- kuinka tunnistaa huijaripuhujat -

1. Ne lupaavat varmat taivaspaikat eli pelastusvarmuuden
2. Ne eivät ole tehneet parannusta
3. Ne opettavat mieluummin korvasyyhyä
4. Ne eivät ole Pyhästä Hengestä vaan muista hengistä
5. Ne ovat innokkaita pitämään rahauhripuheita
6. Niitä Jeesus sanoi susiksi lampaiden turkissa
7. Ne aloittavat tarinansa "Jumala puhui minulle."
83614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

"Noudattavat villitseviä henkiä ".

Jenkkiuskonnot ovat lumoutuneet villityshengistä.

Äänestä

Tulosvastuu painaa seurakunnan johtajia ?

"... totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen. "

Äänestä

Ne eivät osaa hävettäkään.
"Katso, kaikki sen seuraajat joutuvat häpeään, ja sen sepittäjät ovat vain ihmisiä. Tulkoot kokoon kaikki ja astukoot esiin: vaviskoot ja hävetkööt!"

Kannattaisi ottaa Raamatun kehoitus tosissaan.

Äänestä

>>> Vielä pahempaa oli saarnaajien hyökkäävä tyyli, ikään kuin he olisivat olleet ihan konkreettisesti käymässä kuulijoiden kimppuun - näin lapsesta tuntui. Sitten se levoton edes takaisin kävely lavalla, puhujapöntön hakkaaminen nyrkeillä, äkillinen karjahdus ja äänen vaimentaminen välillä lähes kuiskaukseksi. <<<

Äänestä

Aloittaja, pidät Jeesusta huijarina!

Äänestä
  • Mitähän Jeesus sanoi näistä.
    "Jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia."

    Äänestä

Aloitus kertoo luterilaisten periaatteista.

Äänestä

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskooon.

Äänestä

Se juutalaisten "taivas" on vain ihmisten mielikuvituksessa.

Äänestä

Helluntailaiset varoo koulutettujen teologien kutsumista puhumaan, koska he paljastaisivat helposti helluntailaisten opettamat harhaopit.

Siksi puhumaan tuodaan vaikka pimeästä Afrikasta asti poppamiehiä puhumaan sitä, mitä halutaan kuullakin.

"Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."

Äänestä

Tämä koko maailma on pahuuden vallassa ja pahan juonet eksyttävät pois totuudesta.

Äänestä
  • Jeesus varoittaa kaikkia opetuslapsiaan:
    "Älkää eksykö.".

    Äänestä

Helluntailaiset vihaavat Jeesuksen lähettämiä sanan opettajia.

Matt. 23:34

"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. "

Äänestä

Koko helluntalaisuus on huijausta ja rahan keräämistä jne... Myös tytöt pääsevät neitsyydestään ja tulevat hyväksikäytetyksi.

Äänestä

Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham vihasi Juutalaisia ja piti nuorta Juutalaispoikaa J.J.Jourdania sodomiasuhteessa, minkä takia sai syytteen v. 1907.

Mies kuului erilaisiin järjestöihin, kuten Vapaamuurareihin ja KuKluxKlaanin veljeskuntiin.

Äänestä
  • Helluntaiherätyksen perusta oli sodoman hengessä.

    Äänestä

Tuskin yksikään helluntaipuhuja, adventistipastori tai luterilainen pappi teki parannuksen viime sunnuntain jumalanpalveluksessa.
Todistus puuttuu 🥺😩

Äänestä
  • Olsen perusti Suomeen 40 ens.hell.srkl. Ensin Helsinkiin v. 1920 ja sitten muualle maahan aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti.

    Euroopan helluntaijohtajat kutsuivat Olsenia Suomen ainoaksi helluntaiapostoliksi.

    Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22]
    Wikipedia

    Äänestä

Onko luterilaisten joukossa yhtään uskovaista?

Äänestä
  • Uudestisyntyneitä on protestanttisessa evankeelisuudessa ja löytyyhän niitä jokunen helluntailaistenkin joukosssa.

    Äänestä

  • "uskovaisia" on joka lähtöön ja ihminen saadaan käännyttämällä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa.

    Raamatussa uskoviksi, kreikaksi "pistis" kutsuttiin Kristuksen omaksi kastettuja, ei käännynnäisiä


    " Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
    Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä."

    Äänestä

Srk koostuu tyhmistä ja viisaista neitsyistä.
Tuskin pastoreiden hehkutuspuheet ja srk:aan kuuluminen pelastaa.
Varokaa vierasta tulta 🗣️

Äänestä

Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli Sodoman hengessä ja liitossa Sodoman kuninkaan kanssa.

Sodoman kuningas sanoi Abramille: "Anna minulle ihmiset. Karjan ja tavaran voit pitää itse."

Äänestä

Monella lahkosaarnaajalla juuret vie vankilaan ja niihin kavereihin, joihin siellä on ystävystytty.
En uskoutuisi henkilökohtaisista asioista epämääräisille lahkopastoreille ja saarnamiehille.

Äänestä

Voiko menneissyyttä rikollinen paeta kun se liittyy jäseneksi johonkin uskonyhteisöön ?

Äänestä
  • Uskonlahkot on hyviä piilopaikkoja ja peiterooleja jatkaa entisiä kujeitaan.

    " Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
    Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

    Äänestä

Seurakunnan johtajalla
täytyisi olla
* Jumalan kutsu
+ nuhteeton
Eikä mikään puuha-spede ja tunnelman kohottaja.

Psalmien kirja 119:1

Autuaat ne, joiden tie on nuhteeton, jotka Herran laissa vaeltavat!

Äänestä
  • Luterilaisilla hyvä esimerkki on Kari Kanala.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Luterilaisilla hyvä esimerkki on Kari Kanala.

    Jeesuskin herjattiin, vaikka oli ihan tavallinen duunari, joka kävi kavereiden kanssa pubissa ryyppäämässä.

    Luuk. 7:34

    Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanien ja syntisten ystävää.

    Äänestä

Tämä Jeesuksen profetia toteutuu VARMASTI.

Johanneksen mukaan 10:12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.

Äänestä

Yksikin helluntailainen saarnamies aloitti puheensa kehumalla henkirikoksiaan ja kuinka kova kundi on vankilassa....

Äänestä
  • .....sitten jatkoi puhettaan ja kertoi käyneensä taivaassa Jeesusta morjestamassa ja katsomassa Jeesuksen hänelle sinne taivaaseen rakentamaa rivitalonpätkää joen rantaan ihan naapuriinsa.

    Esiintyi TV7:lla. Yleisö taputti käsiään ja huusi aameniaan ja halleeluujaa -huutojaan ihan villisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    .....sitten jatkoi puhettaan ja kertoi käyneensä taivaassa Jeesusta morjestamassa ja katsomassa Jeesuksen hänelle sinne taivaaseen rakentamaa rivitalonpätkää joen rantaan ihan naapuriinsa.

    Esiintyi TV7:lla. Yleisö taputti käsiään ja huusi aameniaan ja halleeluujaa -huutojaan ihan villisti.

    Paavalikin kehui Stefanoksen murhasta ja kertoi käyneensä taivaassa ja kertoi tavanneensa kuolleitten suurmiesten haamuja, joiden kanssa juttelikin siellä.

    Jeesus tosin oli asiasta hieman eri mieltä.

    Joh.3: 13
    Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas,
    Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

    Äänestä

  • Pakkovauvakastettu on Kari Kanalan opetuslapsi.

    Äänestä

Ihan hiljakkoin TV7:n isännän pöydässä helluntailainen kehui, että heidän kokouksissa syöpäpotilaista paranee kuin liukuhihnalla ja lääkärit todistaa, että ihmeparanemisia tapahtuu jatkuvasti.....

Äänestä

Puheet taivaassa käymisistä ja syöpäpotilainen ihmepranemiset pitäisikin laittaa hälytyskellot soimaan.

Äänestä
  • Oikea lääkäri tutki kaikki Ylivainion väittämät helluntailaisten paranemisihmeet,
    1304 tapausta Tampereen yliopiston tri:n väitöskirjaa varten.

    Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut oikeasti yhtään mistään.

    Helluntailaistaustainen lääkäri kutsui kauniisti niitä valeparanemisia, että ne olivat niitä "tunnelmointiefektejä."

    Äänestä

Ihmisten vakavilla sairauksilla uskonnollinen puoskarointi tulisikin rinnastaa valelääkärinä toimimiseen.

Epämääräiset rukouspalvelut tekee bisnestä ihmisten turhilla toiveilla paranemisesta kun lähettävät rukouspyyntöjään ja rahaa rukouksia tehtaileville tyypeille.

Raamattu jopa varoittaa turvautumasta toisten ihmisten apuun taivasasioissa. Silloin ihminen tekee liha käsivarrekseen. On vain yksi välimies ihmisen ja Jumalan välissä, Ihminen Jeesus Kristus.

Äänestä
  • onhan se selvä , että epätoivoiset menee suurin toivein , ja se pettymys on vieläkin suurempi , kun LUVATTIIN , > sinä paranet , eikä kuitenkaan paranemista todettu .

    se on aika vakavaa , mennä ETUKÄTEEN LUPAAN ; > sinä paranet .

    Äänestä

Älä käänny epämääräisten ihmisiä rahastavien lahkolaisporukoiden puoleen rukouspyyntöinesi.

Jer. 17:5

Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta!

Matt. 6:6

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Äänestä

Olen nähnyt kun helluntaikokoukouksissa puhutaan joukolla hurmahenkikielillä.
Kai ne puhuu salaisuuksia jumalilleen.
Pastoreista lähtien "hengessä."

Äänestä

Huijaripuhujalla on arkkipiispan vaatetus!

Äänestä

Olsen teki apostolista poikatyötä helluntaihengessä ja housutkaan eivät pysyneet jalassa.
Vankilassa kävi oppimassa uusia metkuja.

Äänestä
  • >>> vaativat toisilta , sitä itä eivät itse edes tahdo täyttää <<<
    ( tarkemmin : Matt:23 : 4 )

    Äänestä

  • Olseni perusti Suomeen 40 ens.hell.srk. ja touhusi 14 v. ihan vapaasti ja seurakuntalaiset hyväksyivät sen touhun.

    Äänestä

Luther pysyi ahdistuneen aggressiivisena ja ristiriitaisena miehenä elämänsä loppuun asti. Vaikka hänen ei tiedetä itse suoraan osallistuneen mihinkään väkivaltaisuuteen, hän lietsoi vihaa ja väkivaltaa sumeilemattoman rasististen puheidensa ja kaikkia vihollisia avoimesti demonisoivien tekstiensä kautta
Luther kumppaneineen luopuivat näennäisestäkään pidättyväisyydestä väkivallan suhteen.
Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.
Lutherilla oli suunnilleen yhtä mutkaton ja pragmaattinen suhtautuminen väkivaltaan kuin katolisella kirkolla, jota vastaan itse kapinoi. Väkivalta itsessään ei kuulunut reformaation olennaisiin kiistakysymyksiin. Luther ei juuri problematisoinut väkivaltaa, kunhan sille löytyi myös esivallan kannalta järkevät syyt. Jumala oli monestakin syystä hirvittävän vihainen ja maalliset ruhtinaat olivat Korkeimman vihan palvelijoita, ”Jumalan hirttomiehiä”. Heidän pyhä velvollisuutensa oli käyttää miekkaa Jumalan puolesta. Siksi aseiden siunaaminen on luterilaisessa perinteessä yleensä ollut niin itsestään selvä ja eettisesti ongelmaton asia.
Maailmallisen miekan ja esivallan tulee tappaa avioliiton rikkoja. Sillä, joka rikkoo avioliittonsa, hän on jo itse erottanut itsensä ja on pidettävä kuolleena miehenä.[
aikka Luther oli ainakin epäsuorasti itse vastuussa talonpoikaiskapinasta, hän valitsi pysyä itseään suojelevien ruhtinaitten rinnalla, ja vaati heitä vastaan kapinoivan köyhälistön väkivaltaista kukistamista.
Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi.[4]
Talonpoikaiskapinan jälkiselvittelyissä tapettiin noin 100 000 kapinallista. Väestömäärään suhteutettuna se vetää vertoja viime vuosisadan kauheimpiin kansanmurhiin.
Luther ei luultavasti voinut edes kuvitella elämää ilman pyhitettyä väkivaltaa. Siinä mielessä hän oli täysin aikansa lapsi ja ikivanhan saatanallisen kaaos) voitetaan vain järjestystä palauttavalla hyvällä väkivallalla:

Äänestä
  • "niin lietsoi" raamatun Jeesuskin .

    "Älkää LUULKO , että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle . En minä ole tullut
    tuomaan rauhaa , vaan miekan." Matt: 10 : 34

    helluntailaisuudessa tervehdys on , Jumalan rauhaa . .

    Äänestä

Stumbbi on huijari puhuja..
Julisti ittensä professoriks vaikkei edes poliitikkona ollessa tienny mitä professorin toimeenkuvaan kuuluu..otti myös työkseen opiskelijoiden kiusaamisen soinin mulkun kanssa.
Pääministeriks toi pökäle pääs ainoostaa kavereinsa ansiosta loppukaudeks et ovet aukeais jatkossa esim just tähä puuttiniin junailemaa pressan pestii.
Kiitos kataise mulkku..
Tässä jos jossain väärä profeetta..
varsinainen ylipäällikkö..
Ainoa oikea ylipäällikkö oli mannerheim!
Nooh katellaa yltääkö rytin saavutuksii.
Veikkaan et hedelmäosaston asiakkaita.
Niinistö sentää tajus kadota julkisuudesta valintansa jälkee.

Äänestä

Minua kummastuttaa saarnatilaisuudet, jossa on kuin diskossa; jytämusaa, hämärää katsomossa, puhuja loikkii lavalla valoissa, nainen saarnaa, lopussa yleisö taputtaa näytökselle!

Pelastusvarmuus sen sijaan on niillä, jotka ymmärtävät Raamatun sanaa.

1 John 5:13 (King James Bible)
10 He that believeth on the Son of God hath the witness in himself: he that believeth not God hath made him a liar; because he believeth not the record that God gave of his Son.
11 And this is the record, that God hath given to us eternal life, and this life is in his Son.
12 He that hath the Son hath life; and he that hath not the Son of God hath not life.
13 These things have I written unto you that believe on the name of the Son of God; that ye may know that ye have eternal life, and that ye may believe on the name of the Son of God.

'... että tietäisitte, että teillä on ikuinen elämä...'

Kun uskomme Jeesukseen ja otamme hänen lahjansa vastaan, hänen veriuhrinsa, syntiemme sovituykseksi, uudestisynnymme. Saamme Jumalan pyhän hengen entisen kuolleen henkemme tilalle. Uudestisyntymäänsä ei voi menettää. Jos elää uskoon tultuaan niin, että ei tuota kunniaa Jumalalle, jää palkkioitta Kristuksen tuomioistuimessa, mutta pelastustaan ei voi menettää. Emme menetä fyysistä syntymäämmekään, syntymistä vedestä eli äidin kohdusta. Helluntailaiset pelottelevat pelastuksen menettämisellä. Se yksinkertaisesti ei ole raamatullista.

Kuunnelkaa Robert Breakeria ja Geoffrey Grideria.

Äänestä

Minua on aina pelottanut helluntailaisuudessa se kauhun, tuskan ja epätoivon ilmapiiri. Ihmiset itkevät ja saarnaaja huutaa kauhun ja epätoivon vallassa, näkee oikein selvästi, miten näillä ihmisillä on paha olla ja että he tarvitsisivat apua. Monella on hyvin traumaattinen tausta, esimerkiksi Niilo Yli-Vainio oli sotaveteraani ja jostain luin, että oli ollut viisi vuotta rintamalla. Hänen ikäpolvessaan oli näitä traumatisoituneita sotaveteraaneja, joista monet purkivat traumojaan eri tavoin (esim. liiallinen työnteko, alkoholi, tupakointi) tai sitten tällaisen vahvan oman uskonnollisen näkemyksen julistaminen. Seurakunnissa on myös ns. uskoon tulleita entisiä vankeja hyvinkin rankalla rikostaustalla, on alkoholi-, huume- ja mielenterveysongelmia ja rikkinäisiä ihmissuhteita. Kun tällainen joukko muodostaa uskonyhteisön, niin ongelmatausta ihan kirjaimellisesti huutaa seurakunnan tilaisuuksissa kävijälle. Helluntailaiset osaava kyllä käännyttää - nimittäin Jumalan luota pois. Ilman heidän kokouksissa käymistään voisin olla lähempänä Jumalaa, mutta he karkoittavat tuolla tyylillään ihmiset sieltä pois.

Äänestä
  • Vaikka et näytä paljoa tajuavan asian olemusta niin voisit kuitenkin lakata liioittelemasta jopa valehtelemasta, ja ymmärtää etgä lähes kaikki ovat entisiä luterilaisia !

    Yritä miettiä mitä se mahtaisi tarkoittaa, en jaksa kirjottaa niin paljon kuin asia vaatisi.

    Äänestä

Helluntailaisten kannattaissi pysyä palstan aiheessa Helluntailaisuus ja keskustella oman lahkonsa perustamisesta, niistä miehistä, mikä henki laittaa homostelemaan ja perustamaan samaan aikaan seurakuntia?

Äänestä
  • Homostelusta huolimatta Parhami ja Olseni saivat paljon kannatusta ja seuraajia. He perustivat enemmän seurakuntia kuin Paavali aikanaan.

    Äänestä

  • Pakkovauvakastetut vihkivät homoja TÄNÄPÄIVÄNÄ.
    Täällä rienaavat pakkovauvakastetut rahoittavat tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Pakkovauvakastetut vihkivät homoja TÄNÄPÄIVÄNÄ.
    Täällä rienaavat pakkovauvakastetut rahoittavat tämän.

    ei oltaisi tiedettykään , jos et sinä olisi kertonut . ..

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    ei oltaisi tiedettykään , jos et sinä olisi kertonut . ..

    Eikös Jeesus tullut juuri syntisiä varten, eikä tekohurskaita lahkolaisia varten?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Homostelusta huolimatta Parhami ja Olseni saivat paljon kannatusta ja seuraajia. He perustivat enemmän seurakuntia kuin Paavali aikanaan.

    Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli aikansa kuuluisimpia homoseksuaaleja.
    Heillä oli suuri kunnioitus seurakuntalaisten keskuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni oli aikansa kuuluisimpia homoseksuaaleja.
    Heillä oli suuri kunnioitus seurakuntalaisten keskuudessa.

    Parhamia mainitaan koko Pentecostalismin eli Helluntailaisuuden hengellisenä ja opillisenä isähahmona.

    Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.

    Äänestä

Raamattu varoittaa helluntailaisten kaltaisista uskonlahkoista: Sillä kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katseisivat.

Raamatun mukaan Jumala on salattu Jumala.

Jumala toimii salassa, ei näkyvällä tai kuuluvalla tavalla.

Matt. 6:6

Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Taikurit ja lahkolaiset, kuten helluntailaiset yrittää eksyttää ihmisiä näkyvillä ja kuuluvilla asioilla.
Sillä kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
Esim. TV7 on väkevä eksytys.

Äänestä
  • Älä lähetä rahaa epämääräisille lahkolaisten muodostamille rukouspalvelluille, jotka lukee ääneen lähetettyjä rukouspyyntöjä.

    Äänestä

Pakkovauvakastetut valehtelevat kuin heidän arkkipiispansa!
Hyvin on mennyt opit perille!

Äänestä

Ylivainio puoskaroi ja eksytti ihmisiä kunnes kohtasi Espanjassa pahan äkkikuoleman.

Äänestä
  • Hurmossaarnaajat saavat ihmiset joukkopsykoosin valtaan ja tahtoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Hurmossaarnaajat saavat ihmiset joukkopsykoosin valtaan ja tahtoonsa.

    Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

    Äänestä

  • Ylivainio pakeni kuhua Espanjaan, kun selvisi lääkärin tekemän väitöskirjan perusteella, että kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään hänen kokouksissaan. Suuri kupla puhkesi.

    Äänestä

Tuntuu että hellareiden palstalla soi samat virret alvariinsa.

Äänestä
  • Virsien laulajina ovat pakkovauvakastetut!

    Äänestä

Ainakin jos puhuu jumalasta, jeesuksesta ja uskosta niin varmasti on huijari, tajuaapa sitä itse tai ei.

Äänestä

Niissä massaparantumiskokouksissa järkyttää kaiken muun lisäksi se, että mitään merkitystä ei anneta ihmisen yksityisyydelle, kun kysymys on sairauksista ja arkaluonteisista asioista. En ota kantaa siihen, kuka on parantunut ja kuka ei. Yli-Vainion ja myös hänen jälkeensä muiden pitämissä massatilaisuuksissa jossakin suuressa urheiluhallissa huudettiin suureen ääneen, että "nyt tämä sisar parantui vatsasyövästä", "tämä veli parani mielisairaudesta", "nyt parantui munuaistaudista" jne.
Kaatumiset lavalla koko suuren yleisön edessä, hervoton nauraminen tai itkeminen siinä tilanteessa. Siihen aikaan ei Luojan kiitos ollut kännyköitä, joilla kuvattiin eikä somea. Nykyään ne kuvat leviäisivät reaaliajassa nettiin kaiken kansan katsottavaksi. Ei sairauksissa ole mitään hävettävää, kuka tahansa meistä voi sairastua, mutta sairauksista puhutaan kahden kesken terveydenhuollon kanssa, joilla on lakiin perustuva vaitiolovelvollisuus. Jos joku haluaa sairaudestaan puhua läheisilleen, ystävilleen tai vaikka luottamuksellisesti seurakunnan työntekijälle, niin se on toki hänen oma valintansa. En käsitä, miksi Niilo Yli-Vainion ja monen muun saarnaajan kokouksissa arkaluontoiset sairaustiedot huudettiin julki. Lisäksi lapsena noissa helluntailaisten kokouksissa paljon istuneena mieleeni jäi se, että todistuspuheenvuorot ja myös saarnaajien puheet sisälsivät aivan liikaa sairauskertomuksia, yksityiskohtaisia kuvauksia heille tehdyistä leikkauksista ja sairauksien kulusta. Ei tällaiset asiat kuulu muille, eikä oikeastaan ketään kiinnosta. Jos kokee parantuneensa, voisi vain kertoa olleensa vakavasti sairas, ja sitten tilanne muuttui paremmaksi.

Äänestä

Hellutnailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni piti homoseksualisuuttaan ylimääräisenä armolahjana, mikä piti virittää palavaksi.

Äänestä
  • siltikään lutterin kirkon ei olisi pitänyt ottaa mallia niin kovasti että ihan lipun kanssa !

    Äänestä

1. Ne lupaavat varmat taivaspaikat eli pelastusvarmuuden
2. Ne eivät ole tehneet parannusta
3. Ne opettavat mieluummin korvasyyhyä
4. Ne eivät ole Pyhästä Hengestä vaan muista hengistä
5. Ne ovat innokkaita pitämään rahauhripuheita
6. Niitä Jeesus sanoi susiksi lampaiden turkissa
7. Ne aloittavat tarinansa "Jumala puhui minulle."

katotaans vähän noita eri kohtia totuudessa ok !

kohta 1 / kukaan ei lupaa mitään sellaista missään helluntaissa.
kohta 2/ väite on naurettava absurdi korvan takaa tempaistu höpöhpöä
kohta3/ katso edellinen, eli yhtä hölmö kommentti
kohta4/ alottaja ei taida paljoa tuntea mikä on mistäkin hengestä, mutta isien fraaseja on kevyt kertoa.
kohta5/helluntaissa ei kukaan puhu rahapuheita, kaikkein viimeksi saarnaaja jolle asia ei kuulu ollenkaan.
kohta6/ satunnainen foorumihöpöttäjä ei tunne kumpaakaan ei sutta eikä lammasta ja kaikkein vähiten raamatun kontekstissa.

viimenen väite on lapsellinen ei anna aihetta mihinkään.

Äänestä

Helluntaipapilta tipahti housutkin Helsingissä.

Wikipedia

Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]

Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17]

Äänestä
  • Jenkkilahkot teki maininnousun Suomeen 1900-luvun alussa monella eri lahkossa. (Jehovalaisuus, Mormonismi, Helluntailaisuus, Adventismi)

    Äänestä

kuinka tunnistaa huijaripuhujat -

Yleensä he ovat amererikan paskaa 1900 luvulta.
Yhteenkä en usko ihmiseen koska ihminen on peto ja saa turpaa kun tulee mölisee,saastainen ihminen joka lahkolainen jenkki roska paska!
En oikein ymmärrä ihmisiä miksi he lankeavat nähin pedolahkoihin ja rahat vievät?
Mikä perkele pelottaa mutta nämä ne vasta amerikan lahkot onkin pahempia kuin LUSIFER !

Äänestä
  • Paha pula se ymmärryksen puute ihmispololla.

    Ilmenee esm niin että 90 pros suomalaisista tarvitsee sen drinkin aina kun menee huonosti tai hyvin !

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Paha pula se ymmärryksen puute ihmispololla.

    Ilmenee esm niin että 90 pros suomalaisista tarvitsee sen drinkin aina kun menee huonosti tai hyvin !

    Jeesus oli tavallinen duunari, joka kävi kavereidensa kanssa ryyppäämässä viinaa ja olutta.

    Matt. 11:19

    Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.

    Jeesus ei pitänyt itseään edes hyvänä ihmisenä.

    Luuk. 18:19

    Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

    Joh. 2:10

    Ja sanoi hänelle: jokainen antaa ensisti hyvää viinaa, ja kuin juovutaan, niin sitte huonompaa: sinä kätkit hyvän viinan tähän asti.

    ---

    Usein psykopaatit ovat raivoraittiita. Heiltä puuttuu terve tunne-elämä kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Jeesus oli tavallinen duunari, joka kävi kavereidensa kanssa ryyppäämässä viinaa ja olutta.

    Matt. 11:19

    Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.

    Jeesus ei pitänyt itseään edes hyvänä ihmisenä.

    Luuk. 18:19

    Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

    Joh. 2:10

    Ja sanoi hänelle: jokainen antaa ensisti hyvää viinaa, ja kuin juovutaan, niin sitte huonompaa: sinä kätkit hyvän viinan tähän asti.

    ---

    Usein psykopaatit ovat raivoraittiita. Heiltä puuttuu terve tunne-elämä kokonaan.

    Esim. Norjan Breivik on täysin raitis.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Esim. Norjan Breivik on täysin raitis.

    Jeesus ei kuitenkaan valehdellut kuten sinä siinä edellä !
    Miksi teet niin, oletko jäänyt lyhytkasvuiseksi, kaljuusko se keljuttaa, liekö pullonpohjalasit vaiko jokin miehenmitta uupuu !

    Kokeile tienata mustikoilla se voisi auttaa #

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Jeesus oli tavallinen duunari, joka kävi kavereidensa kanssa ryyppäämässä viinaa ja olutta.

    Matt. 11:19

    Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.

    Jeesus ei pitänyt itseään edes hyvänä ihmisenä.

    Luuk. 18:19

    Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

    Joh. 2:10

    Ja sanoi hänelle: jokainen antaa ensisti hyvää viinaa, ja kuin juovutaan, niin sitte huonompaa: sinä kätkit hyvän viinan tähän asti.

    ---

    Usein psykopaatit ovat raivoraittiita. Heiltä puuttuu terve tunne-elämä kokonaan.

    Sitä se asian tuntemattomuuz teettää, hassuja selityksiä asiasta josta et ymmärrä mitään.

    Kokeile opiskelua, se vähentää luuloja ja höpöpuheita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1. Ne lupaavat varmat taivaspaikat eli pelastusvarmuuden
2. Ne eivät ole tehneet parannusta
3. Ne opettavat mieluummin korvasyyhyä
4. Ne eivät ole Pyhästä Hengestä vaan muista hengistä
5. Ne ovat innokkaita pitämään rahauhripuheita
6. Niitä Jeesus sanoi susiksi lampaiden turkissa
7. Ne aloittavat tarinansa "Jumala puhui minulle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu