SDP loi suomen hyvinvointivaltion aikoinaan jonka kyllä porvarit on tuhonneet aikoja sitten, Persut ei ole puolue vaan rasistinen äärioikeistolainen liike.
SDP on suomen paras puolue ikinä yli sata vuotinen
Anonyymi-ap
6123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sdp on paskaaaaa. Se nähtiin edellisessä hallituksessa. Jos sinä olet tyhmä niin me emme ole.
Kyllä te olette.
Edellinen hallitus osti suosionsa velkarahalla, jota nyt saa muutama seuraava hallitus maksaa.
Olet täysin oikeassa kummassakin asiassa. Persut ovat sen verran uusia ettei moni tiedä suomen lähihistoriaa
Osa ei tietenkään haluakaan. Jos oikeisto olisi ollut voittaja ei työväestöllä olisi työaikalakeja ,työpäivät ja palkat olisi mitä sattuu. Siis eläisimme herra yhteiskunnassa piikomassa ja renkinä
Siitä voisivat vanhat kertoa millaista vielä 1900 luvun alussa oli työläisperheissä. Siihen suuntaan haluaa oikeistohallitus viedä suomea askel kerrallaan. Rikkaat tykkää ja tyhmin osa köyhistä ei vain ymmärrä.
Juuri näin. Vanhoissa elokuvissa näkyy kuinka piti kumarrella ja niiailla isäntää ja syödä mitä sattui jäämään
.lomista ja äitiyslomasta ei ollut tietoakaan. Ja palkalla sai yhden mekkokankaan kuten mummoni joka raatoi pellolla,oli lapsenvahti ja navettapiika lähes vuorokauden. Lehmät ja siat ei odottaneet synnytyksiään päiväaikaan.
Persut voi mennä Venäjälle, Putin odottaa jo.