PS, Suomen Sisu ja muut äärioikeistoliikkeet

Finnish Defence League, taustalla Englannissa perustettu Defence League, joka on tunnistettu hiljattaisen Britannian äärioikeistomellakoinnin taustavoimaksi. Mitä vuonna 2016 FDL-liikkeestä määriteltiin ja millainen kytkös sillä on ollut Perussuomalaisten taustalla vaikuttavaan Suomen Sisuun:

Finnish Defence League (FDL):

1. Paljolti yhden asian islamvastainen liike. Aloitti toimintansa Facebook-ryhmänä vuonna 2011. Kirjattiin yhdistysrekisteriin alkuvuodesta 2013. Taustalla pari vuotta aiemmin Englannissa perustettu Defence League.

2. Pikemmin löyhä liike kuin kiinteä organisaatio. Pieni ydinryhmä. Ei ole organisoitunut paikallistasolla. FDL:llä on yhteistyöjärjestöjä useissa maissa. Suomessa puheenjohtajana Jukka Ketonen.

3. Pääasiassa sosiaalisen median kautta. Organisoi viime syksynä Helsingin suurmoskeijan vastaisen mielenosoituksen.

4. FDL:n verkkosivuilla kerrotaan, että jäseniä on yli 80 paikkakunnalla. Sanoneet lehtihaastattelussa, että jäsenmäärä on kolminumeroinen luku. Facebookissa vajaat 10 000 tykkääjää.

5. Jonkinlaista yhteistyötä odinistien kanssa. Toimijoita mukana myös Rajat kiinni -mielenosoituksissa. Kiinteä suhde puoluerekisteriin pyrkivään suomidemokraatteihin. Marko Parkkola on ollut FDL:n hallituksen jäsen ja suomidemokraattien viestintäpäällikkö. (Toim. huom. Parkkola kertoi elokuussa 2016 blogissaan eronneensa suomidemokraateista.)

Helmikuun alussa tiedotettiin uudesta European Liberty Coalition -nimisestä kansallismielisestä koalitiosta, jossa on edustajia suomidemokraateista, odinisteista ja FDL:stä sekä pienemmistä toimijoista. Mukana on myös Suomen Sisun entinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen.

6. Sanoo, ettei ole äärijärjestö, mutta jäsenistössä on monenlaista ja esimerkiksi odinistien kanssa tehdään yhteistyötä. Jos äärioikeisto ymmärretään laajempana konseptina, sisältää elementtejä sieltä. Ei kuitenkaan ole tavoitteita yhteiskuntajärjestyksen suhteen.

7. Ei tiettävästi ole sortunut väkivaltaisuuksiin, eikä ohjelmassa ole sellaisia elementtejä olemassa. Jos jonkinlaista uhkaa aiheuttaa, niin korkeintaan paikallisesti mielenilmausten yhteydessä."

Suomen Sisu:

1. Aikanaan Suomalaisuuden liiton nuoriso-osasto, alkoi toimia itsenäisesti 90-luvun lopulla.

2. Vakiintunut enemmän kuin muut ryhmät. Puheenjohtajana perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen. Mukana toimijoita, joilla on äärioikeistotausta. Perustajajäseniin kuuluva nykyinen varapuheenjohtaja Teemu Lahtinen kuuluu perussuomalaisiin ja oli 90-luvulla Isänmaallinen Kansallis-Liitto -IKL:n toiminnassa.

3. Ilmoitti marraskuussa jäsenmääräkseen noin 2 000 ja sanoi, että jäsenmäärä on yli kaksinkertaistunut viime kesän jälkeen.

4. Perinteistä yhdistystoimintaa juhlineen ja kokouksineen. Eivät ole suuremmin kaduilla marssineet, mutta nykyään sisulaisia on ollut Rajat kiinni -mielenosoituksissa.

5. Sisuun tiiviisti yhteyksissä olevia toimijoita kaikissa yhteisöissä. Haluaa olla itsenäinen toimija. Paikallistasolla tiivistä yhteistyötä odinisteista lähtien.

6. Ohjelman uudistustyö ollut jo vuosia käynnissä. Sisulaiset haluavat irtautua vastarintaliikkeestä ja kansallissosialismista. Eivät pidä äärioikeistoleimasta, mutta vanha ohjelma sisältää klassista äärioikeiston tyypillistä retoriikkaa: kansanyhteisöajatusta, etnistä erottelua ja suomalaista traditiota. Retoriikka ja ideologinen puoli ovat yhä olemassa, koska ohjelma on voimassa.

7. Ei ole sen tyyppistä toimintaa, joka aiheuttaisi akuuttia uhkaa.

https://www.ts.fi/uutiset/2787026

"Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja isännöi keskiviikkona Kiuas Kustannus -kustantamoa, jonka kirjailijajäsenistä osa on tunnettuja äärioikeistolaisista mielipiteistään.

Kiuas Kustantamo kertoo verkkosivuillaan olevansa "yhteiskunnalliseen ja filosofiseen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo". Sen jäseninä ovat muun muassa äärioikeistolaisen Suomen Sisun perustaja ja entinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen sekä Suomen Sisun nykyinen toinen varapuheenjohtaja Timo Hännikäinen.

Sekä Lahtinen että Hännikäinen olivat Keskisarjan vieraana eduskunnassa keskiviikkona. Hännikäinen kehui viestipalvelu X:ssä eduskunnan Pikkuparlamentin lounastakin."

"Hännikäistä vastaan nostettiin heinäkuussa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta vuonna 2016 Sarastus-lehdessä julkaistun kirjoituksen takia. Siinä pohdittiin, miten muslimien joukkotuhoaminen Suomessa toteutettaisiin. Kirjoitus sisältää näkemyksiä muun muassa siitä, miten etnisessä puhdistuksessa surmattujen ihmisten ruumiit tulisi hävittää."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muslimien-joukkotuhoamisesta-kirjoittanut-kirjailija-teemu-keskisarjan-vieraana-eduskunnassa/8907794#gs.daeklz

Purran viimeisin räyhääminen liittyen Britannian lastenpuukotukseen ja äärioikeiston mellakointiin, jossa taustalta löytyy juuri alussa mainitti British Defence League:

https://x.com/ir_rkp/status/1819616029917454478

Onni Rostila:

https://www.suomenuutiset.fi/analyysi-valikoivaa-varisokeutta/

Rasismi jyllää taas, Kremlin hengessä!
41304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Persut = äärioikeisto = Supon mukaan suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle

Äänestä
  • Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta. 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta. 😂😂

    Ei ole mikään penaalin terävin kynä tämä sinimustia ihaileva trolli joka tekee vuoden jokaisena päivänä s24:lla kaikille enemmän kuin selväksi kuinka persut eivät ole natseja vaan persuista pihalle potkittujen natsien vihan ja vainon ykköskohde. Mamujen ja vihervasuri mamuhalaajien sijaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

    Häiriö (PERSUPAKKOMIELLE) on psykoottinen tila,

    Äänestä

  • Väärin. Persut eivät ole äärioikeistoa.
    Terrorismin uhka Suomessa on neliportaisen asteikon tasolla kaksi eli kohonnut. Suomessa on todennäköisesti äärioikeistolaisia ja radikaali-islamistisia toimijoita, joilla on halu ja kyky väkivaltaisten iskujen tekemiseen. Todennäköisimmän uhkan aiheuttavat näiden ideologioiden yksittäiset kannattajat ja pienryhmät. Lyhyellä aikavälillä iskut ovat epätodennäköisiä.
    https://supo.fi/uhka-arvio

    Äänestä

"Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."

...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit").

Äänestä

"Oliko siellä persujen vaaliteltalla tällä kertaa natseja julistamassa kuinka monikulttuurisuus on uhka Suomelle kuten Soinin aikana oli?"

Äänestä

Kopiopersun kasetti hajosi fataalisti.

Äänestä
  • 07.08.2024 20:43

    Jokohan sinä kopioAAntipersu osaisit kertoa kuinka muilla aina hajoaa kasetti tms kun sinä 🔵⚫ pikkuneiti sensuroit jauhottajiesi viestit? 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    07.08.2024 20:43

    Jokohan sinä kopioAAntipersu osaisit kertoa kuinka muilla aina hajoaa kasetti tms kun sinä 🔵⚫ pikkuneiti sensuroit jauhottajiesi viestit? 😂😂

    Et sinä Kopiopersu jauhota koskaan ketään muuta kuin ainoastaan itsesi. Skitso kun olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Et sinä Kopiopersu jauhota koskaan ketään muuta kuin ainoastaan itsesi. Skitso kun olet.

    pjärven kopioantipersun kasetti hajosi fataalisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    pjärven kopioantipersun kasetti hajosi fataalisesti.

    Älähän apinoi pjärvinesi. Lääkkeet loppu vai eivät tehoa enää?

    Äänestä

  • Jahas, persuista pihalle potkitulle natsille on ongelmana se, että ps arvostelee mediaa huomion ohjaamisesta lapsentappajasta äärioikeistolaisiin. Hesarin jättäessä uutisessaan "yllättäen" kertomatta että ps lehti kertoi heti kuinka äärioikeistolaiset levittää disinformaatioa puukottajasta. Hesarin tavoilleen uskollisena kääntäen huomion puukottajasta lapsiuhreineen "yllättäen" persuihin. Yhtä skitsoa ja pakkomielteistä persuvainoa kuin sinunkin ap..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jahas, persuista pihalle potkitulle natsille on ongelmana se, että ps arvostelee mediaa huomion ohjaamisesta lapsentappajasta äärioikeistolaisiin. Hesarin jättäessä uutisessaan "yllättäen" kertomatta että ps lehti kertoi heti kuinka äärioikeistolaiset levittää disinformaatioa puukottajasta. Hesarin tavoilleen uskollisena kääntäen huomion puukottajasta lapsiuhreineen "yllättäen" persuihin. Yhtä skitsoa ja pakkomielteistä persuvainoa kuin sinunkin ap..

    Miksi persut haluavat siirtää huomion pois mellakoista, joita Venäjä masinoi valheillaan kyseisestä puukotuksesta?

    "Tapauksesta on levitetty disinformaatiota. Yksi alkuvaiheessa laajimmin levinnyt valheellinen väite oli, että epäillyn nimi olisi ollut Ali al-Shakati, ja että hän olisi saapunut Britanniaan pienveneellä Kanaalin yli. Valheiden mukaan hän olisi ollut syyrialainen ja muslimi. Venäjään yhdistetty sivusto toisti nämä valheet.

    Todellisuudessa epäilty on syntynyt Britanniassa ja hänen vanhempansa ovat syntyneet Ruandassa. Epäilty on alaikäinen, minkä vuoksi britannialaiset viranomaiset eivät lain mukaan voineet kertoa esimerkiksi hänen ikäänsä heti pidätyksen yhteydessä.

    Venäjä pyrkii informaatiovaikuttamisellaan jakamaan yhteisöjä, Kallioniemi sanoo. Hän kertoo, että esimerkiksi muutama vuosi sitten Yhdysvaltojen Black lives matter -mielenosoitusten ja mellakoiden aikaan Venäjän trollitehtaat julkaisivat sisältöä sekä Black lives matter -liikkeen puolesta ja sitä vastaan.

    ”Ajatus on se, että jakaantunut kansa on ulkopoliittisesti heikko, koska se keskittyy sisäisiin ongelmiin ja riitelyyn. Se on toiminut erityisen hyvin Yhdysvalloissa, jossa on kaksipuoluejärjestelmä, mutta samanlaista polarisaatiota on myös Englannissa.”

    Kallioniemi seuraa X-viestipalvelussa tilejä, joita hän kutsuu superlevittäjiksi.

    ”Ne ovat valtavia tilejä, joilla on miljoonia seuraajia, ja joiden narratiivit leviävät hyvin aggressiivisesti.”

    Superlevittäjien narratiiveissa toistuu Venäjällä viljelty ajatus ”lännen dekadenssista”, Kallioniemi sanoo.

    ”Eli että länsi on rappioitunut, wokeisto on ottanut vallan ja maahanmuuttajat valtaavat yhteisöjä.”

    Kallioniemen mukaan sekä olympialaisiin liittyneessä nyrkkeilykohussa että Britannian mellakoissa kyseiset superlevittäjät ovat olleet aktiivisia.

    Kallioniemi nimeää esimerkiksi superlevittäjästä Tommy Robinsonin, joka on äärioikeistolaisen brittijärjestö English Defense Leaguen perustaja ja entinen johtaja. Hän on Kallioniemen mukaan provosoinut mellakoita aktiivisesti, ja hänet on myös yhdistetty Venäjään.

    ”Robinson kävi Venäjällä vuonna 2020. Hän piti siellä puheita, ja Kremlin kontrolloima media teki hänestä aika paljon juttuja.”"

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010612722.html

    Jos Britannian viranomaiset eivät julkaisseet asiasta tarkempaa tietoa, ennenkuin tutkinnasta saatu tieto on voitu varmistaa, niin miten Suomen Uutiset on sitten ollut jo "ajan hermolla" ja moni persujen keulapoliitikkokin? Miksi persujen mölinöissä ja Venäjän propagandassa löytyy yhteisiä säveliä? Kertoiko Suomen Uutiset siitä, että mellakoiden takana oli Venäjä vaikuttamassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miten niin? Persuthan kertovat taustalla olleen Venäjän vaikutuksen mellakoihin
    https://www.suomenuutiset.fi/lapsipuukotusten-lietsomat-mellakat-jatkuivat-viikonloppuna-britanniassa-tutkija-koska-valtavaa-tyytymattomyytta-ei-voi-protestoida-vaaleissa-jaljelle-jaavat-enaa-kadut/

    Kertoiko Suomen Uutiset siitä, että mellakoiden takana oli Venäjä vaikuttamassa?

    Kyllä kertoi.

    Tyytymättömyys ei kanavoidu puolueisiin

    Pääasiallinen selitys brittilevottomuuksille on kansalaismielipide, jonka mukaan islam ja maahanmuutto ovat eksistentiaalinen uhka. Näin analysoi tutkija Christer Mattsson Göteborgin yliopistosta.

    -Tyytymättömyys ei ole kanavoitunut poliittisiin puolueisiin ja se johtuu suurelta osin Britannian vaalijärjestelmästä. Brexitin voittokulku osoitti, kuinka suuri ryhmä on kyseessä. Muutoin valtavaa tyytymättömyyttä maahanmuuttoa ja islamia kohtaan on ollut vaikeaa kanavoida, vain kadut ovat jääneet jäljelle.

    Mattsonin mukaan ulkomaiset toimijat voivat English Defence League -taustaisten toimijoiden ohella lietsoa levottomuuksia. Venäjä on yksi näistä.

    -On ulkomaisten hallintojen intressissä aiheuttaa sekaannusta länsimaissa. Tyhjästä ei voi nyhjäistä mutta tilaisuuden tullen heitetään mieluusti lisää bensaa liekkeihin.

    SUOMEN UUTISET

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miksi persut haluavat siirtää huomion pois mellakoista, joita Venäjä masinoi valheillaan kyseisestä puukotuksesta?

    "Tapauksesta on levitetty disinformaatiota. Yksi alkuvaiheessa laajimmin levinnyt valheellinen väite oli, että epäillyn nimi olisi ollut Ali al-Shakati, ja että hän olisi saapunut Britanniaan pienveneellä Kanaalin yli. Valheiden mukaan hän olisi ollut syyrialainen ja muslimi. Venäjään yhdistetty sivusto toisti nämä valheet.

    Todellisuudessa epäilty on syntynyt Britanniassa ja hänen vanhempansa ovat syntyneet Ruandassa. Epäilty on alaikäinen, minkä vuoksi britannialaiset viranomaiset eivät lain mukaan voineet kertoa esimerkiksi hänen ikäänsä heti pidätyksen yhteydessä.

    Venäjä pyrkii informaatiovaikuttamisellaan jakamaan yhteisöjä, Kallioniemi sanoo. Hän kertoo, että esimerkiksi muutama vuosi sitten Yhdysvaltojen Black lives matter -mielenosoitusten ja mellakoiden aikaan Venäjän trollitehtaat julkaisivat sisältöä sekä Black lives matter -liikkeen puolesta ja sitä vastaan.

    ”Ajatus on se, että jakaantunut kansa on ulkopoliittisesti heikko, koska se keskittyy sisäisiin ongelmiin ja riitelyyn. Se on toiminut erityisen hyvin Yhdysvalloissa, jossa on kaksipuoluejärjestelmä, mutta samanlaista polarisaatiota on myös Englannissa.”

    Kallioniemi seuraa X-viestipalvelussa tilejä, joita hän kutsuu superlevittäjiksi.

    ”Ne ovat valtavia tilejä, joilla on miljoonia seuraajia, ja joiden narratiivit leviävät hyvin aggressiivisesti.”

    Superlevittäjien narratiiveissa toistuu Venäjällä viljelty ajatus ”lännen dekadenssista”, Kallioniemi sanoo.

    ”Eli että länsi on rappioitunut, wokeisto on ottanut vallan ja maahanmuuttajat valtaavat yhteisöjä.”

    Kallioniemen mukaan sekä olympialaisiin liittyneessä nyrkkeilykohussa että Britannian mellakoissa kyseiset superlevittäjät ovat olleet aktiivisia.

    Kallioniemi nimeää esimerkiksi superlevittäjästä Tommy Robinsonin, joka on äärioikeistolaisen brittijärjestö English Defense Leaguen perustaja ja entinen johtaja. Hän on Kallioniemen mukaan provosoinut mellakoita aktiivisesti, ja hänet on myös yhdistetty Venäjään.

    ”Robinson kävi Venäjällä vuonna 2020. Hän piti siellä puheita, ja Kremlin kontrolloima media teki hänestä aika paljon juttuja.”"

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010612722.html

    Jos Britannian viranomaiset eivät julkaisseet asiasta tarkempaa tietoa, ennenkuin tutkinnasta saatu tieto on voitu varmistaa, niin miten Suomen Uutiset on sitten ollut jo "ajan hermolla" ja moni persujen keulapoliitikkokin? Miksi persujen mölinöissä ja Venäjän propagandassa löytyy yhteisiä säveliä? Kertoiko Suomen Uutiset siitä, että mellakoiden takana oli Venäjä vaikuttamassa?

    "Mattsonin mukaan ulkomaiset toimijat voivat English Defence League -taustaisten toimijoiden ohella lietsoa levottomuuksia. Venäjä on yksi näistä.
    "

    Suomen Uutiset

    Äänestä

Peltokangas, Suomen Sisun varapuheenjohtaja syyttää Marinin hallitusta kaikesta mitä persut ovat nyt toteuttaneet.

https://x.com/tuulimukka2/status/1703308193873477975

Äänestä
  • "Suomeen tarvitaan Venäjän ja Unkarin kaltaista kansallismielistä johtotyyliä, ei näitä bensan hintaa korottavia ja Voguen kuvauksissa juoksevia kassaneitejä."

    Mauri Peltokangas (ps) 26.11.2021

    https://x.com/PasiPennanen/status/1789932756635381929

    Äänestä

  • Persujen viat ovat aina muiden aiheutettamia.

    Persut on vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Persujen viat ovat aina muiden aiheutettamia.

    Persut on vitsi.

    Isäsi on vitsi. Tai ainakin niin äitees kertoi yöllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Isäsi on vitsi. Tai ainakin niin äitees kertoi yöllä.

    Kommenttisi kertoo persujen kyvystä keskustella.

    Tai sinun tapauksessasi kyvyttömyydestä.

    Äänestä

Jukkelismoktaarilla kiireinen anonyymipäivä tänään.

Äänestä

Persut on laitaoikeistoa ja veljeilevät äärioikeiston kanssa.Samanlaisia taliaivoja kaikki.Kokkareet ottivat persuut hallitukseen, koska tarvitsivat sylikoiria.Perskokkareet touhuavat nyt eli paskovat Suomen.Äo on kai niillä alle 60.Otan osaa.

Äänestä
  • Ottaisit mieluummin suomen kielen oppitunteja.
    Säälittävää tuo kiemurtelusi ja älykkyysosamäärästä vihjailusi. Taidat olla niitä koulupudokkaita vasemmalta laidalta, niitä pahiten ryvettyneitä nenärengaspellejä.

    Äänestä

  • Miksi sinä persuista pihalle potkittu äärioikeistolainen sitten vainoat ja mustamaalaat 24/7-365vrk vuodessa persuja jos ne ovat teidän natsien veljiä?????

    Äänestä

Anonyymi
2024-08-07 22:18:14
UUSI

Persut on laitaoikeistoa ja veljeilevät äärioikeiston kanssa.Samanlaisia taliaivoja kaikki.Kokkareet ottivat persuut hallitukseen, koska tarvitsivat sylikoiria.Perskokkareet touhuavat nyt eli paskovat Suomen.Äo on kai niillä alle 60.Otan osaa.

(vammainen ulosanti, maksuhäiriöjonne)

Äänestä

Onko FDL sama kuin SS, Suomen Sisu, äärijärjestö, jonka jäseniä on nyt
hallituksessa ?

Äänestä

Eräs Anders ihaili Halla-ahon ajatuksia niin paljon, että massamurhasi 77 demarinuorta Utøijassa, koska Halla-ahokin vihaa demareita.
Kannattaako persuja niin ihailla ? Niillä on sairaita ajatuksia.

Äänestä
  • Persut ovat tosi outoja tyyppejä. Hämyjä hyrrätakeissa ja valehtelevat kaikesta kauheat naamarit päässä.

    Äänestä

sinimusta liike ? miksi jätit sen pois ?

Äänestä
  • Ap häpeää omiaan niin paljon ettei tule vieläkään kaapista kertoen kuinka on persuista pihalle potkittu sinimusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ap häpeää omiaan niin paljon ettei tule vieläkään kaapista kertoen kuinka on persuista pihalle potkittu sinimusta.

    Ei kai nyt nuoriso persut niin pitkävihaisia ole 🤔 toisaalta eikös niiltä otettu se nuorisoraha pois ?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ap häpeää omiaan niin paljon ettei tule vieläkään kaapista kertoen kuinka on persuista pihalle potkittu sinimusta.

    Mistä huolimatta poistaa kaikilta s24 palstoilta muiden viestit joissa hänen sinimustia aatetovereitaan arvostellaan..😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Mistä huolimatta poistaa kaikilta s24 palstoilta muiden viestit joissa hänen sinimustia aatetovereitaan arvostellaan..😂😂

    Suomen eduskunnassa äärilaitareunatakalaita äärioikeistoa edustavat Perussuomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Suomen eduskunnassa äärilaitareunatakalaita äärioikeistoa edustavat Perussuomalaiset.

    Sisäministeri takaa kaikille äärioikeistolaisille työrauhan?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sisäministeri takaa kaikille äärioikeistolaisille työrauhan?

    Ja sabotaasirauhan. Vesilaitoksiin murtaudutaan ja telemastoja kaadetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ja sabotaasirauhan. Vesilaitoksiin murtaudutaan ja telemastoja kaadetaan.

    Ja kryptovaluutta siirtyy?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Finnish Defence League, taustalla Englannissa perustettu Defence League, joka on tunnistettu hiljattaisen Britannian äärioikeistomellakoinnin taustavoimaksi. Mitä vuonna 2016 FDL-liikkeestä määriteltiin ja millainen kytkös sillä on ollut Perussuomalaisten taustalla vaikuttavaan Suomen Sisuun:

Finnish Defence League (FDL):

1. Paljolti yhden asian islamvastainen liike. Aloitti toimintansa Facebook-ryhmänä vuonna 2011. Kirjattiin yhdistysrekisteriin alkuvuodesta 2013. Taustalla pari vuotta aiemmin Englannissa perustettu Defence League.

2. Pikemmin löyhä liike kuin kiinteä organisaatio. Pieni ydinryhmä. Ei ole organisoitunut paikallistasolla. FDL:llä on yhteistyöjärjestöjä useissa maissa. Suomessa puheenjohtajana Jukka Ketonen.

3. Pääasiassa sosiaalisen median kautta. Organisoi viime syksynä Helsingin suurmoskeijan vastaisen mielenosoituksen.

4. FDL:n verkkosivuilla kerrotaan, että jäseniä on yli 80 paikkakunnalla. Sanoneet lehtihaastattelussa, että jäsenmäärä on kolminumeroinen luku. Facebookissa vajaat 10 000 tykkääjää.

5. Jonkinlaista yhteistyötä odinistien kanssa. Toimijoita mukana myös Rajat kiinni -mielenosoituksissa. Kiinteä suhde puoluerekisteriin pyrkivään suomidemokraatteihin. Marko Parkkola on ollut FDL:n hallituksen jäsen ja suomidemokraattien viestintäpäällikkö. (Toim. huom. Parkkola kertoi elokuussa 2016 blogissaan eronneensa suomidemokraateista.)

Helmikuun alussa tiedotettiin uudesta European Liberty Coalition -nimisestä kansallismielisestä koalitiosta, jossa on edustajia suomidemokraateista, odinisteista ja FDL:stä sekä pienemmistä toimijoista. Mukana on myös Suomen Sisun entinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen.

6. Sanoo, ettei ole äärijärjestö, mutta jäsenistössä on monenlaista ja esimerkiksi odinistien kanssa tehdään yhteistyötä. Jos äärioikeisto ymmärretään laajempana konseptina, sisältää elementtejä sieltä. Ei kuitenkaan ole tavoitteita yhteiskuntajärjestyksen suhteen.

7. Ei tiettävästi ole sortunut väkivaltaisuuksiin, eikä ohjelmassa ole sellaisia elementtejä olemassa. Jos jonkinlaista uhkaa aiheuttaa, niin korkeintaan paikallisesti mielenilmausten yhteydessä."

Suomen Sisu:

1. Aikanaan Suomalaisuuden liiton nuoriso-osasto, alkoi toimia itsenäisesti 90-luvun lopulla.

2. Vakiintunut enemmän kuin muut ryhmät. Puheenjohtajana perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen. Mukana toimijoita, joilla on äärioikeistotausta. Perustajajäseniin kuuluva nykyinen varapuheenjohtaja Teemu Lahtinen kuuluu perussuomalaisiin ja oli 90-luvulla Isänmaallinen Kansallis-Liitto -IKL:n toiminnassa.

3. Ilmoitti marraskuussa jäsenmääräkseen noin 2 000 ja sanoi, että jäsenmäärä on yli kaksinkertaistunut viime kesän jälkeen.

4. Perinteistä yhdistystoimintaa juhlineen ja kokouksineen. Eivät ole suuremmin kaduilla marssineet, mutta nykyään sisulaisia on ollut Rajat kiinni -mielenosoituksissa.

5. Sisuun tiiviisti yhteyksissä olevia toimijoita kaikissa yhteisöissä. Haluaa olla itsenäinen toimija. Paikallistasolla tiivistä yhteistyötä odinisteista lähtien.

6. Ohjelman uudistustyö ollut jo vuosia käynnissä. Sisulaiset haluavat irtautua vastarintaliikkeestä ja kansallissosialismista. Eivät pidä äärioikeistoleimasta, mutta vanha ohjelma sisältää klassista äärioikeiston tyypillistä retoriikkaa: kansanyhteisöajatusta, etnistä erottelua ja suomalaista traditiota. Retoriikka ja ideologinen puoli ovat yhä olemassa, koska ohjelma on voimassa.

7. Ei ole sen tyyppistä toimintaa, joka aiheuttaisi akuuttia uhkaa.

https://www.ts.fi/uutiset/2787026

"Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja isännöi keskiviikkona Kiuas Kustannus -kustantamoa, jonka kirjailijajäsenistä osa on tunnettuja äärioikeistolaisista mielipiteistään.

Kiuas Kustantamo kertoo verkkosivuillaan olevansa "yhteiskunnalliseen ja filosofiseen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo". Sen jäseninä ovat muun muassa äärioikeistolaisen Suomen Sisun perustaja ja entinen puheenjohtaja Teemu Lahtinen sekä Suomen Sisun nykyinen toinen varapuheenjohtaja Timo Hännikäinen.

Sekä Lahtinen että Hännikäinen olivat Keskisarjan vieraana eduskunnassa keskiviikkona. Hännikäinen kehui viestipalvelu X:ssä eduskunnan Pikkuparlamentin lounastakin."

"Hännikäistä vastaan nostettiin heinäkuussa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta vuonna 2016 Sarastus-lehdessä julkaistun kirjoituksen takia. Siinä pohdittiin, miten muslimien joukkotuhoaminen Suomessa toteutettaisiin. Kirjoitus sisältää näkemyksiä muun muassa siitä, miten etnisessä puhdistuksessa surmattujen ihmisten ruumiit tulisi hävittää."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muslimien-joukkotuhoamisesta-kirjoittanut-kirjailija-teemu-keskisarjan-vieraana-eduskunnassa/8907794#gs.daeklz

Purran viimeisin räyhääminen liittyen Britannian lastenpuukotukseen ja äärioikeiston mellakointiin, jossa taustalta löytyy juuri alussa mainitti British Defence League:

https://x.com/ir_rkp/status/1819616029917454478

Onni Rostila:

https://www.suomenuutiset.fi/analyysi-valikoivaa-varisokeutta/

Rasismi jyllää taas, Kremlin hengessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu