vähentää duunareitaan, 80000 on ihan liikaa pyörittämässä tyhjää ja nauttimassa hyvää palkkaa ja virkavapaita, kun työ ei maistu.
Valtio alkaa
Anonyymi-ap
7124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sannahan lisäsi julkisia työpaikkoja yli 50 000 henkilöllä, joten kyllä ne sietääkin laittaa kilometritehtaalle.
Aikoinaan oli 200000. Nyt vain 80000, joista 40 % turvallisuusektorilla, puolustusvoimissa, rajavartiolaitoksessa, tullissa, poliisissa.
Nyt saa muut kuin persut kenkää. Menossa on "puhdistus".
Suojatyö paikkaa hyvällä palkalla
Valtion ei ainakaan pitäisi ostaa palveluita yksityisen puolen työnantajilta eikä työntekijöiltä. Tuollaisia loisia jotka saa palkkansa siis verorahoista yli 2 miljoonaa suomessa.
Laman aikana pitäisi tehdä päinvastoin.
Julkisen hallinnon pitäisi työllistää entistä enemmän. Nyt tehdään päinvastoin, lama syvenee entisestään.
Pitäisi olla tuottavaa työtä? esimerkiksi kymmeniätuhansia poliisin virkoja jotka sakottaisi tehokkaasti yksityisen puolen työntekijöitä jos ne lähtee liikenne valoista liian kovasti kiihdyttäen taikka liian hiljaa kiihdyttäen.
Tälläisiä Tuottavia töitä helppo keksiä rajattomasti lisää pesukoneen tarkastaja imurin tarkastaja jne. Tulipalot vähenisi kun kodinkoneet pistettäisiin riittävän ajoissa käyttökieltoon. Olisi helppo työllistää kaikki TUOTTAVIIN töihin.
Suomalaiset voidaan työllistää vain mikäli jo töissä olevat suomalaiset maksaa niiden työllistämisen. Ei autokatsastuskaan olisi kannattavaa työntekoa jos se perustuisi autoilijoiden vapaaehtoisuuteen?