Kännykät ovat yksi syy vauvakatoon

Viime vuonna Suomessa syntyi vähiten vauvoja sitten vuoden 1836, ja väestön uusiutumista kuvaava hedelmällisyysluku painui ennätysalas, yhä lähemmäksi yhtä. Tilastot syntyvyydestä ulottuvat vuoteen 1776.
32448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Oliko 1836 paljonkin kännyköitä...?

Äänestä

Hyvä suuntaus. Maailmassa on jo liikaa ihmisiä.

Äänestä

En jaksa enää!!!

Äänestä
  • Ei siun tarvitsekaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei siun tarvitsekaan...

    Ikää jo 8kymmentä, olen jo tehnyt tehtäväni.

    Äänestä

Nykyisin nuoret ihmiset ovat jo pitkälti onnistuneet pilaamaan lisääntymisensä kuka millaisillakin "myrkyillä" niin naiset kuin miehet.
Ehkä niin onkin parempi?

Äänestä

Ei jaksa naida, tulee hiki ja hengästyttää...

Äänestä
  • Kela kustantaa personal trainerit että saadaan kansa naimakuntoon.

    Äänestä

Kännyköitä ja nakkisormia!

Äänestä
  • OIkea suunta olisi nännykät ja kakkisormet.

    Äänestä

Suomalaiset solmivat ensimmäisen liittonsa yhä keskimäärin 25-vuotiaina. Mutta avoliitot päättyvät nyt useammin eroon kuin lapseen tai avioliittoon Turun yliopiston tutkimuksen mukaan.

– Tämä on uusi käänne. Se näkyy nuoremmissa ikäryhmissä, Rotkirch sanoo.

Väestötutkijan mukaan yhtenä syynä on kännyköiden jatkuva selaaminen: mitä enemmän pariskunta käyttää aikaa ruuduilla, sen heikompi parisuhteen laatu.

Äänestä

Väestöliitön tutkija Tiia Sorsa:
Nuorten aikuisten keskuudessa ajatellaan, että tulee ”fomo” (lyhenne: fear of missing out), jos hankkiikin lapsia, eikä sitten pystykään matkustelemaan tai tekemään niitä muita asioita, mitä siellä somessa näkee,

Äänestä

Jos tekee enemmän lapsia kuin 2, niin on mukana pahentamassa maailman liikakansoitusta.

Äänestä

Ei kännykät oo syynä vauvakatoon vaan tuhkamuna ukot.

Äänestä
  • Tutkimustietoako on vai mutulla ja uskomuksillako mennään?

    Äänestä

  • Hah! Siiderivalasta saa höylätä vaikka yötä päivää mutta ei vaan idä. Sama ukko kun heittää jotakin toista naista likaisilla alushousuillaan niin heti on naisella maha pystyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tutkimustietoako on vai mutulla ja uskomuksillako mennään?

    Akathan sen parhaiten tietää, tietysti.

    Äänestä

Sodan loputtua perheissä naiset ja miehet kaipasivat läheisyyttä, jota kännykät eivät häirinneet. Tuloksena vuosina 1947-1948 syntyneet Suomen kaikkien aikojen suurimmat ikäluokat köyhyydestä huolimatta, sotaako tähän hätään tarvitaan.

Äänestä
  • Jaa että sotako olisi ratkaisu vauvaongelmaan? Miteihän vähän mitä ilmoille päästelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jaa että sotako olisi ratkaisu vauvaongelmaan? Miteihän vähän mitä ilmoille päästelet.

    Kyllä. Sodan jälkeen syntyy suuret ikäluokat ja töitä piisaa kaikille. Ei se sota aina pahastakaan ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä. Sodan jälkeen syntyy suuret ikäluokat ja töitä piisaa kaikille. Ei se sota aina pahastakaan ole.

    Rodunjalostuksesta löytyy hyviä (=huonoja) esimerkkejä historiasta. Sinäkö ryhtyisit "laaduntarkkailijaksi"?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Rodunjalostuksesta löytyy hyviä (=huonoja) esimerkkejä historiasta. Sinäkö ryhtyisit "laaduntarkkailijaksi"?

    Ei siinä rodunjalostuksesta ole kyse jos ihmiset haluaa uskoa parempaan ja tehdä lapsia ankarien aikojen jälkeen.

    Äänestä

Eihän se kännykästä johdu vaan rakastelun puutteesta.
Tuskin se kännykkä hommaa haittaa jos halut on omasta takaa.

Äänestä
  • Niin no jos siideri alas näyttää mieheltä ja mies on erektiohäiriöinen pikku- nilkki niin luoja kiitos lapsia ei synny. Sidukka ei anna koskettaa itseään edes, kun häpeää itseään niin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Niin no jos siideri alas näyttää mieheltä ja mies on erektiohäiriöinen pikku- nilkki niin luoja kiitos lapsia ei synny. Sidukka ei anna koskettaa itseään edes, kun häpeää itseään niin paljon.

    Kokoomus-persujen teerenpeliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kokoomus-persujen teerenpeliä.

    Kyllä.

    Äänestä

Miun mielestä jokainen 20-30 v pitäs nyt velvoittaa tekemään vähintään ies se yks penska sillä periaatteella jotta ois sitten tulevaisuudessa yksi elääkkeen maksaja omastatakoo per/lävi eikä haittaisi viikkoisen useempihi
joutenolon kustantaja kun on niitäi jotka ei maksa verojaan millonkaa minnekää.

Äänestä

Hei kato mun selfii

Äänestä

Alfa-persu-kokoomus on ahminut kaikki yhteiskunnan resurssit itselleen, mutta -una ei vaan seiso. Missä vika, ku nei seiso. Muu kuin järki.

Äänestä

minulla on kokemus siitä kun juutalaiset lääkärit myrkyttivät elimistöni neurolepti ja antipsykootti myrkyillä tarkoituksena estää vauvojen saaminen. toki he olivat vain suuremmassa mittakaavassa paholaisen ruoska.
se kaikki tulee sieltä eu-helvetistä ja usasta missä väestönvaihtoa ajetaan.
naiset haluaa pariutua ruskea-kakka-silmäisten kanssa..

Äänestä

Suomalaisten on ruvettava vauvantekotalkoisiin, muuten jäämme vähemmistökansaksi omaan maahamme.

Äänestä
  • Hyvä ja kannatettava esitys !
    Niistä talkoista pitää kyllä saaha kunnon korvaus 1000 e/kpl ja jokasesta seuraavasta hinta tuplana.
    Eiköhän myö ukkelit oteta tästä jo urakka-kilpailu, hyvä korvaus ja mukava homma osallistua aidon, kantasuomalaisuuden lisääntymiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viime vuonna Suomessa syntyi vähiten vauvoja sitten vuoden 1836, ja väestön uusiutumista kuvaava hedelmällisyysluku painui ennätysalas, yhä lähemmäksi yhtä. Tilastot syntyvyydestä ulottuvat vuoteen 1776.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu