...kun pyydetään todistamaan ettei jumalaa ole. Normaalisti itse vastaan: "Todista ettei Plutossa asu pinkkejä seeproja" tai muuten siihen tyyliin. Miksi olemattoman olemassa olemattomuutta pitäisi edes todistella? Eikö pitäisi olla vaikka jokin mielipiteitä nostattava asia, josta voisi vähintään tulkita puoleen tai toiseen? Sellaista kun vain ei ole.
Mikä olisi pätevämpi ja ei niin loukkaava vastaus?
Mikä olisi pätevämpi ja ei niin loukkaava vastaus?
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Määrittele ensin tuo Jumala niin, että sille on olemassa falsifikaatiokriteerit, eli esimerkiksi listaamalla sellaiset Jumalan ominaisuudet, joista välttämättä seuraa jotain mitä voimme havainnoida, eli asioita tai ilmiöitä, jotka ovat olemassa aina, jos Jumala on olemassa. Olentoa, jolla ei ole ominaisuuksia jotka aiheuttavat havaittavia asioita, ei voi havainnoilla todistaa olevaksi tai olemattomaksi."
Epäilenpä vain, ettet tuollaista määritelmää Jumalalle koskaan saa, tai jos saatkin, niin määritelmä muuttuu heti kun osoitat vaaditun vastaesimerkin.
että vastaat näin:
"Vain uskovaiset TODISTAVAT"
T. Tie toinen
Ei ole todisteita kumpaankaan suuntaan. On yhtälailla uskoa, uskoa että ei ole jumalaa, kuin uskoa että on, jos ei ole mitään perusteluja kumpaankaan suuntaan.
Todiste jumalan olemattomuudesta:
Jumalalle ei ole tarvetta. Aina on syy-seuraus suhteiden, eikä jumalalle ole tälläistä. Myös uskontojen luomiskertomukset voidaan osoittaa vääriksi.
että väitteen esittäjällä on todistusvelvollisuus.
Ymmärrettävistä syistä uskovaiset mielellään kääntävät asetelman toisinpäin.
Siinä auttaa tuo : "Todista ettei Plutossa asu pinkkejä seeproja"
Kuulin kerran:
Ainakaan mitään kaikkivoipaa jumalaa ei voi olla, koska silloin se pystyisi esim. luomaan jotain, jota ei voisi tuhota (itsekään). Mutta silloinhan se ei kykene sitä tuhoamaan, eikä siis voi olla kaikkivoipa. ;)
Tuo edellinen siis.
Siinä, että kaikkivoipa luo jotain mitä ei pysty tuhoamaan on kyse siitä, että kaikkivoipa luopuu kaikkivoipaisuudestaan. Ja tämähän kaikkivoipaisen täytyy pystyä tekemään myös.
Jos kaikkivoipainen noin tekisi, ei hän tietenkään enää sen jälkeen olisi kaikkivoipainen. Mutta siitä ei ollut kyse.
Itse en kaikkivoipaan Jumalaan usko, mutta ei nyt kuitenkaan näin paksuilla argumenteilla yritetä Jumalaa olemattomaksi todistaa, eihän?
ainakin minun Kaikkivoipa tuhota tekeleensa,niinkuin
tulee tekemaankin,...koska Sanassa sanotaan[jos vaivaudutte lukemaan],etta tama maailma tulee haviamaan tulessa,ja Han luo uudet taivaat ja uuden maan,jossa ei syntia enaa ole...[anteeksi vaan,mutta
ei ole ateistiakaan] tama oli minun lisays...
ja olet oikeassa ,tuo oli liian paksu argumentti-
silla ei voi todistaa Jumalaa olemattomaksi...
Jos jumalan voimat ovat alati kasvavat, jolloin kun jokin ylittää hänen mahdollisuutensa toimia, kasvaa hänen voimansakkin samalla tavalla. Eli kun hän loi tuhoutumattoman asian, se oli sillä hetkellä tuhoutumaton, mutta sitten jumalan voimat kasvoivat niin paljon, että hän voisikin nyt tuhota sen.
Mutta miksi tälläinen kaikki voipa olento pysyisi hiljaa kokoajan? Hänhän ei ole tehnyt mitään kahteentuhanteen vuoteen. Sitten hän luo vielä kirjan, joka ei pidä juuri miltään osin paikkaansa. Kysymys on vaikuttamisesta, tai oikeastaan sen puutteesta.
Eli tuo vanha kunnon perustelu ei toimi, sen pystyy kumoamaan. Terve järki tosin lähes poikkeuksetta riittää. Tuon kaltaisia perusteluja on miljoonia.
Miten kaiikivoivan olennon voimat, jotka siis ovat äärettömät, voivat enää kasvaa?
Itse käsittäisin kysymyksen "Voiko jumala luoda niin ison kiven, ettei jaksa sitä itsekään nostaa?" ei-mielekkäänä, samaan tapaan kuin ei ole mielekästä kysyä "Joko olet lopettanut työpaikalla dokaamisen?"
Ääretön on vain teoreettista. jumalan on kaikkivoipa, mutta hänen voimansa eivät ole äärettömät, Ne kasvavat haasteen mukaan. Jumalan voimat eivät ole äärettömät, vain riittävät
Kokeileppa vaikka näin:
"Olen pahoillani, muttta en mitenkään pysty todistamaan sitä. Minä uskon, että Jumalaa ei ole olemassa. Se on minun uskoni, ja minulla on siihen oikeus."
Voit kokeilla myös tätä:
"En pysty sitä todistamaan, eikä minua kiinnostakaan, sillä en usko että Jumalaa on olemassa.
Uskon että maailma on syntynyt sattumalta itsestään, ja kaikki tämä elämä täällä tunteineen ja monimuotoisuuksineen on vain sattumaa. Niinkuin nuo kukat tuolla, tai tuo suloinen koiranpentu, pelkkää sattumaa. Myöskin ihmisen äly, samoin kuin kyky tuntea rakkautta ja iloa, on pelkkää sattumaa, joka johtuu jostakin mitä emme osaa vielä aivan täysin selittää, mutta kun tiede ajan kanssa kehittyy, niin sitten kyllä osaamme."
"Olen pahoillani, muttta en mitenkään pysty todistamaan sitä. Minä uskon, että Jumalaa ei ole olemassa. Se on minun uskoni, ja minulla on siihen oikeus."
Se että en usko pinkkeihin seeproihin Plutossa, ei tee minusta "Pinkkeihin seeproihin uskomattomien" kastin jäsentä. Pointtinani tässä on, että miksi minun pitäisi pyrkiä todistamaan olemattoman olemattomuus. Jumalasta ei ole mitään merkkejä, mikään toiminto ei näytä vaativan jumalan läsnäoloa. Eikö uskova olisi tässä asemassa se, joka joutuu perustelemaan, että minkä perusteella tuolla on joku jumala. Koska jos jumalasta ei ole mitään merkkiä mihinkään suuntaan, niin eikö hänen olemattomuutensa ole vakio oletus eikä suinkaan hänen olemassa olonsa.
"En pysty sitä todistamaan, eikä minua kiinnostakaan, sillä en usko että Jumalaa on olemassa.
Uskon että maailma on syntynyt sattumalta itsestään, ja kaikki tämä elämä täällä tunteineen ja monimuotoisuuksineen on vain sattumaa. Niinkuin nuo kukat tuolla, tai tuo suloinen koiranpentu, pelkkää sattumaa. Myöskin ihmisen äly, samoin kuin kyky tuntea rakkautta ja iloa, on pelkkää sattumaa, joka johtuu jostakin mitä emme osaa vielä aivan täysin selittää, mutta kun tiede ajan kanssa kehittyy, niin sitten kyllä osaamme."
Tuo oli taas ihan uskovan propagandaa ja bullshittiä. Jaksa edes tuollaiseen provosointi yritykseen vastata.
>>Se että en usko pinkkeihin seeproihin Plutossa, ei tee minusta "Pinkkeihin seeproihin uskomattomien" kastin jäsentä. Pointtinani tässä on, että miksi minun pitäisi pyrkiä todistamaan olemattoman olemattomuus. Jumalasta ei ole mitään merkkejä, mikään toiminto ei näytä vaativan jumalan läsnäoloa.>>
Ensinnäkin, tunnetko sinä ihmisiä, saati sitten kasteja tai lahkoja tai uskontokuntia, jotka uskovat näihin pinkkeihin seeproihin?
Jumalaan uskoo maailmassa miljardeja, ja joidenkin ei edes tarvitse uskoa, sillä he tietävät.
Eikö se ole aika suuri merkki siitä, että ainakin tällainen mahdollisuus on potentiaalisena olemassa?
Ihmiset uskovat Jumalaan, koska muisto tai tieto Hänen olemassa olostaan on sielussa niin vahvana. Miksi kukaan uskoisi pinkkeihin seeproihin plutossa?
>>Eikö uskova olisi tässä asemassa se, joka joutuu perustelemaan, että minkä perusteella tuolla on joku jumala. Koska jos jumalasta ei ole mitään merkkiä mihinkään suuntaan, niin eikö hänen olemattomuutensa ole vakio oletus eikä suinkaan hänen olemassa olonsa. >>
Sinä et usko, koska tieto tai muisto Jumalasta on peittynyt rationaalisen mielesi ehkäisemänä sielussasi. Jumala antoi meille vapaan tahdon, voimme itse etsiä Jumalaa, tai voimme jopa hylätä ja kieltää Hänet.
Joka tapauksessa kyseessä on sinänsä abstrakti asia, että ei myöskään Jumalan olemassaoloa voi todistaa ja sitä on turha todistella asian kieltävälle. Halu asiaan pitää löytyä itsestä, muut eivät sitä voi antaa.
Kirjoitit että "Eikö uskova olisi tässä asemassa se, joka joutuu perustelemaan, että minkä perusteella tuolla on joku jumala.>>
Miten niin tuolla?
Jumala on täällä, ja joka paikassa. Jumala on kaiken tietävä rakkaudellinen voima, joka Hänen armostaan on mahdollista - aivan konkreettisestikin - tuntea. Sitä pitää haluta, ja sen tosiasian edessä pitää nöyrtyä.
Jumala pitää myös sinunkin sydäntäsi käynnissä.
"Ensinnäkin, tunnetko sinä ihmisiä, saati sitten kasteja tai lahkoja tai uskontokuntia, jotka uskovat näihin pinkkeihin seeproihin?"
Oleellistako? Ei.
Intiassa ihmiset uskovat ties mihin kärsätonttujumaliin, jotka saattavat hyvinkin asua Plutossa.
Huomioitavaa on myos Mars, sodanjumala muiden planeettakavereidensa kanssa, ihan antiikin ajoilta etiäpäin.
" Kirjoitit että "Eikö uskova olisi tässä asemassa se, joka joutuu perustelemaan, että minkä perusteella tuolla on joku jumala.>>
Miten niin tuolla? "
Oleellistako? Ei.
Loistovieti kyllä sinulta. Takerrut, kuten uskovaisilla niin usein on tapana, epäolennaiseen hyljäten kaiken järkiperäisen.
...sen sanoi. Tuohon vaikea enää lisätä mitään.
on saatanan lahja hänen omilleen, sille se johtaa epäilemään kristinuskon pyhiä totuuksia.
Siunausta sinulle, Mauri T.
Pyydä määritelmä jumalasta. Kysy vaikka: Mikä jumala? Miten se ilmenee? Miten sitä voi tutkia? Mihin se vaikuttaa?
Huomauta että vaikka todistustaakka tietysti on tällaisen väitteen esittäjällä, niin olet valmis todistamaan minkä tahansa määritellyn jumalan olemattomuuden...
Ongelma tässä tietysti on se että uskova ihminen ei yleensä tiedä mihin uskoo. Saat kuulla todennäköisesti jotain Jeesuksen kuolemasta ristillä (OK, voinut hyvinkin tapahtua) ja "syntiemme lunastuksesta", mikä taas ei tarkoita mitään... Mahdollisesti sinulle puhutaan kaikkivaltiudesta, jne, mikä nyt on loogisesti tietysti mahdotonta. Tämä ei tosin uskovaista hidasta...
Itse asiassa olet mahdottoman tehtävän edessä. Uskovainen pyytää todisteita, mutta ei suostu niitä kuitenkaan hyväksymään. Hankalampi juttu.
"Itse asiassa olet mahdottoman tehtävän edessä. Uskovainen pyytää todisteita, mutta ei suostu niitä kuitenkaan hyväksymään. Hankalampi juttu. "
Ja toisinpäin. Uskovainen uskoo vaikkei todisteita olisikaan ja esittämänsä todisteiden ristiriitaisuuskaan ei haittaa häntä.
Mielenkiintoista on että uskovaiset mielellään pyrkivät käsittelemään asioita järjellään, kuten normaalitkin ihmiset. Mutta kun kyseeseen tulee tuo uskontoon liittyvä kohta, niin silloin järjenkäyttö sumenee kokonaan. Black-out.
tuo-kuten normaalitkin ihmiset--osoittaa piilevaa kaunaa-kateutta-[haluisin olla kun sina ,mutta en voi] asennetta,siksi kayn hyokkaykseen.
ihmisen pimea puoli paistaa kirkkaasti..
Teidän uskovaisten höpinät muistuttavat paljon Tähtien Sotaa. Ei sinänsä mitään ihmeellistä: Fiktiota molemmat.