Ostin pienen pullon coca colaa. Se oli muistaakseni 0.25l pullo. Mutta sen sisällöstä n. puolen kaatui hukkaan. Tämä on erityisenä osoituksena siitä, että kun ollaan niissä tilanteissa, niin niissä on noudatettava äärimmäistä huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Muutoin voi käydä niin, että puolet juomasta menetetään.
Coca Cola pullo kaatui
Anonyymi-ap
5197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parempi noin.
Jos olisi raikasta vettä ei colajuomia menisi niin paljon. Onnellisia ovet he keillä on raikas vesi.
Cola on niin arvaamatonta ainetta, että ei sitä missään tapauksessa
saa menettää, sillä se kiukuttaisi ainakin vuosikausia.
Myös mehu antaa mahdollisuuksia. Mehua ei ole mennytkään pitkään aikaan. On kuitenkin jäätävän kylmyyden pakastin, joten mehujen raikastaminenkin olisi mahdollista. Tosin siinä on omat vaikeutensa ja haasteensa. Mutta periaatteellinen mahdollisuus olisi. Sitten pitäisi vain muistaa mitkä mehuista ovat hyvänmakuisia. Vaikka kaikki mehut raikastuvat jäätävässä kylmyydessä.
Sinulle uuvatti taitaa kaikki olla haasteellista, jopa ongelmallista.