silloin -30 luvulla ja ne melkein 4 vuotta -40 luvulla myös vaalivilppi "hallitus" ja "eduskunta"?
Entäpä "perustuslaki valiokunta"?
Oliko se(kin) silloin(kin) "kansallisen edistyspuolueen", eli silloisten päZcäciccäreiden&co miehittämä pulju?
Vai äänestikö kukaan edes ketään siihen aikaan? 😵
Meillähän on juuri nyt periaatteessa sama naZikokoonpano kuin silloinkin oli.
Ja jälkikin on sen mukaista.
Silloin oli "ylipäällikkönä" umpisakemanninaZi, (joka ei osannut edes kieltämmekään) ja "preZZana" hääri päZcäciccäre.
Nyt meillä on taas Zwedupelle "arjalais 🤡germaani" "pressa", tosin vaalivilpeillä "valittu".
Se sodanaikainen poppoohan kaadettiin sen ehdottoman antautumisemme yhteydessä syksyllä -44.
päZcäciccäre"kykypuolue pressa" (ryti) laitettiin lusimaan.
Myös poliisin ylin johto vaihdettiin, ja niitä naZikerhoja, kuten "suojeluskunta" ja "lotta-swärd" y.m lakkautettiin myös samaan syssyyn, ja vauhdilla.
Armeijammekin määrättiin rauhanajan vahvuuteen silloin syksyllä -44.
Täällä vuosikausia loisineet naZi aseveljemmekin piti ajaa ulos maasta välittömästi
Iso osa "upseereistamme", suuri osa swedupellejä tietenkin, (keitäpäs muitakaan? ) piilottelivat ja olivat karkuteillä peläten Venäläisten ja valvontakomission kostoa, ja niin olivat tehneet myös aseveli naZisaksan "upseerit".
Se niistä "sankari" tarinoista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.