Ihomuutos jossa Streptokokki A Piogen, joka ei parane

Kesäkuun puolivälissä nilkan pieni viattoman oloinen punainen tasareunainen ihomuutos, joka oli alunperin hyvin kauan paikallaan ollut jonkin ötökän pisto tai purema, alkoi muuttaa muotoaan ja parissa viikossa se oli 1,5 x 2,5 cm oleva melko ruma kokonaisuus.

Heinäkuun ensiviikolla siitä löytyi otsikon mikrobi.

Sitten viikon antibioottikuuri ja paikallinen hoito antibioottivoiteella auttoi vain hyvin rajallisesti ja joka sai loppusuoralla aikaan vakavan ihoallergisen reaktion, jonka vuoksi polille. Kaikki lääkitys taolle ja ihomuutos jatkio kasvuaan.

Kaksi yleislääkäriä luokitteli ihomuutokset poikkeusellisksi, epätavanomaisiksi (käsivarret, kädet, kasvot, kaula, kuula, rintakehä, selkä jalat, siis aikas totaali).

Nyt sitten toinen 8 päivän antibiootti kuuri eri molekyylillä ja paikallisella antimikrobi-lapulla päättyi tänään, mutta ihovamma on vain lajentunut ja tekemässä uusia alkuja hieman ylemmäksi. Muitakin iho-oireita edelleen.

Onkohan jollakin kokemusta tämän kaltaisesta tilanteesta, jossa antibiootit eivä pure otsikon mikrobiin.

Yleislääkärit nostavat kädet pystyyn ja ihotautilääkärille on suorastaan mahdotonta päästä (toinen EU-maa). Sairaala torppaa lähetteestä huolimatta ja yksityisille kuukausien jonot. Vielä on pari ovea koputettavana ja sitten loppuu keinot (lekurin tulisi puolestani itse ottaa suoraan yhteyttä klinikalle).

Oma epäilys. Josko tilanteessa olisi kaksi asiaa samaan aikaan, eli josko ötökän pureama olisi jonkin hieman eksootisen tekemä (ollut jokin uinuva virusinfektio?) ja sitten myöhemmin vielä tuo mikrobi (tein pihahommia parisen viikkoa ennen ihomuutoksen alkamista). Nuo epätavanomaiset iho-oireet voisivat viitata ötökkäosioon.

Muina oireina oli pahoinvointia, ajoittaista tuhtia outoa heikotusta ja tietty pakki sekaisin (heinäkuun puolivälistä alkaen), joka on nyt hieman loiventunut. Probiotteja ollut apuna.
5473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lisäys. Tulipa mieleen olisikohan Suomessa jotakin ihotautilääkärin etäkonsultaatiota, jota varten lähettäsi kuvia ihomuutoksien kehitysvaiheista analysoitaviksi.

Äänestä
  • niitä on netti täynnä. saat ihan ite valita kenen palveluita haluat käyttää

    Äänestä

Kuulostaa todella vakavalta. Mitä luin netistä niin siihen voi kuolla.

Äänestä

Toisen antibioottikuurin jälkeen testilulos oli viimen ok, mutta ihomuutksen on toistaiseksi edelleen vaikea korjaantua resptillisestä kortisoonivoiteesta huolimatta.

Mutta huolehtikaa pienistäkin haavoista, puhdistakaa ja suojatkaa ne ettei niihin saa mikrobitartuntaa, joka pahimmilaan voi johtaan erityisen vakaviinkin lopputulemiin.

Streptokokkitartuntoja on erilaisia. Ohessa erityisen murheellinen tilenne.

"Fanny, 30, heräsi ilman käsiä"

"Aluksi mitättömältä tuntunut flunssa oli viedä porilaisnaiselta hengen, kerrotaan Satakunnan Kansassa."

- https://www.iltalehti.fi/keho/a/41f4ffae-b1c9-4117-9d66-a54227cdf20c

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kesäkuun puolivälissä nilkan pieni viattoman oloinen punainen tasareunainen ihomuutos, joka oli alunperin hyvin kauan paikallaan ollut jonkin ötökän pisto tai purema, alkoi muuttaa muotoaan ja parissa viikossa se oli 1,5 x 2,5 cm oleva melko ruma kokonaisuus.

Heinäkuun ensiviikolla siitä löytyi otsikon mikrobi.

Sitten viikon antibioottikuuri ja paikallinen hoito antibioottivoiteella auttoi vain hyvin rajallisesti ja joka sai loppusuoralla aikaan vakavan ihoallergisen reaktion, jonka vuoksi polille. Kaikki lääkitys taolle ja ihomuutos jatkio kasvuaan.

Kaksi yleislääkäriä luokitteli ihomuutokset poikkeusellisksi, epätavanomaisiksi (käsivarret, kädet, kasvot, kaula, kuula, rintakehä, selkä jalat, siis aikas totaali).

Nyt sitten toinen 8 päivän antibiootti kuuri eri molekyylillä ja paikallisella antimikrobi-lapulla päättyi tänään, mutta ihovamma on vain lajentunut ja tekemässä uusia alkuja hieman ylemmäksi. Muitakin iho-oireita edelleen.

Onkohan jollakin kokemusta tämän kaltaisesta tilanteesta, jossa antibiootit eivä pure otsikon mikrobiin.

Yleislääkärit nostavat kädet pystyyn ja ihotautilääkärille on suorastaan mahdotonta päästä (toinen EU-maa). Sairaala torppaa lähetteestä huolimatta ja yksityisille kuukausien jonot. Vielä on pari ovea koputettavana ja sitten loppuu keinot (lekurin tulisi puolestani itse ottaa suoraan yhteyttä klinikalle).

Oma epäilys. Josko tilanteessa olisi kaksi asiaa samaan aikaan, eli josko ötökän pureama olisi jonkin hieman eksootisen tekemä (ollut jokin uinuva virusinfektio?) ja sitten myöhemmin vielä tuo mikrobi (tein pihahommia parisen viikkoa ennen ihomuutoksen alkamista). Nuo epätavanomaiset iho-oireet voisivat viitata ötökkäosioon.

Muina oireina oli pahoinvointia, ajoittaista tuhtia outoa heikotusta ja tietty pakki sekaisin (heinäkuun puolivälistä alkaen), joka on nyt hieman loiventunut. Probiotteja ollut apuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu