Sellainen kaveri tämä brittejen rumakubanana sitten on. Mistä lie oppunut touhunsa...
Mielestäni nimi ei kuulosta britiltä...
Mielestäni nimi ei kuulosta britiltä...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Joo, ei kuulosta Edwartilta tai Andrew kanssa.
Matu mikä matu, ja kohdistii äärimmäisen raakaa rasismia valkoihoisiin lapsiin.
viidakkolaisia siirtolaisina rajat auki ehti tulla pahana eu aikana,
sen ajan sadonkorjuu
viidakko veitsi heiluu..
Äärivasemmiston mukaan Putin hyötyy näistä äärivasemmiston maahantuomien suorittamista puukotuksista jotenkin?! No totta hemmetissä hyötyy!
Englannissa syntynyt ja kasvanut. Täysin britti siis.
No vaan kun ei ole. Nääs kun vanhemmat on tuon puukottajan kasvattaneet, ja he ovat sangen epäbrittiläisiä. Matut ovat monesti vielä sukupolvienkin jälkeen aivan jotain muuta kuin täysin kantaväestöä. Esimerkiksi mustalaiset eivät ole oppineet maan tavoille vielä satojenkaan vuosien aikana...
Vanhemmat rasistisia afrikkalaisia Ruandasta.
"Esimerkiksi mustalaiset eivät ole oppineet maan tavoille vielä satojenkaan vuosien aikana..."
Monet kantasuomalaiset eivät ole oppineet käytöstavoille ja sopeutuneet suomalaiseen kulttuuriin, vaikka heidän juurensa voivat olla syvällä Suomen maaperässä! Sopeutumattomia on erityisesti persuissa,..
Osasikohan englantia?
Ei ole. Korkeintaan "englannin kansalainen" Hän on Englannissa asuvien maahaanmuuttajien jälkeläinen. Pitempään asuttaessa termi on "sen ja sen sukupolven maahanmuuttaja" Natiivibritti eli anglo-saxon ei ole KOSKAAN musta, ruskea tai aasialainen.
Tämä sanakikkailu mikä nykyään on menossa varsinkin Euroopassa on vain sodatonta etnisen väestön vaihtoa. Sairasta edes väittää että joku täysin geeneiltään erilainen kansa olisi jotain muuta kansaa koska sattui syntymään sen toisen kansan maassa.
No, vähän herää kysymys, että mistä on kysymys... Ei ole peribrittiläistä toimintaa...
VÄESTÖ VAIHTUU JA KULTTUURI
MYÖS
Rasisti Afrikasta taas asialla.
Suvakkien unlema.
Ylen kukkahatut eivät mahda mitään kun britit ottavat ja alkavat kurmuuttaa afrikkalaisia lastensa puukottajia.
Ylen toimittaja sanoisi: Ihanaa, luonnollista ja väistämätöntä!
Lukekaa englantilaisia lehtiä:
https://www.telegraph.co.uk/news/2024/08/01/southport-suspect-named-axel-rudakubana/
Ihan puukottajan näköinen hyypiö.
Philipimppiniii! tyyppi selvästi.
Tynkyn nex morsion.
Ihan selvä "brittimies". Kysykää vaikka Yleltä!
Kateellinen valkoisille lapsille? Etuoikeutettuja viedään siinä tanssimaan ja harrastuksiin. Sekö tätä motivoi?
Meidän incel pojissa on tämän tyyppistä ajattelua. Se on jostain netistä tai peleistä opeteltua ihmisvihaa. Kohdistuu yleensä naisiin tai erirotuisiin, eri maalaisiin. Aivan kuin elettäisiin keskellä sotaa. Täysin irti todellisuudesta.
Epäillyn perhe on kristittyjä…
"Maksamme velkaa" laulettiin joskus Afrikan lasten hyväksi. Nyt näitä maksun saaneita sitten tulee kiittämään Eurooppaan!
Tapettava nähdessä .
Ewa Biubaudeelle sopiva ottolapsonen ?
Joko Rydmanin raiskausjuttu on käsitelty?