Kolme ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen

Anonyymi-ap

Kolme kokoomus ex-poliitikkoa on nostanut sopeutumistukea yli vuosikymmenen – etua maksettu töistä huolimatta jopa 25 vuotta
Sopeutumisrahaa maksetaan jopa vuosikymmeniä sitten uransa päättäneille poliitikoille. Työttömyyden varalle tarkoitettua tukea on voinut saada työllistymisestä huolimatta.

Täysistuntosali.

Avaa kuvien katselu
Entisillä kansanedustajilla on mahdollisuus saada sopeutumisrahaa. Osa ex-poliitikoista on voinut nostaa etua jopa vuosikymmenten ajan. Kuva: Silja Viitala / Yle
Eetu Ruonakoski
10.8. 9:07

Kuuntele juttu7:44
Kolme entistä kansanedustajaa on nostanut työttömille poliitikoille tarkoitettua sopeutumisrahaa tai -eläkettä yli vuosikymmenen ajan. Yksi heistä on nauttinut edusta jo yli 25 vuotta. Yle kysyi poliitikoilta, miksi he nostavat tukea edelleen.

Kokoomuksen kansanedustajana toiminut Marjut Köpsi (aiemmin Kaarilahti) putosi eduskunnasta maaliskuussa 1999.

Hän on nostanut sopeutumiseläkettä tai -rahaa siitä lähtien – nyt jo 25 perättäisen vuoden ajan.

Asia kävi ilmi, kun Yle selvitti heinäkuussa, ketkä entisistä poliitikoista saivat sopeutumisrahaa kesäkuussa 2024. Listalla oli 33 nimeä.

Köpsi on yksi kolmesta listan entisestä poliitikosta, jotka ovat Kevan mukaan hyödyntäneet sopeutumisetuutta yli kymmenen perättäisen vuoden ajan.

Heinäkuussa Köpsi kertoi Ylelle viettävänsä arkea koiria ulkoiluttamalla sekä saaristossa veneilemällä.

– Siellä on kiva puksuttaa, hän sanoi.

6

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikille löytyy töitä

      Satonen satusetä

    • Anonyymi

      Pienituloisten kyykyttäminenkin on rasismia, syrjimistä. Se on heikossa asemassa
      olevien puolustuskyvyttömien ihmisten päähänpotkimista, äärioikeistolaista
      ideologiaa.

      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2024-08-06 18:48:16
      UUSI

      Hallituksen kaksoisviestintä on aktivoitunut.
      Toinen puolue on ajavinaan rasisminvastaisuutta työelämässä
      ja toinen puolue on avoimesti rasistinen.

      Miksi hallitus loukkaa kansalaisia aliarvioimalla sen älykkyyttä
      ja nolaa itsensä ?

      Äänestä

      Kommentoi

      Extyökkäri
      2024-08-06 22:04:11
      UUSI

      Meillä ei ole äärioikeistolaisia puolueita, ei edes puoluetta, muualla kuin komuloisten mielikuvituksessa!

      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2024-08-07 00:21:11
      UUSI

      Kokoomus ja Persut on eduskunnan äärioikeistoa. Toimivat kuten itänaapurin diktatuuri.

      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2024-08-07 07:29:48
      UUSI

      Orpo käyttää persuja hyväkseen, mutta on samalla tehnyt itsestään narrin.

      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2024-08-07 09:14:40
      UUSI

      Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) toivoo, etteivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt näy hänen työssään ulkoministeriössä.

      Äärioikeiston tyyliin. Putinin pelikirjan mukaan.

      Äänestä

      Kommentoi
      Anonyymi
      2024-08-07 09:17:23
      UUSI
      Suomen hallitus ja Petteri Orpo: Onko tämä unohtunut vai tietoista valehtelua??

      **Suomi edistää demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Luottamuksen yhteiskunta ja hyvät väestösuhteet syntyvät siitä, että Suomessa jokainen voi luottaa oikeuksiensa toteutumiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen lain edessä, syrjimättömyyteen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa elämänsä suuntaan.

      Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi yhteiskunnassa. Kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi Suomessa taustastaan riippumatta.

      Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa syrjiä heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

      Hallitus työskentelee tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen hallitusohjelmassa yhdessä kirjattujen periaatteiden mukaisesti. Hallitustyöskentelyssä on nollatoleranssi rasismille. Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

      Petteri Orpo
      Riikka Purra
      Anna-Maja Henriksson
      Sari Essayah


      Äänestä

    • Anonyymi

      Sopeutumisrahan voisi porrastaa (huom. ei leikata) 80 prosenttiin kahden kuukauden jälkeen ja jos kuuden kuukauden päästä on työtön, voisi potkia maasta.

    • Anonyymi

      Mikä v*itun ikuisuusetu hyväosaisilla on on ?

    • Anonyymi

      Aloittajalle kiitos, otit tärkeän asian framille. Mutta mitenkähän nuo tuensaajat pärjäävät, jos raha otetaan pois. Tai peräti jos joutuvat maksamaan takaisin.
      Sääliksi käy...

    • Anonyymi

      Vieläkös se Suvi Linden nostaa tukia, sai yrityksestään tuloja mutta keplotteli sopeutumisrahaa silti.

      Kokoomuslaiset ovat yhteiskunnan suurimpia kuppareita, siivelläeläjiä ja loisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe