Hurjasti lisää synttäritarjouksia 12.8.
Supermarket
MAINOS PÄÄTTYY
Flow siirtyy KKR:n alaiseksi osana sen omistavaa Superstructia. Muun muassa Financial Times uutisoi kaupoista kesäkuussa. Samassa kaupassa KKR:lle siirtyy myös metallifestifaali Tuska.
Flow-festivaaleilla perjantaina kello 15 esiintynyt performanssiryhmä Megabondmon käytti esitysaikansa protestoimiseen, sillä se halusi nostaa esiin KKR:n kytköksiä Gazan konfliktiin. Reutersin mukaan KKR on sijoittanut rahaa esimerkiksi Israelilaiseen datayritykseen.
KKR investoi Israeliin isoja summia rahaa, niin päätettiin käyttää meidän performanssislotti tämmöisen demonstraation muodossa, Meillä on bannereita ja lippuja ja kohta lähdetään myös liikkeelle, kertoo performanssiryhmä Megabondmoniin kuuluva Jessica Piasecki.
MEGABONDMON varmisti esiintymispaikkansa festivaalilla ennen kuin tieto festivaalin tulevasta myynnistä julkistettiin. Protestillaan ryhmä haluaa herätellä festivaalikävijöitä ja järjestäjiä huomiomaan tilanteen Palestiinassa.
On Zelenskyn työryhmässä vastustaa venäjän terroria
Ja kuitenkin on flow festareilla
Tukemassa Israelin terroria
Lasten tappamista

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja sehän onnistuu kusettihan Sanna Marin 32000äänestäjääkin
Lähti pois eduskunnasta
Kampaaja kullan kanssa flow festareilla jonka omistaja tukee lasten tappajia
Israelia
Sanna Marinilla muumit laaksosta lentäneet lomalle Balille vuosia sitten
Ökyvenettä keikkaa keikan perään
Lapsen isä heiluu pornoakan kainalossa
Lapsesta tulee uusi Miki Liukkonen
Äet haesta viddu
Siten nää ystävät
Benjamin Peltonen Shirley Karvinen
Niiden avulla Sanna Marin kansainvälinen suosio
Akka pomppii Suomen tapahtumissa
Ulkomailla lomailee suomalainen kommentoi ei ketään ulkomaisia kiinnosta kiiltokuvavalepaska
Varkaudessa sama juttu
Poliitikot ei diggaa ja muut haukkuu
Sehän on selvä
Pidä kaupunkisi ja tapahtumat
On niitä muuallakin kuin Suomessa
Festarit omistaa Nelonen media
Ja ulkomaiset sijoittajat
Ei kiinnosta hevon vittua
On sitä mullakin ken Tamblin seuraa minua Instagramissa sen oppilaat
USAn idols Voice
Euroviisut
Teen vaikka itse muualle kuin Suomelle
Euroviisut Kappaleen
Sanna Marin ryyppää festareilla ja lapsi unohtunut jo
Sanna Marinin nuoruutta varjosti köyhät olot ja isän alkoholismi, jonka myötä vanhemmat erosivat ja Sanna kasvoi sateenkaariperheen lapsena.