Koska hän sai merkittävää vetoapua LÄNNESTÄ. Nimittäin New Yorkista. Ei, se ei ollut rahaa. Se oli jotain paljon vaikuttavampaa.
Tarina alkaa vuodesta 1928. Silloin amerikkalainen jazzlaulaja Helen Kane näkee mustan naisartistin Esther Lee Jonesin esityksen, jossa hän laulunsa lomassa sipattaa seksikkäällä äänellä boop-oop-a-doop. Kanesta tulee jazzklubien seksisymboli ja muuan Grim Natwick piirtää hänestä parodia-animaation nimellä Betty Boop.
Hahmosta tulee valtaisa menestys elokuvateatterien lyhyissä, ennen elokuvaa esitettävissä pätkissä. Seuraavaksi hahmo alkaa mainostaa kaikenlaisia naisten kauneustuotteita. Suomessa Miss Suomen tittelin 1933 voittanut Ester Toivonen esiintyy myös mainoskuvissa. Esitteitä kulkeutuu ulkomaille ja Miss Eurooppa-kilpailua järjestävän tahon käsiin. He päättävät kutsua Toivosen mukaan kilpailuun. Matkustusintoinen Toivonen suostuu mielellään.
Elokuussa 1934 animaatiohahmo Betty Boops nähdään ensimmäisen kerran väreissä valkokankaalla. Ja syyskuussa... Ester, tällä kertaa Toivonen, valitaan Miss Euroopaksi. Vaikka Bettyn hahmosta helposti tunnistaa Kanen, se on tehty hieman toisennäköiseksi ja mainoshahmona myös viehättäväsi. Toivonen on kauniimpi kuin Kane, joka nyt ei hänkään ollut lainkaan ruma, ja monella tavoin lähempänä Bettyn ulkonäköä:
https://www.thecut.com/2017/03/the-forgotten-black-woman-behind-betty-boop.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ester_Toivonen
Eikä Suomen tie länteen kauneusteollisuuden alalla suinkaan pääty siihen.
Pari vuotta edellisen tarinan alkukohtaa syntyi Norma Jeane Mortenson, 1.6.1926. Vuonna 1950 hänkin oli valkokankaalla, ollut jo sitä ennenkin useampaan kertaan. Tuona vuonna hän esiintyy elokuvissa Asfalttiviidakko ja Kaikki Eevasta. Niin, me tunnemme hänet nykyään nimellä Marilyn Monroe.
Monroe oli hänen äitinsä tyttönimi. Virallisesti Norma Jean Bakerina tunnettu nainen oli elänyt aika värikkään ja köyhän lapsuuden ja joutunut selviytymään yksin kovassa maailmassa, jossa hän pian oppi, mitä miehet oikein yksinäisistä tytöistä haluavat. Hän päätti kääntää sen edukseen, ja alkoi rakentaa itselleen seksiä uhkuvaa imagoa. Epäilemättä Betty Boop oli hänelle tuttu hahmo, ja ankarista oloista huolimatta Norma Jean luki paljon, joten hän saattoi hyvinkin tietää myös historian animaatiohahmon taustalla. Hahmo sinänsä kertoo hyvin samanlaisen tarinan niissä lukemattomissa pätkissä, joissa esiintyi elokuvateattereissa: nuorella naisella on avuja, joilla nousta köyhyydestä ja menestyä. Helen Kane, syntyjään muuten Schröder (suurin osa USA:n valkoisista on edelleen saksalaistaustaisia), oli itse asiassa koomikko, joka oli tehnyt yliseksuaalisuudesta huvittavaa. Norma Jean Baker käsitti, että siitä voisi saada paljon enemmän irti toisella tavalla ja ymmärsi, että Helen Kanen kuuluisan scatlinen sisältävän laulun voisi esittää myös toisella tavalla...
https://www.youtube.com/watch?v=WQIvhotZSUw
https://www.youtube.com/watch?v=hclK-UKJNgk
Vuonna 1952, jolloin Suomi vihdoin sai olympialaiset järjestettäväkseen, valittiin Miss Maailmaksi... vaalea suomalaisnainen, jonka hiukset tuuli pörrötti samannäköisiksi kuin... Marilyn Monroet blondatut kiharat:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/82a93d44-fb4b-428d-a99c-6b9ed84bdc48
Lähteitä tiedostamiselle:
https://en.wikipedia.org/wiki/Baby_Esther
https://en.wikipedia.org/wiki/Helen_Kane
https://www.youtube.com/watch?v=2Zml6LaXE7w
https://www.youtube.com/watch?v=XCMifcTvt2w
Tämä on sangen huvittavaa: tiedättekö, miksi Ester Toivosesta tuli Miss Eurooppa 1934?
Anonyymi-ap
2
105
Vastaukset
- Anonyymi
Liittyy nato-palstalle miten?
- Anonyymi
Ei mitenkään.
Eikä mihinkään muuhunkaan, ellei sellaiseksi katsota hoidon tarvetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as643202Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232974- 512862
- 562678
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582558Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532311Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 692088
- 452082