Pääkaupunkiseudun rankatuista asuinalueista Vantaa on todettu vaarallisimmaksi, mitä tulee rikosnimikkeisiin.
Myyrmäki edustaa monikansallista asuinaluetta, jonne kaupunki on asuttanut runsaasti maahanmuuttajia. Siinä ongelmien todellinen syy, kehitysmaalaiset tulijat.
Esim. viikonloppuna Myyrmäessä, lapsen kimppuun kävi kolme skuutilla ajanutta naamionuorta, jotka ryöstivät ja lopulta pot*ivat kaatuneen sairaalakuntoon.
Samaa meininkiä kuin mitä Tukholman ghettolähiöissä on ollut jo pitkään.
Myyrmäki edustaa monikansallista asuinaluetta, jonne kaupunki on asuttanut runsaasti maahanmuuttajia. Siinä ongelmien todellinen syy, kehitysmaalaiset tulijat.
Esim. viikonloppuna Myyrmäessä, lapsen kimppuun kävi kolme skuutilla ajanutta naamionuorta, jotka ryöstivät ja lopulta pot*ivat kaatuneen sairaalakuntoon.
Samaa meininkiä kuin mitä Tukholman ghettolähiöissä on ollut jo pitkään.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Vantaa on sellaista aluetta mihin ei tee mieli enää mennä, levotonta sakkia tuolla, epämääräistä hörhöporukkaa.
Eiväköhän nämä pääkaupunkiseudun lähiöt ala olla kaikki hyvää vauhtia gettoutumassa. Varmaankin sama koskee suurimpia kaupunkejamme. Veronmaksajia alkaa olla vähemmän ja vähemmän. "Veronsaajista" ei sen sijaan ole pulaa.
Turha valittaa.
Et ole vaatimassa kaikkien ei-eurooppalaisten mamujen (olipa miten monennen polven tahansa) potkimista pihalle Suomesta. Et siis tosiasiassa vastusta mamutusta.
Puhoksen ostari itiksen vieressä, suomalaisia ei näy.
Karmea paikka.
Ei niin. Puhokseen ei enää uskalla parkkeerata autoa.
Vaarallisimpia alueita ovat aina rikkaiden alueet missä varkaat liikkuvat paljon näitä ovat esimerkiksi turistikohteet.
Köyhillä alueilla nämä varkaat elävät ja tämä saa monet uskomaan köyhien alueita vaaraliseksi.
Köyhillä alueilla saa varsstetuksi ehkä käytetyttyjä vanhanaikaisia polkupyöriä säästää matkakustannuksissa.
Eihän 'Nrangheta ole kalabrialaisille vaarallinen.
Älä höpötä......Vantaa jo itsessään on pelkkää jätealuetta...täytyy päässä heittää jos tuolla asuu.
Siellä pierrään välillä raivokkaasti.
Monet rikkaat käyttävät köyhiä omaksi hyödykseen rikokseen syyllistymättä.
Köyhiä sanotaa maanpäällä alamaailman tuotteiksi riippuvaisia rikkaista.
Köyhillä ei ole paljon valinnanvaraa kuin palvella mitä rikkaat pyytävät.
Rikkaiden maahanmuuttajien takia moni kantis käy leipäjonossa.
Ongelma ei ole köyhät vaan Eurooppaan sopeutumattomat vierasrotuiset.
Jos ei vuodessa assimiloidu eurooppalaiseen kristillisperäiseen kulttuuriin, niin ulos vaan!
Suomessa hävetään liikaa ottamaan mitään ilmaiseksi ennemmin vaikka varastetaan piilossa.
Leimataan heti köyhäksi ja sosiaalisen median aikana naama tulee kaikille tutuksi esimerkiksi jos kerjää kadulla kolikoita istumalla matolla hattu kourassa.
Kaikkeen tottuu vaikka ensialkuun mennään sosiaalitoimen takaovesta sisälle.
Kulttuuri rikkaruohoja
Ali apinoiden kulttuuri otetaan kaikki heti
Vantaalla todistetusti eniten metakämppiä kun väkilukuun suhteutetaan, mitä se kertoo alueen "kulttuurista"?
Monikulttuurisuus on ii-ha-naa!
Saadaan kohta antaa vaaratiedotteita
todella hirveää aluetta
kävelyteillä tulee vastaan jengejä jotka kävelee koko tien leveydeltä
käyt KÖYHÄ joskus harvoin kaupassa, kassi näyttää täydelle
penkillä maleksiva nuoriso osoittaa sormella syyttävästi ja sanoo : "tuo on rikas!"
silloin tuloni oli kuitenkin työstä huolimatta liki sama mitä työttömät saa. .. velkaakin kertyi..
Ilta-aikaan ei enää yksinään moni siellä liiku.
Juokse karkuun tai alistu kulttuurin edessä
Onneksi nuoretkin kantavat mukanaan itsepuolustus välineitä toivottavasti osaavat käyttää tosi tilanteessa surutta
Köyhien määrän lisääntyminen on Suomessa ongelma mihin on puututtava vaikka rajoittamalla yhden lapsen politiikkaan köyhillä.
Köyhät lisääntyvät Suomessa nyt kolmasosan enemmän mitä rikkaat ja tämä ei ole kestävää politiikkaa vaikka äänestettäisiin mitä ja ketä tahansa.
Vaarallinen alue vältettävä yksin liikkuminen
Lisää ongelmaa osana vihreää ideologiaa
Viherpunikit + rkp ovat kokoomuksen ja kepuen tuella ovat tämän aikaansaaneet varoituksista piittaamatta.
Kaikki eduskuntapuolueet on tuossa ihan yhtä lailla mukana.
Yksikään eduskuntapuolue ei vaadi vierasrotuisten poistamista Suomesta.
Lisää matuja oi voi näitä haittoja
Miten on onko jaettu asukkaille vastuuta VALVOJIA jotka pitää yllä siisteyttä
ja säännöt HILJAISUUDSTA opettaa suomalaisten kulttuuri.
VASTUU HENKILÖT AUTTAA ETTÄ MENEE PAREMMIN.
Saksalaisilla oli kesäleirejä noille joissa oli ns.vastuuhenkilöitä ja elo oli ihanaa..
Jeladold hoitaa kaiken rahaa seinästä
Onkohan heillä EU gold kortti käytössä
Myyrmäki olisi hyvä paikka ilman alikehittyneiden maiden mamuja.
Mamujen jälkeläinen on mamu, olipa sitten syntynyt Suomessa tai muualla.
Jos kantis on amis ja mamu yo, onko mamu sittenkin alikehittynyt tai tyhmempi kuin kantis?
Kumpi tuo kehitysmaakulttuurin rikoksineen Suomeen on vaarallisempi ja tätä kautta tyhmempi.
On jo. Joka viikko tulee huonoja uutisia.
Koskahan sharialaki valvoo tyttärien puhtautta
Mitä se sinua kiinnostaa?
Etteivät saa liikaa länsimaista vaikutusta
Lisää sosiaaliturvaa sanoi Stefan löven Ruotsissa ja ongelmat hoituu
Taleban aluetta
Apinasaatio villiä menoa viidakossa
Kulttuuri kukkia sattuu ja tapahtuu
Muutimme aikoinaan Myrtsiin, 1970-luvun alussa, kun siellä oli vasta muutama talo pystyssä. Myyrmäki = Uoma-hiekkatien ympäristö. Pian kadulle tuli pieni K-kauppa, ei tarvinnut enää kävellä maito-ostoksille Louhelaan. Uomatie sai asfaltin ja bussi ajoi Uomatien päähän.
Siitä Myrtsi alkoi laajeta pikavauhtia, mutta oli suht. tasokas vielä pitkään. Mutta joskus siinä vaiheessa kun valmistui Myyrmanni ja sen takaiset alueet, saapuivat mustalaiset ja lopulta muut matut, alkoi taso laskea. Vanha alue (Myyrmannin pohjoispuoli) oli vielä rauhallisempaa, mutta lopulta Afrikan ja Lähi-idän riehuvat matulapset löysivät senkin sotkettavakseen.
Joitain vuosia sitten me jälkeläiset myimme asuntomme sieltä ja jäi ihan hyvät muistot, mutta mitä olen netistä lukenut niin rauhattomuus elää jo Virtatien kortteleissakin.
Suomalaiset eläimetkin käyttäytyvät sivistyneemmin kuin nuo eräät, Ruotsin tänne 1600-luvulta lähtien ensin itselleen haalimansa ja sitten meille toimittamansa eri ongelmakulttuurit.
Milloin Myyrmäki meni pilalle? Millainen paikka oli vaikkapa 10, 15 tai 20 vuotta sitten?