NETTISEURAT SUORINA LÄHETYKSINÄ

Tervetuloa kuuntelemaan, linkit löytyy netistä.
1603318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 160

Vanhimmat

Miksi pitäisi kuunnella samoja asioita päivästä päivään ja vuodesta vuoteen ? Kaikki mitä seurasaarnoissa ikinä puhutaankaan, niin ne on jokainen vl-uskova kuullut lukuisia kertoja. Tätä touhua voisi verrata esim. siihen, että käydään peruskoulun oppikirjat yhä uudestaan ja uudestaan läpi elämän. Jokainen tietää nämä saarnapuheet, mutta silti niitä samoja asioita toistellaan sekä jauhetaan yhä uudestaan ja uudestaan ja valmista ei tule koskaan, että voisi saada päättötodistuksen oppimisistaan raamatun asioista. Esim. Rikas mies ja Lasarus, niin tuokin tarina on kuultu sataan kertaan, ja varmaan enemmänkin. Jokainen puhuja selittää tarinan samalla tavalla, mutta vähän erilaisin sanakääntein.

Äänestä
  • Eilen päivällä kuuntelin pätkän erään seuralähetyksen puhetta, joka ollee ollut muutenkin lyhyt. En ollut uskoa korviani niin outoa örinää puhe oli. En tiedä, miltä puhe kuulosti paikan päällä, mutta lähetyksen sanoista ei juurikaan saanut selvää. Suljin välillä laitteni, mutta tilanne ei muuttunut miksikään.

    Äänestä

  • Jo pitkään on puhuttu ja kirjoitettu paljon yksinäisyydestä. Yksinäisyyttä on pohdittu eri näkökulmista. On kuitenkin otettava huomioon, että kaikki, jotka elävät ja liikkuvat etupäässä yksin, eivät ole yksinäisiä. Täytyy olla kuulumiskysymyksineen hyvin hienotuteinen, koska kuulumisista saattaa olla eniten kiinnostunut juurikin pahantahtoiset paikkakunnan juoruilijat, joiden kanssa ei kannata keskustella mistään. On kuitenkin totta, että vaikka ei suostuisi keskusteluihin juoruilijoiden kanssa, he esiintyvät ulospäin toisen asiat tietävinä "ystävinä" ja keksimiensä perättömien juttujen levittäjinä. Aika yksilmäistä on esim. esittää yksinäisyyttä vain seksuaalisuuden näkökulmasta. Yksinäisiähän löytyy myös avioliitossa elävistä. Jos puhutaan esimerkiksi ensin yksinäisyydestä ja sen jälkeen luetaan kertomus "syntisestä naisesta", niin ei voi välttyä siltä ajatukselta, missä puhujan mielikuvat liikkuvat. Riittäähän ukkomiehillä ja naisilla aikaa ja energiaa juosta nuorten yksinäisten naisten kintereillä "neuvomassa/puhuttelemassa" tekaistujen syiden perusteella / kylvämässä eripuraa ja pahaa oloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jo pitkään on puhuttu ja kirjoitettu paljon yksinäisyydestä. Yksinäisyyttä on pohdittu eri näkökulmista. On kuitenkin otettava huomioon, että kaikki, jotka elävät ja liikkuvat etupäässä yksin, eivät ole yksinäisiä. Täytyy olla kuulumiskysymyksineen hyvin hienotuteinen, koska kuulumisista saattaa olla eniten kiinnostunut juurikin pahantahtoiset paikkakunnan juoruilijat, joiden kanssa ei kannata keskustella mistään. On kuitenkin totta, että vaikka ei suostuisi keskusteluihin juoruilijoiden kanssa, he esiintyvät ulospäin toisen asiat tietävinä "ystävinä" ja keksimiensä perättömien juttujen levittäjinä. Aika yksilmäistä on esim. esittää yksinäisyyttä vain seksuaalisuuden näkökulmasta. Yksinäisiähän löytyy myös avioliitossa elävistä. Jos puhutaan esimerkiksi ensin yksinäisyydestä ja sen jälkeen luetaan kertomus "syntisestä naisesta", niin ei voi välttyä siltä ajatukselta, missä puhujan mielikuvat liikkuvat. Riittäähän ukkomiehillä ja naisilla aikaa ja energiaa juosta nuorten yksinäisten naisten kintereillä "neuvomassa/puhuttelemassa" tekaistujen syiden perusteella / kylvämässä eripuraa ja pahaa oloa.

    Onko Israel pelastettu viimeiseksi?

    Syynä on se, että Israel on AVAIN globaalin syvävaltion kaatamiseen... (Tämä ei ole antisemitismiä. Viittaan Kazarian juutalaisiin, tekaistuihin Pohjois-Euroopan kazareihin, jotka varastivat todellisten juutalaisten identiteetin ja loivat ROTHSCHILDIN. ROCKEFELLERIT, jotka kaikki tulivat Etelä-Saksasta, missä he loivat Illuminatin vuonna 1776... Ja ottivat paikallishallinnon hallintaansa ja rahoittivat junat ja yleiset tiet ja loivat ROTHSCHILD'S-pankkijärjestelmät Euroopan läpi ja auttoivat JP Morgania ottamaan Yhdysvaltain pankkijärjestelmän haltuunsa sen jälkeen. Titanic tappoi Yhdysvaltain suurimmat pankkiirit ja rikkaimmat tycoonit, jotka vastustivat ELITEIN hallitseman liittovaltion reservin luomista (kazariams. The Fake AshkenNAZI Jews , jotka tekivät sopimuksen vain Rooman valtakunnan kanssa ja ostivat juutalaisjohtajilta päästäkseen juutalaisuuteen ja nimittävät itseään juutalaisiksi..)

    Nykyään Kazariamien jälkeläisten eliittiperheet hallitsevat Israelia (se olivat [he] kazarialaiset, jotka loivat Rothchildien pankkitoiminnan jne jne. ECT jne... Ja sitten loivat MAAILMASODAT perustaakseen hallituksia ja lainatakseen rahaa sotia varten ja loivat 70% Eurooppalaiset lait sodan ja propagandan kautta........ Tähän päivään asti GLOBALISTIT/Kazariaat johtavat Israelia ja loivat Yhdistyneet Kansakunnat ja ottivat haltuunsa maita ja hallituksia......

    Useimmat ihmiset eivät tiedä, että Yhdysvallat hallitusta ja useimpia demokraatteja ja republikaaneja johtavat kazarialaiset valejuutalaiset.

    Tästä syystä Q kertoi sinulle, että Israel on pelastettu viimeiseksi (ottaa alas väärennetyn juutalaisen sektorin, joka kietoutui oikeiden juutalaisten kanssa ...... Muista, että oikeat juutalaiset taistelevat myös valejuutalaisia ​​sionistikasaareita vastaan... Tätä tapahtuu juuri nyt....)

    Äänestä

  • Eihän kukaan ole sinua käskenyt kuunnella

    Äänestä

  • tätä ei kannata katsoa, siellä on kamera, joka kuvaa katsojia. israel ja etenkin mossad on uuden maailmanjärjestyksen moottori.

    saksan tiedustelupalvelu

    Äänestä

Yksi asia joka ihmetyttää on nämä kuolin ilmoitukset, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää vaan pelkiksi symboleiksi. Meni taivaan kotiin. Muutti taivaan kotiin. Pääsi ikijouluun. Pääsi virittämään kannel sositinta ja harppua taivaaseen. Pääsi katsomaan karitsan kasvoja. Enkelit hakivat papan taivaan kotiin. Pääsi enkelien hellään hoivaan. Enkeli kuiskasi kuolinvuoteella; nyt lähdetään...jne..
Eihän se näin mene laisinkaan, vaan se kuoleva pääsee haudan" lepoon" matojen kaluttavaksi. Niin se sieluko sitten haetaan ruumiista pois ? Eikö se osaa itse lähteä ? Kukas sitten hakee epäuskoisenas kuolleen sielun ? Pahat enkelitkö? Tuokin vainajan siunaaminen viimeiselle matkalle on vaan pelkkää symboliikkaa ja varsinkin se, että viimeisenä päivänä Jeesus Kristus sinun vapahtajasi on herättävä sinut kuolleista. Ristiriitaista, koska enkelithän hakivat jo ammoin kuolleen sielun jonnekkin, niin miten olematonta raatoa tai paremminkin tsombia voi herättää, kun herätettävä on jo atomeina muissa eliöissä. Jaa että kirkastettu ruumis nousee ylös! Kaikkea sitä selitetäänkin. Ei sieltä voi nousta mikään silmänräpäyksessä. Mielikuvitusta kaikki tuollainen. Mitään taikuutta tai luonnonlakien vastaista ei ole koskaan tapahtunut. Jeesuksen ylösnouseminenkin on vaan keksittyä tarinaa. Yhä vaan odotellaan Jeesuksen tulemista, ja selitetään sen pian tapahtuvaksi. Tätä samaa toivoa on jankutettu iät ja ajat. Mitenkähän Jeesus suhtaustuisi nykyisiinIsraelin toimiin. Se jos mikä ei sovi ollenkaan siihen että Israel olisi joku jumalan omaisuuskansa. Eihän koko juutalaisuus tunnusta kristinuskoa nykyäänkään eikä menneisyydessäkään.

Äänestä
  • raamattu on juutalaisten kirjottama kirja jolla ne pilkkaa kristittyjä ei sitä lukemalla pelastus oikea raamattu on muualla vatikaanin holvista löytyy kaikki maailman salat tähtiporteista meren neitohin

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja

Ei nyt ehdi kun pitää katsoa kunnon pornoa.

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
  • Aloittaja

    Olen korkeimman Jumalan Poika Ikaros 50 jr..

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja

Nämä linkit on sellaisia, ettei kannata kuunnella.

Äänestä
Aloittaja

saksa, usa ja suomi vedetään sotarikostuomioistuimeen vihan ajan tapahtumien vuoksi, ne ovat tehneet rikoksen ihmisyyttä vastaan.

saksan sotilastiedustelu

Äänestä
  • Vielä pahempaa on luvassa maa poltetaan tuhkaksi ja jäljelle jää vain kuoppa

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Onegas olis kiva, jos laittaisit linkkiin myös puhujan nimen.

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Se onkin lestojen ainut lähetystyö ilmottaa missä seurst millonkin.
Kun on kuullut yhdet on kuullut kaikki seurat.

Äänestä
Aloittaja
  • Kuka puhuja, puhuu niin koskettavasti.

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
  • Oulusta aina tulee niin koskettavia puheita, kiitos onegas. Osaat valita parhaat puhujat.

    Äänestä

Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Tuli taas niin koskettavia puheita.

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

mitä sitten vaikk a olisi seurat tunnin välein kun mitään tervettä evankeliumia ei niissä kuulu !?

ymmärrättekö että sitä enemmän tulee raippoja takapuoleen lopputulilla mitä enemmän niitä turhia seurojann epidätte!

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Mulle tulloop Suvi seurat suoraan omahan päähän. Sähkösesti.

Äänestä
Aloittaja

Seurat HELL 1960 paras.

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Taitaakin olla seurat juuri nyt menossa. Olisipa mahtavaa olla mukana, kun toinen toistaan rehellisempiä miehiä soljuu yhdistyksen sisään solkenaan.

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Kassaneitihän se siinä,hiukset vaan lyhemmät!

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja
Aloittaja

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


onegas-00 kirjoitti:

Tervetuloa kuuntelemaan, linkit löytyy netistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu