Itse en usko litteään enkä pyöreään maahan

Koska en usko että sellainen usko hyödyttää iankaikkisuudessa.

Kuitenkin jos keskustelemme asiasta maallisesti niin voin jotain mietteitä laitta kohta. Otan ensin yhden Raamatun paikan rinnalle tai kaksikin ja sitten en Raamatun paikoista keskustele mutta jotain maalaisjärjellä.
14476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

1 mos 1luku
"6. II. Ja Jumala sanoi: tulkoon vahvuus (a) vetten vaiheelle, eroittamaan vesiä vesistä.
7. Ja Jumala teki vahvuuden, ja eroitti vedet, jotka ovat vahvuuden alla, niistä vesistä, jotka ovat vahvuuden päällä: ja tapahtui niin.
8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoosta ja aamusta toinen päivä.
9. III. Ja Jumala sanoi: kokoontukoon vedet taivaan alla erinomaiseen paikkaan, niin että kuiva näkyy. Ja tapahtui niin."

2 Pietarin 3luku

"3. II. Ja tietäkäät se ensin, että viimeisinä päivinä tulevat pilkkaajat, jotka oman himonsa jälkeen vaeltavat,
4. Ja sanovat: kussa on lupaus hänen tulemisestansa*? Sillä siitä päivästä, kuin isät ovat nukkuneet, pysyvät kaikki niinkuin ne luonnon alusta olleet ovat.
5. Mutta tietäen ei he tahdo tietää, että taivaat muinen olivat*, ja maa vedestä§, joka vedessä Jumalan sanan kautta seisoo."

Äänestä
  • Ajatelkaa saarnaajat näitä sanoja

    7. Ja Jumala teki vahvuuden, ja eroitti vedet, jotka ovat vahvuuden alla, niistä vesistä, jotka ovat vahvuuden päällä: ja tapahtui niin.
    8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi.

    Hitaasti sana sanalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ajatelkaa saarnaajat näitä sanoja

    7. Ja Jumala teki vahvuuden, ja eroitti vedet, jotka ovat vahvuuden alla, niistä vesistä, jotka ovat vahvuuden päällä: ja tapahtui niin.
    8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi.

    Hitaasti sana sanalta.

    5. Mutta tietäen ei he tahdo tietää, että taivaat muinen olivat*, ja maa vedestä§, joka vedessä Jumalan sanan kautta seisoo."

    Myös näitä sanoja ajatelkaa hitaasti

    Ehkä minun ei tarvitse selittää painovoima teorioitani

    Äänestä

Ajatelkaa millainen massa vaikka joku tyyni meri tai Atlantin valtameri erikseen on! Tai yhdessä! Tai kaikki vedet eli puolet vesistä yhteensä! Koska jos maa on pallo niin puolet ovat alhaalla! Ajatelkaa monta miljardia kilogrammaa massaa siinä on! Ajatelkaa nyt minkälainen vetovoima tarvitaan että se massa pysyy kasassa eikä hajoo!

Kuinka siis pieni ihminen ei luhistu sen vetovoiman alla?

Painovoima on eli siis vetovoima tarkoitan sitä voimaa joka vetää maata kohden mutta ajattele ystävä miten se vetovoima tunnistaa kappaleiden koot että tuota vedän tuolla voimalla itseeni kohden ja tuota pientä ihmistä vedän vähän pienemmällä voimalla?

On sanottu että se perustuu kappaleen kokoon mitä isompi massa sitä suurempi on se ilmeisesti vetovoima en nyt tiedä näitä virallisia nimiä mutta jokainen ymmärtää mistä keskustellaan.

Eli suurta massaa se siis vetää automaattisesti kovemmalla voimalla. Sen takia ihminen ei siis luhistu. Koska ihminen on niin pieni.

No voisiko tämän todistaa millään?

No tavallaan jos miljoona ihmistä ottaa toisiaan kädestä kiinni niin silloin he ovat yksi massa vetääkö maan vetovoima heitä nyt kovempaa puoleensa?

En siis luule tietäväni mitään vaan haluan herätellä sinut ajattelemaan ja muodostamaan oman käsityksesi.

Toinen asia on se että minä voin todistaa juomalasilla tai astialla että vesi asettuu tasoon.

Mutta tiedättekö ketään joka olisi voimakkaalla magneetin tapaisella todistanut maapallon pienoismallilla että vesi pysyy sen pienoismallin ympärillä pallomaisessa muodossa niin että se kappale vetää sitä vettä puoleensa?

Vai eivätkö he sitten tunne sen painovoiman salaisuutta ja eivät osaa luoda samaa voimaa?

Mutta käytännössä olisi kiva testata että vaikka miljoona ihmistä ottaisi toisiaan kädestä kiinni niin painovoima teorian mukaan heidän pitäisi tuntea selkeä muutos maan vetovoimassa tai kuun vetovoimassa.

Äänestä
  • Ainakin jos laittaa monta ihmistä päällekkäin niin alimmainen litistyy mutta en mä tiedä johtuuko se voimistuvasta painovoimasta vai siitä että se päällä oleva kaveri on läski?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ainakin jos laittaa monta ihmistä päällekkäin niin alimmainen litistyy mutta en mä tiedä johtuuko se voimistuvasta painovoimasta vai siitä että se päällä oleva kaveri on läski?

    En edes tiedä mitä sana painovoima tarkoittaa

    Äänestä

"7. Ja Jumala teki vahvuuden, ja eroitti vedet, jotka ovat vahvuuden alla, niistä vesistä, jotka ovat vahvuuden päällä: ja tapahtui niin.
8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi."


8jakeen mukaan vahvuus on sama kuin taivas eli taivas on vahvuus ja vahvuus on taivas. Ymmärrätkö sinä sen?

Ja nyt seitsemäs jae sanoo näin niin kuin kirjoitettu on

7. Ja Jumala teki vahvuuden(eli taivaan 8jakeen mukaan) , ja eroitti vedet, jotka ovat vahvuuden (eli taivaan) alla, niistä vesistä, jotka ovat vahvuuden (eli taivaan) päällä: ja tapahtui niin.

Mitä tämä kertoo sinulle?

Äänestä
  • Lue saarnaajakin tämä ajatuksella tämä ja hyvin hitaasti

    Äänestä

Kirjoitan kohta vielä yhden viestin tuosta Pietarin jakeesta ja toivottavasti jaksatte vielä sen kuulla niin jos nyt luet niin tule vielä kohta uudestaan lukemaan

Äänestä
  • Saatte kuulla kohta sellaisen jutun mitä ette ole koskaan kuulleet. Menee hetki vielä

    Äänestä

"5. Mutta tietäen ei he tahdo tietää, että taivaat muinen olivat*, ja maa vedestä§, joka vedessä Jumalan sanan kautta seisoo."

Nyt sanoo siis apostoli Pietari että maa seisoo vedessä! Jumalan sanan kautta. Mutta me tutkimme nyt mitä tarkoittaa että maa seisoo vedessä ja mitä se tarkoittaa suhteessa niihin teorioihin mitä meille on tiedemiehet opettaneet.

Pietari ei siis sano että vesi seisoo maassa ei vaan hän sanoo että maa on vedestä joka vedessä seisoo.

Eikö ole ihmeelliset sana että maa seisoo vedessä?

Minulla ei ole vastausta mutta voimme nyt tällä ymmärryksellä alkaa koettelemaan niitä joita meille on opetettu.

Ajatellaan nyt ensin maapalloa. Joo maa seisoo vedessä.

Eikö teillä tule mitään ajatus katkosta tässä vaiheessa että maa on pyöreä pallo mutta maa seisoo vedessä?

Vesipallo siis? Niinkö?

Kuitenkin tämän Pietarin sanan voi ymmärtää kahdella tavalla ensin niin että se tarkoittaa että maassa eli tässä maailmassa maa seisoo veden päällä.

Tai sitten sen voi ymmärtää niin että tämä maailma eli paikka kokonaisuudessaan missä olemme että tämä seisoo ei linnun radalla mutta veden päällä.

Eli tiivistetysti että se seisomus veden päällä on joko maa objektin sisällä tai sitten koko objekti seisoo veden päällä.

Eli maa jossa kävelemme seisoo vedessä maailmassa jossa elämme tai koko maailma vesineen päivineen yhdessä seisoo vielä toisen veden päällä jonne emme pääse.

Oli niin tai näin niin ajattele ystävä kuinka maa seisoo vedessä ja samaan aikaan on kiinteä, ollakseen pallomaisessa muodossa, ettei maa ole yhtenäinen vaan seisoo vedessä?

"5. Mutta tietäen ei he tahdo tietää, että taivaat muinen olivat*, ja maa vedestä§, joka vedessä Jumalan sanan kautta seisoo."

Siis Pietarin mukaan maa seisoo vedessä. Miten se vesipallo pysyy niinkuin kasassa koska vesi ei seiso maassa vaan maa vedessä?

Äänestä
  • Miettikää mitä tiedemiehet ovat opettaneet teille maapallon keskipisteestä mutta nyt sanoo apostoli Pietari että maa seisoo vedessä.

    Ehkä tiedemiehet ovat puhuneet eivät maailman keskipisteestä vaan maan eli fyysisen maa aineksen keskipisteestä ja voivat jossakin määrin olla siinä oikeassa.

    Kuitenkin siinä on ristiriita apostoli Pietarin opetukseen joka sanoo että maa seisoo vedessä.

    Äänestä

Kun sen ei tarvitse olla mitään uskoa, jos tietää, että maa on pyöreä.

Jos uskoo johonkin lestadiolaisuuteen on kyllä niin täysin varmasti uskomassa ihmisten keksimiin juttuihin?

Äänestä

ankkalinna on sinunkin oikea vaihtoehto

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koska en usko että sellainen usko hyödyttää iankaikkisuudessa.

Kuitenkin jos keskustelemme asiasta maallisesti niin voin jotain mietteitä laitta kohta. Otan ensin yhden Raamatun paikan rinnalle tai kaksikin ja sitten en Raamatun paikoista keskustele mutta jotain maalaisjärjellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu