Että minä en sitte ala tämmöiseen että irl ei mitään ja sitte palstalla vain kirjoitetaan. Olen kokenut saman ennenkin ja tiedän että se jos joku oli typerintä ajanhaaskausta mihin koskaan olen sortunut. Ei tunteet hetkessä katoa tiedän toki senkin vaikka nyt irl tilanteessa lähestymisessä kävi niinkuin kävi ja vähän suutuinkin vähäksi aikaa. Kaiken voi vielä korjata mutta en enää palstaile enkä myöskään päivystä palstaa. Minä olen kyllä omalta osaltani laittanut jo kaiken peliin ja tehnyt kaiken sataprosenttisesti. Jos haluat jotain oikeasti niin saat itse keksiä mitä teet! Minun on mahdotonta tulla enää edes vastaan kaikki onnyt sinusta kiinni mutta kauaa en enää odottele. Ehdoton takaraja itselle on lokakuu. Sitte menen täydellä höyryllä eteenpäin enkä enää edes mielessäni kuvittele että jotain olisi voinut olla. Naiselle tämä.
Sen verran voin vielä tänne kirjoittaa
Anonyymi-ap
19404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan turhaa siellä keuhkoat. Olen antanut sinulle aikanaan jo huomiota lähestymällä sinua. Olen antanut yhteystietoni. Olen tehnyt asioita takiasi niin että tilanne olisi parempi edes ystävinä tutustumiselle. Sinä sen sijaan et ole ottanut yhteyttä suoraan minuun. Sen toki ymmärrän tilanteesi huomioiden. Ehkä tilanne on vaan turhan tuskanen. Ehkä molempien on hyvä pistää poikki tämä kaikki yhteydenpito. Kyllä kaikki unohtuu kun aikaa kuuluu.
Selkis!
Ei mitään koskaan ollutkaan!
Okeeei. Hänen eka kirjain?
Selvitä nämä asiat oikeassa elämässä äläkä keuhkoa palstalla. 😂
Huomaatko, että itsekin elät tällä palstalla? Pata kattilaa soimaa. Ihan pystyt samaan syssyyn laittamaan mulle viestin wa. Tiedät sydämessäsi että vastaan.
Muistathan sanoa hänelle myös tuon takarajan irl. Ei hän välttämättä täällä mitään lueskele.
Anna palaa jo!
No meillä voisi olla jotain. Sain kuitenkin käsityksen silloin kerran, että olen vain yksi pano muiden joukossa.
Olen mestari piilottamaan tunteeni ja tarvittaessa muutun tunteettomaksi. Tämä kaikki vain siitä syystä, että sain sinusta tuon käsityksen.
Uhkailu on niin suuri red flag, mitä en siedä. Uhkaile irl, niin sen jälkeen olet ilmaa.
kuulostaa tutulta. 😄/sivusta
No sinulle samat sanat sitten!
Tiedätkö että minä en siedä sitä että minusta luullaan tuommosta. Miltä sinusta tuntuisi jos minä epäilisin että sinä olisit esim. Omaisuuteni perässä? En siis oo rikas enkä muutakaan mutta halusin että ymmärrät asian myös minun kannalta. En uhkaile mitään toin vaan ilmi miten turhautunut olen. Mutta olkoon sitte turhaanpa odottelen mitään enää päivääkään jos en ole edes yrittämisen arvoinen että kiitos taas siitäkin. Ilmaahan olen sulle jo ollutkin sattuneesta syystä että ei mitään uutta auringon alla.
Mistä olet saanut käsityksen, että olen omaisuutesi perässä? Ihan on oma luulosi.
Niin ja lisään tähän vielä. Se käsitys tuli ihan niistä puheistasi.
Ota vaikka huominen takarajaksi niin voit mennä eteenpäin. Turhaa odotat mitään
Kuka sun mielestä odottaa ja mitä?!
Sinä odotat että saisit toisen vai eikö ole näin
Voi hyvää päivää taas.
Olin vain pelkkä seksiterapiasi mies.
Hyödyke millä huvittelit aikasi.
Osaan kävellä itsekin pois, ei tarvi edes pyytää.
Ja olla kylmä kun se oli ainoa asia mitä tarvittiin todella
Millään muulla ei ollut väliä. Älä pelkää. En palaa luoksesi.
Saat etsiä jonku muun auttamaan sua.
Minä harhailin ajattelmat jopa tunteisiin välillä
Koska sydän on niin typerä Ja väillä niin yksinkin
et olin heikkovaikutukselle.
En tarvitse uusintaa tajutakseni osaani.
Nyt poistun takavasemmalle.
Hyvästi
A-Nainen