Koska vasemmisto on tottunut paljon raaempiin tekoihin. Kaikki tiedämme mitä N-liitossa, Kiinassa jne tapahtui, mutta on huomioitava, että vasemmiston teot on sen jälkeenkin jatkuneet täsmälleen samanlaisina. Saddam Hussein ja Syyrian al-Assad edustaa vasemmistolaista sosialistista Baath puoluetta. Heillä oli tapana esim kerralla kaasuttaa kokonainen kaupunki kuoliaaksi. Venezuelasta vasemmistolaisia on just joutunut pakenemaan 7 milj ihmistä, siinä on takuuvarmasti aika paljon kuollut sitä ennen.
Eli on aivan loogista, että vasemmistolaisia ei lasten murhat kosketa, koska heidän mittakaavassaan pannaan aina vähintään tuhansia kerralla kylmäksi.
Eli on aivan loogista, että vasemmistolaisia ei lasten murhat kosketa, koska heidän mittakaavassaan pannaan aina vähintään tuhansia kerralla kylmäksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuo kuulostaa todelta. Samoin jää miettimään koska mitään bisnestä nämä ei ole, niin arabeja , somaleja ja vaikka palestiinan lippua heilauttavat.
Rikollisia joilta yhteiskunnan tuet pois.
Tuo on kotitekoista sepustusta. Ei ole mitään totuutta.
Mutta mitään tuosta et pystynyt osoittamaan vääräksi.
Typerät persufantasiat ovat kai persuista typerimmille totta. Ei muille.
Mutta mitään perustelua sinulla ei ole, aloittajalla sen sijaan oli...
Aivoton ja harhainen persupölötys ei ole perustelua yhtään millekään muulle kuin esittäjänsä vajaapäisyydelle.
Aloittaja kykeni perustelemaan näkökantansa, sinä et.
Suvaitsette väkivallan jos se kohdistuu valkoiseen rotuun muuten ei.
Ehkä vasemmistolainen on kyvytön tuntemaan empatiaa? Eihän heiltä tuollaiset teot muutoin onnistuisikaan.
Eikö vasemmistolaisia jopa rynnännyt kadulle mellakoimaan ja vaatimaan lisää murhia?
Kyllä
Puukottajan naaman väri ratkaisee.