Tupakointi

Poltin aikoinaan jostain nelitoistavuotiaasta päälle parikymppiseksi, kunnes lopetin silloisen tyttöystävän kanssa. Sen jälkeen olen saattanut ottaa jotkut sauhut kaverin tupakasta silloin tällöin. Olen huomannut, että kummallisen syvälle se tupakan nautinto on mennyt aivoihin kun pitkän ajan jälkeenkin parit savut herättävät niin vahvan hyvän olon tunteen.

Tupakkaan liittyy myös tiettyjä nostalgisia tunteita. Aineena se on erittäin huono, mutta nostalgiasyistä päätin kuitenkin, että ostan askin tupakkaa ja sallin itselleni tupakoijana olon yhden askin ajan rajatusti ja kontrolloidusti. En polta sitä arkena, vaan ennalta määritellyissä tapauksissa. Pidän polttamisten välillä sellaisen välin, ettei siitä tule tapaa. Olin lähdössä käymään mökillä ja päätin, että poltan yhden illan. Poltin kahdeksan tupakkaa samalla kun lämmitin saunaa, join pari olutta, kävin pienellä pyöräilyllä jne. Ensin maistui erittäin hyvältä, sitten pahalta. Aamulla maistui suussa pahalta. Tämä tapahtui viikko sitten enkä ole polttanut sen jälkeen.

Ei siinä sen kummempaa. Jätin loput tupakat mökille ja painuin takaisin kaupunkiin. Eilen kävin taas mökillä ja otin kaksi tupakkaa mukaani, koska muutaman viikon päästä on taas sellainen mökkireissu, jolloin aion polttaa loput tupakat pois. Silloin aion polttaa yhden tai kaksi mökille ajellessani.

Tupakoiden mukaan ottaminen sai aikaan erikoisen ilmiön: ajellessa alkoi tehdä kovasti mieli polttaa ja aloin tuntea samanlaisia tuntumia kuin tupakointia lopettaessa. Siis vieroitusoireita. En antanut periksi tälle tunteelle, koska en aio ottaa tupakasta itselleni ongelmaa. Aion edelleen sallia itselleni loppuaskin polttamisen, mutta kovin ne aivot nyt viestii, että enemmänkin haluaisivat. Ja että heti pitäisi. Vaan eivät saa. Minä päätän paljonko poltan ja milloin. Ja sitten kun nuo on poltettu, niin lisää ei tule.

Myönnän, onhan tämä vähän itsensä kiusaamista ja varmaan vaikutta monelle oudolta ja hölmöltä. Mutta ihmiset nyt tekevät hölmöjä asioita. Luotan kyllä itseeni tässä asiassa, eli en ole jatkamassa tupakointia.

Se vaan on suorastaan hämmentävää, että vielä melkein kaksikymmentä vuotta lopettamisen jälkeen aivoista löytyy ne sopukat ja yhteydet, jotka on odotelleet nikotiinia ja muita myrkkyjä kaikki nuo vuodet.

Tämän jälkeen kyllä ymmärtää paremmin sen, että addikti on aina addikti. On noita alkoholismista "parantuneita" ja viisitoista vuotta selvänä olleita jälleen retkahtaneita meidänkin suvussa ollut.

Liekkö täällä muitakin tupakoinnin lopettaneita sinkkuja?