Omat surmasivat Hamas-johtajan Ismail Haniyyan

Iranissa ainakin kaksikymmentä ihmistä on pidätetty epäiltynä osallisuudesta Hamas-johtajan Ismail Haniyyan murhaan, kertoo New York Times.

Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. Heidän epäillään osallistuneen räjähdeiskuun, joka tappoi Haniyaan keskiviikkona Teheranissa.

New York Timesin selvityksen mukaan räjähde oli viety Haniyyan majapaikkaan etukäteen.

Iran ja äärijärjestö Hamas ovat syyttäneet iskusta Israelia.
16255
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä kun islamistit tappaa jo toisiaankaankin.

1Äänestä
  • Kyllä ne shiiat ja sunnit on aina toisiansa tappaneet, ne on vääräuskoisia toisilleen. Niiden laki sanoo että vääräuskoinen tulee tappaa aina tavatessa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä ne shiiat ja sunnit on aina toisiansa tappaneet, ne on vääräuskoisia toisilleen. Niiden laki sanoo että vääräuskoinen tulee tappaa aina tavatessa.

    Joo, ei ne voi yhdistää voimiaan Israelia vastaan.

    1Äänestä

Koko jan heti ovat tappaneet toisiaankin mutta se kuka Hanijan surmasi on asia erikseen.

Äänestä
  • Yhteistyötä tuo räjähteen asettaminen on ollut. 😺

    Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Yhteistyötä tuo räjähteen asettaminen on ollut. 😺

    Siltä vaikuttaa.
    ”Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. ”

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siltä vaikuttaa.
    ”Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. ”

    Jep. Hölmöä, että hieno residenssi on käännetty majataloksi. 😺

    1Äänestä

  • aito_Iainen kirjoitti:

    Jep. Hölmöä, että hieno residenssi on käännetty majataloksi. 😺

    Totta.

    1Äänestä

Islam ja kommonismi, molemmat ovat terroristeja.

Äänestä

Kivun niukasti tästä uutisoidaan.

Äänestä

Ismail Haniyyalta jäi 2,3 miljardin euron omaisuus.
Sopii vain kysyä mistä se on peräisin.

1Äänestä
  • Ryöstivät kansalle tarkoitetut kehitysapu rahat.

    1Äänestä

  • Terrorismilla rikastuu. Senhän ovat todistaneet kymmenet terroristijohtajat. Mm Jasser Arafatista tuli miljonääri muutamassa vuodessa ja Mahmud Abbas on jo ohittanut hänet rikkauden suhteen.
    Ja täällä itketään sitä, kuink köyhiä palestiinalaiset ovat.
    Tietysti, koska johtajat varastavat suurimman osan avustuksista.

    1Äänestä

  • Ehkä hän omisti rakennusfirman Gazassa?

    Äänestä

Ainakin Iran on pidättänyt suuren määrän omaa porukkaa eri laitoksista.

Äänestä
  • Niin on, omat koirat purivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iranissa ainakin kaksikymmentä ihmistä on pidätetty epäiltynä osallisuudesta Hamas-johtajan Ismail Haniyyan murhaan, kertoo New York Times.

Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. Heidän epäillään osallistuneen räjähdeiskuun, joka tappoi Haniyaan keskiviikkona Teheranissa.

New York Timesin selvityksen mukaan räjähde oli viety Haniyyan majapaikkaan etukäteen.

Iran ja äärijärjestö Hamas ovat syyttäneet iskusta Israelia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu