👺👺👺👺👺
Hallitusken linja köyhiltä rikkaille ei vaan muutu vaikka ajetaan päinseinää yli 200
Hallitusken linja köyhiltä rikkaille ei vaan muutu vaikka ajetaan päinseinää yli 200
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
🥰🥰🥰🥰👺🥰👺🥰👺😆😆😆😆😆
Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epäoikeudenmukaisia päätöksiä kaudellaan.
Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekä työttömiä koskevat päätökset ja toimet on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesäkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.
Lähes joka toinen arvioi myös, että eläkeläisiä ja ikääntyneitä sekä palkansaajia on kohdeltu hallituksen päätöksissä kaltoin. Työnantajia ja yrittäjiä taas on vastaajien mielestä kohdeltu suhteellisesti oikeudenmukaisimmin.
Tasan puolet katsoo, että hallitus on kohdellut työnantajia ainakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, ja yrittäjien kohdalla tätä mieltä on 45 prosenttia.
Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta täysi-ikäistä Manner-Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.-5. kesäkuuta, ja tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lue myös: USU: Yli puolet suomalaisista arvioi Orpon hallituksen onnistuneen huonosti
Tausta vaikuttaa
Kyselyssä vastanneiden tuli pohtia asiaa 12 väestöryhmän näkökulmasta, ja lisäksi arvioida sitä, kuinka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heihin itseensä. 42 prosenttia vastasi kokevansa, että toimet eivät ole olleet heitä kohtaan epäreiluja, mutta 39 prosenttia sen sijaan koki niiden kohdelleen heitä epäoikeudenmukaisesti.
Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuivat hallituksen päätöksiin tuntuvasti
ymmärtäväisemmin kuin oppositiopuolueiden kannattajat. Myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat siihen, miten kansalaiset hallituksen toimiin suhtautuvat.
Tutkimustulosten perusteella miehet kokivat naisia useammin, että hallitus ei ole tehnyt epäoikeudenmukaisia päätöksiä eri viiteryhmiä kohtaan. 18–30-vuotiaat suhtautuivat toimiin kriittisemmin, kun taas yli 60-vuotiaat suhtautuivat niihin suopeammin.
Ikääntyneiden kyselyyn osaa ottaneiden vastauksissa korostui näkemys siitä, että hallitus on toiminut epäreiluimmin juuri eläkeläisiä ja vanhuksia kohtaan. Kuitenkin vain neljäsosa heistä koki hallituksen toimien olleen heitä itseään kohtaan epäoikeudenmukaisia. - Anonyymi
😱😱😱😱😱😱😱
Nyt kun jo alkaa
Osa perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneistä alkaa hahmottamaan, että hallituksen tekemät päätökset, kuten leikkaukset sosiaaliturvaan, koskettavat heitä itseään, riikka petos purra sanoo.
Äänestä SDP se on työläiperheen asialla
Äänestä sak
Äänestä sdp
Äänestä työväen tukia
Äänestä. Työnyekijöiden puolesta yoeislakkoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5823856Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483308- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662739Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121957- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739