Kumpi on perinteisempi - sotilasvakuutus vai sotilasvala?

Vastaus: molemmat yhtä perinteisiä!
Sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Voidaan siis todeta, että nyt käytössä oleva uskonnollisesti neutraali sotilasvakuutus on yhtä perinteikäs kuin uskonnollinen sotilasvala.
Sotilasvalassa viitataan ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”, kun taas sotilasvakuutus annetaan ”kunnian ja omantunnon kautta” ilman uskonnollista julistusta.
Kysyin Puolustusvoimilta (11.12.2022), milloin uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen edeltäjä, juhlallinen vakuutus on otettu käyttöön. Sain 8.2.2023 seuraavan vastauksen:

”Kirjoituksenne johdosta Pääesikunnan henkilöstöosasto on hankkinut lausunnon Kenttärovasti Markus Korpelalta.

Lausunnon mukaan:

”Yksittäisistä vala- tai vakuutustilaisuuksista ei ole tietoja käytössä, mutta kirjallisuuden perusteella juhlallinen vakuutus on syntynyt jo ennen uskonnonvapauslain voimaantuloa vuoden 1923 alussa. Kirjallisuudessa kuvataan laajasti aikalaiskeskustelua jo vuodelta 1918, jonka perusteella sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Valasta on tiettävästi annettu ensimmäiset säädökset 16.8.1918, jonka jälkeen asiasta on säädetty osana 8.2.1919 annettua väliaikaista asevelvollisuuslakia, jonka yhteydessä juhlallinen vakuutus mainitaan vahvistetun 11.3.1919.

Tarkempaa tietoa asiasta löytyy hyvin aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta k. esim:

Anaja, M (toim.): Vala ja velvoite. Näkökulmia sotilasperinteeseen III. Sotilasperinteen seuran julkaisusarja nro 15. Helsinki 2015.
Tomperi, Maija: Merkillinen lupaus tuo sotilasvala – Varusmiesten arvot sotilasvalan ja -vakuutuksen merkityksen selittäjinä. Maanpuolustuskorkeakoulu 2017.
Jörgensen, Antti: Hartaasti toivottu vapauden laki. Helsingin yliopisto, Helsinki 2016.”

Uskonnottomien ihmisoikeus- ja kultuurijärjestö Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt siirtymistä kaikille yhteiseen juhlalliseen, katsomuksellisesti neutraaliin valaan tai vakuutukseen. Nimi voisi olla kumpi vaan. Juhlallisen velvoittautumisen tulisi yhdistää joukkoa eikä jakaa sitä uskonnon vuoksi. Puolustusvoimain ylipäällikkö antaa juhlallisen vakuutuksen virkaan astuessaan. Ehkä sellainen sopisi alokkaallekin.
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moktar.Gubta -kaikesta huolimatta - on totaalikieltäytyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu