia henkeen ja vereen, koska "kulttuuriperintö".
Vastaukset 79
Vanhimmat
Pakkoruotsi on rasismia.
Kyllä Persut sitä täälä huutelee, mutta kovin on hiljaista kun ollaan hallituksessa.
Vai persut, kun 74% kansasta vastustaa pakkoruotsia.
Miksi sun puolueesi puolustaa sitä?
Heja Sverige
Luleå hockey ja fotboll, Sverige
Dagens Nyheter, Stocholm, Sverige
Hötorget, Stocholm
Björneborg, Finland
Borgå, Finland
Mannerheim, Finland
Relander, Finland
Stubb, Finland
Ei se vastaa.
RKP on suuri haitta.
Kovaa oli vastustus ennen vaaleja Persuilla, nyt ollaan kusisukassa.
Olet selvästi tyhmä. Kun RKP on hallituksessa niin silloin ei voida pakkoruotsiin koskea.
Persut on ainoa puolue joka virallisesti kannattaa pakkoruotsin poistoa, sinun puolueesi ei.
Heha pikku kullisen kateutta suomemen pojalta
Runeberg, Finland
Sibelius, Finland
Snellman, Finland
No RKP tosiaan vastustaa persuja.
Mikä vastustus?
Ne pelkää persuja.
On tämä myöskin toisin puolin. Löytyy edelleen umpisuomalaisia ihmisiä, jotka eivät puhu lainkaan ruotsia. Olen asunut koko ikäni Itä-Suomessa, mutta puhun ruotsia kohtalaisen hyvin.
Kieli on ihmiselle rikkaus, olipa kieli mikä tahansa, vaikka udmurtia.
Suuri enemmistö ei osaa puhua ruotsia, koska se on täysin turha kieli.
Muumiruotsia ei edes ole oikeaa ruotsia.
Suomessa puhutaan suomea - Ruotsissa ruotsia.
Alexis Stenvall, Kivi,Finland
Helsingfors ifk fotboll
Heha kateellinen tyhmä Suomalainen
Expressen, Sverige
Aftonbladet, Sverige
Scania eller Volvo??
Volvo V90 D4 on hyvä auto ja mulla on nyt sellainen
Högdalen, Stocholm
Hötorget, Stocholm
Wiking Line, Åland
Huddinge posten
Nynäsposten, Sverige
Saab oli hyvä auto
Björneborg Äldreboende, Finland
Elias Lönnroth ,Finland
Minna Canth, Finland
Janne Sibelius, Finland
Heja Sverige
UKRAINA WAR youtube
SLAVA UKRAINA
Puten lätti on menossa kivikaudelle ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan
Puten vesipää paisuu ja sen takia että sillä on kuppa sixi pää on paisunut ja sen kyllä huomaa
Puten imperiumin kasvu on nyt sitten loppu
Puten imperiumin kasvu on nyt sitten loppu ja ne on menossa kivikaudelle
Puten lätti on menossa kivikaudelle ja eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan Puten lättiin ja ovat mongolien sekajätteen tulosta vuosisatojen ajan kuluessa sekaantunutta sekajätettä ja verenperintöä ja venäläinen haisee
Jep.
Muuta Ruotsiin antisuomalainen.
100% turha kieli.
Ruotsissa puhutaan oikeaa ruotsia, hei hyrri.
Saahan sitä ruotsia opetella - vapaaehtoisesti.
Kaikki RKP:set sinne vaan.
Suomalaisille.
Täysin epädemokraattinen pakkoruotsi kyllä poistuu pahimpien säätiöiden tukemien svekomaanien siirtyessä manan majoille. Tuskin uudet ruotsinkielisiksi syntyneet sukupolvet kehtaavat sitä vaatia, maassamme kun on jo suuri luku vironkielisiä, venäläisiä, arabeja, somaleita ja vasiten kun heitä dom vajaa 5% ja kaikki alla dom är suomentaitoisia
Suuret puolueet voisivat poistaa pakkoruotsin.
Kuinka paljon veroeuroja haaskataan tuohon kaksikielisyyteen?
Jokainen lomake lippu ja lappu pitää kääntää myös ruotsiksi.
Ruotsinkielisillä ei ole pakkosuomea. Miksi meillä täytyisi olla pakkoruotsi?
Kyllä niillä on pakkosuomi.
Pakkoruotsi on keskisormen ojennus Venäjälle.
Suomi on pieni eikä pärjää yksin. Liittoutuminen länteen on meidän valinta. Sitä halutaan painottaa.
Tätä bättre folk osastoa voitaisiin rajata, mutta jos ruotsin jättäisi valinnaiseksi, sen tietää, mikä itku siitä syntyisi. Onnekkaat saa opiskella ja muut hylätään herrakerhosta lopullisesti. Voi mitä sortoa.
Oletko vassari?
Vihan ja vastakkainasettelun lietsomisesta niin voisi päätellä.
Persumaista tyhjänlänkyttelyä ja valheellisuutta?
Avaaja on rantaruotasalainen.
Muuta Ruotsiin punikki.
Suomalaisten pitäisi keskittyä suomen osaamiseen tämän tomppelipersujen kieliruikuttelun sijaan. Muuten nykyääliöiden hyvä lukea väh. yhtä kieltä spede-enkun lisäksi.
Tällä hetkellä ei osata mitään kieltä.
Häivy vaan maasta punikki.
Persut ovat ikuisia uuninpankonpoikia.
Pikkurilliporukalla on omat yhteisöt, omat päivähoitopaikat, koulut, työpaikat, lomapaikat, kaupat ym. ei ne joudu kuin vahingossa tekemisiin maatiaisten kanssa.
Uh nehän niitä maatiaistålloja on. Mee pedersöre, malax , närpes, ekenääs nii huomaat tullees hönövaisten hemmakonnuille. Huh vähä niinku kehitysmaapakoloisia
Suomen perustuslain mukaan viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Jokainen saa puhua mitä kieltä haluaa - ja ennen kaikkea - kenen kanssa haluaa.
Suomessahan on tyyppejä jotka ei ole käyneet kotikylää pidemmällä. Ovat korkeintaan päässeet kansaneläkelaitoksen etäpäätteiksi.
Parasta olisi kun suomenkieli vaihdettaisiin englantiin jota suuri osa suomalaisista jo kohtuudella osaa.
Suomen kielestä on vain riesaa maasta toiseen työmarkkinoilla ja kansainvälisten suhteiden luomisessa.
Suomen kieli on täysin turha maailmalla, jopa ruotsinkieli on arvokkaampi kielialueena.
Sori mut ei se määrä vaan laatu. Tommy Tabermann vainaa (ruottinkieli äidinmaidosta) sano et suomi on niin paljon ilmaisurikkaampi kuin perusindoeuroopan copy-paste språk
Voit muuttaa esim. Iso-Britanniaan, Amerikkkaan tai Kanadaan jos et halua puhua suomea. Kieli on tärkeä osa kulttuuria.