Ei auttanut jeesus

Niin monia vuosia hukkaan… ensin luvattiin että kelpaan, sitten yhtäkkiä en enää kelvannutkaan. Vähistä rahoista piti lahjoittaa, koska ”jumala rakastaa antajaa”. Niin paljon tyhjiä lupauksia ja pelkkää puhetta. Rukousvastauksia ei tullut.

Kuka minut aikoinaan sitten pelasti? Minä itse, omin voimin kuten nytkin. Tyhmyyksissäni juutuin jeesusharhaan ja tekopyhien uskovaisten puheisiin. Elämä kadulla, ei ollut helppoa… mutta mitä puolestaan tarjoaakaan se pimeys, joka valkeudeksi naamioituu? Mitä saat harhaisten uskovien yhteisöstä? Rikkinäisiä unelmia, unikuvia ja puhetta. Vain puhetta.

Mutta toivoa on. Ja kuka kissan hännän nostaa, ellei kissa itse? Uskon yhä siihen, että ihminen voi olla joskus hyvä ihmiselle, ilman teennäistä uskovaisuuttakin. Ilman taka-ajatuksia. Mutta useimmille ne ovat valovuosien päässä.
16382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kirjoitat mitä kirjoitat. Raamattu ei muutu. Jeesuksessa olen löytänyt onnen.

Äänestä

Jeesus on luvannut pelastaa sielun, joskus jopa surkeaa fyysistä olemustakin saattaa korjata, siinä kaikki.

Jos ei nuo riitä palaa tenttuporukkaan, kysy kuitenkin miltä he pelastavat.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä ajattelit, että olin tenttuporukoissa? Sanoin eläneeni kadulla.

    Äänestä

helluntailaisuus ei todellisuudessa anna yhtään mitään , paitsi sitä "älämölöö" ja
"kielilläpuhumisen" huuhaata . . .

Äänestä
  • Totta. Luterilaisuus, helluntailaisuus eivät pelasta ketään. Mutta Jeesus Kristus pelastaa, parantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Totta. Luterilaisuus, helluntailaisuus eivät pelasta ketään. Mutta Jeesus Kristus pelastaa, parantaa.

    Ei ole parantanut eikä pelasta ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole parantanut eikä pelasta ketään.

    No jos ei Jeesus pelasta ja paranna niin kuka sitten?

    Sai tässä muutamia vuosia sitten tulla pelastetuksi, kun sain ottaa Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajakseni, ja pääsin samalla taivastielle kun aiemmin olin ollut matkalla tulihelvettiin.

    Ja jos ei Jeesus niin kuka sitten kun kesällä 2007 sain kokea ihmeparantumisen, ja minun lääkärinikin myönsi asian.

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Höpö höpö!

    Äänestä

  • Minun kohdallani helluntailaisuus auttoi parantumaan syvistä lapsuus-ajan traumoista. Siellä oli ja on tosi fiksuja, sydämellisiä työntekijöitä.
    En tiedä tosin nyt, kun Helluntaiherätys ei ole enää yhtenäinen, mutta niin kauan kuin minä apua tarvitsin, sitä myös sain, HELPOSTI

    Äänestä

Moni on helluntailaisten pettämänä kokenut saman kuin aloittaja. Noin koin itsekin.

Syy ei kuitenkaan ollut ja ole Jumalassa, vaan tuossa uskonnolla vedättäjä-joukossa, johon ITSE USKOIMME.

Rukoilimme heidän väärää jumalaansa.

Itse, pilattuani nuoruuteni, tajusin lopulta, että vika ei ollut minussa tai Jumalassa, vaan joukkiossa jota kuuntelin. Mitä tehdä?

Tietenkin: erota heistä ja etsiytyä tosi-Jumalan luo. Löysin Hänet kristillisistä kirkoista, sitten myös sisimmästäni.

Äänestä
  • helluntailaisilla on , > toinen jeesus , toinen usko, toinen kaste <

    Äänestä

Sokeat siinä läpsyttelee ylävitosia !

Läpzsyt läps

Äänestä

Luterilaisuus on 90 pros taikauskoa loput isien fraaseja ja perinteitä.
Sieltä ei ylöstempaukseen monta nouse.

Nehän pelkää koko asiaa.

Äänestä
  • helluntailaiset ei osaa mitään muuta kuin herjata , sen siellä ainakin oppii .
    Ja sen tietää kaikki helluntailaisuudesta pois lähteneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    helluntailaiset ei osaa mitään muuta kuin herjata , sen siellä ainakin oppii .
    Ja sen tietää kaikki helluntailaisuudesta pois lähteneet.

    mitäs ne tietää jotka ovat pois lähteneet luttereista ?

    kohta miljoonan raja umpeutuu.

    helluntaista lähdetään tosi harvoin mihinkään muuhun joukkoon, hautausmaalle useimmiten ajallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    mitäs ne tietää jotka ovat pois lähteneet luttereista ?

    kohta miljoonan raja umpeutuu.

    helluntaista lähdetään tosi harvoin mihinkään muuhun joukkoon, hautausmaalle useimmiten ajallaan.

    "kysy vaan " , kuinka paljon entisiä helluntailaisia on liittynyt .
    "Uskontojen uhrit ry:n" jäseneksi .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin monia vuosia hukkaan… ensin luvattiin että kelpaan, sitten yhtäkkiä en enää kelvannutkaan. Vähistä rahoista piti lahjoittaa, koska ”jumala rakastaa antajaa”. Niin paljon tyhjiä lupauksia ja pelkkää puhetta. Rukousvastauksia ei tullut.

Kuka minut aikoinaan sitten pelasti? Minä itse, omin voimin kuten nytkin. Tyhmyyksissäni juutuin jeesusharhaan ja tekopyhien uskovaisten puheisiin. Elämä kadulla, ei ollut helppoa… mutta mitä puolestaan tarjoaakaan se pimeys, joka valkeudeksi naamioituu? Mitä saat harhaisten uskovien yhteisöstä? Rikkinäisiä unelmia, unikuvia ja puhetta. Vain puhetta.

Mutta toivoa on. Ja kuka kissan hännän nostaa, ellei kissa itse? Uskon yhä siihen, että ihminen voi olla joskus hyvä ihmiselle, ilman teennäistä uskovaisuuttakin. Ilman taka-ajatuksia. Mutta useimmille ne ovat valovuosien päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu